Ohittelijaurpo vaati itselleen tilaa kahden auton väliin juuri ennen motarilta poistumista

Anonyymi-ap

Näin motarilla tilanteen, jossa yksi urpo vaati itselleen tilaa kahden auton väliin juuri ennen liittymää, vaikka taaempana olevan auton takana oli runsaasti tilaa. Tämä urpo ajoi ohituskaistaa monien ohi ja luuli, että häntä kohdellaan tilanteessa kuin kuningasta ja päästetään olemattomaan väliin.

Oikealla kaistalla oli hyvin rakoja aiemmin, johon olisi mahtunut, mutta ei kelvannut ja luuli olevansa muita tärkeämpi henkilö. Joutui kuitenkin lopulta nöyrtymään, hiljentämän ja siirtymään niistä kahdesta autosta jälkimmäisen taakse ja siitä alkoi sitten valoshow pitkiä vilkuttamalla. Mistä tällaisia asennevammaisia oikein sikiää?!

116

705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joillekin on suuri arvovaltatappio jäädä taakse, kun ei millään tehdä tilaa eteen.

      • Anonyymi

        Joo ja siitä pahoitetaan sitten kovasti se oma mieli.

    • Anonyymi

      Se toisen auton perässä roikkuva pelle oli varmaankin aiheuttanut ohittajassa ärtymystä.

      • Anonyymi

        Voi olla, tai voi olla olematta. Kerrottiin, että mielensäpahoittajaurpo ajoi ohituskaistaa monien ohi. Ehkä se kakkosena ajanut autoilija teki jotain viime viikolla?

      • Anonyymi

        Silloin tilanne on huono, jos joku liikenteessä aiheuttaa ärtymystä. Ja silloin tilanne on lähtemässä käsistä, jos joku aiheuttaa siellä vihaa. Liikenteessä sattuu ja tapahtuu, ja kaikki siellä tehdyt päätökset eivät ole hyviä, mutta jokaiseen tilanteeseen pitäisi pyrkiä löytämään sellainen ratkaisu, jossa oma pippeli toiminta ei entisestään eskaloi tilannetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poikkeava koittaa sairautensa ajamana liikenteessä kaikkensa muiden häiriköimiseksi syystä, että vaan se oma pippeli pääsisi esille.

        Miksi ihmeessä sinä niin teet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ihmeessä sinä niin teet?

        Kun lukemaasi et ymmärrä niin ohjeena, että esitä tuo kysymyksesi oikealle kohteelle eli
        Anonyymille 2024-05-27 09:43:21

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun lukemaasi et ymmärrä niin ohjeena, että esitä tuo kysymyksesi oikealle kohteelle eli
        Anonyymille 2024-05-27 09:43:21

        Eiku sulle se on. Miksi teet niin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiku sulle se on. Miksi teet niin?

        Eihän se minulle voi olla, koska en mainitun anonyymin tavoin ole poikkeava vaan täysin terve. Joten edelleen ohjeena sinulle lukemaasi ymmärtämättömälle, esitä kysymyksesi sille taholle joka sitä sairasta poikkeavuuttaan joka kommentissaan esittelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se minulle voi olla, koska en mainitun anonyymin tavoin ole poikkeava vaan täysin terve. Joten edelleen ohjeena sinulle lukemaasi ymmärtämättömälle, esitä kysymyksesi sille taholle joka sitä sairasta poikkeavuuttaan joka kommentissaan esittelee.

        Kyllähän se sinulle on, kun olet sellainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se sinulle on, kun olet sellainen.

        Eihän se minulle voi olla, koska en mainitun anonyymin tavoin ole poikkeava vaan täysin terve. Eikä luetun ymmärtämisen puutteesi asiaa toivomaasi suuntaan muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se minulle voi olla, koska en mainitun anonyymin tavoin ole poikkeava vaan täysin terve. Eikä luetun ymmärtämisen puutteesi asiaa toivomaasi suuntaan muuta.

        Kyllähän se sinulle on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se sinulle on.

        Sinulla on siis luetun ymmärtämisen puutteen lisäksi kaiken muukin ymmärtämisen puute.
        En voi sinua auttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on siis luetun ymmärtämisen puutteen lisäksi kaiken muukin ymmärtämisen puute.
        En voi sinua auttaa.

        Ei vaan sinulla.

    • Anonyymi

      Aika säälittävää ajaa motarilla niin lähellä edessämenevää ettei väliin mahdu. Kunnon uuvanameininki

      • Anonyymi

        Uuvana-sana paljastaa savolaisuutesi uuvana!

