Pääministeri Petteri Orpolle (kok) tapahtui klassinen mikrofonimoka eduskunnan kyselytunnilla torsta

Anonyymi-ap

Pääministeri Petteri Orpolle (kok) tapahtui klassinen valehtelu mikrofonimoka eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Tunnelma kyselytunnilla oli kuuma, kun oppositio hiillosti hallitusta ja erityisesti pääministeri Orpoa sotesta ja syytti Orpoa valehtelusta.

Mikkimokaa edelsi kansanedustaja Krista Kiurun (sd) tiukka kysymys sotesta ja Kiurun väite Orpon ”sote-sammakoista.”

Orpo puolustautui.

– Mutta voin edelleen ja haluan vakuuttaa sen nimenomaan suomalaisille ihmisille, että siitä huolimatta, vaikka meidän valtiomme taloustilanne on niin vaikea, me haemme koko ajan ratkaisuja siihen, että mistä me saamme lisää tuloja, mutta myöskin siihen, että niillä veroeuroilla, siis joita käytetään Suomessa tänä vuonna ja ensi vuonna enemmän kuin koskaan Suomen historiassa, enemmän kuin koskaan, saataisiin tehokkaasti hoidettua ihmisten peruspalvelut joka puolella Suomea, jotta jokainen voi ihan aidosti luottaa siihen, että pääsee lääkäriin, Orpo päätti vastauksensa.

Kun Orpo oli puhunut, hän istuutui alas ja totesi vieressä istuvalle perussuomalaisten valtiovarainministeri Riikka Purralle:

– En muuta keksinyt.

Voit kuunnella tilanteen jutun yllä löytyvältä videolta.

Orpon mikkimokaa edeltävän vastauksen voit lukea kokonaisuudessaan täältä

6

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ajatella: En muuta keksinyt.

    • Anonyymi

      Paivan ORPOISMI : EN MUUTA KEKSINYT .

      • Anonyymi

        TEKI TAHALLAAN. SUURI VOITTO .


    • Anonyymi

      Nyt on pantava hakkasen työryhmä taas toihin: Häkkäsen työryhmä valmistellee jo asiaa ja se on pitkässä juoksussa isommalla suurennuslasilla tarkasteltava asia.

    • Anonyymi

      Totuudenhan Orpo sanoi itsestään ja tästä hallituksesta.

    • Anonyymi

      ISOSSA KUVASSA on vielä vähän tarkemmin tutkittava, jos jatkossa joudutaan KOVAAN PAIKKAAN väliraportissa kommentoitiin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3866
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3460
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      110
      3124
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2444
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1572
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      28
      1468
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1205
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1096
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1043
    Aihe