Visma Fivaldi

Anonyymi-ap

Hei
Jos olette ottamassa esim Visma Fivaldia käyttöönne, miettikää ainakin 10 krt haluatteko järjestelmää joka ei toimi.

Visma ei välitä asiakkaista laisinkaan, nyt esim Fivaldin palvelimen siirto on tehty ulkomaille, mutta sen jälkeen kun palvelimen siirto oli tehty onnistuneesti heidän ilmoituksen mukaan, järjestelmä ei ole toiminut yli viikkoon. Testaus on jätetty tekemättä ennen siirto ja heti siirron jälkeen.

Myös Visman community keskustelussa Visman tuki-ihmiset loistavat poissaolollaan. Mitään aikahaarukkaa ei ole saatu, milloin järjestelmä alkaa toimimaan. Aiemmin homma skulasi, mutta nyt ei.

Tukipalveluun kun soittaa, niin he vain pahoittelevat häiriötilannetta. Välillä järjestelmä toimii muutaman tunnin, lähetteitä ei saa ulos ja raportit eivät toimi.

Onneksi meillä on ns. mikroyritys ja silti toimimattomuus on jo viime viikon aikan aiheuttanut paljon lisätyötä ja ajallisesti 10 t työajan menetys. Voin vain kuvitella isännöintiyrityksiä, tilitoimistoja jossa raporttien puuttumattomuus aiheuttaa kriisitilanteen.

Nostaisimme heti kytkintä, jolloi yrityksen taloushallinto-ohjelmiston siirto olisi niin hankalaa, mutta nyt on pakko tehdä mooveja kesän aikana, koska miksi maksaa palvelusta, jota ei saada viikonkaan jälkeen toimimaan.

Muutoin Visman järjestelmää on muutaman viime vuoden ajan selkeästi värittänyt, että asiakas on pakotettu siirtymään Visman palveluiden käyttäjäksi koko ajan yhä enemmin ja samalla myös hinnat ovat heidän määrittelemiä ja mahdollisuus kilpailuttaa tiettyjä toimintoja ei ole enää, kuten aiemmin, koska heiltä tulee silloin päällekkäisyys maksu.
Myöskään tilaushallinnassa olevia bugeja ei ole korjattu 2015 vuodesta asti, koska tiettyjä toimintoja käyttää vain liian pieni asiakasryhmä.

Pitäkää tunkkinne.

1

518

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sehän ollaan ajamassa alas eli lopetetaan koko ohjelma

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3392
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3212
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2748
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      44
      2553
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1963
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1505
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      37
      1202
    Aihe