Alex ei provosoidu

SUURIMMISSAKIN historian murroksissa on aina tilaa myös jatkuvuuksille. Se tuli mieleen, kun seurasi tasavallan presidentti Alexander Stubbin viestintää keskiviikkona, kun Suomessa sulateltiin Venäjän puolustus­ministeriön suunnitelmaa merirajojen siirtämisestä.

Kyseessä oli Stubbin ensimmäinen tosipaikka. Itärajan turvapaikan­hakijoista sellaista odotettiin, mutta rajoilla on ollut kevään mittaan rauhallista. Lakot olivat vakavia mutta eivät presidentin toimialaa.

Keskiviikko­ aamuna koko Suomi luki uutista, joka ainakin näytti siltä, että Venäjä haluaa siirrellä rajoja Ukrainan lisäksi myös pohjoisempana Euroopassa. Se, jos mikä, on presidentin toimialaa. HS julkaisi tiedon puolen yön aikoihin Venäjän mediatietoihin nojaten ja aamulla uutisesta puhui koko Suomi.

Stubb reagoi rauhallisesti. Kuin Niinistö, joku voisi lisätä.

Stubbin julkaisu X-viestipalvelussa sisälsi kaikki suomalaisen poliitikon rauhoittelevan viestinnän elementit: Tilannetta seurataan, ja sitä seurataan tiiviisti. Faktoja odotetaan. Viranomaiset selvittävät tietoja.
”Suomi toimii kuten aina: rauhallisesti ja faktoihin perustuen”, Stubb kirjoitti.
Reaktio tuntui järkevältä.
Tämän tyyppiseen toimintaan kannusti myös Euroopan hybridi­osaamis­keskuksen verkostojohtaja Jukka Savolainen: jos Venäjän tavoitteena on meriraja­suunnitelmalla saada lännestä irti sotaisa reaktio infosotansa poltto­aineeksi, sellaista ei kannata tarjota.

HS:n haastattelussa keskiviikkona iltapäivällä Stubb jatkoi samalla linjalla: pitää olla kylmähermoinen, ei pidä hötkyillä. ”Se voi olla joko hybridioperaatio tai sitten se voi olla ihan puhdas vahinko”, presidentti totesi.

PRESIDENTINVAALIEN aikana keskusteltiin siitä, kuinka Natoon kuuluva Suomi voi nyt puhua Venäjästä suunsa puhtaaksi Baltian maiden tyyliin. Stubbin kohdalla pohdittiin, osaako hän hallita impulsiivisuuttaan, mikä saikin hänet rauhoittamaan persoonaansa vaali­tenteissä lähes tunnistamattomuuteen asti.

Uudenlaisesta presidenttiydestä on jo nähty ainakin yksi merkki. Kun oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi kuoli venäläisessä vankilassa, Stubb kutsui tapahtunutta poliittiseksi murhaksi. Noita sanoja Niinistö ei välttämättä olisi lausunut.

Keskiviikkona nähtiin kuitenkin jatkoa pitkään linjaan: Suomi ei provosoidu, jos provosoidaan.
2103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Maksaako presidentinkanslia myös presidentin puolison matkakulut, kun stubb vaimonsa kanssa ahkerasti matkustelee?

Äänestä
  • Meinaatko,että tulis rahvaan busalla perässä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

SUURIMMISSAKIN historian murroksissa on aina tilaa myös jatkuvuuksille. Se tuli mieleen, kun seurasi tasavallan presidentti Alexander Stubbin viestintää keskiviikkona, kun Suomessa sulateltiin Venäjän puolustus­ministeriön suunnitelmaa merirajojen siirtämisestä.

Kyseessä oli Stubbin ensimmäinen tosipaikka. Itärajan turvapaikan­hakijoista sellaista odotettiin, mutta rajoilla on ollut kevään mittaan rauhallista. Lakot olivat vakavia mutta eivät presidentin toimialaa.

Keskiviikko­ aamuna koko Suomi luki uutista, joka ainakin näytti siltä, että Venäjä haluaa siirrellä rajoja Ukrainan lisäksi myös pohjoisempana Euroopassa. Se, jos mikä, on presidentin toimialaa. HS julkaisi tiedon puolen yön aikoihin Venäjän mediatietoihin nojaten ja aamulla uutisesta puhui koko Suomi.

Stubb reagoi rauhallisesti. Kuin Niinistö, joku voisi lisätä.

Stubbin julkaisu X-viestipalvelussa sisälsi kaikki suomalaisen poliitikon rauhoittelevan viestinnän elementit: Tilannetta seurataan, ja sitä seurataan tiiviisti. Faktoja odotetaan. Viranomaiset selvittävät tietoja.
”Suomi toimii kuten aina: rauhallisesti ja faktoihin perustuen”, Stubb kirjoitti.
Reaktio tuntui järkevältä.
Tämän tyyppiseen toimintaan kannusti myös Euroopan hybridi­osaamis­keskuksen verkostojohtaja Jukka Savolainen: jos Venäjän tavoitteena on meriraja­suunnitelmalla saada lännestä irti sotaisa reaktio infosotansa poltto­aineeksi, sellaista ei kannata tarjota.

HS:n haastattelussa keskiviikkona iltapäivällä Stubb jatkoi samalla linjalla: pitää olla kylmähermoinen, ei pidä hötkyillä. ”Se voi olla joko hybridioperaatio tai sitten se voi olla ihan puhdas vahinko”, presidentti totesi.

PRESIDENTINVAALIEN aikana keskusteltiin siitä, kuinka Natoon kuuluva Suomi voi nyt puhua Venäjästä suunsa puhtaaksi Baltian maiden tyyliin. Stubbin kohdalla pohdittiin, osaako hän hallita impulsiivisuuttaan, mikä saikin hänet rauhoittamaan persoonaansa vaali­tenteissä lähes tunnistamattomuuteen asti.

Uudenlaisesta presidenttiydestä on jo nähty ainakin yksi merkki. Kun oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi kuoli venäläisessä vankilassa, Stubb kutsui tapahtunutta poliittiseksi murhaksi. Noita sanoja Niinistö ei välttämättä olisi lausunut.

Keskiviikkona nähtiin kuitenkin jatkoa pitkään linjaan: Suomi ei provosoidu, jos provosoidaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu