Saitko koskaan rakastaa?
Onko elämäsi mennyt niin kuin toivoit?
55
721
Vastaukset
- Anonyymi
Ei.
- Anonyymi
Alkuvuodet pitkässä suhteessa, loput 😵
Saisinpa rakastaa häntä ihanaa nyt ja loppuelämän.- Anonyymi
Juuri näin. Naiselta.
- Anonyymi
Enemmän kuin ikinä olisini unelmoinut.
- Anonyymi
En ole saanut koskaan rakastaa, enkä tiedä saanko ikinä.
- Anonyymi
Rakastan etäältä. Etsin häntä miestä kokoajan kaikkialta ja kaikista. Tiedän ettei hän edes ole lähistöllä. Olen uupunut ja surullinen.
- Anonyymi
Sain ensimmäisessä suhteessa.
- Anonyymi
Sain mutta en saanut vastarakkautta.
Ei todellakaan ole mennyt. Ei oikein miltään osin. Toki hyviäkin hetkiä ollut paljon matkan varrella.
- Anonyymi
Ei missään vaiheessa heti alkuun jo 9 vuotta pakollista lusimista. Nykyisellään työpuolikaan ei mene niinkuin itse haluaisi. Oman pään mukaan ei voi mennä kun ei siitä makseta ja joku muu taho hyötyy suurimmaksi osaksi.
- Anonyymi
Mistä sä oikein puhut?
- Anonyymi
Vielä on aikaa. Näin uskon. Ei tässä nyt mitään valittamista ole. Kun en ikinä mitään suunnitellut.
- Anonyymi
Mitä et suunnitellut?
- Anonyymi
Täytyy sanoa, että paljon paremmin kuin olisi voinut kuvitella jos olisi tavannut minut 16-vuotiaana. Omasta mielestäni olen pärjännyt paljon odotettua paremmin ja saavuttanut hyvin paljon enemmän kuin monet muut. Olen tyytyväinen elämääni ja saavutuksiini.
- Anonyymi
Anteeksi mitä?
- Anonyymi
Minä en ole oikeastaan koskaan toivonut mitään elämältäni. Minulla ei ole ollut mitään tavoitteita esim taloudellisen aseman suhteen, vaan olen vain toiminuy niin kuin olen olettanut olevan järkevää ja oikein.
Olen saavuttanut vakaan tloudellisen aseman ja ihmissuhteita omiksi tarpeiksi.
Koen olevani tällä hetkellä tyytyväinen elämääni ellen jopa onnellinen.
Teen asioita, jotka koen mielekkäiksi, ja vältän epämieluisia asioita. Näin yksinkertaista se onnellisuuden saavuttaminen on. <3- Anonyymi
VUnohdin kommentoida vimeiseen kysymykseen. Olen saanut rakastaa ja rakastanutkin.
- Anonyymi
Näetpä sä elämän oudolla tavalla
- Anonyymi
Ehkä en vain ole osannut edes toivoa tiettyjä asioita elämältä. Osaan vastata paremmin parin kymmenen vuoden päästä
- Anonyymi
Anteeksi mitä?!
- Anonyymi
Meni se alussa, mutta koskaan suunnitellut, kiitos kaikesta jota olen saanut kokea jotain ainutlaatuista, vaikka vaikeeta on ollut.
- Anonyymi
Sain rakastaa...
- Anonyymi
Ei ole.
En. - Anonyymi
Kyllä sain
- Anonyymi
Mitä hyötyä on kysyä, saitko rakastaa, kun tällä palstalla on pääasiassa niitä, jotka eivät saaneet vastarakkautta...
- Anonyymi
On viileätä häntä kohtaan mutta olen syttynyt Sinuun liikaakin
- Anonyymi
Sain kerran ja kyllä se riitti. En ole sen jälkeen viitsinyt tunteitani kokonaan uhrata, hajota voi vähemmästäkin. Entä itse?Ensimmäinen vai toinen rakkaus kuvioissa?
- Anonyymi
Aika mones on :)
- Anonyymi
En tiedä halusiko joku kuulla oman ajatukseni asiasta vai jonkun toisen ajatuksen ketjusta.
Asia on vähän kivulias. Toisaalta kyllä. On asioita, mitä en kadu. Olen hyvin onnekas. Elämä toi monia asioita, joista en haaveillut. En olisi uskonut.
En tahdo loukata sanoin erästä, joka on arvokas ja tärkeä. Tiedän silti, ettei rakkaus ole tällaista. En ole koskaan pystynyt osoittamaan sellaisia tunteita hänelle, jota olisi pitänyt.
Se, mitä tiedän, on että kaipasin joskus erästä toista todella paljon. Olisin halunnut selvittää, mitä se tunne oli, mutta en saanut siihen mahdollisuutta tai pystynyt lopulta siihen.
ap- Anonyymi
Läheinen rakas ystävä, joka olisi toivonut enemmän. On tärkeä ystävä edelleen.