      • Anonyymi

        Kenties on säälittävää, mutta säälittävämpää on yrittää ängetä siihen olemattomaan väliin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uuvana-sana paljastaa savolaisuutesi uuvana!

        Uuvana on varpukasvi joka kasvaa esimerkiksi Lapissa. Ei sillä ole mitään tekemistä savolaisuuden tai savon murteen kanssa.

    • Anonyymi

      Kuopiosta

    • Anonyymi

      Kannattaa käydä ajelemassa Kuopiossa ja Kajaanissa, todellinen opetusretki normaaleille kuljettajille!
      Laita kypärä päähäsi, hammassuojat suuhusi, särkymättömät suojarillit ja haarniska ja luotiliivit yllesi, teräshanskat ja turvakengät, polvisuojat ja kääri patja ympärillesi ilmastointiteipillä!
      Varaudu siihen, että ajoneuvosi ottaa osumaa ja savolainen vääräleuka haukkuu sinut ajettuaan päällesi!
      Kainuussa ja Savossa on aivan omintakeinen liikennekulttuuri ja vitunmoinen kulttuuri muutenkin! Huh huh! Ei ne oo ihmisiä!
      Ovatko Savon ja Kainuun autokoulut edes laillisia?
      Miten savolaisilla ja kainuulaisilla voi olla muka ajokortit?! Varmasti kioskin arvasta voitetut...!

      • Anonyymi

        Savolainen minä ite ensin ja tietä ei anneta eikä pyydetä, vaan tie otetaan prkl!

    • Anonyymi

      Selvä savolainen DJ , muttei selvä - syntymähumalassa ovat kaikki syöksysynnytyksessä salin takaseinään pää edellä lentäneet aivovammaiset savolaiset urpojuntit!

    • Anonyymi

      Savosta

    • Anonyymi

      Kainuusta.
      Sieltähän se Orponkin vaimo on ja
      Orpon vaimon veli on polliisi Puolangalla.

      • Anonyymi

        Ovat lestadiolaisia.
        Orpon vaimon isäkin oli polliisina Puolangan lestadiolaiskunnassa.
        Parempia ja oikeita ihmisiä ja rikkaita myös.

    • Anonyymi

      Orpoko se urpo oli

    • Anonyymi

      Ohittelijaurpo kohtasi perässäroikkujapellen?

      • Anonyymi

        Liikuu kai enemmän taksilla.

    • Anonyymi

      35 §
      Ajoneuvon siirtäminen sivusuunnassa

      Ajoneuvolla saa lähteä liikkeelle tien reunasta, vaihtaa ajokaistaa tai muuten siirtyä sivusuunnassa vain, jos se ei vaaranna turvallisuutta eikä haittaa tarpeettomasti muuta liikennettä.

      • Anonyymi

        Niinpä niin, mutta aloittajan tarinahan kertoi että ohittelijaurpo hiljensi ja siirtyi jälkimmäisen auton taakse, jossa oli runsaasti tilaa. Mikä siinä oli väärin?

        Entäs se olematon väli, oliko lain kirjaimen mukaista?

        Niin no se pitkien vilkuttaminen... lieneeköhän ihan laillinen keino varoittaa olemattomalla turvavälillä ajavaa, vai olisiko pitänyt käyttää tööttiä tai hätävilkkua?

        "47 §
        Ääni- ja valomerkki

        Ajoneuvolla ajettaessa on annettava ääni- tai valomerkki taikka muulla tavalla on kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota, jos se on vaaran välttämiseksi tarpeen. Muutoin äänimerkin saa antaa vain taajaman ulkopuolella ohitettaessa. Äänimerkki ei saa kestää pidempään kuin on tarpeen."

        Niinno kai sitä valomerkilläkin saa kiinnittää huomiota olemattoman turvavälin aiheuttaman vaaran välttämiseksi. Lieneekö mennyt perille sen jälkimmäisen auton kuskille, että hoksasi ajavansa liian lähellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin, mutta aloittajan tarinahan kertoi että ohittelijaurpo hiljensi ja siirtyi jälkimmäisen auton taakse, jossa oli runsaasti tilaa. Mikä siinä oli väärin?

        Entäs se olematon väli, oliko lain kirjaimen mukaista?

        Niin no se pitkien vilkuttaminen... lieneeköhän ihan laillinen keino varoittaa olemattomalla turvavälillä ajavaa, vai olisiko pitänyt käyttää tööttiä tai hätävilkkua?

        Luetun ymmärtäminen ei aina ole niin helppoa. Otsikko kannattaa lukea myös, koska siinä on asia kiteytetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luetun ymmärtäminen ei aina ole niin helppoa. Otsikko kannattaa lukea myös, koska siinä on asia kiteytetty.

