Lastensuojelun kanssa asioinnista kieltäytyminen

Lastensuojelun kanssa asioimisen lopettaminen

"Poika on sellaisessa laitoksessa, jossa hän voi todella huonosti. Vaadin, että hänet siirretään toiseen laitokseen. Sosiaalityöntekijä ei suostu. Ei ajatella yhtään lapsen etua."

Punnitseminen ilman vuorovaikutusta vanhempien ja lasten kanssa johtaa aina siihen lopputulokseen, että lapsi ei voi palata kotiin, kotona annettava autoritaarinen komennus ei haittaa, tuki ei riitä. Kyse on itsevaltaisesta tyylistä arvioida, joka johtaa vääriin näkemyksiin

"Meillä tilanne että lapsi kiireellisessä sijoituksessa ja nyt tilanne se että meille tulossa huostaanoton kuuleminen. Kiireellinen jatkuu kesäkuun loppupuolelle ja sen jälkeen kuulemma huostaanotto. Me tullaa tämä kieltämään koska ei ole lapsen edun mukaista. Tutkimukset kesken ja kyseisessä laitoksessa meistä tehty palaverissä huonoja vanhempia. Syys huostaanottoon on kaveri piiri ja siellä välillä tullu juotua johon oma lapsi myös ryhtynyt. Nyt sitten heitettiin ilmaan että sijoituspaikka olisi kaukana kaveripiiristä joka myös samalla rikkoo suhteet sisaruksiin, kavereihin ja muihin tärkeisiin ihmisiin kuten meihin vanhempiin. Voiko tämä olla edes mahdollista että lapsi viedään turvallisista aikuisista ja sisaruksista kauas pois vieraaseen paikkaan kauas kotoa. Kaikki hoitokontakti katkeaa jne. Mitä tässä enää voi tehdä? Muutakun vastustaa ja toivoa parasta sekä pelätä pahinta. Vaikka vastustetaan niin siirto tehdää kuitenkin. Voiko tämä mennä niin?"

Älkää antako työntekijän havainnoida ja arvioida teitä. Syyttäkää työntekijää muille. Niin kauan kuin te olette prosessissa, työntekijä voi vedota siihen, että ongelmat ovat peräisin teiltä eikä hänen päästään. Lastensuojelu EI OLE julkinen palvelu

"Ei pääse kotiin, koska käyttäytyy väkivaltaisesti. Käyttäytyy väkivaltaisesti, koska voi huonosti. Tilanne tuntuu toivottomalta."

Kyse on vain kontrollista. Olette esineitä, joiden pitää toimia työntekijälle

"Ei taida olla laitosta , jossa ei huudeta ja kohdella huonosti. Nykyisin pidetään ilman syyttäkin kuin vaan saadaan jatkumaan. Vaikka tavallinen koti ja jaksava vanhempi. Olen alkanut lukea sosiaalijuttuja kun aikaa. Asiat hoidetaan miten sattuu."

Ainoa ongelma on normeihin sopeutumattomuus ja reagoiminen rajaamiseen. Se ei ole työntekijän vaihdosta kiinni. Sarkasmia.

Huostaanotto on kiellettävä ja korvattava perhelaitoksella

7

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meemuilu kiellettävä ja korvattava normaalilla käyttäytymisellä!

      • Anonyymi

        Huostaan otto on lestojen ja lastensuojelun yhteinen bisnes ja siinä liikkuu isot rahat.


    • Anonyymi

      teemu on sekaisin!

    • Anonyymi

      "Syys huostaanottoon on kaveri piiri ja siellä välillä tullu juotua johon oma lapsi myös ryhtynyt"
      Ota tuosta nyt selvää. Lapsi juonut omassa kaveripiirissä vai teidän aikuisten kaveripiirissä?

    • "Mitä tarkoitat julkinen palvelulla? Ei havainnoimisesta haittaa ole. Ihminen tekee sitä ihan Automaattisesti koko ajan."

      Julkisella palvelulla tarkoitan yleishyödyllistä ja kansakunnan hyvinvointia kohentavaa, demokraattisesti ja laillisesti johdettua palvelua.

      Woket sanovat ajavansa sukupuolten välistä tasa-arvoa, mutta tavoittelevat kapitalismin kaatamista.

      Lastensuojelun työntekijät ovat yksityinen ja salainen seura, joka tavoittelee jotain feminististä kumousta, lapsen kasvattamista kokonaan muualla eikä kuten lastensuojelulaki sanoo ja he teeskentelevät työskentelevänsä hyvinvointipalveluna.

      Lastensuojelu valehtelee ja käyttää havainnointia verukkeena sille, että ne valheet perustuvat meidän ominaisuuksiimme. Kun emme asioi sosiaalityöntekijöiden kanssa, he valehtelevat ilman teennäistä havainnointia, että meillä on huolia. Silloin ne voi kumota

      • Anonyymi

        Teemu herää sä oot psykoosissa.


    • Anonyymi

      Koskelasta löytyy uusi turvallinen sijoitus perhe?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1137
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe