Opinportin saneeraus

Anonyymi-ap

Maanantain valtuuston päätettävänä on Opinportin saneeraus- ja uudisrakennuskouluinvestointi toteuttaminen siten, että investointi sisältää uuden kirjaston ja uuden liikuntahallin investoinnin kokonaisarvon ollessa enimmillään 13,5 miljoonaa euroa. Valtuusto on päättänyt kunnanhallituksen esityksestä 1.2.2021, että Puustellin koulu korvataan Opinportin yhteyteen toteutettavalla laajennuksella ja vanhan Opinportin saneerauksella ja, että samalla tutkitaan mahdollisuutta siirtää uuteen Opinporttiin myös kirjaston ja nuorisotoimen tilat. Silloin arvioidut kokonaiskustannukset olivat 5,5, milj. Mistähän johtuu, että kustannukset ovat lähes kolminkertaistuneet?

365

6929

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisiko tullut vähän Pielavetisiä suunnittelussa. Liekö tontissakaan omistus ja kaava kohdallaan ja joka toinen viikko muutetaan piirrustuksia ja suunnitelmia. Toivottavasti kunnanjohtaja vastaa lopputuloksesta eikä lähde karkuun ennen valmistumista.

      • Anonyymi

        Pielaveden nuorisovaltuusto: Opinportti-suunnittelu huolestuttaa nuoria. On unohdettu, että ollaan tekemässä koulua, ei viihdekeskusta”, on joku kommentoinut. Pielavedellä on tosi fiksuja nuoria. Juuri näin. Prameisiin kahvioihin ja ylimitoitettuihin kansalaisopiston tiloihin ollaan työntämässä rahaa. On lähtenyt taas mopo keulimaan. Toivottavasti valtuustolla löytyy edes hitunen sitä järkeä, jota löytyy nuorisovaltuustossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerralla täytyy rakentaa isompi,ettei tule sitä perinteistä rakennusvirhettä liian pieni. Nyt kun rahaa on.Taitaa tänä päivänä nuoriso viihtyä linja-autoaseman takana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerralla täytyy rakentaa isompi,ettei tule sitä perinteistä rakennusvirhettä liian pieni. Nyt kun rahaa on.Taitaa tänä päivänä nuoriso viihtyä linja-autoaseman takana.

        Valtuusto päätti 17.3.2023 toteutettavaksi ratkaisuksi vaihtoehdon 4.2, jossa kansalaisopistolle ei olisi tullut tiloja Opinportin yhteyteen. Taas käveltiin valtuuston päätöksen yli. Saa nähdä löytyykö valtuutetuilta sen verran suuta, edes mainita tästä, vai meneekö kengän kärkien katseluksi?

    • Anonyymi

      Kunnanjohtaja mainosti kuntalaisten olohuoneeksi yleistä tilaa mihin tulee kuulema kahviokin. Olisihan siihen pitänyt tehdä vielä tanssisali ja drinkkibaari niinkuin nykyisin on kuulema yliopistoissa. Olisi meille eläkeläisillekin virikettä kun voitaisiin päivä lenkillä pistäytyä pienet napanderit ottamassa.

      • Anonyymi

        Siinä onkin ajatusta,kun ei oikein talvi sydämen aikaa ole noita kaljapaikkoja. Parhaat päätökset sekä keskustelut tulee pikku jurrissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä onkin ajatusta,kun ei oikein talvi sydämen aikaa ole noita kaljapaikkoja. Parhaat päätökset sekä keskustelut tulee pikku jurrissa.

        No eikös täällä vähän ole ollut tapana, että kaljapäissään saa olla lautakunnan kokouksissa. Onkohan tuo koulualueella soveliasta, kun ei noista päättäjistäkään aina tiedä, että millaisia tirkistelijöitä heissäkin on?

        Kouluhanke on tervetullut asia.Hinta hieman on korkea,mutta jospa siitä iloa ja onnea riittää vuosiksi eteenpäin.Katsotaan rupeeko persut vuoden päästä narisemaan päätöksistä. Taitaa se kunnan asioiden hoito olla niillä aina myöhässä. Äänet ens kerralla menee Avoin puolueeseen.

        Terveen kouluun lapset ansaitsevat. Herättää ihmetystä Tämä Puustellinkoulun ylipaineistamis asian ajankohta. Kuten esityslistalla on, todettavissa sisäilmatutkimukset on tehty 2018, eli kuusi vuotta sitten ja kuntotutkimus 9 vuotta sitten. Nyt ollaan vasta tekemässä päätöstä ylipaineistamisesta ja kuinka pitkään se sisäilma ongelma on ollut jo ennen vuotta 2018, jolloin on tehty mittaukset. Onko työsuojelupäällikkö tehtäviensä tasalla? Ai sitähän ei saanut kysyä. Niin menee minunkin ääneni Avoin puolueeseen.

        Mihinkä ne sisäilma ongelmat on hävinnyt? Yleensä ne on vaan vuosien varrella pahentuneet.Epäilen myös tuota uuden koulun rakentamista entisen kylkeen,Tuleeko siitä vanhasta puolesta loppupelissä rasite.Elämme outoja aikoja.

        Tuskinpa mihinkään on hävinnyt sisäilma ongelmat. Nyt tarvittiin vaan hyvä syy, että saadaan uusi liikuntahalli, kun Säviän koululta ei löytynytkään sisäilma ongelmaa. Vedettiin nyt esille tämä Puustellin sisäilma, joka on ollut viranhaltijoiden tiedossa jo lähes kymmenen vuotta.

        Naapuri kunnissa Vesanto ja Tervo, tekivät päätöksen, että tehdään uudet koulut. Vesannolla vanha rakennus purettiin ja sen paikalle nousi uusi, 2 354-neliöinen hirsikoulu, jonka tiloissa ovat ala- ja yläaste sekä lukio. Pielavedellä ei juurikaan panosteta koululaisten tiloihin, vaan pallonpelaajille pitää saada uudet tilat ja kangaspuille satoja neliöitä. Olisiko Pielavedelläkin ollut syytä miettiä lasten parasta ja tehdä kokonaan uusi koulu? Tänään on päättäjillä mahdollisuus vaikuttaa, jos saavat suutaan auki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä onkin ajatusta,kun ei oikein talvi sydämen aikaa ole noita kaljapaikkoja. Parhaat päätökset sekä keskustelut tulee pikku jurrissa.

        Kokouksessa jurrissa olemisessa on kylläkin pieni houkutus alkaa lähestyä ja kopeloida naispuolisia jäseniä. Näin teki porvaripuolueen raikulipoika viime syksynä, ja kun kohu nousi niin päättikin sitten itse erota henkilökohtaisista syistä.

    • Anonyymi

      Täytyyhän kepuloiden saada uusi suhmuroinnin monumentti. Eiköhän hyvinvointialue riitä kepuloisien suhmroinnin tuloksista.

    • Anonyymi

      Kylläpä Avoimen ryhmän valtuutettu teki kovan aloitteen tämän päivän kokouksessa. Pitäisi salaisten päätösten olla niin salaisia, että kukaan ei niistä tietäisi. Nyt ne pitääkin laittaa ilmoitustaululle nähtäviksi jos toteuttavat aloitteen.

      • Anonyymi

        Onkohan nuo asiat niin salaisia.Normaalia savolaista touhua,,,vastuu siirtyy kuuntelijalle.Tätähän Persut on jo vuosia harrastaneet. Hyvä että Avoin ryhmä sieltä pikku hiljaa ponnistaa. Saatais joutuin ne tuulihärvelit pyörii.

    • Anonyymi

      Eikös meillä ole politiikka täynnä tuulihärveleitä tai kepun p...ska härveleitä

    • Anonyymi

      Kunnan tulevat päätökset tuulivoimaan linjaa kunnan tulevaisuutta seuraaville vuosikymmenille. Mitä mieltä puolueet ovat hallituksessa ja valtuustossa. Uusin ryhmä ei ole hallituksessa ja tekee varmasti päätöksen omaa kannattajakuntaa kuullen. Rahaa kuitenkin tarvitaan kuihtuvien verotulojen lisäksi,ettå pysytään itsenäisenä ettei Kuopio nielaise reuna-alueikseen.

      • Anonyymi

        Narisijat narisee tuulivoimasta ja muistakin asioista kun ei ole muuta tekemistä. Tuulivoima on kuitenkin jo vuosien varrella kehittynyt. Katsokaa ulkomaiden myllyjä niitä pikkusen enemmän kuin suomessa.Maaseutu tarvii myllyt joka kylälle,niin kuin ennen vanhaan.

        Näille tuulivoiman kannattajille pitäisi perustaa oma yhdistys ja nimet alle, että he vastaavat ja maksaavat kaikki haitat ja varsinkin sitten kun myllyt hylätään kun ei ne tuottanertkaan sähköä eikä kunnalle rahaa eikä töitä kuntalaisille. Kyllä ne varmaan nimensä laittaisi kun uskoovat niin kovasti. Vielä vakuus ettäveivät muuta pois täältä.

    • Anonyymi

      Kyllähän ne tuovat virkeyttä ja elinvoimaa paikkakunnalle. On urakoitsijoille töitä rakennusaikana ja tarviihan myllyjä huoltaa ja tehdä remonttia on myöskin konemiehille töitä.

      • Anonyymi

        Työllisyyttä ne tuo. Myllyt on mukavia laitteita. Rahanteko on helppoa.

      • Anonyymi

        Tuulivoimaloiden rakentajat on mistä sattuu virosta esim. Raudoittajat sähköasemat myös urakoi miehineen sellaiset jotka niitä ennenkin on tehneet. Lumenauraus on paikallisten hommia. Mistäkö tiedän? On tullut joissain projekteissa reissattua työssä !

    • Anonyymi

      Nähdäänkö Pielaveden kunnanjohtajankin hakupaperit Keiteleen johtajaksi? Kovin tulee vaikeita päätöksiä hoidettavaksi niinkuin tämä kymmenien miljoonien koulu ja kovassa vastatuulessa olevat tuulimyllyhärvelit jotka pilaa kansallismaisemaa. Keitele selviää vain kolmella. Lienee helpompi johdettava kun siellä ei valtuutetut edes keskustele saati esitä mitään, vaan suurin ryhmä jyrää niinkuin täällä Pielavedelläkin.

      • Anonyymi

        Toivottavasti nähdään. On tietysti eriasia ottavatko. Aika lailla epätoivosta on ollut asioiden hoitaminen. Nyt näyttää tästä kouluverkko asiassakin tulevan loputon kujanjuoksu. Kuntalaisille on aiheutunut jo satojentuhansien kustannukset ja maanantain kunnanhallituksen listalla on asemakaavan muutoksen hyväksyminen. Näyttää sille, että valituksia on odotettavissa, joten se kouluhanke on todennäköisesti nyt taputeltu. Taisi tässäkin projektissa konsultit ja suunnittelijat tehdä kunnon tilin. Naapuri kunnissa osasivat tehdä uudet koulut ilman käräjöintiä. Olisiko täälläkin kannattanut tehdä uusi koulu koululaisille?

    • Anonyymi

      Päätöksenteko takkuilee pahasti Pielavedellä. Jauhaavat samoja asioita eikä valmista tule vaikka kuinka salattaisiinkin välillä. Perussuomalaiset ja uusi avoin ryhmä ovat aktiivisesti mukana esittämässä ja aloitteellisesti mukana. Muut puolueet ovatkin vaaliliittoutumisen myötä myyneet puheoikeuden ja aloitteellisuuden suurimmalle ryhmälle.

      • Anonyymi

        Ei tuo persujen homma miltään aktiiviiselta näytä. Yhden miehen harteilla näyttää olevan .muut on jäsenet ovat todella hiljaa. Taitaa supistua koko touhu.

    • Anonyymi

      Tuo uusi avoin ryhmä tulikin kuin sosiaalisesta tilauksesta tervehdyttämään kuntapäätöksentekoa Pielavedellä. Nähdään mielenkiintoiset vaalit ensi keväänä, murtuuko ylivalta.

      • Anonyymi

        Näin on. Maanantain kunnanhallituksen esityslistalla näyttää olevan Avoin Pielavesi valtuustoryhmän valtuustoaloite viranhaltijapäätösten julkaisemisesta. Aloitetta on perusteltu mm. Kunnallisten toimielinten ja viranhaltijoiden luottamuksen, avoimuuden ja läpinäkyvyyden takaamiseksi. Toivottavasti tämä johtaisi avoimuuden lisääntymiseen. Tämäkin on muissa kunnissa jo itsestään selvä asia. Mistähän se johtuu tässä kunnassa tämä salakähmäisyys? On huvittavaa, kun Tanhupallo kaveriensa kanssa kertoo kokousterveiset, jossa lukevat silmät pyöreänä esityslistalta muutaman asian. Eivät avaa mitenkään näitä salakähmäisiä päätöksiä. Tämä on olevinaan sitä avointa tiedottamista.

    • Anonyymi

      Katsotaanhan maanantai-iltana pysyykö silmät enää päässä kun lukevat kokousuutiset. Koulun kaavassa nuija kopsahtaa pöytään vaikka kunta on saanut nuhtelut koulun tonttivalinnasta. Sitten rakentamaan ja kustannukset karkaa käsistä monta miljoonaa. Sitten viiden vuoden päästä kunta onkin jo Kuopion sylissä eikä yhtään tuulimyllyä ole vispaamassa euroja.

      • Anonyymi

        Euro vaalitulos Persut romahti. Kepu vaan menee eteenpäin. Siitä on mukava aloittaa työviikko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Euro vaalitulos Persut romahti. Kepu vaan menee eteenpäin. Siitä on mukava aloittaa työviikko.

        Eikä nyt tarvitse paikkakunnan vassaritkaan mennä kepun selän taakse ja tehdä vaaliliittoja. Ovat Kepua suurempi puolue.

    • Anonyymi

      Mitäpä hyötyä siitä on tähän Pielaveden järjettömään päätöksentekoon. Suunta on saatava muuttumaan seuraavissa kuntavaaleissa. Ei yksi ryhmä voi isännöidä vuosikymmeniä omapäisesti. Samanlaisia veronmaksajia ollaan kaikki asukkaat.

      • Anonyymi

        Eikun ehdokkaaksi seuraaviin vaaleihin,niin saat veronmaksajana näyttää tiedot ja taidot.Siitä se suhmurointi alkaa.Toivottavasti et persujen leiriin mene voi olla vaan pelkkiä höpö höpö puheita ja lupauksia.

        Kepulaiset on suhmuroinnin mestareita, poliittiset virkanimitykset ja salaiset päätökset on vaalikaudesta toiseen.

    • Anonyymi

      Etkö tiedä, että kepulaiset ovat aatelisia

      • Anonyymi

        Tiedetään . Sen takia kylä kukoistaa.

    • Anonyymi

      No ei pudonnut silmät pöydälle tällä kertaa mutta jätti lukematta kaikki epämiellyttävät pykäläkohdat. Sanoi, että lukekaa pöytäkirjasta.

      • Anonyymi

        Lukeminen kannattaa aina. Hienosti vetivät kokouksen. Kyllä kepu asiat hoitaa todella hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukeminen kannattaa aina. Hienosti vetivät kokouksen. Kyllä kepu asiat hoitaa todella hyvin.

        Niinpä näyttää hoitavan. Mikähän mahtaa olla tuo 137§ Salassapidettävä asia* Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle kunnallisvalitusta koskevassa asiassa. Onkohan osanneet ihan itse kirjoittaa lausunnon, vai onkohan tähänkin tarvittu konsultti? Kummasti näyttää noita salakähmäisyyksiä riittävän. Ei taida lukeminen auttaa, jos ei saada suuta auki kokouksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukeminen kannattaa aina. Hienosti vetivät kokouksen. Kyllä kepu asiat hoitaa todella hyvin.

        Kannattaa lukea ja ottaa asioista selvää, ennenkuin kirjoittelee kannustuskommentteja. Asioilla on aina kaksi puolta. Salaiset asiat vain jatkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä näyttää hoitavan. Mikähän mahtaa olla tuo 137§ Salassapidettävä asia* Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle kunnallisvalitusta koskevassa asiassa. Onkohan osanneet ihan itse kirjoittaa lausunnon, vai onkohan tähänkin tarvittu konsultti? Kummasti näyttää noita salakähmäisyyksiä riittävän. Ei taida lukeminen auttaa, jos ei saada suuta auki kokouksessa.

        Taitaa vaaliliitoilla olla kaikilla kädet sidottu yhteen. Demokratia toteutuu kun kokoushuoneen ovea ei avata, ennenkuin ollaan kaikista asioista yhtä mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä näyttää hoitavan. Mikähän mahtaa olla tuo 137§ Salassapidettävä asia* Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle kunnallisvalitusta koskevassa asiassa. Onkohan osanneet ihan itse kirjoittaa lausunnon, vai onkohan tähänkin tarvittu konsultti? Kummasti näyttää noita salakähmäisyyksiä riittävän. Ei taida lukeminen auttaa, jos ei saada suuta auki kokouksessa.

        Konsulttejahan tarvitaan joka paikkaan Pielavedellä. Mutta missä näkyy ne summat mitä niille on vuosien mittaan maksettu. Ennen kunnan henkilöstö osasi tehdä asiat itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Konsulttejahan tarvitaan joka paikkaan Pielavedellä. Mutta missä näkyy ne summat mitä niille on vuosien mittaan maksettu. Ennen kunnan henkilöstö osasi tehdä asiat itse.

        Kuka uskaltaa vaatia näkyville paljonko konsulteille vuosittain menee rahaa ja mitä palveluja on ostettu?
        Voisi isopalkkaisimmat tehdä itsekin jotakin.

    • Anonyymi

      Ja nasulat kähmii

    • Anonyymi

      Juuri näin. Kepulit juhlii omapäisesti ainakin tämän vaalikauden.

      • Anonyymi

        Tottakai juhlitaan myös seuraava kausi,,, on uudet koulujutut ym sekä tuulimyllyt. Näitä päätöksiä ei persut kuitenkaan vastusta.

    • Anonyymi

      Tuossa yhdessä KH:n pöytäkirjan liitteessä, koskien Opinporttia puhutaan vanhasta kansakoulusta, jota ei ikinä ole ollut kyseisellä tontilla. Se puutalo on rakennettu alun perin keskikouluksi ja on ollut sen jälkeen kansalaisopiston tiloina. Jos tällaista väärää tietoa on konsulteilla niin ei ole uskoa tuleviinkaan suunnitelmiin.

    • Anonyymi

      Mitenkä olisi nyt samaan suunnitelmaan uusi hallintokeskus, uimahalli ja julistautuminen kaupungiksi. Niin ja koulurenontti muuttaa kulttuurikeskukseksi.

      • Anonyymi

        Kaikki on hyvin kannatettavia toimenpiteitä ja näin tulee varmaan köymään jos kepu voittaa seuraavat kuntavaalit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki on hyvin kannatettavia toimenpiteitä ja näin tulee varmaan köymään jos kepu voittaa seuraavat kuntavaalit.

        Kyllä kylän rakennuksia pitää nyt myös uudistaa. Nämä virheet johtuu aikalailla siitä ettei ole aikanaan virheitä aikanaan korjattu

    • Anonyymi

      Miten sinä uudistaisit valtion virastotalon ja teboil/gulf huoltoasemakiinteistön? Riittääkö rahkeet?

      • Anonyymi

        Siihen tulee se uusi hallintokeskus ja uimahalli, josta lasitettu ylikulku kulttuurikeskukseen. Voihan tietysti olla, että näiden tieltä joudutaan purkamaan se pieni kerrostalo. Kulttuurikeskuksen nimeksi tulee kepuli-nasulan kulttuurikeskus.

        Persut on sitten rakentamassa talkoilla uutta kultturikeskusta. Silloin siitä hyvä tulee.

    • Anonyymi

      Ei persut vaan pettyneet kuntalaiset

      • Anonyymi

        No kuntalaiset ovat varmaan enemmän kepulaisia. Ja seuraavien kunnallisvaalien jälkeen myös avoin puolue on vahvoilla. Persut jää alakynteen mikä on ihan normaalia .kun luvataan mutta mikään ei toteudu.

        Juuri näin. Puolueet ovat menettämässä vaaliliittoineen kannatusta seuraavissa vaaleissa. Avoin ryhmä tulee olemaan todella haastaja avoimella kuntalaisia kuulevalla toiminnallaan.

    • Anonyymi

      Kylläpä taas kerran erottui jyvät akanoista valtuuston kokouksessa. Uusi ryhmä erottui edukseen. Oli teräviä kannanottoja. Taisi koko Nasulan ryhmä olla tuppisuuna. Tanhupallo taisi pitää yhden puheenvuoron.

      • Anonyymi

        Kuka on tanhupallo.Eihän tuolla nyt mitään ihmeellistä ollut.Perinteistä kunnan asioiden hoitoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on tanhupallo.Eihän tuolla nyt mitään ihmeellistä ollut.Perinteistä kunnan asioiden hoitoa.

        Kylillä puhuvat, että olisi khall.puheenjohtaja. Vai perinteistä? Missään muualla eivät valtuutetut istu tuppisuuna. Mikähän rooli sillä epäkelpoasiamiehellä on näissä kunnanvaltuuston ja johtoryhmän kokouksissa? Kahvit juo ja kuittaa kokouspalkkiot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylillä puhuvat, että olisi khall.puheenjohtaja. Vai perinteistä? Missään muualla eivät valtuutetut istu tuppisuuna. Mikähän rooli sillä epäkelpoasiamiehellä on näissä kunnanvaltuuston ja johtoryhmän kokouksissa? Kahvit juo ja kuittaa kokouspalkkiot.

        Täällä vaan ulkonäön perusteella käydään keskustelua. Eiköhän se pitäisi kirjoittajan mennä peilin eteen tutkia omia virheitään.Eikös nuo hoida asiat.Kansa on valinnut ne päätöksen tekoon.Persuissa ei taida oikein jaksaa asioita hoitaa kansalaisten hyväksi.

    • Anonyymi

      Täytyyhän epäkelpoasiamiehenkin kahvitella kunnan johtajien mukana, raskaan työnsä ohella. On saanut poliittisen viran kun oli luottamushenkilönäkin. Ja on saanut ennätysmäisesti rekrytoitua yksinyrittäjiä jotka eivät työllistä yhtään kuntalsista.

      • Anonyymi

        Kahvi systeemit on lakisääteisiä.Tämän kurjan maailman malli tulee olemaan työllistä ite ihtes.Kohta on kuitenkin kylällä vipinää kun alkaa nuo uudet koulu ym rakennus jutut.Sitten vielä odotellaan pieni hetki tuulimyllyjä,puhdasta energiaa......

    • Anonyymi

      Onhan se samaa työtä kahvinjuontikin niin ei tule ainakaan lakia rikottua. Se ihmetyttää miten kuuluu Pielaveden kunnan organisaatioon vaikka työnantaja on kuntien osakasyhtiö Savogrow.

    • Anonyymi

      Opinportin uudisrakennus ja saneeraus näyttäisi olevan vastatuulessa. Kuntalaisvalitus on jätetty hallinto-oikeuteen jo pelkästään ylittyneistä suunnittelukustannuksista.

      • Anonyymi

        Niinpä näyttää olevan. Eipä ole nykyisen johtajan aikaan tainnut mikään muukaan onnistua. Perse edellä on menty tätä Opinportti asiaakin. Nyt kun pitäisi alkaa rakentamaan, niin ollaan vasta laatimassa asemakaavan muutosta ja ostamassa kiinteistöä. Pakkomielle näyttää olevan yrittää saada purettua syrjäkylän kouluja. Enää ei puutu, kun valitukset kaavasta ja rakennusluvista, niin se huvikeskus projekti on taputeltu. Nuorisovaltuustossakin olisi ollut paljon enempi järkeä, kun olivat todenneet, että ”On unohdettu, että ollaan tekemässä koulua, ei viihdekeskusta” Missä vaiheessa riittää päättäjille, että laittavat stopin tälle älyttömälle toiminnalle? Tuolla suunniteluun käytetyllä rahalla olisi liikuntahalli saatu kunnostettua.

    • Anonyymi

      Varusmiesaikaan sanovat, että mennään takapuoli edellä puuhun jos ei osata etuperin mennä. Lienee tämä tontti ja kaavasekoilu sama asia Pielavedellä. Vai onko tämä sitä kunnanjohtajan mainostamaa Pielavetistä toimintaa.

      • Anonyymi

        Tää on sitä kuuseen kurkottelua ja välillä katajaan kapsahtelua :D

    • Anonyymi

      Valtuustossa näytti vähällä keskustelulla menevän kaava läpi. Vain yksi valtuutettu kyseli rakennusjärjestyksestä. Kaikki luottavat kunnanjohtajan johtamistaitoihin.

      • Anonyymi

        Uusi koulu on tervetullut. Nyt ei missään nimessä kannata vastustaa.Taitaa tämä saksi käsi puolue olla aina vastustamassa kaikkea . Nyt järki käteen.

    • Anonyymi

      Kyllähän kunta pääsee selvityskunnaksi muutamassa vuodessa kun rakennetaan kaupunkiin tarkoitettu ylisuurirakennus viihdesaleineen. Oppilaatkin on loppumassa tulevaisuudessa eikä ne tuulimyllytkään ennätä rahaa vatkaamaan.

      • Anonyymi

        Viihdesalia voivat aina vuokrata. Uusi koulu tuo myös uusia oppilaita ja myös asukkaita. Myllyt tuottaa evukasta sähköä.Kunta nostaa imagoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viihdesalia voivat aina vuokrata. Uusi koulu tuo myös uusia oppilaita ja myös asukkaita. Myllyt tuottaa evukasta sähköä.Kunta nostaa imagoa.

        Usko unelmiis

    • Anonyymi

      Nyt puhut kyllä ihan höpön pöpöä. Pielavesi on uhan kuoleva kylä eikä tarvittas mitään suuria kouluinvestointeja. Eläkeläisten paratiisiäkään tästä ei saada kun ei ole kaikkia palveluja mm. uimahallia. Nuoret muuttaa kaikki työn perässä muualle ja samoin lapsiperheet siihen vaikuttavat koulutuspaikat ja mm. soteuudistus. Työpaikkoja ei ole eikä tule tänne jää vain ne pienieläkkeiset jotka ei pärkjäisi muualla samoin nuoret joilla ei riitä päätä opiskella ns. väliinputoajat. Ne maatilat jotka saa riittävästi eu. tukia säilyvät kyllä. Ja kun tuulimyllyt tulevat niin niistä lähtevä mikromuovi vie uusimman tutkimuksen mukaan lisääntymiskyvyn kun se pääsee vaikuttamaan ihmisen elimistöön. Mietippäs näitä faktoja ennenkuin alat taas leventelemään tulevaisuudella.

    • Anonyymi

      Kunnan vuokraukset tiedetään. Vuokratulot ei riitä edes sähköön, kuten esim. satamassa. Ei kannata puhua uudesta koulusta, kun ei uutta taida tulla, kun pallonpelaajille ja kansalaisopiston kutojille. Kunta voisi nostaa imagoaan ilman älyttömiä investointia ja kukka astioitaan. Laittaisivat ensimmäisenä, vaikka kj vaihtoon ja yrittäisivät saada johtajan, joka oikeasti alkaisi kehittämään kuntaa. Koko kouluverkko asia ei näytä olevan kenenkään hallinnassa. Rahaa siihen on saatu palaamaan, mutta ei mitään muuta ole saatu aikaiseksi. Pielavedellä on syntynyt viime vuonna 16 lasta ja tänä vuonna 6, joten siitä voi jo päätellä, ettei ole tarve suurille kouluhankkeille. Ensiksi kannattaisi yrittää saada työpaikkoja. Onkohan elinkeinoasiantuntija laittanut tänäkään vuonna tikkua ristiin uusien työpaikkojen saamiseksi. Näyttää kiinnostavan kunnan kokouksissa tuppisuuna istuminen ja kokouspalkkioiden kuittaaminen niistä. Mikähän virka sillä on ylipäänsä valtuuston kokouksissa ja kunnanjohtoryhmässä?

    • Anonyymi

      Onhan epäkelpoasiantuntija ansioitunut entinen kahvaytittäjä joka työllisti monta henkilöä kunnes yritystoiminta hiipui ja halli taisi mennä myyntiin. Senjälkeen oli vielä porvaripuolueen kunnanvaltuutettuna ja nokkamiehenä. Johan niillä ansioilla pääsee epäkelpoasiamieheksi hyvävelijärjestelmän kautta.

    • Anonyymi

      Vaalit lähenee ja nasulat alkaa suhmuroida. Nasut tekee teknisiä vaaliliittoja ja vasemmistoa viedään kuin pässiä narussa, vai mikä se sanonta oli. Eiköhän yhtään ole itsekritiikkiä sdp ja vasurien porukassa. Kepun nasulat nauravat likaisen naurun suljetussa kokouksessa, mitenkä menivät halpaan., tämä on sattumalta kuultu oven läpi.

      • Anonyymi

        Olet täysin tässä asiassa oikeassa. Vielä 80-90 luvulla vasemmistopuolueet olivat yhdessä suuria vaikuttajia Pielaveden kuntapolitiikassa. Kun aika ajoi ohi siitä sukupolvesta niin nykyhenkilöt mielsivät olevan vain keskustan apupuolueita vallanpidossa pysymiseksi. Mitenkähän selvittävät nämä vaaliliitot äänestäjilleen vai onko totuus jotenkin pimitetty kaikkeen hyvävelisopimusjärjestelmään tuomiin etuihin. Käsittääkseni tämä toiminta on demokratian halventamista ja äänestäjien pettämistä.

    • Anonyymi

      Mustat hevoset on vaalissa mukana eli Avoin Pielavesi valtuustoryhmä joka saattaa pikkuisen sekottaa pakkaa uusiksi. Ääniä voi tulla joka suunnasta koska ovat ilmoittaneet olevan puoluepolitiikan ulkopuolella tavallisen kuntalaisen asialla.

      • Anonyymi

        Seurataan tilannetta miten avoin ryhmä nostaa päätään. Kuhan eivät lähde persujen kelkkaan.Tulee liian paljon takinkääntö temppuja. Eivät ole vielä yhtään lupausta pitäneet.

    • Anonyymi

      Toivottavasti saadaan seuraavissa vaaleissa ehdokkaat, jotka uskaltaa olla kuntalaisten puolella, eikä vaan virkamiesten mielistelijöitä.

      • Anonyymi

        Virkamiehille pitää tehdä selväksi kenen töissä ne on. Ne on nykyään olevinaan kaiken yläpuolella. Kovistelevat ja uhkailevat jos joku päättäjä uskaltaa jotakin kysyä.

    • Anonyymi

      Aina kun suuret päätökset on tehtävä niin kyllä vuorokautta ennen kepulit kääntää takkia. Niin kävi kouluverkkouudistuksessakin.

    • Anonyymi

      Toivottavasti Avoin Pielavesi saa porukat kiinnostumaan kuntavaalia kohti niin loppuu tämä puolueiden ylimielinen rellestäminen ja takinkääntelyt.

    • Anonyymi

      Toivottavasti se uusi koulu säästyy noilta eilisen illan huligaa eilta. Siellä vapaan eli kehtaamattomien kasvattajien lapset ajoivat autolla miten sattuu koulun pihassa. Nyt jos sielä on kamerat niin kannattaisi niitä vilkasta. Ihan sen koulun kasvatit ja toista on tainnu laotoskin yrittää kasvattaa ajoivat miten sattuu..selvinpäinkinkö?

    • Anonyymi

      Jospa sitä uutta koulua ei tulisikaan niin ei tarvittaisi tuskailla liikenneongelmien takia. Se nuorten hurjastelu saadaan kuriin kun otetaan rekisterinumerot ylös ja viedään Iisalmen poliisipäivystykseen. Ei se ole sen vaikeampi asia.

    • Anonyymi

      Entä jos olivatkin päättäjien ja virkamiesten penskoja.

    • Anonyymi

      Olipa kenen tahansa niin häirikköautojen rekisterinumerot ylös ja ne luovutetaan Iisalmen poliisipäivystykseen.

    • Anonyymi

      Näköjään linja-auto aseman takana on nuoret harrastaneet kuminpolttoa autoilla. Eikun rekisterinumerot poliisille ja niin ottavat yhteyttä.

    • Anonyymi

      70 luvun ihan alkupuolella nuori lukiolainen jäi kaahaavan sivuluisussa ajavan auton alle ja kuoli välittömästi. Sen takia on otettava nytkin kovat keinot käyttöön jos on näitä nuoria jotka kiihdyttelee taajama-alueella. Itse pidän muistiinpanovälineet aina auton konsolissa, että voin kirjata rekisterinumerot muistiin

    • Anonyymi

      Taitaa Opinportin liikenneympyrä jäädä rakentamatta kunhan valituksia liian isosta viihdekeskuksesta alkaa tulla. Vai oliko se kuntalaisten vai lentopalloilijoiden olohuone. Työpaikkoja ei ole väki vähenee, samoin oppilaat, niin lukioonkin on mentävä suuremmille paikkakunnille.

      • Anonyymi

        Näyttää hallinto-oikeus kumoavan ympäristön ja asumisen lautakunnan päätöksen, joka koski suunnittelukustannusten nousua, joka oli 106 000 euroa suuremmat kuin alkuperäisessä suunnittelusopimuksessa. Suunnitteluhankinnan arvo ylittää selvästi palveluhankinnan kansallisen kynnysarvon 60 000 euroa. Mistä mahtaa johtuu nykyisen kunnanjohdon heikko osaaminen ja kaikki asiat on käytettävä oikeuden ratkaistavana, joista aiheutuu kuntalaisille kuluja? Toivottavasti johdolla on selkärankaa selvittää kuntalaisille.

        Ei muuten kumonnut. Päätös piti.

    • Anonyymi

      Tämmöistä voi tapahtua vain Pielavedellä, eikä tarvitse pyytää anteeksi niinkuin kunnanjohtaja sanoi valtuutetuille. No miksi sitten koulutettiin hyvän käytöksen mallia. Kepulien ylivalta näkyy, että ei tarvitse noudattaa lainsäädäntöä. Eikä hommassa mukana oleva varapuheenjohtajakaan torpannut laitonta päätöstä. Missä on kunnanhallituksen valvojan ja teklan puheenjohtajan osaaminen vai tekivätkö tahallaan luottaen, että kukaan ei huomaa eikä tee oikaisuvaatimusta.

      • Anonyymi

        Eikös tämä neitietsivä ole myös tässä lautakunnassa, vai meneekö häneltäkin jo pupupöksyyn?

    • Anonyymi

      Koko asumisen ja ympäristönlautakunta rikkoi hankintalakia. Ei yhtään asiantuntemusta. Lautakunnassa istuu toinen toistaan viisaampia henkilöitä ja kehuvat miten kuntalaisten asioita hoidetaan. Jos olisi itsetunto kohdallaan niin puheenjohtaja pyytäisi eroa lautakunnan puolesta. Katsokaapa kuntalaiset kunnan nettisivuilta ketä lautakunnassa istuu ja laittakaa nimet muistiin jos vielä ovat seuraavassa kuntavaalissa ehdokkaana.

      • Anonyymi

        No nyt puhut täyttä höpön pöpön pöppöä .Kyllä tekla hoitaa asiat hienosti.UUSI koulu on jo askeelen lähempänä.Siitä se pielavesi ponnistaa.

      • Anonyymi

        Kappas kehveliä, kun ei rikkonut. Päätös jäi voimaan.

    • Anonyymi

      Haaveilla saa

      • Anonyymi

        Se on kyllä totista totta. Vieläkö kunta rakentaisi sen omana työnään.

    • Anonyymi

      Kyllähän tuohon määrärahaylitykseen ja teklan väärintehdyn päätöksen oikaisuun on tarkastuslautakunnan puututtava ja oikaistava asia kohdalleen Jäsenet herätkää ja vaatikaa oikaisu väärään menettelyyn. Muuten asia voi mennä pelkäksi tirkistelyksi.

      • Anonyymi

        Ei vielä 376000€ ollutkaan yli 135000000€? Hallinto-oikeus piti lautakunnan päätöksen voimassa ja totesi ettei lautakunnan olisi pitänyt käsitellä ollenkaan kuntalaisen tekemää valitusta, kun ei ollut kuntalaisella oikeutta pyytää muutosta.

        Oikaisuvaatimusohje on annettu virheellisesti. On ohjeistettu tekemään Pielaveden ympäristön ja asumisen lautakunnalle. Missään ei ole ohjeistettu tekemään markkinaoikeudelle, kuten lain mukaan olisi kuulunut tehdä. Toivottavasti Ympäristön ja asumisen lautakunnan kokouksessa 16.7 neiti etsivällä riittää rohkeus ottaa asia esille. Ei taida muilla ainakaan rohkeus riittää. Onko tässä alun perinkin lähdetty harhaanjohtamaan, vai onko ammatillinen osaaminen noin heikkoa? Tarkastuslautakunta on jo nähty, se näyttää olevan enempi keskittynyt tirkistelyyn.

        Kyllähän kuuluisi myös oikeellisuus vaatia hommassa mukana olevan vassari varapuheenjohtajan. Jos on haluja jatkaa vielä kunnallispolitiikassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikaisuvaatimusohje on annettu virheellisesti. On ohjeistettu tekemään Pielaveden ympäristön ja asumisen lautakunnalle. Missään ei ole ohjeistettu tekemään markkinaoikeudelle, kuten lain mukaan olisi kuulunut tehdä. Toivottavasti Ympäristön ja asumisen lautakunnan kokouksessa 16.7 neiti etsivällä riittää rohkeus ottaa asia esille. Ei taida muilla ainakaan rohkeus riittää. Onko tässä alun perinkin lähdetty harhaanjohtamaan, vai onko ammatillinen osaaminen noin heikkoa? Tarkastuslautakunta on jo nähty, se näyttää olevan enempi keskittynyt tirkistelyyn.

        Jos se osoite olisi ollut väärä, olisi hallinto-oikeus varmaan siihen puuttunut? Se että hänellä ei ollut oikeutta valittaa ei tee päätöstä väärin tehdyksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se osoite olisi ollut väärä, olisi hallinto-oikeus varmaan siihen puuttunut? Se että hänellä ei ollut oikeutta valittaa ei tee päätöstä väärin tehdyksi?

        Sinun mielestä ilmeisesti pieni porukka voi kaikkien pykälien vastaisesti käyttää kunnan rahoja mielivaltaisesti. Ymmärsinkö oikein?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun mielestä ilmeisesti pieni porukka voi kaikkien pykälien vastaisesti käyttää kunnan rahoja mielivaltaisesti. Ymmärsinkö oikein?

        Minkä pykälän vastaisesti on käytetty kunnan rahoja? Juuri hallinto-oikeus totesi, ettei mitään väärää ole tapahtunut?

    • Anonyymi

      Mikä on tarkastuslautakunnan tarkoitus kunnassa jos selviin virheellisiin päätöksiin se ei ota oikaisua. Onko lautakunnan kädet sidottu ja suut tukittu esim. pelottelulla jostain muista paljastuksista joita voisi nousta esille.

    • Anonyymi

      Toivottavasti asumisen ja ympäristönlautakunnan kokouksessa tämä kirkonkylän johtajanainen nostaa asian pöydälle. Kun ei niistä puheenjohtajista taida olla kun kengänkärkien katselijoiksi. Oikaistavahan tämmöinen virhemenettely on kun lehtikin jo uutisoi siitä.

      • Anonyymi

        Ehdottomasti on oikaistava. Kuten hallinto-oikeus toteaa, että tehtyjen tarjousten ja teknisen lautakunnan päätöspöytäkirjassa 13.6.2023 § 52 suunnittelukustannusten suuruudesta lausutun perusteella suunnitteluhankinnan ennakoidun arvon on katsottava ylittäneen selvästi palveluhankinnan kansallisen kynnysarvon 60 000 euroa. Julkinen hankinta tulee kilpailuttaa, jos sen arvon arvioidaan ylittävän kynnysarvon. Lisäksi herättää ihmetystä mihin perustuu ylipäänsä tämä noin suuri hinnankorotus, kun tehdään muutoksia suunnitelmiin, niin laskutetaan suunnittelutyötä yli tuhat tuntia lisää. Kuinkahan paljon näitä hankintoja on tehty kilpailuttamatta? Näinkö heikkoa on Pielaveden osaaminen hankintojenkin osalta?

        Niinhän se lautakunta on kilpailuttanut ihan oikein... Lue hallinto-oikeuden päätös mikä löytyy kunnan sivuilta ilmoitustaululta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se lautakunta on kilpailuttanut ihan oikein... Lue hallinto-oikeuden päätös mikä löytyy kunnan sivuilta ilmoitustaululta.

        Eihän sitä 106 000 euroa ole kilpailutettu mitenkään. Kyse on hankintasopimuksen muuttamisesta, joka olisi tullut kilpailuttaa. Hankintasopimusta, jota asia koskee, voi valittaa päätöksestä markkinaoikeuteen. Kunnan jäsenellä ei ole hankintalain 145 §:n perusteella oikeutta saattaa hankintaa koskevaa asiaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Toinen asia on, että korotettu hinta on kohtuuton, kun arkkitehtisuunnittelun hinta on keskimäärin noin 60 € – 150 € tunnissa. Sehän tarkoittaisi, että olisi tehnyt lisää suunnittelua noin 1000 tuntia. Kuinka monta kertaa vielä korotuksia tulee, kun ei näy tietämystä riittävän viranhaltijoilla päätöksentekijöistä puhumattakaan.

        Ei muuta kun koko lautakunta ja viranhaltija henkilökohtaisiin korvausvelvotteisiin virheellisestä päätöksestä. Eli maksamaan kunnalle ae 106 tuhatta euroa. Vähemmän paukuttaa kaikkitietävä puheenjohtajakin nuijaansa.

    • Anonyymi

      No kyllä on huomenna ympäristön ja asumisen lautakunnan kokouksessa kepulien suoraselkäisellä johtajanaisella tosiaankin näytön paikka. Riittääköhän rohkeus vaatia lautakunnalta itseoikaisua tähän määrärahaylitykseen ja väärään lautakunnan oikaisuvaadepykälään. Näissä paikoissa punnitaan poliittisen uran jatkuminen kun vaalitkin ovat jo nurkan takana.

    • Anonyymi

      Luetaanpa perjantaina pöytäkirjasta miten tämä johtajanainen sen määrärahaylityksen hoiti. Vai menikö kokous tuppisuuna istumiseksi ja kengänkärkien katseluksi.

      • Anonyymi

        Kannattaa lukea oikein suurennus lasin kanssa.Ei varmaan mitään ihmeellistä ole. Normaalia kokous käytäntöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa lukea oikein suurennus lasin kanssa.Ei varmaan mitään ihmeellistä ole. Normaalia kokous käytäntöjä.

        Mitä on sinun mielestä normaalia kokouskäytäntöjä?

    • Anonyymi

      No näinhän se menee jos vain istutaan hiljaa ja nostetaan kokouspalkkiot ja annetaan virkamiesten päättää asiat miten parhaaksi näkevät. Mutta minkäs takia joka neljäs vuosi on kunnallisvaalit ja valitaan luottamushenkilöt hoitamaan kuntalaisten asioita. Jos he eivät siihen kykene niin pitää ilmanmuuta vaihtaa seuraavissa vaaleissa henkilöihin jotka osaavat puhua ja pitää kuntalaisten puolia kaikissa asioissa. Järjettömiä ja lainvastaisia päätöksiä ei pidä hyväksyä vaan ne on oikaistava. Myös luottamushenkilöt voi joutua henkilökohtaiseen vastuuseen jos hyväksyvät väärinkäytökset.

    • Anonyymi

      Niinpä näytti menevän pupupöksyyn. Ei näy riittävän rohkeutta pitää kuntalaisten puolia. Onneksi ensi vuonna on vaalit. Toivottavasti äänestäjät muistavat, että näitä tuppisuita, jotka on vaan kokouspalkkioiden ja kestitysten takia työntyneet lautakuntaan.

    • Anonyymi

      Millonka on kepulijäsenet tehneet oikaisuvaatimuksia sama sääntö kävi nytkin. Hiljaisesti hyväksytään virheelliset päätökset. Sitten ilmoitellaan ja kysellään onko kuntalaisilla mitä ajatuksia ja toiveita päättäjille. Pidetään makkara ja lettuiltoja ja yritetään houkutella äänestämään seuraavissa vaaleissa. Tämä on nähty nyt seuraavat vaalit tulevat olemaan muutosvaalit.

      • Anonyymi

        Höpinää ovat nämä teidän arvailut. Kyllä kunnassa on kaikki hyvin . Nyt katse jo tuulimyllyjä kohti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpinää ovat nämä teidän arvailut. Kyllä kunnassa on kaikki hyvin . Nyt katse jo tuulimyllyjä kohti.

        Vai hyvin. Näkeehän se sokeareettakin miten näitä kunnanasioita on hoidettu. Toistuvasti jääviysrikkomuksia ja salakähmäisiä päätöksiä joihin oikeuskanslerinvirasto on puuttunut. Suurin osa päättäjistä istuu kuitenkin kusisukassa. Tämä Opinportti on kyllä Pielavedenkin suhmuroinnissa oikein pohjanoteeraus. Nyt yritetään tuulivoiman siivellä mukamas pelastaa nämä töppäilyt. Tanhupallokohan sai tämän johtajanaisen hiljaiseksi, kun jäi se sähköasiakin puolitiehen? En ainakaan minä äänestä seuraavissa vaaleissa häntä.

        Et oo tainnut äänestää ikinä ketään. Nyt mene nurkan höpisee.Voi olla ettei avoin puolueella riitä rahkeita touhuta kuntalaisten parhaaksi. Persut on jo jäänyt nurkan taakse narisee...!!!!!

        Minä ja moni muu keppanoita äänestänyt on katunut ja häpeää tätä Nasukerhon toimintaa. Saat vielä nähdä miten moni Kepulaisten nykyisistä päättäjistä tulee jäämään seuraavissa vaaleissa pois. Minä uskon, että riittää rahkeet ja kuntalaiset odottavat, että saataisiin avointa keskustelua yhteisten asioiden hoidosta, eikä olisi pienen sisäpiirin salaista kähmintää. Oletko seurannut valtuuston kokouksia? Kyllä ne taitavat olla Kepulaiset jotka narisee nurkan takana, eivätkä saa suutaan auki kokouksissa.

        Kyllähän Avoin ryhmä on tulevaisuuden päättäjäporukka Pielavedellä. Olen seurannut valtuuston kokouksia suorana lähetyksenä ja on eniten kannanottoja ja valtuustoalotteita. Ja kun ovat kuntalaisten asialla ilman politiikkaa niin voidaan luottaa, että ääni ei mene hukkaan. Käsittäökseni eivät lähde vaaliliitoilla äänestäjiä petkuttamaan ja jakavat paikat rehellisesti vaalintuloksen mukaisesti ehdokkaina olleille henkilöille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä ja moni muu keppanoita äänestänyt on katunut ja häpeää tätä Nasukerhon toimintaa. Saat vielä nähdä miten moni Kepulaisten nykyisistä päättäjistä tulee jäämään seuraavissa vaaleissa pois. Minä uskon, että riittää rahkeet ja kuntalaiset odottavat, että saataisiin avointa keskustelua yhteisten asioiden hoidosta, eikä olisi pienen sisäpiirin salaista kähmintää. Oletko seurannut valtuuston kokouksia? Kyllä ne taitavat olla Kepulaiset jotka narisee nurkan takana, eivätkä saa suutaan auki kokouksissa.

        Taitaa olla nämä jutut persujen pöhinää. Sitä poristaan joutavia kun omat pienet piirit ei oikein toimi. Toivottavasti ette loikkaa seuraavissa vaaleissa Avoin puolue tai Kepu. Persuja en kyllä tulevaisuudessa äänestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä ja moni muu keppanoita äänestänyt on katunut ja häpeää tätä Nasukerhon toimintaa. Saat vielä nähdä miten moni Kepulaisten nykyisistä päättäjistä tulee jäämään seuraavissa vaaleissa pois. Minä uskon, että riittää rahkeet ja kuntalaiset odottavat, että saataisiin avointa keskustelua yhteisten asioiden hoidosta, eikä olisi pienen sisäpiirin salaista kähmintää. Oletko seurannut valtuuston kokouksia? Kyllä ne taitavat olla Kepulaiset jotka narisee nurkan takana, eivätkä saa suutaan auki kokouksissa.

        Hienosti nuo aina ilmoittaa kunnanhallituksen tilanteen videolla. Ei kannata morkata joka asiasta. Jos Persut pitäs samanlaisen tiedoksi annon,,tulis varmaan vornas tyylillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienosti nuo aina ilmoittaa kunnanhallituksen tilanteen videolla. Ei kannata morkata joka asiasta. Jos Persut pitäs samanlaisen tiedoksi annon,,tulis varmaan vornas tyylillä.

        Tanhupallo kavereineen lukee muutaman pykälän esityslistalta, jostain syystä osan salaavat. Oikeuskanslerin virastolle antamassaan selvityksessä kunta ilmoitti olevansa tietoinen väärin toimimisesta. https://kuntalehti.fi/uutiset/laki/salassa-pidettavat-asiat-eivat-saa-olla-liian-salaisia/
        Tämäkö on mielestäsi hienosti ilmoittamista, vai tarkoititko huonosti ilmoittamista?

        Kävin lukemassa tuon Kuntalehden tiedotteen Pielaveden kunnan toiminnasta tehdystä kantelusta. Kannattaa siis kaikkien lukea jos väittää, että asiat ovat kunnossa. Toivotaan, että ensi kevään vaalien jälkeen kaikki on toisin ja luottamushenkilöt pystyy hoitamaan tehtävönsä ilman oikeuskanslerin huomautuksia.

        Vornasen tiedotustilaisuus oli paljon selväsanaisempi. Näiden puhe on epävarmaa ja jättävät vaikeat asiat kertomatta ja salaavat päätöksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tanhupallo kavereineen lukee muutaman pykälän esityslistalta, jostain syystä osan salaavat. Oikeuskanslerin virastolle antamassaan selvityksessä kunta ilmoitti olevansa tietoinen väärin toimimisesta. https://kuntalehti.fi/uutiset/laki/salassa-pidettavat-asiat-eivat-saa-olla-liian-salaisia/
        Tämäkö on mielestäsi hienosti ilmoittamista, vai tarkoititko huonosti ilmoittamista?

        Tanhupallolle laitettiin tien varteen valot että pääsee kotiinsa eikä kompastu. Tien loppupään asukkaat saavat kulkea pimeässä. Eikä ole varmaan ko. henkilö pitänyt oman kylänsä puolta missään. Olen katsonut noita HVA:n valtuustonkokouksia niin ei saa suutansa auki muuta kun silloin kun on jotain mutusteltavaa jota siellä kokouksissa näyttää riittävän. Tuntuu että kokouspalkkiot ovat tärkeämpiä kun Pielaveden kunnan asujaimiston huolehtiminen. Niin ja sitten kun on nämä kunnanhallituksen kokouksen tiedotukset niin paljon jää asioita käsittelemättä. Lukekaa netistä pöytäkirja jossa on salaisia asioita joista ei tiedoteta meille kuntalaisille.

        Juuri näinhän se näyttää olevan, kokouksissa ollaan vaan omien taloudellisten etujensa vuoksi. Olipa kyse kunnan tai hyvinvointialue päätöksen teossa. Oma suu on lähinnä tärkein. Jos ne syöttävät hyvin HVA:n valtuustonkokouksi, niin näyttää ne kunnankokouksissakin syöttävän, kun kinkerilampaita. Paljonkohan salakähmäiset päätökset on tulleet kuntalaisille maksamaan? Olisiko korkea aika puuttua salaisiin päätöksiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin lukemassa tuon Kuntalehden tiedotteen Pielaveden kunnan toiminnasta tehdystä kantelusta. Kannattaa siis kaikkien lukea jos väittää, että asiat ovat kunnossa. Toivotaan, että ensi kevään vaalien jälkeen kaikki on toisin ja luottamushenkilöt pystyy hoitamaan tehtävönsä ilman oikeuskanslerin huomautuksia.

        Eikö ole kanttia mennä oikaisee nuo väitteet ,mitä ehdotat.kipin kapin lompsit kokouksiin möykkämään!! Ja teet siellä kuntalaisten parhaaksi ehdotukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole kanttia mennä oikaisee nuo väitteet ,mitä ehdotat.kipin kapin lompsit kokouksiin möykkämään!! Ja teet siellä kuntalaisten parhaaksi ehdotukset.

        Tyhmäkin tietää, että kokouksiin et voi mennä möykkäämään. Sinne päästään vain kuntavaalien kautta. Mutta sivusta seuranneena ihmetyttää tämä hyvävelikerhon toiminta ja salakähmäinen päätöksenteko Pielavedellä. Eli aina vaalien jälkeen liittoudutaan ja pienpuolueet myyvät nahkansa suurimmalle. Ja nyt kun toistuvasti rikotaan julkisuus ja hallintolakia jonka oikeusasiamieskin on todennut lainvastaiseksi. Eikö nykyvaltuuston jäsenillä riitä kanttia mittauttaa kunnanhallituksen luottamusta valtuustossa tällä vaalikaudella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tanhupallolle laitettiin tien varteen valot että pääsee kotiinsa eikä kompastu. Tien loppupään asukkaat saavat kulkea pimeässä. Eikä ole varmaan ko. henkilö pitänyt oman kylänsä puolta missään. Olen katsonut noita HVA:n valtuustonkokouksia niin ei saa suutansa auki muuta kun silloin kun on jotain mutusteltavaa jota siellä kokouksissa näyttää riittävän. Tuntuu että kokouspalkkiot ovat tärkeämpiä kun Pielaveden kunnan asujaimiston huolehtiminen. Niin ja sitten kun on nämä kunnanhallituksen kokouksen tiedotukset niin paljon jää asioita käsittelemättä. Lukekaa netistä pöytäkirja jossa on salaisia asioita joista ei tiedoteta meille kuntalaisille.

        Jos lukisivat kaikki päätökset niin silmät putoaisi päästä ja niitä jouduttaisiin istuttamaan uudelleen, että näkevät lukea listat loppuun.

    • Anonyymi

      Onhan se käynyt selvöksi, että sitä vartenhan ne vaaliliitot tehdään että voidaan hyvävelikerhoa pyörittää koko vaalikausi. Jaetaan paikat naamakertoimen mukaan lampaille jotka ei varmasti sano vastaan missään asiassa. Porvaripuolueet kihlaa vasemmiston aina vaalien jälkeen hiljaiseksi, ja antaa nokkamiehille hyvityspaikat. Jos sanot vastaan heitetään tarvittaessa ulos vaikka kaikesta. Persut on kylläkin ulkona kerhosta. Ainoa pelastus on seuraavissa vaaleissa Avoin ryhmä joka voi uutena tulijana hajoittaa tämän koalition.

    • Anonyymi

      Nykyiset vasurit voisivat siirtyä suoraan kepuleihin. Yhtä kieroja ja luihuja ovat.

    • Anonyymi

      Tuo on kyllä ihan totta. Sehän on selvä kun vaalien jälkeen liittoudutaan ja tehdään tekninen vaaliliitto jolla ajetaan persut nurkkaan ja armopaikoille. Ollaan porvaripuolueiden kanssa niin hyvää pataa keskenään. Kaikki on kavereita joille ei voi sanoa mitään pahaa. Mutta kun vassarit anto lähtöpassit valtuutetulleen joka ei tyytynytkään nurkkaan eikä jäänyt itkemään vaan perusti Avoin ryhmän niin voi muhia pieni yllätys seuraavissa kuntavaaleissa. Saattaa olla, että kepulitkin joutuu miettimään mites tässä näin kävi kun kaikki ei liitoudukaan seuraavien vaalien jälkeen hyvävelikerhon jäseniksi.

      • Anonyymi

        Olen täysin samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa. Vasemmistopuolue on perinteisesti työväenpuolue. Eipä ole työväen asiat paljon kiinnostaneet Pielavedellä. Luotto politiikkaan ja poliitikkoihin on aika lailla kärsinyt. Olisiko korkea aika vaihtaa ainakin puheenjohtaja?

        Jos on korvaamaton puheenjohtajana niin minnekäs siitä voit lähteä ennenkuin tulee maailmanloppu.

    • Anonyymi

      Nyt puhut asiaa. Molemmat työväenpuolueet on täysin rappiolle ajettu alkuperäisestä aatemaailmastaan Jos lähdetään vaali toisensa jälkeen pönkittämään vain kepun vallassa pysymistä. Vielä 80 luvulla asiat oli täysin erilailla kun oli oikeat palkansaajan asialla olevat veturit molemmissa. Vasemmistoryhmillä oli omat esitykset ja tavoitteet jolla kuntaa kehitettiin monipuolisesti. Surkuhupaisaa on katsoa tätä nykymenoa miten nokkamiehet ja naiset puoluekannasta riippumatta imartelevat ja syleilevät toisiaan

      • Anonyymi

        Myös surkuhupaisaa on kahtoa tätä persujen toimintaa. Siellä eivät oikein tiedä kelle mielistelevät. Kunta vaalien alla lupasivat sudetkin poistaa koko alueelta.Mutta näyttää sille että ovat kaikki johtoportaan henkilöt hävinneet tai eronneet luottamustoimissa. Sillä lailla.

        Suotta mollaat Perussuomalaisia. Perussuomalaisten valtuutettu otti mm. esille Laivurin sähkösotkun. Onko Kepulaiset puuttuneet mihinkään suhmurointiin. On niitä eroamisia ollut muissakin puolueissa Kokoomuksen raikulipoika erosi, ettei tule enempi julkisuutta ja mikähän mahtoi olla Vasemmiston sivistyslautakunnan jäsenen eroamis- syy?

        Vassarit sekoilivat lautakuntapaikoissa oikein kunnolla. Mikähän oli todellinen syy kun vajaan puolen vuoden päästä eroaa nimityksestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suotta mollaat Perussuomalaisia. Perussuomalaisten valtuutettu otti mm. esille Laivurin sähkösotkun. Onko Kepulaiset puuttuneet mihinkään suhmurointiin. On niitä eroamisia ollut muissakin puolueissa Kokoomuksen raikulipoika erosi, ettei tule enempi julkisuutta ja mikähän mahtoi olla Vasemmiston sivistyslautakunnan jäsenen eroamis- syy?

        Niin ainut valtuutettu. Eipä muuta ole saaneet aikaan. Eli aika vähäistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ainut valtuutettu. Eipä muuta ole saaneet aikaan. Eli aika vähäistä.

        Eipä nuilla kepuleillakaan ole muuta ollut kun Säviän koulupäätöksessä takinkääntö yhdessä yössä. Vassareilla ei mitään sanottavaa vaikka ovat hommassa mukana. Aloitteellisin ja puheliain on ollut Avoin ryhmän valtuutettu.

    • Anonyymi

      Ja mikä törkeintä niin Vassarit eivät antaneet edes lautakuntapaikkaa valtuutetulleen loppukaudeksi. Syy lienee ollut siinä, että olisi ollut liian tehokas mies joka olisi estänyt suhmuroinnin porvaripuolueilta sivistyslautakunnassa. Nyt hänellä räjähdysmäisesti kasvava Avoin ryhmä jota ainakin minä ja useat kaverini tullaan äänestämään.

    • Anonyymi

      Eipä taida edes vasureiden kielikään olla enää punainen. Lieneekö tuo vihreä kuin apila.. vai kenties ru...

      • Anonyymi

        Loppujen lopuksi kepu pelastaa kaikki. Siitä se maaseutu on tehty.Puhdasta ruokaa tulee kaikille.Ei Toina pikku asioista valittaa.Nuo Persut meinaa puida näin puinti aikaan asioita sieltä täältä.

      • Anonyymi

        Kaikki tämä vuodet kun ovat teknisen vaaliliiton tehneet ja jakaneet paikat porvarien kanssa niin ruskea väri on pysynyt kielessä kulumatta pois.

    • Anonyymi

      Ai, kepuko omistaa maaseudun ja maatalouden. Olipa hyvä, että kerroit.

    • Anonyymi

      Persut on suuri puolue kepuun verrattuna. Jopa Vassarit oli kepuleita isompi viime vaaleissa. Paikallisesti meillä on nouseva Avoin ryhmä paikallispäätösten tekoon ilman politiikan kiemuroita.

      • Anonyymi

        Persut on varmaan maailman epärehelissin puolue.Aina löytyy jotakin kytkösiä. Avoin puolue on kuitenkin vielä iso kysymysmerkki. Tuleeko sinnekin suhmurointia pikku hiljaa.

        Pielavedellä oli ainakin Kokoomuksella ja Kepulaisilla kytköksiä Monitaitosiin. Lautakunnassa ja kunnanhallituksessa esteellisenä tekivät päätöksiä. Velat siirretiin kuntalaisten maksettavaksi. Minnehän hävisi omaisuus? Taisi oikeuskanslerin virastokin joutua puuttumaan näihin kuntalain ja hallintolain esteellisyyssäännösten noudattamiseen. Ei ole tainnut vielä oikeuskansleri tarvinnut puuttua Perussuomalaisten kytköksiin.
        https://oikeuskansleri.fi/-/kunnan-viranhaltijan-ja-lautakunnan-jasenen-esteellisyys

    • Anonyymi

      Jos olet yhtään seurannut kuntapäättäjiä niin Avoimen ryhmänhän perusti valtuutettu joka kyllästyi tähän hyvävelikerhon suhmurointiin. On varmasti pitkänlinjan luottamushenkilö ay puolella ja tehnyt valtakunnallisia työehtosopimuksia koko ikänsä. Luotan, että hän on esimerkkinä kaikille päätöksentekijöille Pielavedellä.

    • Anonyymi

      Pielavellä viiden ensimmäisen kuukauden aikana syntyi kuusi (6’) lasta. Koko vuoden määräksi voidaan ennakoida 11-12 tenavaa.
      Eli ei tarvita lukiota, ei yläkoulua vaan pikkuinen alakoulu 2030-luvun alusta alkaen.
      Eikä si5äkään, jos massiivinen Opinportti toteutetaan.

      • Anonyymi

        Uusi koulu tuo kylläkin muuttajia ulkopaikkakunnilta. Nykyajan mukana täytyy mennä , muuten tiputaan kelkasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi koulu tuo kylläkin muuttajia ulkopaikkakunnilta. Nykyajan mukana täytyy mennä , muuten tiputaan kelkasta.

        Ei tänne kukaan tule vain uuden mahtavan koulun takia. Ensin pitää olla työpaikkoja ja sitten voisi toivoa niitä muuttajia.

    • Anonyymi

      Mistäs ne työpaikat muuttajille saadaan kun niitä ei ole paikkakunnankaan työikäisille. Elinkeinoasiantuntijakin juo ja syö vain kunnan johdon tilaisuuksissa eikä mitään työpaikkoja, tai yrityksiä saa paikkakunnalle.

    • Anonyymi

      Perussuomalaisillahan on ollut monta valtuustoaloitettakin tällä vaalikaudella ja hoitaneet lautakunnissa ihmisten esillenostamia asioita. Niinkuin sataman kahvilan sähkösotku kunnnan mittarin kautta. Mitä kepuleihin tulee niin lupaavat ja jättävät sikseen vaikka kyselevät olisiko kuntalaisilla mitä hoidettavaksi mm. Ympäristön ja Asumisen ltk. kokoukseen. Ei ainakaan pöytäkirjoissa ole merkintää, että olisivat puhuneetkaan mitään vaikka me kuntalaiset olisi niin haluttu.

      • Anonyymi

        Tosi vähän ovat asioita hoitaneet Persut. Kesken jättävät kaikki asiat. Narisevat kuin vanhan liiterin ovet ja siihen se jää.Mediassa vaan ovat kun tulee näitä vornas pyssy uutisia.jne

        Enemmän kuitenkin hoitaneet, kun Kepulaiset. Kesken taisi jäädä Keskustan johtajanaiselta sataman sähkölasku asiakin. Muut Kepulaiset ovat olleet tuppisuina. Ei nuo Kepulaisista ja Kokoomuslaisistakaan uutisointi mediassa ole imartelevaa.

        Puhut asiaa, eipäs ole pitkään aikaan kuulunutkaan johtajanaisesta mitään onko ollut tekemässä muutosesityksiä tai selvittämässä epäkohtia. Ilmeisesti on kuitenkin ehdolla seuraavissa kuntavaaleissa, niin pitäisi ruveta äänestäjiä kosimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmän kuitenkin hoitaneet, kun Kepulaiset. Kesken taisi jäädä Keskustan johtajanaiselta sataman sähkölasku asiakin. Muut Kepulaiset ovat olleet tuppisuina. Ei nuo Kepulaisista ja Kokoomuslaisistakaan uutisointi mediassa ole imartelevaa.

        Persuissa ei oo kun yks joka yrittää hoitaa asioita .Muut jäsenet ovat tainneet jo erota puolueesta. Oliko sataman sähkön siirrossa jotakin ongelmaa.

      • Anonyymi

        Pöytäkirja on päätöspöytäkirja. Siihen ei kuulu kirjoittaa kokouksen keskustelua, vaan päätökset...

    • Anonyymi

      Raikulipoika kokoomuksesta teki seksuaalista häirintää päissään toiseen sukupuoleen virallisessa vaalikokouksessa. Eikä joutunut edes oikeudelliseen vastuuseen kun hyvävelikerho hoiti homman.

    • Anonyymi

      Rötösherrat kiikkiin, Kepun herrat kiikkiin, liikaa on jo tuhlattu kuntalaisten piikkiin...

    • Anonyymi

      Kepulit tekee Pielavedellä enemmistön voimalla mitä haluavat. Siitä vähät välittämättä riittääkö kunnalla rahat. Toivottavasti ensi vaalien jälkeen ei enemmistöä ole ja joutuvat kuuntelemaan muidenkin ryhmien mielipiteitä. Tosin kihlaus vasemmiston kanssa antaa lisäpotkua uusia kilpakumppaneita vastaan.

    • Anonyymi

      Jospa ne julistavat virallisen parisuhteen seuraaviin vaaleihin.

      • Anonyymi

        Vassarit ja demarithan on ollut jo pitkään samoja kepulaisia. Ei omia mielipiteitä saati valtuustoaloitteita. Nahka myydään vaaliliitolla kepulle vaikka kuntalaiset äänestävät muka työväenpuolueina.

    • Anonyymi

      Entisenä mökkiläisenä pittää ihmetellä touhuamista. Maalaisliito-Kepu suojelee tiettyjä ryhmiä, kunhan eivät ole tavan palkansaajia. Maataloudesta ei säästetä. Ennen yksi mies eläinlääkäri hoiti ison määrän karjoja ja nyt siihen tarvitaan neljä- viisi henkilöä. Samoin maataloustoimistosta montako siellä.

      • Anonyymi

        Maailma muuttuu. Karjatilat on suurempia.Nykyään on myös nais eläinlääkäreitä.Persut suojelee samalla lailla omiaan. Saitko hyvän hinnan mökistä kun oot entinen mökkeilijä.

        Eipä tänne kehitysalueelle oikein paljon tulijoita, jotka vielä maksaisivat.

        Eipä nuo nyky eläintohtorit taida paljon itse tehdä. Taitaa avustaja katkaista kollin pallitkin valmiiksi kun ensin pujottaa hanskat tohtorin käteen.

        Ollaan kiitollisia että meillä on hyvät eläinlääkäripalvelut!

    • Anonyymi

      Toivottavasti seuraavissa vaaleissa Kepulaiset ei saa, kun reilu 10 % kannatuksen kuntavaaleissa, joka näyttää olevan valtakunnallisesti kannatus. Loppuisi se ylimielinen toiminta, jota ovat harjoittaneet vuosikymmeniä.

      • Anonyymi

        Persut ja Avoin ryhmä tulee voittamaan seuraavat vaalit kun ovat äänestäjien asialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ja Avoin ryhmä tulee voittamaan seuraavat vaalit kun ovat äänestäjien asialla.

        Persut ei varmasti tule voittamaan. Näkeehän se jo nyt mitä niitten touhu on ollut. Äänet menee hukkaan . Takkia kääntävät oikein hiki päässä. Eivätkä itekkään tiedä kenen asialla ovat.Loppujen lopuksi eroavat kesken kaiken . Voiko semmoseen touhuun luottaa.Avoin ryhmä voi olla poikkeus jos löytää hyvät ehdokkaat .

        Herättää ihmetystä millä saivat Kepulaiset Persut hiljaisiksi? Nyt ei ole kunnanhallituksessa kukaan pitämässä kuntalaisten puolia, niin saavat sikailla seuraaviin vaaleihin asti ihan rauhassa. Vanha sanonta on, että Kepu pettää aina pitää edelleen paikkansa. Heille näyttää riittävän, että syötetään kun syöttöporsasta ja saa kuitata kokouspalkkioita mahdollisimman paljon. Kokouksissa ei saada suutaan auki muuten, kun tarjotaan syötävää. Aika lailla näytti kääntyvän Tanhupallolla takki Säviän koulun lakkauttamisessa, että ei kannata rehvastella silläkään, ettei Kepulaiset käännä takkia. Avoin ryhmä tulee seuraavissa vaaleissa nousemaan kuntalaisten puolesta puhujaksi avoimuudellaan ja rehellisyydellä.