        Penis.

    • Anonyymi

      Moni kuski muuttaa käytöstään kun menee kauppaan. Kassajonon pelisäännöt tunnustaa BMW ja Audikuskitkin.

      • Anonyymi

        Ei kai joku kuvittele että liikenne on niin kuin kassajono? Ei saa etuilla? Liikenteessä ohittaminen on kyllä aivan laillista ja sallittua, ei mitään etuilua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai joku kuvittele että liikenne on niin kuin kassajono? Ei saa etuilla? Liikenteessä ohittaminen on kyllä aivan laillista ja sallittua, ei mitään etuilua.

        Liikenne kuuluu olla tarkempaa ja siistimpää, kuin kassajonossa. Liikenteessä kun on oman hengen ja terveyden lisäksi vastuussa myös muiden tienkäyttäjien hengestä ja terveydestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liikenne kuuluu olla tarkempaa ja siistimpää, kuin kassajonossa. Liikenteessä kun on oman hengen ja terveyden lisäksi vastuussa myös muiden tienkäyttäjien hengestä ja terveydestä.

        Tuo jonkinlaisen vastuun sälyttäminen muiden hengestä ja terveydestä liikenteessä on yliampuvuudessaan erinomainen heitto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo jonkinlaisen vastuun sälyttäminen muiden hengestä ja terveydestä liikenteessä on yliampuvuudessaan erinomainen heitto.

        Ei ole ylianpuvaa millään tasolla. Liikenteessä tienkäyttäjällä on vastuu sekä omasta, että muiden turvallisuudesta.

        Yleisen huolellisuusvelvollisuuden tarkoitus on velvoittaa tienkäyttäjää toimimaan liikenteessä niin, että hänen toimintansa ei aiheuta liikenneonnettomuutta tai vaaranna muiden tienkäyttäjien turvallisuutta.

        Tarvittaessa tienkäyttäjän tulee omalla toiminnallaan jopa pyrkiä estämään toisen tienkäyttäjän toiminnasta aiheutuva liikenneturvallisuutta mahdollisesti uhkaava vaara.

        Tieliikennelain 3 § ja 4 § liittyvät aiheeseen.

        Ja kissan viikset, siinä on vastuuta tienkäyttäjälle kyllin kun pitää huolen omasta sääntöjenmukaisesta liikennöinnistään. Nuo pykälänikkarien tulkinnat jostain vastuiden sälyttämisestä yksittäisen kuskin harteille on yliampuvuudessaan erinomainen heitto ja siksi se on taholtasi varmaan myös tarkoitettu.

        Oma ulostulosi tossa ei muuta tosiasioita asiaan liittyen. Nykyisen tieliikennelain tekijät ovat kirjoittaneet esim. seuraavaa:

        "Yleisen huolellisuusvelvollisuuden tarkoitus on siis velvoittaa tienkäyttäjää toimimaan liikenteessä niin, että hänen toimintansa ei aiheuta liikenneonnettomuutta tai vaaranna muiden tienkäyttäjien turvallisuutta. Tarvittaessa tienkäyttäjän tulee omalla toiminnallaan jopa pyrkiä estämään toisen tienkäyttäjän toiminnasta aiheutuva liikenneturvallisuutta mahdollisesti uhkaava vaara. Yleinen huolellisuusvelvollisuus merkitsee myös sitä, että tienkäyttäjän velvollisuudet eivät rajoitu vain kaikkien tieliikennelain säännösten noudattamiseen, vaan vaadittavaan huolellisuustasoon edellytetään myös muuta toimintaa."

        Tosiasia asiaan liittyen on se, että jos ja kun pitää parhaansa mukaan huolen omasta sääntöjenmukaisesta ajamisestaan niin se yksittäisen kuskin osalta riittää ilman, että tarvitsee edes alkaa miettimään mitään muiden suojelua tai jopa estelemään toisen tiekäyttäjän ajamista.

        "4 §
        Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus

        Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi."

        Lue ymmärrä ja sisäistä. Jos ei onnistu, niin käyttöohje löytyy tämän linkin takaa.
        https://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2017/20170180

        Toki tuo rahankeräys pykälä on luettu, ymmärretty ja sisäistetty juuri siksi mitä se alussa on mainittu olevan.
        Ei ennakointi velvollisuus mitenkään määrää mitään kenenkään suojelusta ja tai toisen tienkäyttäjän toimintaa puuttumista. Edelleen se oman ajon noin suurin piirtein lakipykälien mukaisena pitäminen riittää.

        Tuo pykälä on siellä siksi, että jokainen tulee ajaa varovasti ja muita tarkkaillen, ettei syntyisi onnettomuuksia. Rahankeräyssalaliittouskovaiset toki sitten uskovat, mitä uskovat.

