Näin se todellisuus ...

Suomalainen jääkiekkosankaruus

Nuoren jääkiekkosankari Viljon perheeseen kuuluu äiti, isä ja hän, Viljo 18-vuotias jääkiekkosankari. Perhe on pieni, kuten on tavanomaista nykyisessä Suomessa. Korkeat tavoitteet ovat vieneet äidin ja isän ajan. Tavoitteet eivät ole kaikilta osin toteutuneet. Yksi tavoite on kuitenkin lähellä toteutumistaan. Pojasta on tulossa yksi parhaista jääkiekkoilijoista. Näin perhe uskoo. Itse asiassa tavoitteessa onnistuminen alkoi silloin, kun aikaa jäi yhden lapsen hankkimiseen. Kaikki hyvin?

Perhe on menossa jääkiekkoharjoituksiin. Viljo kulkee maila kädessä laukoen jääklimppejä jäähallin ja muiden rakennusten seiniin. Osumatarkkuus on huippua. Melkein kaikki osumat onnistuvat ja eivät aiheuta suurta tuhoa kohteessaan. Mutta ei haittaa, vaikka vahinkoja sattuisi. Jäähallin vaurioiden korjaus ainakin on yksinkertaista. Kunnan huolto hoitaa asian. Isän paras kaveri on kunnan johtavia virkamiehiä. Varoja riittää aina jääkiekkoon ja hallien kunnossa- ja ylläpitoon. Ja muu tuki omalle jääkiekkoseuralle on parasta yritystukea, onhan isän kaverit aina olleet mukana jääkiekkobisneksessä. Harva bisnes saa nimellistä korvausta vastaan tuotantotilat yhteiskunnalta ja tuotantokoneet eli yli-innokkaiden isien kasvattamat kiekkoilijat tuotantokoneiksi. Tuotantokoneiden haave on joskus päästä miljoonatuloihin. Pääseehän yksi kiekkoilija kymmenestä tuhannesta melkein näihin tuloihin. Loput sitten hurmion innostamina tyytyvät pienipalkkaisiin ilta- ja viikonlopputöihin. Ei haittaa, haave elää, vaikka nuoren koulutuskin siinä samassa jää.

Mutta takaisin matkalle jäähalliin. Viljon perässä kulkee perheen äiti, uhrautuva Vilma. Vilma kulkee kauempana Viljon perässä, koska Vilma ei jaksa. Vilman tehtävä on kantaa Viljon painavaa varustekassia eikä Vilmaa voi siitä moittia, että jää jälkeen Viljosta. Vilma on jäänyt työstäkin pois, koska Viljo tarvitsee kaiken mahdollisen tuen. Tämän on mahdollistanut myös se, että perheen isä, Volmari, on päässyt osakkaaksi jääkiekkoseuraan, itse asiassa yritykseen. Yrityksestä ei voi vaan puhua, koska urheiluseuratoiminta on paljon hyväksyttävämpää yhteiskunnan tukien käyttöä. Suomalainen hyväksyy aina urheilun tuen. Yritystukien hyväksyminen on sen sijaan kyseenalaista. Mitähän EU:kin sanoisi? Jääkiekkoseuran taloudellinen tilanne on turvattu kunnan tukien kautta ja nimellisestä asemastaan huolimatta Volmari saa melkoiset lisätulot seuran sivutoimisena markkinointikonsulttina. Markkinointi tarkoittaa tietenkin positiivisten lausuntojen antamista ”talvisodan hengessä” jääkiekkonuorten uhosta. Media uskoo mitä Volmari sanoo, ovathan mediassakin omat miehet eturivissä. Ja kyllä kansa uskoo mitä media sanoo. Eihän ketään edes kiinnosta työttömyys- ja muut ikävät uutiset.

Mutta missä isä nyt on? Isä on kiirehtinyt jäähallille etukäteen tapaamaan edellisen illan pelin erotuomaria, joka tuomitsi täysin väärin. Viljon joukkue olisi voittanut, mutta Viljon maali hylättiin ja tästä masentuneena koko Viljon jengi joutui alakynteen ja hävisi. Saas nähdä miten erotuomarin käy? Aikaisemmin otsikoitiin lehdessä, että ”isä pahoinpiteli erotuomarin”, vaikka Volmari vain neuvoi erotuomaria aikaisemman kömpelösti tuomitun ottelun vuoksi. Säälittävä yksilö tuo erotuomari, aina valittamassa, vaikka neuvotaan. Oikeinhan se oli, se Volmarin asiallinen ote eli neuvonta. Niin, asiaa kyllä selvitellään nyt oikeudessa, mutta eihän erotuomaria voi oikein neuvoa, jos muita on paikalla. Siksi neuvonta silloinkin tapahtui kahden kesken.

Nyt, kun Viljo on elämänsä portilla, Viljo ei aio enää tuhlata aikaansa koulutukseen. Kyllä hän pärjää jääkiekolla, ainakin omasta mielestään. Vanhemmat kaverit, joilla oli isiensä yltiöpäisiä haaveita ovat nyt työttömiä, koska koulutus jäi hankkimatta. Mitä noista, luusereita.

Jääkiekko, tuo kansainvälinen marginaalilaji, tuottaa iloa noin viidessä maassa, joiden jokavuotiset ”maailmanmestaruuskisat” ovat paras perusta joidenkin bisnesmiesten menestykselle. Lonkeronsa ovat syvällä kunnallispolitiikassa ja yhteiskunnan kassassa.

Eläköön Suomi!