        On jo aikakin tulla uusjakoa seuraavissa vaaleissa. Kun seuraa päätöksentekoa vaalikaudesta toiseen niin samat puolueet ja henkilöt jakavat paikat aina omien mieltymysten mukaan kavereidensa kesken. Mitään poikkeavaa tai muutoksia et voi esittää, kun ollaan hyviä kavereita keskenään. Nyt jos koskaan on sosiaalinen tilaus tälle uudelle Avoin sitoutumaton ryhmälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ei varmasti tule voittamaan. Näkeehän se jo nyt mitä niitten touhu on ollut. Äänet menee hukkaan . Takkia kääntävät oikein hiki päässä. Eivätkä itekkään tiedä kenen asialla ovat.Loppujen lopuksi eroavat kesken kaiken . Voiko semmoseen touhuun luottaa.Avoin ryhmä voi olla poikkeus jos löytää hyvät ehdokkaat .

        Eikös avoimen puolueen porukalla ole takit oikein viuhuneet, kun ovat niitä käännelleet? Toisella vasta toinen ryhmä ja toinen on tainnut olla jo kepulainen, persu, sininen, smp ja mitä kaikkea muuta? Ei taida olla enää montaa puoluetta jota ei olisi kokeillut?

    • Anonyymi

      Onko neitietsivä tumma ja johtajanainen blonti vai kiharatukka..hmm minua alkaa kiinnostaa nämä salanimet.

    • Anonyymi

      Pieni ja pyöreä tai ainakin pyöreä

    • Anonyymi

      Taitaa olla se johtajanainen sen Asumisen ja ympäristön lautakunnan jäsen joka jätti sen Rantalan kiinteistön sähkösotkun selvittämättä.

      • Anonyymi

        Persut vaan joutavia jankkaa.Eivät vissiin oo kartalla asioista ,,,,,,menneen talven asioita pähkäilevät.Jospa se avoin puolue olis virkeämpi pysyisivät ajan tasalla.Annan ääneni tulevissa kuntavaaleissa todennäköisesti avoin puolueelle.

        Kukapa täällä on kartalla asioista? Enenevässä määrin pieni sisäsiittoinen porukka tekee salakähmäisiä päätöksiä, joihin ei näy kunnanhallituksen, eikä tarkastuslautakunnan kantti riittävän puuttua. Olisiko korkea aika selvittää ongelmat, joita yritetään visusti salassa? Epäkohtien julkituominen on jopa velvollisuus. Onko kunnanhallituksen jäsenet puuttunut julki tulleisiin ongelmiin? Yrittäkäähän nyt päättäjät puuttua esille tuotuihin ongelmiin asianmukaisesti eikä vain hiljaisella hyväksymisellä. Olisiko nyt muutostenaika, koska nykyiset päättäjät ovat huonosti hoitaneet pestinsä?

    • Anonyymi

      Nasut kuoppaa asiat

    • Anonyymi

      Valtakunnallisesti perpanssit on kussu muroihinsa. Hyökkäsivät köyhienkimppuun lisäten rikkaille. Helpotuksia no kulutus vähenee ja lama syvenee tuttu juttu 90 luvulta mutta silloin ei supistettu niinkuin nyt joten kaik männöö persiilleen

      • Anonyymi

        Juurikin näin. Siihen ansaan ne tämänkin kylän persustelijat meni.

    • Anonyymi

      Kokomuslaiset järjestää omaisuuden uusjaon . Kohta on taas osakkeet ja talot pilkkahinnalla pakkohuutokaupassa.

      • Anonyymi

        Kyllä perussuomalaiset nousee Pielaveden johtavaksi kuntapuolueeksi kunhan saavat valtakunnan tason kannatuksen. Ensi vaalissa tulee varmaan keskustan erottama puheenjohtaja tulee takasin ja sitten varmaan on kyyti kylmää. Puhaltaa hyvävelikerhon hajalle ensitöikseen. Vaaliliittoilu antaa mielihyvää muille puolueille. Iso kysymysmerkki on miten pärjää Avoin puolue vaaleissa voi tuottaa yllätyksenkin.

        Persut ei nouse kuntapuolueena johtopaikoille.Tyhjän nyhjäystä koko juttu. Odotamme innolla ketkä on Avoin puolueessa tähtiesiintyjät vaaleissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ei nouse kuntapuolueena johtopaikoille.Tyhjän nyhjäystä koko juttu. Odotamme innolla ketkä on Avoin puolueessa tähtiesiintyjät vaaleissa.

        Taitaa olla kova kiinnostuksen kohde kun ovat politiikan ulkopuolelta ja onhan siinä jo kaksi valtuutettuakin. Ovat oikeasti kuntalaisten asialla ilman poliittista vallanhimoa. Moni varmaan äänestääkin kun eivöt liputa minkään puolueen valtakunnan linjaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä perussuomalaiset nousee Pielaveden johtavaksi kuntapuolueeksi kunhan saavat valtakunnan tason kannatuksen. Ensi vaalissa tulee varmaan keskustan erottama puheenjohtaja tulee takasin ja sitten varmaan on kyyti kylmää. Puhaltaa hyvävelikerhon hajalle ensitöikseen. Vaaliliittoilu antaa mielihyvää muille puolueille. Iso kysymysmerkki on miten pärjää Avoin puolue vaaleissa voi tuottaa yllätyksenkin.

        Persut on nähty ja kelvottomiksi havaittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on nähty ja kelvottomiksi havaittu.

        Ei noita Kepulaisia tuppisuitakaan voi kehua.

    • Anonyymi

      Keskusta tulee menettämään seuraavissa vaaleissa suurimman puolueen aseman. Edes omat kannattajat eivät ole tyytyväisiä nykymenoon. Nykyisistä Kepulaisista päättäjistä on useita jäämässä pois. Olisiko korkea aika miettiä mistä tämä johtuu? Onkohan Alkiolaiset arvot unohtuneet?

      • Anonyymi

        Kyllä muutos tarvitaan, että enemmistöaseman sanelu loppuu päätöksenteossa. On selvä, että kunta ei kehity tasapuolisesti kun yhdellä puolueella on ollut ylivalta vuosikymmeniä. Toivotaan, että Perussuomalaiset ja Avoin ryhmä saa keikautettua enemmistövallan ensi vaaleissa.

        Kannatan ainoastaan avointa puoluetta. Persut tuskin tuo onnea tilanteeseen.

    • Anonyymi

      Avoin ryhmä on tulevaisuuden päättäjät Pielavedellä. Tulen myös äänestämään sitoutumattomia rehtiä päättäjiä.

    • Anonyymi

      Milloin ja missä bongataan viimeinen kepuli

      • Anonyymi

        Kerran äänestin perssuja.Mutta taidan ääneni antaa kepuli porukoille kunhan vaalit koittaa.Taas hölmöilee perssut oikein urakalla.Ovat kuutamolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerran äänestin perssuja.Mutta taidan ääneni antaa kepuli porukoille kunhan vaalit koittaa.Taas hölmöilee perssut oikein urakalla.Ovat kuutamolla.

        Kepulit laittaa pystyyn hyvävelikerhon seuraavienkin vaalien jölkeen jos menestyvät vaaleissa. Sitäkö hölmöilyä lähdet kannattamaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulit laittaa pystyyn hyvävelikerhon seuraavienkin vaalien jölkeen jos menestyvät vaaleissa. Sitäkö hölmöilyä lähdet kannattamaan?

        Tottakai lähdetään porukalla,niin kuin monet muutkin.Ei nuo tilanteet ainakaan perssujen rukoushetkillä parane.Mitä valtakunnan Tavio tejkee. Hoh Hoijaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai lähdetään porukalla,niin kuin monet muutkin.Ei nuo tilanteet ainakaan perssujen rukoushetkillä parane.Mitä valtakunnan Tavio tejkee. Hoh Hoijaa.

        Eli olet yksi vankka tukija nykymenolle, että piiri pieni pyörii Pielavedellä ja tavalliset kuntalaiset saavat siihen tyytyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli olet yksi vankka tukija nykymenolle, että piiri pieni pyörii Pielavedellä ja tavalliset kuntalaiset saavat siihen tyytyä.

        Persut vie koko suomen suohon.Ajavat kaikki asiat päin persettä.Sitä se on tuo vallan himo.Jos tämä sakki vielä johtaisi kuntaa niin olis joka paikka sekaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut vie koko suomen suohon.Ajavat kaikki asiat päin persettä.Sitä se on tuo vallan himo.Jos tämä sakki vielä johtaisi kuntaa niin olis joka paikka sekaisin.

        Onhan niitä muitakin ryhmiä Pielavedellä kuin kepulit ja persut. Voihan niitäkin äänestää löytyy fiksuja ihmisiä niistäkin. Ja uusimpana Avoin ryhmä joka on irti politiikanteosta, mutta hoitaa kuntalaisten edunvalvontaa luottamushenkilö pohjalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan niitä muitakin ryhmiä Pielavedellä kuin kepulit ja persut. Voihan niitäkin äänestää löytyy fiksuja ihmisiä niistäkin. Ja uusimpana Avoin ryhmä joka on irti politiikanteosta, mutta hoitaa kuntalaisten edunvalvontaa luottamushenkilö pohjalta.

        Kannattaa äänestää tulevissa kuntavaaleissa uusia kasvoja. Nykyiset on kaikki niin hyviä kavereita keskenään, että mitään uudistuksia ei Pielavedellä tapahdu. Keskusta vie ja muut vikisee. Lukuunottamatta perussuomalaisia ja avointa ryhmää. Ne ajattelevat omilla aivoillaan.

        Persujen aivotyö on nähty ,riistävät kaiken minkä pystyvät.Eli aivotonta toimintaa.Kunta ja valtakunnan politiikka on yhtä kaaosta. Luotettavuutta ei ole näkyvissä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen aivotyö on nähty ,riistävät kaiken minkä pystyvät.Eli aivotonta toimintaa.Kunta ja valtakunnan politiikka on yhtä kaaosta. Luotettavuutta ei ole näkyvissä..

        Mutta onhan Avoin ryhmässä jörki päässä, eivätkä tarvitse nyökytellä puoluepamppuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta onhan Avoin ryhmässä jörki päässä, eivätkä tarvitse nyökytellä puoluepamppuja.

        SE jää nähtäväksi. Varmasti nyökyttelevät vaikka minkälaisia pamppuja.Katsotaan nyt että miten käy vaaleissa. Ketkä loikkaa vielä siihen puolueeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SE jää nähtäväksi. Varmasti nyökyttelevät vaikka minkälaisia pamppuja.Katsotaan nyt että miten käy vaaleissa. Ketkä loikkaa vielä siihen puolueeseen.

        Eipä taida tarvita kenenkään loikata. Osa kuntalaisista on sitä mieltä, että puolueet pyörittävät vain kulissia keskenään ja pyöriivät hyvävelikerhossa. Nyt on oikeasti muutosten aika kuntalaisten tarpeet huomioida päätöksenteossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen aivotyö on nähty ,riistävät kaiken minkä pystyvät.Eli aivotonta toimintaa.Kunta ja valtakunnan politiikka on yhtä kaaosta. Luotettavuutta ei ole näkyvissä..

        Persut on olleet ihan luotettavia Pielavedellä, mutta kun kepulit erotti niiden johtajan. Jos olisi ollut kepulainen tai kokoomuslainen niin olisi piiloteltu viimeiseen asti niinkuin raikulipoikaa silitettiin vain päästä vaikka teki seksuaalista ahdistelua juovuspäissään kokouksessa.

        Savolaisia vastauksia vae luotettavia.

    • Anonyymi

      Eipä ollutkaan tämä Persujen sivistyslautakunnan jäsen mikään joo joo mies. Meni ja nappasi valituksen Opinportin investoinnista hallinto-oikeuteen. Onhan siinä ollut paljon jahkailua ja epävarmoille tiedoille perustuvaa päätöksentekoa. Kaavamuutos, Määrärahaylitykset ja jahkailu piirustuksilla minkä kokoinen pitäisi olla. Lautakuntakin päätti yli toimivallan lisämäärärahan konsulttiyritykselle. Peilaten syntyvyyttä niin puoltakin pienempi olisi riittänyt tai entisen peruskorjaus.

      • Anonyymi

        Joopa joo.

    • Anonyymi

      Eipä ookkaan joojoo. Mää mää rärahat on valtuusto antanut linjauksen ja sen sisällä lautakunta saa holovata sen miten tykkee.
      Elä lätkytä sontaa julkadusotalla. Kyllä uskotaan että kepulit jouta suolle ja avoin puolueen miehet tulevat ja kantavat vastuun. Kumpikin vanhoja" vadtuunkantajia"

      Hyvä

      • Anonyymi

        No vandhoja ainakin

    • Anonyymi

      Jo olisi aika päästä kepuilusta.

    • Anonyymi

      Turhaan tuommoista rakennatte, kuoleva kunta. Ensin kun saisitte edes opetuksen toimimaan, ettei ihmisten tarvitse lähteä sen vuoksi muualle. Säästätte opetuksen tasossa itsenne maailmankartalta. Lapset saavat esimerkiksi Kuopiossa huomattavasti paremman tuen koulussa.

    • Anonyymi

      Jos haluatte lapsillenne hyvän ja tuetun opetuksen, niin tulkaa pois sieltä kepulisuolta. Taitaa opetus olla teillä tasoltaan yhtä vanhanaikainen kuin päättäjätkin.

      • Anonyymi

        Älähän vielä hätäile. Kepulit rakentaa suuruudenhulluna suuren uuden koulun kun kuulema kuusi lasta on jo syntynyt tänä vuonna. Ja sitten kolmen vuoden päästä ollaankin jo Kuopion syleilyssä joka lakkauttaa suurimman osan kouluja. Näin toimii kepulandia ja muut puoluepamput myötäilee.

        Uusi koulu on tervetullut samoin liikuntahalli.Tottakai tulee vielä uusia lapsi perheitä uuden koulun myötä.Persustelijat käy nyt vähän kuumana kun eivöt saa päätöksille tukea ,vaikka ovat jollain lailla yrittäneet . Ei taida se joo joo joo asia miehen valitukset vaikuttaa.

        Maanantain kunnanhallituksen listalla näyttää olevan talouden tasapainottamisohjelman laatiminen vuosille 2025–2028. Esitystä perusteltu mm tulorahoituksen epävarmuudella. Näinkö kauan sitä leikittiin rahakasta kuntaa. Joka asiaan piti palkata konsultti. Eräs valtuutettu sanoi, ettei edes vessassa osata käydä, ette tarvitse konsulttia siihenkin. Kepulaisia vedettiin nenästä, että saatiin yli mitoitettu liikuntahalli. Koululaisten tilat, ei juurikaan kohene, että on ihan turha puhua uudesta koulusta. Yli puoli miljoona on laitettu tähän huvikeskuksen suunniteluun, eikä sillä ole saatu edes työmaa kylttiä

        Hyvin suunniteltu silloin jo puoliksi tehty.Tuulimyllyt tulee takaa varmat euro tuotot.Mukava on kun kylää kehitetään ja pysytytään ajanhengessä.Eikös se rakentaminen tuo timpureille työtä.Ihmetellä saa miksi vastustaa hyviä rakentamisjuttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi koulu on tervetullut samoin liikuntahalli.Tottakai tulee vielä uusia lapsi perheitä uuden koulun myötä.Persustelijat käy nyt vähän kuumana kun eivöt saa päätöksille tukea ,vaikka ovat jollain lailla yrittäneet . Ei taida se joo joo joo asia miehen valitukset vaikuttaa.

        Montako uutta perhettä on tänävuonna tullut ja mitenkä kova muuttovoitto tiedossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin suunniteltu silloin jo puoliksi tehty.Tuulimyllyt tulee takaa varmat euro tuotot.Mukava on kun kylää kehitetään ja pysytytään ajanhengessä.Eikös se rakentaminen tuo timpureille työtä.Ihmetellä saa miksi vastustaa hyviä rakentamisjuttuja.

        Ei ole taidettu kovin hyvin suunnitella, kun jälkeenpäin joudutaan muuttamaan kaavaa ja ostamaan tonttimaata. Eikä tainnut se kilpailuttamis- hommakaan mennyt putkeen. Avoin Pielavesi valtuustoryhmä jätti 8.4.2024 valtuustoryhmän aloitteen talous- ja hallintojohtajien virkojen yhdistämisestä. Nyt kun kunnanhallitus tekee maanantaina päätöksen talouden tasapainotussuunnitelman laatimisesta 2025–2028. Nyt olisi korkea aika yhdistää näitä virkoja. Kunnan työntekijä määrä ja verotulot ovat vähentynyt, samaan aikaan kunnanhallintoa on vaan paisutettu. Useissa kunnissa ja pienemmissä kaupungeissa yksi henkilö hoitaa hallinto ja taloustehtäviä. Kunnassa loppupeleissä on valtuusto, joka vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta sekä käyttää kunnan päätösvaltaa. Olisiko aika valtuuston ryhdistäydyttävä ja lopetettava nämä ylenmääräinen tuhlaaminen?

        Virkoja voi tietysti yhdistää. Sekä myös tarkastella isommassa mittakaavassa sitä tehokkuutta mitä kaikilla kunnan työ sektoreilla tehdään.Ennen vanhaan oli työajat.Nykyään taitaa olla muotia kuka nopeimmin lähtee töistä pois.

        Eihän sitä tarvitse edes työpaikalle viranhaltijoiden tulla, kun kunnanhallitus hyväksyi viisivuotta sitten heille etätyösopimuksen. Saavat jäädä aamulla kotiinsa, tai minne haluavat.

    • Anonyymi

      Tai sitten menevät kunnantoimiston takapihalle katokseen polttamaan tupakkia ja ovat olevinaan töissä. Sitten jos kuntalainen tulee jotain kysymään niin nakellaan niskaa ja käyttäydytään töykeasti ja sanotaan, että kiire on tule ensi viikolla uudelleen.