    • Anonyymi

      Saattoi olla tuntematon paikka ja siksi virhearviointi, miksi ohittajaa pidetään aina itsekkäänä ja vikapäänä kaikkeen? Onhan se itsekästä jos haluaa estää toisen rampille pääsyn vain siksi, että itse on itsekäs kusipää, eikä pysty miettimään asiaa kuin yhdeltä kantilta.

      • Anonyymi

        Saattoi jäädä aloittajalta jotain oleellista kertomatta?

      • Anonyymi

        Kaistanvaihtaja on vastuussa siitä, että kaistanvaihto voi tehdä turvallisesti ja muita häiritsemättä ja vaarantamatta. Ei pitäisi olla mikään vaikea asia ymmärtää ja toimia sen mukaan.

        Liikenteessä on myös fiksua ja viisasta joustaa.

        Jos joustamisella estetään onnettomuuden syntyminen, niin olen samaa mieltä.

        Myös liikenteen sujuvuuden takia on joustaminen usein paikallaan.

        Sujuvuuden kannalta on sääntöjen noudattaminen ja ennakoitava ajo paras lääke. Myös mahdollisimman tasainen nopeus ilman nopeuden vaihteluja on hyvä asia sujuvan liikenteen kannalta.

        "Sujuvuuden kannalta on sääntöjen noudattaminen ja ennakoitava ajo paras lääke."
        Toki lisättynä joskus tarpeellisella joustamisella.

    • Anonyymi

      On olemassa ohittaja urpoja se on totta mutta sitten on niitä jotka haluaa körötellä moottoritiellä valtatiellä tms jotka aiheuttaa jonoja ja ohituksia. Menkää bussilla tai painakaa sitä oikean puoleista läpykkää se on kaasu.

      • Anonyymi

        Moottoritiellä hitaammin ajavista pääsee kuitenkin ohi, kuten esim. raskas liikenne. Maantiellä siihen saattaa mennä hetki, että löytyy sopiva kohta, eikä vastaantulevaa liikennettä ole.

        Juu, pääsee kyllä, mutta on sitten se porukka joka ajaa hieman lujempaa kuin rekat ja änkevät sitten ohituskaistalle niin, että ohittava 120 ajava letka joutuu jarruttamaan ja se jos mikä aiheuttaa vaaraa ja vihaa näitä Toyotakuskeja kohtaan.

        Sitten on se porukka, jotka kokevat vääryyttä, kuin 120 km/h ajava tekee saman, eli lähtee rekasta ohi ja he joutuvat sitten hiljentämään, eivätkä voi enää edetä ylinopeudella.

        Ei se 120km/h ajaminen edellytä sitä. että takaa nopeammin lähestyvän eteen saisi vaaraa aiheuttaen ja nopeampaa häiriten kaistaa vaihtaa. Nopeuksien valvonta on poliisin tehtävä, ei kotipoliisien tehtävä.

        Hörhöt kuvittelevat jonkun valvovan liikennettä, kun kyseessä on ohitustarve. Hörhöjä riittää näköjään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se 120km/h ajaminen edellytä sitä. että takaa nopeammin lähestyvän eteen saisi vaaraa aiheuttaen ja nopeampaa häiriten kaistaa vaihtaa. Nopeuksien valvonta on poliisin tehtävä, ei kotipoliisien tehtävä.

        Kun ylinopeusyrjö rikkoo lakia, niin sitten on turha valittaa ja kitistä siitä, jos joku muu tekee myös niin.

        Eikä siinä edes aiheuta mitään vaaraa tai haittaa.

        Siitä ei ole kyse, vaan liikennesääntöjen noudattamisesta. Jokainen pitää noudattaa liikennesääntöjä, eli niitä yhteisiä pelisääntöjä. Liikenteessä pitää toimia ennakoitavissa olevalla tavalla. Niin on, kun kaikki toimivat samalla tavalla, eli noudattavat tieliikennelakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se 120km/h ajaminen edellytä sitä. että takaa nopeammin lähestyvän eteen saisi vaaraa aiheuttaen ja nopeampaa häiriten kaistaa vaihtaa. Nopeuksien valvonta on poliisin tehtävä, ei kotipoliisien tehtävä.

        Joskus oli tieliikennelaissa pykälä, että nopeammin ajavaa autoa pitää väistää. Tuo pykälä on poistettu jo kymmeniä vuosia sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ylinopeusyrjö rikkoo lakia, niin sitten on turha valittaa ja kitistä siitä, jos joku muu tekee myös niin.

