Miksi kolmenkimppaa?
Olin työtapaturmassa putosin 12m rappukuiluun tilapäiskaiteen päälle.
Kaide lankut meni poikki keuhko puhkesi kylkiluita meni poikki 4kpl kasvot oli kolmessa osassa mutta painauma oli niin pieni ettei tarvinnut leikata.
Olin teholla 3 viikkoa ja kävin kuntoutuķsessa yli 7kk.
Oltiin vaimon kanssa kotona yhtenä lauantainaja vaimo otti alkon tuotteita.
Terästin salaa vaimon juomia.
Ehdotin vaimolle toista miestä rakastajaksi mutta hän kieltäytyi.
Terästin yhä hänen juomia.
Soitin kaverille ja kerroin että hänen pitää iskeä vaimoni ja panna häntä mutta ei saa sanoa meidän suunnitelmasta mitään.
Kaveri tuli ja otti alkoa vaimoni kanssa ja tanssitti häntä ja kädet kävivät vaimoni puseron alla sekä hameen alla.
Myöhemmin kaverin käydessä veskissä vaimoni kysyi olenko vielä sitä mieltä että hän saa olla toisen miehen kanssa.
Sanoin et tottakai olen samaa mieltä vielä.
Vaimoni lähti ja myöhemmin näin että oli vaihtanut vaatteita.
Kaveri oli kysyvän oloinen tullessaan takaisin sanoin vaimoni tulevan kohta.
Vaimoni oli laittanut läpinäkyvän erittäin lyhyen yöpuvun rinnat näkyi läpi ja näkyi ettei vaimolla ollut pikkareitakaan.
Vaimo istui sohvalle kaverin viereen sohvalle.
Vaimo istui sohvalle kaverin viereen sohvalle.
Kaveri alkoi silittelemään vaimoani ja imi rintoja käden mennessä jalkoväliin siirtyen nuolemaan pillua.
Kaveri pani vaimoani olohuoneessa vaimon nojatessa sohvaa vasten.
Pyysin heitä siirtymään makkaran että itse nukun sohvalla.
Makuuhuoneessa pantiin melko usein yön aikana ja aamulla jatkoivat äänistä päätellen.
Kaveri lähti vasta maanantai aamuna suoraan töihin.
Vaimoni oli onnellinen kunnolla nussittu nainen.
Kaverista tuli vaimoni vakituinen panokaveri ja pani vaimoani koko toipumiseni ajan.
Kun tervehdyin niin olemme sen jälkeen oltu kolmistaan kimpassa vaimoa panemassa.
Meillä tuli kaveri mukaan kun en halunnut vaimon olevan selipaatissa minun ollessa kykenemätön seksiin.
Tästä on jo aikaa ja kaveri on meidän vakkari vaimon seksikumppani.
Miksi kolmenkimppaa
Anonyymi-ap
2
606
Vastaukset
- Anonyymi
Tätä samaa paskaa satua oot tänne suoltanut jo usean vuoden ajan. Alkaa jo kyllästyttää...
- Anonyymi
Vaan spede hoitaa homman buaahaa
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1196788Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243757- 1862555
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2792416Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1962081Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.3001790Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.91765Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.1311299Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.271265- 691234