      • Anonyymi

        Pielaveden kunta on savuton työpaikka. Näin työnhakuilmoituksissa kerrotaan. Eikö samat valtuuston hyväksymät päätökset koske kaikkia?

    • Anonyymi

      Ja hyvän käyttäytymisen malli pitäisi koskea myös viranhaltioita. Eikös niin, koska kuntalaisten verorahoistahan heille palkka maksetaan. Pitäisikö järjestää viranhaltioillekin konsultin järjestämä käyttäytymiskoulutus ei varmasti menisi hukkaan.

      • Anonyymi

        Siinähän sitä onkin. Vanha palo ja pelastus hylättiin sisäilmaongelmien takia. Nykyään kunnan ukkelit pitävät sitä taukotupanaan.Olis varmaan toiminut edelleen paloasemana. Maalaisjärkeä kaivataan.

    • Anonyymi

      Niin kauan kun joku menee valittamaan työterveyteen, että tulee ammattisairaus kun on homeiset sosiaalitilat. Vai oliko palokuntalaisilla huonommat keuhkot?

    • Anonyymi

      Eipä ollut Tanhupallolla hyviä uutisia kerrottavana. Ainut positiivinen asia taisi olla lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle kunnallisvalitusta koskevassa asiassa. Seuraavaksi tietysti keksivät, että Pohjois- Pielaveden koululla on kosteusongelma ja se pitää lakkauttaa ja purkaa.

      • Anonyymi

        Pöljää on täällä keskusteluissa ruveta ihmisiä haukkumaan jonkun tv ohjelman näyttelijän roolin takia. Ei oikein taida kommentin kirjoittajalla olla hienoja tapoja.Kumminkin kunnan päättäjät ovat kuntalaisia ja tekevät tärkeitä päätöksiä.Taitaa nuo haukkuvat kirjoittajat olla 5 vuotiaan tasolla.

        Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, vai miten se meni? Kuka se on sanonut, että on tarkoitus haukkua, jos on käytetty samaa nimikettä, kun kuuluisan näyttelijän fiktiivisellä hahmolla. Samannäköiseltä se näyttää kunnanhallituksen kokous terveiset, kun luetaan muutama pykälä esityslistalta, kun Tanhupallo kertoo karvamadon kanssa tuoreimmat uutiset. Pidetäänkö kuntalaisia lukutaidottomina, että ne eivät osaa itse lukea? Missään muualla ei ole vastaava nähty. Kunnanpäättäjien pitäisi pitää kuntalaisten puolia. Toivottavasti seuraavissa vaaleissa saadaan muutos aikaiseksi.

    • Anonyymi

      Olihan tuo pohjanoteeraus kun huitovat tukat hulmuten ulkona pienten muistilappujen kanssa ja puhuvat pehmosia. Ei näy edes henkilö kokonaan kuvassa kun huitovat keskenään. Onko otettu säästötoimet jo Pielavedelläkin käyttöön niinkuin Purran ministeriössä, että kokouskahvit ja tarjoilut jätetään väliin kunnanhallituksen kokouksissa kun olivat pihalla huitomassa. Kyllä telkkarissa Tanhupallon ja karvamadon uutiset on paljon mukavampaa katseltavaa.

      • Anonyymi

        Eli oot sitten vähän leikki mielinen.Sitten ei kannata kunnanuutisia kattoo.Suosittelen pikkukakkosta televisiosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli oot sitten vähän leikki mielinen.Sitten ei kannata kunnanuutisia kattoo.Suosittelen pikkukakkosta televisiosta.

        Vai kunnan uutisia ne lukevat? Herättää ihmetystä, kun käyttävät puheenvuoroja kokouksen jälkeen. Muilla paikkakunnilla kokouksissa käydään keskusteluja. Pielavedellä ollaan tuppisuina ja katsellaan kengänkärkiä. Edes valtuustossa ei käydä keskustelua. Mitä tulee pikkukakkoseen, se on laadukas ohjelma, eikä kannata edes verrat tähän paikkakunnan päätöksen tekoon, siinä on laadukkuus kaukana, salakähmäistä näpertelyä. Eipä tainnut sattua puolueilta penaalin terävimmät kynät edes kunnanhallitukseen, vai nämäkö on ollut parasta, jota on valittu?

    • Anonyymi

      Ite ootte valinneet.Kyllä se valittaminen tuntuu olevan tässä kunnassa ja monessa muussa jatkuvaa.Pitäisikö teidän mennä sinne kunnan virkatalon oven taakse valituksia tekee. Ei taida kanttia olla.

      • Anonyymi

        Kunnan kaikki toiminnot on järjestettävä ja toimintaa johdettava niin, että organisaation kaikilla tasoilla ja kaikessa toiminnassa on riittävä sisäinen valvonta. Sisäisen valvonnan vastuu on kunnanhallituksella, joka antaa ohjeet sisäiselle valvonnalle. Kunnanjohtajan vastuulla on varmistaa sen asianmukainen toimivuus. Toimielin ja sen alainen johtava viranhaltija vastaa johtamansa toiminnan sisäisestä valvonnasta. Kuntalaisten tehtävä ei ole valvoa, olla huomauttamassa ja kunnan virkatalon oven takana tekemässä valituksia, kuten esität. Ilmeisesti ei riitä osaaminen sen enempi johtavilla virkamiehillä, kun kunnanhallituksellakaan päätöstenteon laillisuudesta. Pelkkä Keskustan jäsenkirja ei näy riittävän osaamiseen. Ilmeisesti luottavat tähän hyvävelijärjestelmään, että vastavuoroisesti ei muutkaan puolueet puutu tähän suhmurointiin.

        Mitä ihmettä! Ympäristön ja asumisen lautakunnan pöytäkirjan mukaan Vasemmiston edustaja toi esille, että matkaparkin varaus- ja toimintaohjeet ovat vain suomeksi. Keskustan edustajat toi esille mm. huonon opastuksen päiväkodille ja liikuntahallin valojen toimimattomuuden ja ylipaineistuksen. Onko vaalit tulossa, vai mistä johtuu, että kokouksessa on saatu suu auki muulloinkin, kun syönnin aikaan?

    • Anonyymi

      Kyllä, ensi vuonna kevättalvella on kunta ja aluevaalit. Kyllähän Pielavedellä valtuutetut osaavat puhua asiasta ja sen vierestä aina kun vaalit lähestyy. Siinä välissä kolme vuotta istuvat hiljaa ja katselevat kengänkärkiä valtuustossa ja lautakunnissa. Lienee luottamushenkilön rooli kadoksissa kun ei osata käyttäytyä kokouksissakaan ja joudutaan eroamaan kesken kauden Sama koskee kunnanhallitusta ei osoita luottamusta saati arvostusta kun tukat hulmuten heilutaan muistilappujen kanssa ja naureksitaan miten hyvin kuntalaisten asioita hoidetaan. Muistellaan muutama pykälä mitä on käsitelty ja söperretään puhua epäselvästi tuulen kanssa kilpaa.

      • Anonyymi

        Kepu rulettaa voittajana vaaleissa.Päätöksen teot ovat olleet asia linjalla.Muut puolueet ovat vähän haparoineet asioista.eivär vastuuta kanna.sitä naukumista asian vierestä.

        Vai on, päätöksen teot ovat olleet asia linjalla? Mistähän se johtuu sitten, että oikeuskanslerin virasto joutuu puuttumaan alvariinsa näihin salakähmäisiin päätöksiin ja jääviysrikkomuksiin? Seuraapa valtuuston kokouksia, niin näet ketkä kantaa vastuuta kunnan taloudenpidosta ja päätösten laillisuuksista. Keskusta tekee kuntapolitiikka muilla perusteilla, kun kuntalaisten etu vaatisi.

        No tietysti on monta näkökulmaa.Mutta kyllä se vaan Kepu hoitaa asioita kuntalaisten eduksi. Ei nuo persujen jutut oo muuta kuin hyvät päivät aamusta .Samoin kuin vassarit.kuntavaalit näyttää onko avoin tekemässä yllätys jytkyä.Vae luvataanko kuu taivaalta.

    • Anonyymi

      Kuntalaisten osana vaaleissa on ylläpitää puolueiden ja poliitikkojen valtapeliä virkoineen ja tienesteineen pystyssä. Siitä käytetään termiä edustuksellinen demokratia. Täällä se demokratia on irvikuva. Muutama Kepulainen poliitikko on vuosikausia johtanut tätä teatteria. Saivat narrattua vielä vaaliliittoonkin pienpuolueet. Toivottavasti saadaan muutosta aikaan seuraavissa vaaleissa ja palautettua edes hitusen uskottavuutta päätöksentekoon.

      • Anonyymi

        Seuraavissa vaaleissa kannattaa äänestää vaaliryhmiä jotka ei lähde vaaliliittoon kenenkään kanssa. Kepulit on taas alistamassa vassarit, demarit ja kokoomuksen omaan talutusnuoraansa, että pysyvät hiljaa ja saavat jatkaa samaa salaköhmäisten päätösten tekoa.

        Tottahan toki pienet vaaliitot on paikallaan. Taitaa vaan niin olla että persut ei oikein loydä liittolaisia,kun pettivät kansan turhilla lupauksilla. Ja onneksi on kannatus laskusuunnassa.Epäilen onko avoin puolue ? nousija .löytääkö ehdokkaat jotka on mukamas kuntalaisten parhaaksi.

        Keskustalla on ollut määräenemmistön vuosikymmeniä kunnallispolitiikassa ilman vaaliliittojakin, joka valitettavasti näkyy mm. on huono johtaminen, huono hallinto ja välinpitämättömyys. Vaaliliiton ansiosta sai hiljennettyä loputkin. Nyt pieni nasuryhmä määrää kaikista kunnan asioista. Ei tuo Keskustan kannatuskaan ole valtakunnan tasollakaan kehuttava. Onkohan Pielaveden hallinnon hoitamainen ollut milloinkaan näin osaamattomissa käsissä, kun nyt näyttää? Viikoittain saa lukea, että kuntalaiset joutuvat tekemään valituksia hallinto-oikeudelle. Olisiko kehumasi Kepulaisten toimielinten puheenjohtajien aika vaihtaa, kun ei näy olevan oikein tehtävät hallinnassa? Toivottavasti seuraavissa vaaleissa kuntalaiset ovat valveutuneimpia, eivätkä äänestä näitä, jotka hiljaisesti hyväksyvät kaikki suhmuroinnit.

        Toivotaan, että ensi kevään kuntavaalissa sitoutumaton avoin ryhmä järjestää sellaisen jytkyn, että Pielaveden kuntapolitiikka mene uusjakoon. On jo aikakin päästä kepulien ylivallasta ja pienpuolueiden talutusnuorasta reiluun kuntalaisille avoimeen päätöksentekoon.

    • Anonyymi

      Pielaveden kepu järjestellyt enemmän eläinlääkäreitä kuin lääkäreitä ihmisille. Puolet kilometritehtaalle ja maatalloustoimisto lakkauttaa. Ei valtaosa tarte eläinlääkäreiden palveluita, maksakoot kepulit itse sen.

      • Anonyymi

        Tankki täyteen sarjassa eläinlääkäri samalla käynnillä katsoi myös sulo vilenin rouvan.Voidaanko sitä jatkossa toimia samalla lailla. Aika isoja säästöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tankki täyteen sarjassa eläinlääkäri samalla käynnillä katsoi myös sulo vilenin rouvan.Voidaanko sitä jatkossa toimia samalla lailla. Aika isoja säästöjä.

        Siinäpä hyvä ajatus. Menisi kuin mirri vainaalla, kun ei kertasilmäys näytä, niin hoidetaan viimeisellä piikillä. Eipähän tarvitse pitkään kärsiä.

    • Anonyymi

      Kohta alkavat isojen talojen isännät lannoittaa teitä. Sen huomaa tiellä 77 heti kun liete virtaa pikitielle, ai kun haisee pas**lle.

      • Anonyymi

        Miksi tielle pitää lietettä levittää, eikös se pellolle kuulu. Pelto saa siitä elinvoimaa.

    • Anonyymi

      Se on ympäristöteko 👍

      • Anonyymi

        Normaalia työntouhua. Suomalainen ruoka puhdasta ja hyvää.

    • Anonyymi

      Hyvä, ei muuta kuin vaunun perä auki ja tavaraa reippaasti tielle. Onhan se puhdasta.

    • Anonyymi

      Pitikö kepulien siirtyä paska-aiheisiin kun ei kestä kuulla totuuksia päätöksenteon kieroilusta ja suhmuroinnista salakähmäisesti. Montakohan oikaisupyyntöä on tälläkin hetkellä käsittelyssä tietänekkö sitä Tanhupallokaan.

    • Anonyymi

      Mikähän se kepulien vaalilupaus on jos Opinportin rakentaminen ei alakaan valitusten takia. Jää ylisuuri viihdekeskus rakentamatta. No sehän on tietysti, että tuulimyllyjä koko kunta täyteen ja ne jotka valittaa niin niille tuplamäärä.

      • Anonyymi

        Tietysti vaalilupauksista pidetään kiinni. Ee kait sitä ruveta persustelee ja kuseta äänestäjiä. Näkkyy nuo persutkin tuulimyllyjä peukuttavan.Halapa sähkö kiinnostaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti vaalilupauksista pidetään kiinni. Ee kait sitä ruveta persustelee ja kuseta äänestäjiä. Näkkyy nuo persutkin tuulimyllyjä peukuttavan.Halapa sähkö kiinnostaa.

        Millä rahalla on tarkoitus pitää vaalilupaukset? Näyttää kunnanhallitus hyväksyneen talouden tasapainottamisohjelman laatimisen. Tarvetta perustellaan erityisesti tulorahoituksen epävarmuuden vuoksi. Yhtä epävarmoja on myös menot, kun pitää yrittää täyttää kaikki Kepun ja Sekoomuksen toiveet. Näin kauan sitä rikasta leikittiin. Muutaman veneen takia piti laituriinkin tehdä älyttömän kallisinvestointi. Nyt kun on tehty päätös yhteistoimintamenettelyn aloittamisesta, niin eivät Kepulaiset voi edes lupailla työpaikkoja vastavuoroisesti, kun tullee Kepulaisten ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa. Ei taida riittää näillä Kepulasilla virkamiehille edes talousosaaminen. Pitää varmaan konsultti palkata tähänkin.

        Ainahan niitä tasapaino-ohjelmia tarvitaan.Semmoista se elämä on.Kyllä ne tuulimyllyt tuo vakautta raha tilanteeseen.Elekee nyt tuas hötkyillä.

    • Anonyymi

      Taitaa tulla kepuleille veret seisauttavat kuntavaalit. Opinportin hanke jää toteutumatta valitusten takia, rahat on loppu. Persut porskutta valtionkirstun vahvana ja avoin Pielavesi ryhmä saattaa tyhjentää koko pajatson.

      • Anonyymi

        Persut taitaa menettää nuo äänestäjät ,mukamas työmiesten puolella.Kaatuva puolue . En muista milloin kurjuutta näin paljon jakaneet. Kyllähän se on helppo luvata.Tuskin tuo avoin ryhmä mitään erikoista.

        Onkos täällä Pielavedellä ollut Kepulla muuta tarjota kuntalaisille ja työntekijöille, kun kurjuutta? Päättäjiä syötetään, kun kinkerilampaita. Monta vuotta on saarnattu Opinportista, kun Jeesuksen uudesta tulemisesta. Ei taida ainakaan se Opinportti tulla, taitaa kuntalaisten rahat valua käräjöintiin ja suunnittelijoiden palkkioihin. Jotain tälle Pielaveden poliittiselle päätöksenteolle on tapahduttava. Tämä kunnan talouden heikko tilanne ei ole mikään yllätys, ainakaan sen ei pitäisi olla yllätys päättäjille eikä johdolle.

    • Anonyymi

      Muutos on jo kulman takana kuntalaiset lähtevät laajoin joukoin tukemaan uusia tuulia. Kepulit polkee paikallaan ja tekevät ylisuuria suunnitelmia ja jahkailevat tuulimyllyistä tulevia tuottoja.

      • Anonyymi

        Tuota ei usko edes erkkikään.!!

    • Anonyymi

      Kyllähän tämä kepulien vallanhimo on nyt Pielavedellä nähty. Vielä vaaliliitolla varmistetaan jakamalla puolueiden nokkamiehille ja naisille joku hyvityspaikka. Saadaan vaaleissa menestyneet pienpuolueet hiljaiseksi, että voidaan pienessä hyvävelikerhossa junailla verorahojen käyttöä miten halutaan. Mikä merkitys on kuntavaalilla jos mikään ei muutu. Samat henkilöt on muka korvaamattomia, muutos valtakeskitykseen tarvitaan.

      • Anonyymi

        Joka puolueessa on vallanhimoa. Äanestäjät päättää ketä siellä istuu, eikös niin toimi. Ja jos nyt taakse päin miettii asioita niin ei nuo persut saannut mitään ihmeeelistä aikaan. AInakin itse päätin että toista kertaa ei ääntä persuille lähe.

        Onhan Kepulla hyvä kunnallisneuvos, kun on rohkaissut kuntalaisia suunnittelumäärärahan ylityksistä valittamaan. Missä ne muut neuvokset luuraa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan Kepulla hyvä kunnallisneuvos, kun on rohkaissut kuntalaisia suunnittelumäärärahan ylityksistä valittamaan. Missä ne muut neuvokset luuraa?

        Juurikin näin.No ne luuraa puitten ja nurkkien takana.

    • Anonyymi

      Kepulit mököttää mietintämyssy syvällä päässä. Että eihän tässä pitänyt näin köydä ja taas kävi.