        Ei toisen mahdollinen virhe anna oikeutta omaan sääntöjen rikkomiseen. Sen arvioiminen, että rikkooko joku lakia kuuluu vain poliisille, ei yksittäiselle kotipoliisia leikkivälle kansalaiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä siinä edes aiheuta mitään vaaraa tai haittaa.

        Kyllä se takaa nopeammin lähestyvän eteen kaistanvaihtaminen aiheuttaa vaaraa ja haittaa rikkoen myös lakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se takaa nopeammin lähestyvän eteen kaistanvaihtaminen aiheuttaa vaaraa ja haittaa rikkoen myös lakia.

        Ei se aiheuta vaaraa eikä haittaa eikä riko lakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei toisen mahdollinen virhe anna oikeutta omaan sääntöjen rikkomiseen. Sen arvioiminen, että rikkooko joku lakia kuuluu vain poliisille, ei yksittäiselle kotipoliisia leikkivälle kansalaiselle.

        Ei anna ei, mutta turha on vinkua asiasta, jos hänen itsensä lisäksi muut rikkovat sääntöjä. Kuvitelmat joistakin kotipoliiseista voi työntää sinne, minne aurinko ei paista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus oli tieliikennelaissa pykälä, että nopeammin ajavaa autoa pitää väistää. Tuo pykälä on poistettu jo kymmeniä vuosia sitten.

        Ei se pykälän poisto tarkoita , että nopeammin takaa lähestyvän eteen voisi ja saisi sitä lähestyvää häiriten ja vaarantaen siirtyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se aiheuta vaaraa eikä haittaa eikä riko lakia.

        Kyllä sen katsotaan kaikkien kolmen kohdalla olevan väärää toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei anna ei, mutta turha on vinkua asiasta, jos hänen itsensä lisäksi muut rikkovat sääntöjä. Kuvitelmat joistakin kotipoliiseista voi työntää sinne, minne aurinko ei paista.

        Kyllä niin omaan kuin muidenkin sääntöjen rikkomiseen puuttuminen on poliisin asia, eikä kaltaisesi kotipoliisin asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sen katsotaan kaikkien kolmen kohdalla olevan väärää toimintaa.

        Se ei aiheuta vaaraa eikä haittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä niin omaan kuin muidenkin sääntöjen rikkomiseen puuttuminen on poliisin asia, eikä kaltaisesi kotipoliisin asia.

        Ei tuo kotipoliisista jankuttaminen tee siitä yhtään todempaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei aiheuta vaaraa eikä haittaa.

        Onhan se itsestään selvää, että vaaraa ja haittaahan siitä on jos nopeammin takaa lähestyvän eteen vaarallisen lähellä siirrytään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo kotipoliisista jankuttaminen tee siitä yhtään todempaa.

        Se on edelleen tosiasia, että vain poliisilla on oikeus puuttua yksittäisen kuskin ajamiseen, vaikka kotipoliisi tunteekin siihen itsellään olevan suurta tarvetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se itsestään selvää, että vaaraa ja haittaahan siitä on jos nopeammin takaa lähestyvän eteen vaarallisen lähellä siirrytään.

        Eihän se mitään vaaraa eikä haittaa aiheuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se itsestään selvää, että vaaraa ja haittaahan siitä on jos nopeammin takaa lähestyvän eteen vaarallisen lähellä siirrytään.

        Ei ole itsestään selvää millään tasolla. Se on yhtä vaarallista, kuin ylinopeuden ajaminen. Riippuu siis täysin tilanteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se pykälän poisto tarkoita , että nopeammin takaa lähestyvän eteen voisi ja saisi sitä lähestyvää häiriten ja vaarantaen siirtyä.

        Riippuu, miten toisen eteen siirtymisen tekee. Jos välimatka on turvallinen, eli useita sekunteja, niin ei mitään ongelmaa asiassa. Voi hyvin vaihtaa kaistaa. Jos taas siirtyy suoraan jonkun eteen, niin se on tietenkin vaarallista, eikä niin saa toimia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole itsestään selvää millään tasolla. Se on yhtä vaarallista, kuin ylinopeuden ajaminen. Riippuu siis täysin tilanteesta.

        Pienellä ylinopeudella ajamissa ei ole mitään vaaraa kenellekään. Siitä taas on vaaraa jos vaihtaa kaistaa takaa nopeammin lähestyvän eteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riippuu, miten toisen eteen siirtymisen tekee. Jos välimatka on turvallinen, eli useita sekunteja, niin ei mitään ongelmaa asiassa. Voi hyvin vaihtaa kaistaa. Jos taas siirtyy suoraan jonkun eteen, niin se on tietenkin vaarallista, eikä niin saa toimia.

