Pääministeri Orpo valehteli eduskunnan edessä hallituksen lehteriltä. Hän vakuutteli, että vero-euroja käytetään sotessa tehokkaasti niin, että kaikki pääsevät hoitoon.
Kun puheevuoro päättyi, Orpo sanoi: " En muuta keksinyt". Mikrofoni oli vielä auki ja Orpon tunnustus valheistaan kuului kaikille. Pääministerin uskottavuus on nolla!
Milloin hallitus jättää paikkansa uudelle hallituskoalitiolle?
Kun puheevuoro päättyi, Orpo sanoi: " En muuta keksinyt". Mikrofoni oli vielä auki ja Orpon tunnustus valheistaan kuului kaikille. Pääministerin uskottavuus on nolla!
Milloin hallitus jättää paikkansa uudelle hallituskoalitiolle?
Vastaukset 10
Vanhimmat
IDEOLOGISESTI joutilaalta tuet pois !!!!!
PS ei ole vielä tarpeeksi vahva pitääkseen hallitusta yksin. Siksi on syytä ottaa vielä muitakin.
Persun päiväuni vs. fakta. Kuule pikkuinen. Persut tulevat häviämään poliittiselta kartalta ensi vaaleissa.
Jos pitää keksiä vastineensa oppositiolle, kertoo se osaamattomuudesta virassaan. Helvettiin tuollainen pelle jakkaraltaan ja työkkärin jonoon.
Mikrofoni jäi päälle, mutta ilmeisesti korvanappi oli jäänyt pois päältä kun ei etelärannan kuiskaajalta tullut apuja vastaukseen.
Uutinen olisi jos todettaisiin Orpon puhuneen totta. Sitä hämmästeltäisi ympäri maailmaa.
Aloittaja valehtelee !
Orpo sanoi puheessaan, että Suomessa on vasemmistohallituksen jälkeen valtavasti velkaa mitä oikeistohallitus vähentää.
Orpo sanoi myös, että nykyinen hallitus käyttää soteen enemmän rahaa kuin mikään muu hallitus koskaan ennen.
Vaikea on todeta enää, mikä Orpon kertoma on totta ja mikä keskittyä.
Hoitojonoista Orpo sanoi puhuneensa virheellisesti. Tämä siis tarkoittaa sitä, että edellisen hallituksen toimien vuoksi hoitojonot ovat lyhentyneet ja Orpo haluaa jatkaa niitä leikkaamalla sotesta 1,2 miljardia ja Orpo haluaa panostaa hyvätuloisten jonojen lyhentämiseen ja yksityisten lääkäriasemien tukemiseen 0,5 miljardilla.
Petturi Orpo ... hajuton, mauton ja mitään sanomaton tumppi maailmalla. Laulaa yleistä mantraa. Tunkee naamaansa ISOJEN päättäjien väliin kuin jotain jostain ymmärtäisi. Säälittävä . Täällä joku parjaa entistä pääministeriä. Sanna Marin huomattiin ja syystä. Fiksu asiallinen ja näytttävä. Teki Suomea tunnetuksi.
Mitä tulee Sote-päätöksiin ja yleensä rahan käyttöön niin eiköhän se virkamiesten esityksillä mene ministereistä riippumatta.
Orpon hallitus käyttää soteen enemmän rahaa kuin mikään muu hallitus koskaan ennen.