    • Anonyymi

      Taisi osua ja upota kun ei kepulit enää keksikään koottuja selityksiä. Opinportti nielaisi suunnittelumäärärahan laittomine 100006 euron ylityksineen ja sekö oli siinä? Kun oma kunnallisneuvos muistuttaa asiasta niin sitten heretään hiljaisiksi. Eikö tuulimyllyjenkään perustamisvimma saa enää kehumaan millä tuloilla kunta jatkossa pärjää itsenäisenä.

      • Anonyymi

        Koulu tulee hieno juttu kaiken kaikkiaan.liekkö nuo määrä rahat jutut todennäköisiä.Tuulimyllyt pikkuhiljaa tuo puhdasta energiaa huomiseen päivään.Sekä rahaa siinä sivussa.

        Mistähän johtuu, että Tervon uuden yhtenäiskoulun ja kirjaston rakentaminen maksaa vaan murto osan siitä, mitä täällä Opinportin saneeraus, jossa ei koulutilat juurikaa kohene? Onkohan Pielaveden päättäjiä ja virkamiehiä vedetty taas nenästä? Taitaa Keppanat odottaa näitä vispilöitä, kun Jeesuksen uutta tulemista, joka pelastaisi tämän kunnan.

        Hei haloo tervolaiset ei oikein osaa röystäillä.Kyllähän meidän pitää paremmaksi laittaa. Tuleehan meille Suomen suurimmat tuulihärvelit.Siinä on sitten näkemistä. Jeesuksen tuleminen on varmaan melko lähellä,oon kuullu kylillä jo puhuttavan.Olettekko jo valmiina!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistähän johtuu, että Tervon uuden yhtenäiskoulun ja kirjaston rakentaminen maksaa vaan murto osan siitä, mitä täällä Opinportin saneeraus, jossa ei koulutilat juurikaa kohene? Onkohan Pielaveden päättäjiä ja virkamiehiä vedetty taas nenästä? Taitaa Keppanat odottaa näitä vispilöitä, kun Jeesuksen uutta tulemista, joka pelastaisi tämän kunnan.

        Oisko sillä mitään merkitystä, että tekevät 1/3 koulua, kun ei ole oppilaita? Taitaa Pielavedellä tulla oppilasta kohti halvempi koulu ja siinä on liikuntahalli samassa? Mutta tästä huolimatta Tervon ratkaisuja kehutaan ja paikallista haukutaan? Hävetkää jos osaatte.

    • Anonyymi

      Aika sekavaa tekstiä alkaa olla kepulien ajatukset kun alkaavat jo Jeesuksen tulemista ennustamaan. Ennemmin uskon täystuhoon ihmiskuntaa kohtaan kun ne tuulimyllyt jauhaa mikromuovia maan ja järvet täyteen ja se on lopulta ihmisten elimistössä.

      • Anonyymi

        Tuulimyllyt on puhdasta energiaa.Enemmän taitaa muovipulloista tulla muovi jätettä.

    • Anonyymi

      Kyllä kepulit tietää, että lavoista ei irtoa mitään mikromuovia mikä olisi haitaksi luonnolle ja ihmiskunnalle. Älkää suotta hätäilkö.

    • Anonyymi

      Näyttää taas pukkaavaan ensi maanatain kunnanhallituksessa lausuntoa Itä-Suomen hallinto-oikeudelle kunnallisvalitusta koskevassa asiassa. Kunnanjohtaja saa viedä kunnanhallitusta, kun pässiä narussa, eikä nämä tuppisuut saa suutaan avattua, ennen kun kokouksen jälkeen selitellään ja kädet pyörii tuulimylly. Herättää ihmetystä myös rahan jakaminen näille urheilu seuroilla, varsinkin nyt kun äskettäin uutisoitiin, että kunta aloitta yhteistoimintamenettelyn. Maksattaako kunnanhallitus työntekijöillään tämän leväperäisen rahan jakamisen?

      • Anonyymi

        Kovin on pientä tuo urheiluseurojen tukeminen. Nyt näyttää monessa kunnassa ja kaupungissa yt alkavan.Onhan se työntekijöiden oltava pikku hiljaa varpaillaan.Kunnallisvalitus ei tainut saada tuulta purjeisiin.Toivottavasti tuulta riittää myllyn lapojen pyörittämiseen.

    • Anonyymi

      Kyllähän kepulit aina selityksiä keksii ja kääntävät väärin tehdyt päätökset aina positiiviseen sävyyn. No ylihuomenna kuullaan taas kootut selitykset mitä hyvää se Tanhupallo meille lupaa loppu vuodeksi. YT neuvottelut ainakin koko henkilöstölle.

      • Anonyymi

        Onko YT milloin alkamassa. Jääkö kuntaan enää henkilöstöä ollenkaan jos kerta säästöjä haetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko YT milloin alkamassa. Jääkö kuntaan enää henkilöstöä ollenkaan jos kerta säästöjä haetaan.

        Yksi hyvinvointialueen ja kunnan ongelma on valtavan raskas hallinto ja isopalkkaisetjohtajat. Hyvinvointialuejohtaja palkka yli 16 000 €/kk. Työntekijä määrä on vähentynyt mutta eläköityvien johtajien paikalle pitää palkata uusi, vaikka entiset ehtisi tekemään. Näyttää olevan herkkä hipiä jollakin, kun kirjoitukset poistetaan.

        No ne ee varmaan ikinä luovu noista viroista.Jos kerta on noin isot palkat.

    • Anonyymi

      Ei ja kuntaankin perustaavat jonkun johtajanviran lisää jos työntekijöitä jää eläkkeelle.

      • Anonyymi

        Todella hienosti meni kunnahallituksen kokouksen lopputiedotus. Näin se homma toimii,ei tarvii olla huolissaan. Eevät edes maininneet yt jutuista mitään. Eli pielavesi ponnistaa luonnostaan.

        Niinpä näyttivät olevan tärkeän näköisenä, kun kissa paskalla. Pitää olla aika yksikertainen, joka ei tajua, että lukevat esityslistalta malliksi muutaman pykälän, jonka kunnanjohto on kirjoittanut. Siihen ei tarvitse olla mikään ruudin keksiä. Tärkeintä näissä kokouksissa on, että hyvä tarjoilu. Taitaa mennä surukuusen takaa tirkistelyksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella hienosti meni kunnahallituksen kokouksen lopputiedotus. Näin se homma toimii,ei tarvii olla huolissaan. Eevät edes maininneet yt jutuista mitään. Eli pielavesi ponnistaa luonnostaan.

        Pielavesi pois nostaa tanhupallolla

    • Anonyymi

      Se onkin tärkein pointti, että on kunnassa hyvät tarjoilut aina pöydässä kokouksissa. Nythän sitä bikinintäytettä saa myös liiketalon uudesta pizeriasta iltamyöhään asti.

      • Anonyymi

        Ei tainnut mitkään valittelut mennä läpi. Kyllä se tuo kunnan virka toiminta on esimerkillistä työtä. Aina ne vaan ovat kuntalaisten puolta. Perssut ei meinaa millään saada asioita oman mielen mukaiseksi,vaikka kuinka yrittävät pöhistä

    • Anonyymi

      Entäpäs jos aletaan valittaa jokaisesta päätöksestä.

      • Anonyymi

        Voihan sitä valittaa,mutta lopuksi ovat samaa mieltä asioissa.

    • Anonyymi

      Taitaa suurinosa kuntalaisista olla kuitenkin sitä mieltä, että kepulien ylisuuri viihdekeskus ja pallosali kaataa kunnan Kuopion kaupungin syliin. Helpoin ja nopein tapa hävittää itsenäinen kunta.

      • Anonyymi

        Kylläpä kyllä, onhan kumminkin uusi koulu tulevaisuutta. En oikein jaksa uskoa tuohon joutavaan koulun vastustajien mielipiteisiin.

    • Anonyymi

      Kerro mistä saadaan oppilaat siihen ylisuureen kouluun kun syntyvyys on alle 10 lasta vuodessa ja muuttovoittoakaan ei ole tiedossa. Ei työpaikkoja, hoito-ala vähenee suuremmille paikkakunnille. Jäljelle jää vain kepun talonisännät ja itsensätyöllistävät yrittäjät.

      • Anonyymi

        Uusi koulu tulee kuitenkin kiinnostaa,i,niin alkaa kylälle muuttaa porukkaa. Mites kauan pohjois Pielaveden koulu toimii , sieltähän tulee oppilaat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi koulu tulee kuitenkin kiinnostaa,i,niin alkaa kylälle muuttaa porukkaa. Mites kauan pohjois Pielaveden koulu toimii , sieltähän tulee oppilaat.

        Ensinnäkin on ihan turha puhua uudesta koulusta, kun koulutilat ovat jotakuinkin entiset, jos muutamalle pallonpelaajalle pitää saada prameapelisali ja tarpeeton kahvio koululaisten näkökulmasta. Eipäs pohjois-Pielavedelläkään tullut oppilaita, vaikka sinne rakennettiin uusikoulu. Faktat ovat ne, että Pielavedelle ei ole saatu työpaikkoja. Olisiko korkea aika päättäjien vaatia epäkelpo- ja kunnanjohtajalta toimia asian kuntoon saattamiseksi. Onko he tehneet elinkeinojen eteen muuta, kun käyneet kahvilla muutamassa yrityksessä. Eikö riitä osaaminen?
        Toiseksi valtuusto on päättänyt jo 1.2.2021, että Puustellin koulu korvataan Opinportin yhteyteen toteutettavalla laajennuksella ja vanhan Opinportin saneerauksella. Neljään vuoteen ei ole tämäkään asia juurikaan edennyt. Nyt, kun Puustelli on ylipaineistettu, eikä ole tietokaan, milloin päästään aloittamaan Opinporttia. Taitaa käydä niin, että joudutaan rakentamaan väistötilat, kun ylipaineistamis-aika loppuu. Puustellista ja Säviästä. Entäpä mikä on Rannankylän kivikoulun kunto?

    • Anonyymi

      Nyt olisi viimeinen mahdollisuus saada Pielavedelle yrityksiä jotka työllistäisi ja toisi muuttovoittoa paikkakunnalle. Maksetaanko epäkelpoasiantuntijalle täysin turhasta?

      • Anonyymi

        Mutta taitaahan tuo koulu ja muut suunnitellut rakennukset tulla.Halvemmaksi taitaa tulla rakentaa uusi kuin korjata entistä.Muuta vaihtoehtoa ee ole näkyvissä.

    • Anonyymi

      Kahdenkymmenen vuoden päästä ne rakennukset on tyhjillään kun ne muutamat koululaiset on siirretty Maaningan kouluun kun Kuopion kaupungin ei kannata ylläpitää liian suuria tiloja.

    • Anonyymi

      Nyt oli taas Avoin Pielavesi valtuustoryhmällä hyvä ja asiallinen valtuustoaloite. On todellakin aiheellista esitellä päättäjille ja myös kuntalaisille, että mitä vastinetta saadaan sadoille tuhansilla euroille, mitä kuntamme maksaa osakasmaksua kehitysyhtiö Savo Grow Oy:lle vuodessa. Vuosikausia on kuntamme maksanut suuria summia. Ei ole ilmeisestikään montakaan työpaikkaa ole saatu niillä sijoitetuilla rahoilla. Olisi aiheellista muidenkin päättäjien pitää kuntalaisten puolia ja valvoa miten yhteisrahoja käytetään. Kyllä rahalle pitää saada vastinetta. Kuntalaisten edustajat eli kunnanvaltuusto ja kunnanhallitus ovat vastuussa kunnan taloudenpidosta.

      • Anonyymi

        No nyt tais olla paras esitys AP valtuustoryhmältä. Jospa se sieltä pikkuhiljaa ponnistaa.Persut varmaan vastustaa tätäkin aloitetta.

    • Anonyymi

      Asiallinen ja vakuuttava ulostulo uudelta Avoin Pielavesi valtuustoryhmältä. Suuri summa vuodessa maksaa jos ei työpaikkojen määrään ja yritystoimintaan ole mitään vaikutusta. Oma elinkeinoasiamies tulisi paljon halvemmaksi. Ja voisihan kunnanjohtajakin ne vähäiset työt hoitaa toimensa ohella. Uusi ryhmä näkee epäkohdat selvästi hallinnosta,niinkuin virkojen yhdistämisen, mitä esittivät jo aikaisemmin.

    • Anonyymi

      Muistaakseni 80 luvulla silloinen kunnan elikeinoasiamies Pielavedellä erosi itse virastaan kun koki, että ei ole saanut tarpeeksi palkkansa edestä aikaseksi elinkeinoelämän kehitystä.

    • Anonyymi

      Mitä tekemistä ylipäänsä on Sawogrow:n elinkeinoasiantuntijalla kaikissa valtuuston ja kunnanjohtoryhmän kokouksissa? Maksetaanko hänelle vielä näistäkin erikseen kokouspalkkioiden lisäksi jotain? Kylillä puhuvat, että hän on kunnalla vielä erikseen palkattuna jonkinlaisia markkinointimiehenä. Tietääkö kukaan mikä juttu se on? Toivottavasti seuraavassa valtuustossa joku kysyy.

      • Anonyymi

        Täällä kun on Sawogrow:n tilaisuuksia niin siellähän on toisilta paikkakunnilta henkilöt jotka pitävät luentoja. Niistä varmaan maksetaan niille matkakorvaukset ja palkkiot, eikä meidän elinkeinoasiantuntija varmaan virka mitään. Joskus vuosia sitten oli aina Pie-Keissä tiedotus elinkeinoasiantuntijalta, mitä on saanut aikaan. Nyt ei ole moneen vuoteen kuulunut mitään. Ihmettelen.

    • Anonyymi

      Taitaa olla aika pieniä ne markkinointihommat Pielavedellä. Yhden miehen yrityksiä jotka eivät työllistä. Ja syrjäkylille korpeen joku kahvipaikka.

    • Anonyymi

      Eiköhän tämä nyt kunnan säästötalkoissa ole syytä perata koko elinkeinoyhtiön osakkuus ja maksut. Eipäs perinteiset puolueet ole tämmöisiä suuria vuosimaksuja huomioineet mitkä ei tuota hintansa hyötyä kuntaanpäin takaisin.

      • Anonyymi

        Taitaa epäkelpoasiamiehellä olla se perinteinen suojatyöpaikka, että ei joutunut työttömäksi. Tämähän on tuttua politiikan alalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa epäkelpoasiamiehellä olla se perinteinen suojatyöpaikka, että ei joutunut työttömäksi. Tämähän on tuttua politiikan alalla.

        Täällä taas hutkitaan ennen kuin tutkitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä taas hutkitaan ennen kuin tutkitaan.

        Voisiko neitietsivä tutkia tämän?

    • Anonyymi

      Opinportti joutaa purkaa, vanha paska rakennus

    • Anonyymi

      Näyttäähän tuo ”hommassa” tehneen valtuustoaloitteen. Ei tuosta ainakaan voi antaa mitään Eino Leino palkintoa. Toivottavasti opettaisivat päättäjien viestintäkoulutus tilaisuudessa 10.10.2024, myös kirjoittamaan.

    • Anonyymi

      Vassarithan on tomeria päättäjiä Pielaveellä. Mikä lie sille yhelle tullut kun perusti oman ryhmän, no olivathan nuo eri mieltä siitä liikuntahallin purkuasiastakin kun äänestivät ristiin. Näyttää uudessa ryhmässä saavan tehtä alotteita ja kannanottoja pilvin pimein.

      • Anonyymi

        Niin jos yksinään uudessa ryhmässä päättää,ee oo muut vastustustamassa.Miten lie nuo persut onko niillä tulossa mitään uutta polemiikkia. Toivotellaan vaan hyvät päivän jatkot....olivatko vielä jotakin puurokuppia tarjoomassa heikko-osasille.Onko vaalit lähellä.

    • Anonyymi

      Järkevää toimintaa uudella kahden miehen ryhmällä. Näkevät hallinnon heikot lenkit mitkä pitäisi saada pikaisesti muutettua. Tulee kunnalle ylimääräisiä kuluja.

      • Anonyymi

        Saa nähdä onko vaan sitä alkuhuumaa.

    • Anonyymi

      Taitaa olla kasvava ryhmä seuraavissa vaaleissa, ovat jo nyt näyttäneet tehokkuutensa puolueisiin nähden. Puolueet vaan juonii ja tekevät vaaliliittoja, että hillotolppa pysyisi kasassa.

      • Anonyymi

        Ei nuo vielä kovin tehokkaita nuo näytöt oo,vähän niin kuin kivirekeä vetäisivät. Seuraavatko sitä persujen toimintaa ,narinat tulee aina kuukausien jäljessä.Sitten hiipuu hiljaksiin.

        Keskusta on pitänyt valtaa vuosikymmeniä, joka näkyy. Tärkein tehtävä olisi ollut elinvoimaisuudesta huolehtiminen, joka on jätetty hoitamatta, mikä johtaa hitaaseen näivettymiseen ja elinvoimattomuuteen. Asukasluku on laskenut jo alle 4000. Viime vuonna sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyi kunnilta valtion rahoittamille hyvinvointialueille. Muutoksen myötä kunnilta katosi yhdessä yössä puolet tehtävistä ja myös rahoista. Hallinto säilytettiin entisellään, kun ei riittänyt kanttia yhdistää virkoja, joihin olisi ollut mahdollisuus ja josta tehtiin myös valtuustoaloite. Onko Keskustalle tärkeämpää saada puoluetoverille työpaikka, mahdollisimman vähällä työmäärällä, kun säilyttää kunnan maksukyky? Nyt on korkea aika tervehdyttää kuntapäätöksentekoa, siihen on nyt tarve.