        Tottahan se, että siihen toisen eteen voi monella tapaa siirtyä, vaikka siitä ei varsinaisia tyylipisteitä jaetakkaan.
        Huomion arvoistahan on, että siirtyy niin ettei sitä takaa tulevan ajoa häiritse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottahan se, että siihen toisen eteen voi monella tapaa siirtyä, vaikka siitä ei varsinaisia tyylipisteitä jaetakkaan.
        Huomion arvoistahan on, että siirtyy niin ettei sitä takaa tulevan ajoa häiritse.

        Eihän siitä mitään häiriötä ole, kun siihen siirtyy suurinta sallittua ajaen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän siitä mitään häiriötä ole, kun siihen siirtyy suurinta sallittua ajaen.

        Bingo! Se on tismalleen noin. Normaali liikennetilanne kyseessä. Välillä liikenteessä pitää hidastaa. Koskee myös ylinopeusyrjöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienellä ylinopeudella ajamissa ei ole mitään vaaraa kenellekään. Siitä taas on vaaraa jos vaihtaa kaistaa takaa nopeammin lähestyvän eteen.

        Mutta näin ne ohittajat itsekin toimivat. Ohitettavan kohdalla painetaan jarrua ja jarruvalon joutuu sitten ohitettavakin sytyttämään kun ohittaja änkee autoaan väliin johon se ei oikeastaan kuuluisi. Ei tuo ylempänä ollut kassajono vertaus ole kovin kaukana siitä mitä viimeisenä ohituskaistalta rampille suuntaavat todellisuudessa tekevät. Kun kääntyvät autot jonouttavat oikeanpuoleisen kaistan, ei oikeasti ole enää kovin korrektia änkeä väliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän siitä mitään häiriötä ole, kun siihen siirtyy suurinta sallittua ajaen.

        Kyllä siitä siirtymisestä haittaa, vaaraa ja häiriötä on jos sen nopeammin takaa lähestyvän eteen siirtyy niin, että se takaa tulija joutuu sen takia hidastamaan ja tai jarruttamaan.
        Eikä se mielestään suurinta sallittua ajaminen anna oikeutta siihen, että sillä siirtymisellään aiheuttaisi sille takaa tulijalle yllä mainitun tapaista haittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bingo! Se on tismalleen noin. Normaali liikennetilanne kyseessä. Välillä liikenteessä pitää hidastaa. Koskee myös ylinopeusyrjöjä.

        Bingosi ei ole normaali liikennetilanne, vaan tyypillisen kusipäisen opettajan ja toisia kouluttamaan pyrkivän kotipoliisin toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta näin ne ohittajat itsekin toimivat. Ohitettavan kohdalla painetaan jarrua ja jarruvalon joutuu sitten ohitettavakin sytyttämään kun ohittaja änkee autoaan väliin johon se ei oikeastaan kuuluisi. Ei tuo ylempänä ollut kassajono vertaus ole kovin kaukana siitä mitä viimeisenä ohituskaistalta rampille suuntaavat todellisuudessa tekevät. Kun kääntyvät autot jonouttavat oikeanpuoleisen kaistan, ei oikeasti ole enää kovin korrektia änkeä väliin.

        Ei ole havaittavissa , että mainitulla tavalla ohittajat ylipäätään toimisivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siitä siirtymisestä haittaa, vaaraa ja häiriötä on jos sen nopeammin takaa lähestyvän eteen siirtyy niin, että se takaa tulija joutuu sen takia hidastamaan ja tai jarruttamaan.
        Eikä se mielestään suurinta sallittua ajaminen anna oikeutta siihen, että sillä siirtymisellään aiheuttaisi sille takaa tulijalle yllä mainitun tapaista haittaa.

        Hidastaminen ja jarruttaminen on normaaleja liikennetilanteita. Vaarallisen lähellä toisen eteen ei tietenkään saa siirtyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bingosi ei ole normaali liikennetilanne, vaan tyypillisen kusipäisen opettajan ja toisia kouluttamaan pyrkivän kotipoliisin toimintaa.

        Luulotauti on paha tauti. Ei löydy pillereitä siihen vaivaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siitä siirtymisestä haittaa, vaaraa ja häiriötä on jos sen nopeammin takaa lähestyvän eteen siirtyy niin, että se takaa tulija joutuu sen takia hidastamaan ja tai jarruttamaan.
        Eikä se mielestään suurinta sallittua ajaminen anna oikeutta siihen, että sillä siirtymisellään aiheuttaisi sille takaa tulijalle yllä mainitun tapaista haittaa.

        Ei siitä mitään haittaa eikä vaaraa ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siitä mitään haittaa eikä vaaraa ole.