Pitäisikö mielestäsi elämän mennä niinkuin toivot?
Eikö se ole hieman ylimielistä.
Tuollaista "rakkautta" mitä tuossa tarkoitat ei ole olemassa maan päällä.- Anonyymi
Ehkäpä.
- Anonyymi
Ei ole mennyt. Seuraavat vuodet koitan elää silti mahdollisimman täysillä kun on vielä mahdollista ylipäätään elää.
- Anonyymi
Kyllä olen
- Anonyymi
On mennyt
- Anonyymi
Onneksi ei ole mennyt. En ole toivonut hyviä asioita.
- Anonyymi
Oulusta olet
- Anonyymi
Eipä ole osunut tähän mennessä kohdalle ainakaan niin, että olisin myös saanut rakkautta vastavuoroisesti.
- Anonyymi
Ookko nää naimisissa?
- Anonyymi
En oo naemisissa enkä oo ikinä ollukkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En oo naemisissa enkä oo ikinä ollukkaa.
Eikö sinua kukaan huoli? :(
- Anonyymi
En ole sitoutunut.
ap - Anonyymi
On. :)
- Anonyymi
Ookko P Ylestä? :)
- Anonyymi
Ei ole mennyt elämä kuten olisin toivonut.
On mennyt elämä kuten olisin toivonut.
Kyllä ja en.
Mutta rakastamiseen ei tarvitse kysyä lupaa.
Mutta joskus on parempi rakastaa kaukaa.
On mahdotonta ajatella sellaista ihmistä. Joka ei olisi koskaan rakastanut ketään. Eihän sellainen ole tavallaan edes mahdollista. Uskoisin. Että jokainen on rakastanut elämänsä aikana jollain tavalla jotakin. Koska ei rakkaus kysy lupaa. Sitä vain rakastaa. - Anonyymi
Sikäli ei, että elin vuosia ihmisen kanssa vääristä syistä. Ajattelin että en koskaan voi lähteä. Ero tuli. Kavereita ollaan ,mutta suhde jätti jälkensä. Olen niitä jälkiä niin kauan 🧹mattojen alle että parempi pitääkin ne siellä niin selviää tavanomaisesta. Sitten tulee aina uusia asioita jotka jättää jölkensä. Lopuksi huomaakin että synkkää ja henkistä helvettiä on aika paljon. Mutta hei täytyy jaksaa
- Anonyymi
On mennyt :)
- Anonyymi
Hyvin on mennyt
- Anonyymi
Minua ei ole kukaan koskaan rakastanut. Olen etsinyt ja ollut etsimättä. Opetellut rakastamaan itseäni. Opetellut iloitsemaan arjestq. Opetellut tyytymään tilanteeseen. Onnellinen en ole. Toiveista vapautuminen johtaa sisäiseen lepoon, sanotaan. Pitkään oli niin, elin niin, tyhjänä zombiena.
Aina välillä tulee vastaan mies, joka herättää sydämeni eloon. Välillä on mennyt vuosikausia, jopa lähes 10 vuotta hiljaiseloa, kunnes näin käy. Ja joka ikinen kerta sydämeni murskataan niin pahasti, että menee vuosia toipumiseen. Kerta kerralta palautuninen on vaikeampaa. Enää en jaksa. Yksin, ilman läheisyyttä, parasta ystävää, rakkautta. Astun kuoleman rajalle, ojennan käteni ja pyydän Jumalaa ottamaan minut pois täältä.Tuo oli hieno kirjoitus. Erityisesti dramaattinen loppu oli virkistävä.
Jos tuon tekisi runomuotoa jäljitellen niin voisi olla erittäin vaikuttava. Tankarunomuoto olisi puhutteleva, mutta tekstiä täytyisi lyhentää huomattavasti
- Anonyymi
Et ymmärrä ap. Ei tuollaisella ole mitään väliä. Emme tarvitse mitään.
- Anonyymi
en oo koskaan saanu rakkautta 😢💔 oon kun ledetön puu, kuihtunut ruusu aavikolla 🥀 lyhyt elämä nähty 😥 aika on tullut 😭 hyvästi ystäväiset 😌 niin paljon sinua kaipasin 💖 mutta koskaan emme kohdanneet 💔 ikävä sinua rakkaani 🥰
Ystävällisin terveisin 🎗️✨
Antti Elme Makkonen 23v. Helsinki 🙏 - Anonyymi
Ei ole mennyt. Kaikki on jäänyt saavuttamatta - ja näyttää jäävänkin. En tule ikinä saamaan omaa perhettä, en tule ikinä olemaan isoisä.
- Anonyymi
Olen menettänyt uskoni rakkauteen. Niin omaani kuin toistenkin. Mutta meneehän tää loppuaika näin ns. puolivaloillakin.
- Anonyymi
magiaa :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti25645572Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!4311343Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy22110961Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump389775Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla888602Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2766650Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys432344Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.122284- 442124
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti22075