    • Anonyymi

      Pielavesi jatkaa porskuttamistaan, surukuuset seisovat hiljaa paikoillaan, uusi koulu kohoaa ylväänä ja ehkä tuulivoimalatkin vielä joskus pyörivät. Vaikka kuinka valitetaan, niin hommat saadaan tehtyä, ja valittajat voivat aina löytää uusia aiheita purra hammasta. Täällä on hyvä meininki: koirat haukkuu, karavaani kulkee, ja Pielavesi pärjää – valittajista huolimatta.

      Ai niin ja missä tää avoin puolueen toinen kaveri. Aika aktiivinen, kun ei missään ole paikalla itse.

      • Anonyymi

        Joo, varmaankin karavaani kulkee - kohti tuhoaan. On surullista seurata, mitenkä kaiken jälkeenkin tumpataan toiset. Mutta sehän on kunnan tupakkakojulla opittua. Mennään muutama vuosi niin netissä lukee, että pielaveden kunta liitettiin....

        Näyttää siltä nyt nämä uutukaisen puolueen touhut ovat sitä kovan äänen pitoa (hillotolppa suhmurointi) mutta lopuksi käy samalla lailla kuin persuille .Kansalaisille tulee pettymys.Sitten vielä kunnan kehitys menee alaspäin kuin lehmä häntä.

    • Anonyymi

      Minusta on säälittävää tämä keskustan touhu. Tuppisuuna istutaan kokouksissa. Kanttia ei ole ollut puuttua salakähmäisiin päätöksiin ja jääviysrikkomuksiin, joihin on oikeuskanslerikin puuttunut. Ovat myös itse osallistuneet jäävinä päätösten tekoon. Ainut missä saadaan suu auki, on kun, tarjotaan ilmaista syötävää. Pielaveden kunnan kehitys on mennyt kuvaamallasi tavalla alaspäin, kun lehmän häntä keskustan johdolla. Työpaikat ja asukkaat ovat vähentyneet. Kunnan pää väylän varrella on useita ränsistyneitä rakennuksia. Kunnan omiin kiinteistöihin on jouduttu laittamaan sisäilmaongelmien vuoksi ylipaineistus. taitaa käydä niin, että aika loppuu ylipaineistuksen osalta, ennen kun edes kouluremontti pääsee alkamaan.

      • Anonyymi

        Onhan nuo muut puolueet oikein olleet tukemassa kaikkia päätöksiä. Tuskinpa nuo vastarannan kiisket saa noita ränsistyneitä rakennuksia purettua tai korjattua. Taitaa olla talous oppi hakoteillä ja laki pykälät.

    • Anonyymi

      Juuri näin. Onhan se kunta kapealla tiellä jos on vain yksi mielipide jonka mukaan päätökset tehdään eikä demokratiasta mitään tietoa. Mielenkiinnolla kyllä odotamme kääntyykö vaakakuppi eri suuntaan ensi keväänä.

    • Anonyymi

      Kunnan toiminnasta voitaisiin helposti vähentää 5-10 hyväpalkkaisen virkaa. Mutta ei tietenkään, vaan perustetaan uusia virkoja. Pitäisihän näin isossa kunnassa olla muutama apulaiskunnanjohtaja. Lisäksi siirrytään pormestari malliin ja tiedossa olisi siihen hyvä tanhupallo.

      • Anonyymi

        Kerro mitä virkoja lopettaisit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro mitä virkoja lopettaisit?

        Niin nyt vaan faktaa pöytään,mitkä virat pistät jäähylle. Onkos muita hyviä saneeraus kohteita .

    • Anonyymi

      Esimerkiksi koulupuolella ei tarvita montaa rehtoria ja lisäksi johtaja. Nykyisin älytön suhde oppilasmäärän. Keskushallinnosta pari muijaa jäähylle. Maataloustoimistoa supistaa ja yksi eläinlääkärin virka pois. Hoidattakoot jussit omillaan elukkassa, kun lemmikit vietävä kaupunkiin kuitenkin. Montako inssiä tarvitaan tällaisessa kääpiökunnassa. Aloittakaa tuosta.

      • Anonyymi

        No siinäpä sitä listaa jo on. Mutta eikös hyvät virkamiehet pitäs pitää kunnassa.

    • Anonyymi

      Mitä niillä virkamiehillä tehdään jos kohta ei ole kuntaakaan vaan liitetään Kuopioon, viimeinen sammuttaa kunnan valot ja sähkölasku seuraa mukana.

    • Anonyymi

      Tulevaisuudessa Pielavedelle tehdään kotiseutumatkoja kuin luovutettuun Karjalaan.

    • Anonyymi

      Voi hyvinkin olla Pielaveden tulevaisuuden visio juuri näin. Silloinhan matkailu tuo rahaa ja tuulimyllyt ei taida pysähtyä vaan takovat nekin rahaa olipa seutukunta vaikka Kuopion lievealueita.

    • Anonyymi

      Juuri näin. Ja Opinportti seisoo tyhjänä maamerkkinä Pielaveden kunnan mahtivuosista. Niinkuin Valtion virastotalo keskustaajamassa.

      • Anonyymi

        Siihen valtion virastaloon ei taida kunta vaikuttaa millän lailla. Opinportti on tulevaisuutta ,mukava käydä koulua.Pienet on investoinnit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen valtion virastaloon ei taida kunta vaikuttaa millän lailla. Opinportti on tulevaisuutta ,mukava käydä koulua.Pienet on investoinnit.

        Ei tuo kovin lupaavalta näytä hankkeen aloitus. Taitaa olla sen verran valituksia sisällä. Pielaveden koulun oppilasennuste on jyrkässä laskusuunnassa, eli ei taida oppilaita olla enää siinä vaiheessa, kun tämä hanke valmistuu, mikäli valmistuu. Vai pienet investoinnit, 13,5 miljoonaa euroa, jolla ei juurikaan koulutilat kohene. Vesannolla tehtiin täysin uusikoulukeskus puolella tuosta. Siellä ei tarvinnut tehdä pallonpelaajille hallia ja kahviota. Olisiko korkea aika myöntää, että taida olla tämäkään hanke kenenkään hallinnassa?

        Vesanto on tuppukylä,vähän oppilaita siellä takapajulassa. onhan se kerralla tehtävä iso koulu ja muut rakennukset ettei tarvii heti ruveta laajennusjuttuja sunnittelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo kovin lupaavalta näytä hankkeen aloitus. Taitaa olla sen verran valituksia sisällä. Pielaveden koulun oppilasennuste on jyrkässä laskusuunnassa, eli ei taida oppilaita olla enää siinä vaiheessa, kun tämä hanke valmistuu, mikäli valmistuu. Vai pienet investoinnit, 13,5 miljoonaa euroa, jolla ei juurikaan koulutilat kohene. Vesannolla tehtiin täysin uusikoulukeskus puolella tuosta. Siellä ei tarvinnut tehdä pallonpelaajille hallia ja kahviota. Olisiko korkea aika myöntää, että taida olla tämäkään hanke kenenkään hallinnassa?

        Onneksi Vesannolla on koko kunnassa vähemmän oppilaita kuin Pielavedellä Puustellin koululla? Tästä äkkinäinen voi laskea, että pienempi on halvempi? Kun sielläkin laskee oppilasta kohti hintaa on Pielaveden ratkaisu edullisempi, mutta se ei tietysti kelpaa...

    • Anonyymi

      Mitäs nyt oppilaita kouluun, pääasia on uusi uljas kulttuurikeskus

    • Anonyymi

      Kepuleille tulee hieno kokoontumispaikka johon uppoaa kunnan viimeiset säästörahat ja sen jälkeen pelataan velkakirjoilla.

    • Anonyymi

      Ja nasulat vinkuu ja tanhupallo tanssii

      • Anonyymi

        Taitaa jäädä Tanhupallolla viimeiseksi tanssikaudeksi. Kirkonkylän johtajanainen nousee hänen paikallensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa jäädä Tanhupallolla viimeiseksi tanssikaudeksi. Kirkonkylän johtajanainen nousee hänen paikallensa.

        Varmasti kepu tulee olemaan ykköspaikalla kuntavaaleissa.Muut puolueet jää rannalle ruikuttaa. Varsinkin persut ,kun ei oo niillä mitään uutta. Tainnu hiipua kuntapoliitiikka. Mutta meneehän se aamuja toivotellessa.

    • Anonyymi

      Taitaa uusi sitoutumaton ryhmä olla räjähdysmäisessä kasvussa, kuntalaiset ovat tyytymättömiä puolueiden jauhamiseen. Samaa suhmurointia vaalikaudesta toiseen.

      • Anonyymi

        Sehän riippuu siitä saako edes ehdokkaita. Silloinkin voi olla haasteellista jos on loikkareita muista puolueista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän riippuu siitä saako edes ehdokkaita. Silloinkin voi olla haasteellista jos on loikkareita muista puolueista.

        Moni kuntalainen on pettynyt nykyiseen päätöksen tekoon, kun päättäjät eivät puutu mitenkään näihin salakähmäisiin päätöksiin, vaan hiljaisesti hyväksyy. Keskustalla olisi ollut mahdollisuus puuttua, jos olisi ollut haluja. On syytä ainakin uskoa, että kuntalaiset haluavat avoimempaa päätöksen tekoa ja lähtevät mukaan. Ei sinne Kepun riveihinkään ole välttämättä jonoja pois lähtijöiden paikalta, jotka on pettyneet nykyiseen menoon. Herättää ihmetystä, että miksi nämä tuppisuut on ylipäänsä lähteneet ehdokkaaksi ja miksi heitä äänestetään? Onko kokouspalkkio ja kahvi- ja ruokatarjoilut ainut motiivi lähteä politiikkaan mukaan. Keskustalla pieni Nasukerho tekee kaikki päätökset, joihin on kaikkien alistuttava ja se kyllä näkyy.

        Joka puolueessa on se oma suhmurointi kerho. Siellä ne parhaimmat päätökset tulee.

    • Anonyymi

      Se on törkeää äänestäjien pettämistä. Ja aina vaalien jälkeen kepulit kerää vaaliliitolla hillotolpan vasemmistopuolueista, että osaavat pitää suunsa kiinni. Nyt kun persuihin myös luotetaan ja vielä tulee tämä suoraselkäinen avoin ryhmä niin voi kepulit joutua selittelylinjalle jossain vaiheessa seuraavana kautena.

      • Anonyymi

        Persuihin eiii luota kukaan. Ne osaa näitten työmiesten ja köyhien kusettamisen.Eivät edes omalla kylällä pidä asioista kuntalaisten puolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuihin eiii luota kukaan. Ne osaa näitten työmiesten ja köyhien kusettamisen.Eivät edes omalla kylällä pidä asioista kuntalaisten puolta.

        Ei taida kuntalaisten luotto olla Keppanoihinkaan kovin korkealla. Vanha sanonta, että Kepu pettää aina pitää edelleen paikkansa. Aikoinaan neuvoivat sen, mistä tietää, että Kepulainen valehtelee. Vastaus oli silloin kun se avaa suutaan. Jotenkin noista kirjoituksissasi on aistittavissa, että Kepulaisilla alkaa olla hätä kädessä, vai onko jo housuissakin?

        Onhan tuo luotto korkealla,kun ovat aina päässeet jatkoon.Purralaiset joutuu nurkkaan nieliksimään Tyhjiä lupauksia niitä kyllä riittää. Kyllä vois olla kunnan systeemit sekaisin.

    • Anonyymi

      Nyt ne onkin kunnan asiat sekasin kepun ylivallan seurauksena. Kaikesta valitetaan, tehdään salaisia päätöksiä ja kuntalaisille jätetään tiedottamatta. Vasta oikeuskanslerilta tulleen huomautuksen jälkeen kerrotaan jotain. Hillotolppa huojuu jos vasemmiston suita ei saada hiljaiseksi. Toivottavasti Persut ja Avoin ryhmä voittaa seuraavat kuntavaalit. Kepuleiden aika on katsoa sivusta.

      • Anonyymi

        Silloin kannattaa muuttaa pois ,jos purralaiset pääsee suhmuroimaan. Onneksi ne taitaa muutenkin olla kannatus kyselyissä vajoomassa. Ahneus näkyy ja haluavat maaseudun nääntyvän.

        Yhä useampi on jo muutaman vuodenajan suunnitellut Pielavedeltä muuttoa, kun alkaa tympiä tämä kunnan touhu. Pieni sisäsiittoinen piiri pyörittää tätä sirkusta. Alka olla touhu, kun Venäjällä. Täältä olisi paljon lähtijöitä, kun saisivat myytyä asuntonsa. Keskustan kannatus viime eduskuntavaaleissa 11,3 prosenttia äänistä. Saman kun saisivat seuraavissa kuntavaaleissa Pielavedelläkin, niin voisi kuntaan olla tulijoita, eikä vaan lähtijöitä ja loppuisi se ylimielinen toiminta. Kerropa mitä Kepulaiset ovat tehneet maaseudun eteen?

        Todella hyvin on kuntapolitiikka toiminut,jotakin pientä aina on.Mutta sehän on normaali käytäntö. Toivotaan kuntavaaleissa mukavaa menestystä.Muutto systeemit on jokapäiväistä niitä tulee ja lähtee . Tuskin nuo purra fanit sekä Avoin ryhmä saa mitään erikoista aikaan,loppujen lopuksi nahistelevat keskenään. Keskusta on maaseudun puolue,ja kaikkien kaveri.

        Niin tulee ja lähtee, mutta kun yhtä tulijaa kohden moninkertainen lähtiöiden määrä. Samoin yhtä syntynyttä kohden moninkertainen kuolleiden määrä. Siinäpä sitä.

        Vai on ne kaikkien kavereita? Näyttää sille, että heillä on paremminkin kaverille ei jätetä, vaan kaikki minulle nyt. Oma suu on lähinnä, kun vaan heille on yltäkylläisesti tarjottavaa. Sosiaalisuus ja keskinäinen solidaarisuus ei näytä olevan heille tuttua. On, tainnut unohtua Alkion opit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tulee ja lähtee, mutta kun yhtä tulijaa kohden moninkertainen lähtiöiden määrä. Samoin yhtä syntynyttä kohden moninkertainen kuolleiden määrä. Siinäpä sitä.

        Uusi koulu tuo mahdollisuuksia. Kylän imago kasvaa,tulee säästöjä urakalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi koulu tuo mahdollisuuksia. Kylän imago kasvaa,tulee säästöjä urakalla.

        Nyt on Pielaveden johtajanaiselta hyvä kirjoitus: ”halutaanko maaseudun valot sammuttaa”. Hän aloitti ilmeisesti jo eduskuntavaali kampanjoinnin. Siihen tämä olisi sopinut. Kirjoituksessa tuodaan esille lukuisia hyviä asioita mm työpajatoiminnan. Sillä kohden on ainakin syytä oman kunnan päättäjien katsoa peiliin kun, antoivat Kepulaisten ja Kokoomuslaisten viranhaltijoiden ja päättäjien suhmuroida yhdistyksen velat kuntalaisten maksettavaksi ja omaisuuden hävittämisen, autokauppojen kusetusta myöten. Nämä kun johtajanainen selvittää, niin on varma seuraavan valtuuston puheenjohtaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi koulu tuo mahdollisuuksia. Kylän imago kasvaa,tulee säästöjä urakalla.

        Eipä taida riittää taitoa ja osaamista viedä tätä saneerausta eteenpäin, talousosaamisesta puhumattakaan. Meniköhän lapsi pesuveden mukana. Urakkalaskentavalmius ja urakkalaskenta piti olla valmiina kesällä 2024. Rakennusluvan valmistelu ja neuvottelu rakennusvalvonnan kanssa sekä rakennusluvan jättäminen, kesällä 2024. No se kesä meni, eikä rakennusluvista tietoakaan. Mahdollinen rakentamisen aloittaminen, syksyllä 2024. Syksy saapuu ja kohta talvi. Ei taida riittää Puustellin ylipaineistamisaika, edes siihen asti, että rakentaminen alkaa. Olisiko päättäjien jo aika puuttua kyläpäällikön sähläämiseen, kun ei itse näytä älyävän tehdä omia johtopäätöksiä?

    • Anonyymi

      Milloin saadaan tutustua uuden uljaan rakennuksen piirstuksiin.

      • Anonyymi

        No eikös siitä jonkunlainen kuvaus aikasemmin ollut. Meinasitko jotakin muutoksia loppumetreillä.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      62
      1214
    2. Suhun ihastuminen oli liikaa mulle ...

      Se meni jo sairauden ja sekavuuden puolelle. Oisin tehnyt melkein mitä vain, että saisin sut ja se ei ole tervettä. Vars
      Ikävä
      34
      1020
    3. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      63
      1010
    4. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      26
      1007
    5. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      69
      955
    6. Onko kaivattunne puhelias

      Vai hiljainen hissukka.
      Ikävä
      46
      941
    7. Jiille kysymys

      Oletko kuitenkin mennyt eteenpäin ja sinulla joku uusi nainen kuvioissa? 🥹
      Ikävä
      73
      892
    8. Suomussalmen mustalaiset

      Uutena suomussalmelaisena mietin, että millasta porukkaa ovat?
      Suomussalmi
      17
      870
    9. Oletko mielestäsi kaivattusi

      ihannetyyppi ulkoisesti?
      Ikävä
      56
      852
    10. Minkälaiset hiukset

      kaivatullasi on? Miehellä Kenties ananas, puolikalju jne jne Naisella kenties vaaleat kiharat jne jne
      Ikävä
      27
      836
    Aihe