        Ymmärryksen puutteestasi huolimatta, kyllä siitä haittaa ja vaaraa on.

        Itseaiheutettu haitta itsellensä sitten, kun ei suostu nopeusrajoituksia noudattamaan. Haittaa ei synny, kun siirtyy eteen turvallisesti. Hidastaminen on normaali liikennetilanne ja hidastaa joutuu usein eri liikennetilanteissa. Jos ylinopeutta ajavalle tulee paha mieli hidastamisesta, niin se on hänen ongelmansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärryksen puutteestasi huolimatta, kyllä siitä haittaa ja vaaraa on.

        Ei siitä ole mitään haittaa eikä vaaraa.

        Siitä ei ole mitään haittaa eikä vaaraa.

        Ymmärryksen puutteestasi huolimatta, kyllä siitä on haittaa ja vaaraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole havaittavissa , että mainitulla tavalla ohittajat ylipäätään toimisivat.

        Aivan, ohittaja ei havaitse, että hän jarruvalo-ohituksellaan aiheuttaa myös ohitettavalle tarpeen painaa jarrua. Tyypillinen tilanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärryksen puutteestasi huolimatta, kyllä siitä on haittaa ja vaaraa.

        Ei siitä ole mitään haittaa eikä vaaraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siitä ole mitään haittaa eikä vaaraa.

        Ymmärryksen puutteestasi huolimatta, kyllä siitä on haittaa ja vaaraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärryksen puutteestasi huolimatta, kyllä siitä on haittaa ja vaaraa.

        Ei siitä ole haittaa eikä vaaraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siitä ole haittaa eikä vaaraa.

        Ymmärryksen puutteestasi huolimatta, kyllä siitä on vakavaa haittaa ja vaaraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärryksen puutteestasi huolimatta, kyllä siitä on vakavaa haittaa ja vaaraa.

        Ei siitä ole mitään vaaraa eikä haittaa.

    • Anonyymi

      Tällaisen toiminnan takia Espoossa Länsiväylällä rakennettiin satojametriä pitkä kaide erottamaan Kehä II liittymän kaista suoraan menevästä.

      • Anonyymi

        Turussa samanlainen paikka on Hirvensalon silta.

        Autoista 9/10 jatkaa suoraanmenevien kaistaa.
        Vasemmalle kääntyvien kaistaa käyttää osa kuskeista koko jonon ohittamiseen ja sitten äkkisyöksy suoraanmenevien kaistan kärkeen.

        Profiloituvat semmoisiksi nelikymppisiksi premiummerkkien suosijoiksi .

    • Anonyymi

      Ja mistähän näitä tänne valittajia oikein sikiää? Kyllä noilla teillä kaikki mahtuu liikkumaan.

      • Anonyymi

        Aloittaja vain homosteli jonkun toisen perää ja närkästyi kun joku halusi vaihtaa kaistaa.

      • Anonyymi

        Kyse on liikennesääntöjen noudattamisesta. Vajakit eivät ymmärrä, miksi sääntöjä tulee noudattaa.

        Tieliikenteen tärkeimmät periaatteet ovat velvollisuus liikennesääntöjen noudattamiseen, tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus sekä varovaisuusvelvollisuus. Tärkeää on, että kaikki toimivat samalla ennakoitavalla tavalla, eli noudattavat liikennesääntöjä.

        Se vasta vaarallista on, kuin lähdetään sooloilemaan. Ei kukaan tiedä mitä sellainen tyyppi aikoo tehdä, jos hän ei noudata liikennesääntöjä. Jos on jotakin korvien välissä, niin tajuaa asian. Teillä ei saisi liikkua sellaiset, jotka eivät sääntöjä suostu noudattamaan tai eivät ymmärrä sääntöjen päälle.

        " Teillä ei saisi liikkua sellaiset, jotka eivät sääntöjä suostu noudattamaan tai eivät ymmärrä sääntöjen päälle."
        Älä hemmetissä moista edes leikilläsi toivo, koska silloinhan sinä joutuisit välittömästi pois liikenteestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja vain homosteli jonkun toisen perää ja närkästyi kun joku halusi vaihtaa kaistaa.

        Moni haluaa vaikka mitä tässä maailmassa. Halu ja todellisuus eivät aina kohtaa.

    • Anonyymi

      Kannattaa soittaa poliisi paikalle. Ne kyllä on nanosekunnissa paikalla sakottamassa/ottamassa kortin hyllylle, kun on kyseessä asia, johon liittyy auto.
      Itseäni huvittaa suuresti se, että siirryin isommasta autosta pienempään (kumpikin kulkee hyvin). Ai että se pieni auto ärsyttää suunnattomasti, ohi on päästävä hampaat irvessä. Selvennykseksi vielä, etten tien tukkona ole. Ajan pakostakin nopeusrajoitusten mukaan, kun noita tolppia on jokunen, en näe mitään syytä ajaa kovempaa, lyödä tolpan tullessa jarruja pohjaan ja aiheuttaa letkalle turhaa haitariliikettä/sydämen tykytystä turhilla jarrutuksilla.
      No, minä en.provosoidu tuollaisesta, jos joku haluaa ajaa 150:tä satasen alueella, menkööt, mutta sitten päästäänkin taas jarruttelemaan, välillä kovaakin. Kattokaa edes vähän parempi väli sille ohitukselle, eikä mun ropuskasta ruoste tartu siihen saksan ihmeeseen vaikka hetken aikaa perässä ajaakin, kunnes on hyvä rako ohittaa. Sujuvuus ennenkaikkea ja toistan vielä, en ole tientukkokuski.

    • Anonyymi

      No nuo vaatimiset, luulemiset ja nöyrtymiset on kyllä ihan kirjoittajan mielikuvituksen tuotosta. Se ns. urpohan meni kuitenkin sinne väliin, jossa oli runsaasti tilaa. Aloittajan mainitsema valoshow viittaa siihen että juuri hän itse oli siellä töröttämässä tappituntumalla toisen auton perässä. Kukaan muu ei olisi varmaankaan huomannut kyseistä showta kuin juuri se edessä ajava. Olematon väli ei ole millään tavalla asiallinen turvaväli, joten oli se ihan aiheellistakin moista tolloa ojentaa valoshowlla.

      • Anonyymi

        Eihän mennyt väliin, vaan joutui himmentämään ja siirtymään taakse. Tälle tuli kenties paha mieli, kun ei kohdeltukaan, kuin teiden kuningasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän mennyt väliin, vaan joutui himmentämään ja siirtymään taakse. Tälle tuli kenties paha mieli, kun ei kohdeltukaan, kuin teiden kuningasta.

        Niin meni sinne taakse jossa oli väli jossa oli kertomuksen mukaan runsaasti tilaa. Loput on taas ihan mielikuvituksen tuotetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin meni sinne taakse jossa oli väli jossa oli kertomuksen mukaan runsaasti tilaa. Loput on taas ihan mielikuvituksen tuotetta.

        Niin meni sinne taakse, jossa oli väli, koska ei päässyt eteen, koska siinä ei ollut sellaista väliä, johon olisi mahtunut, vaikka alun perin juuri siihen väliin halusi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin meni sinne taakse, jossa oli väli, koska ei päässyt eteen, koska siinä ei ollut sellaista väliä, johon olisi mahtunut, vaikka alun perin juuri siihen väliin halusi.

        Niin no sehän oli ihan oikein tehty.

    • Anonyymi

      Heti voi kommentoida sitä että miksi sitä tilaa ei ole?
      Jos ajaa sopivalla etäisyydellä edellä olevaan niin tilaa on vaikka kahdelle rekka-autolle. Tilanteita on toki joskus sellaisia että niihin helposti lankeaa, kuten edellä oleva hiljentelee vauhtia niin että se tulee jo yllätyksenäkin ja se ärsyttää ja kun on niitä muunlaisia kuin minä niin en ihmettele että perässä roikkuvat...

      Miksi sitä tilaa ei ole, jätä tilaa jo ennakkoon.

      • Anonyymi

        Toki voi kommentoida turvavälin puutteesta. Voi myös kommentoida, että miksi tyyppi vaati tilaa itsellensä, jos sitä tilaa ei siinä kohtaa ollut.

        Tilat kutistuvat usein juuri ennen poistumisliittymiä, koska jotkut alkavat hiljentää liittymien kohdalla jo siinä pääväylällä ajettaessa. Hyvin voi myös todeta, että siirtyminen takaisin oikealle kaistalle pitää tehdä hyvissä ajoin, eikä siinä liittymän kohdalla.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      134
      2112
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      375
      1568
    3. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      227
      1176
    4. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      108
      982
    5. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      126
      969
    6. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      92
      943
    7. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      55
      928
    8. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      20
      864
    9. Herätänkö minä sinut itkullani nainen

      Kysyn tässä kun kaipuun aallot lyövät ylitseni ja ihmettelen missä olet toivoessani, että olisit tässä vierelläni. On va
      Ikävä
      25
      858
    10. Vastaa nyt kun kuitenkin valvot!

      Vai pelkäätkö että miehesi herää? Ppm:lle 😉
      Ikävä
      111
      808
    Aihe