Ulkoministeri Valtonen on lähtenyt Orbanin tielle?

Anonyymi-ap

"Ulkoministeriön virkamiehet hämmästelevät ministeriön toimintaa niin sanotussa Vilén-jutussa.

Ulkoministeriö (UM) teki viime viikolla poliisille tutkintapyynnön siitä, kuka kertoi Ilta-Sanomille Ottawan-suurlähettilään Jari Vilénin epäillyistä häirintätapauksista ja asiattomasta käytöksestä.

– Minusta se on aika uskomatonta. Valittu linja on väärä. Nyt UM jahtaa vuotajaa, kun sen pitäisi itse parantaa toimintatapojaan, UM:n työntekijöitä edustavan UHVY:n ex-puheenjohtaja Juha Parikka sanoo.

– Koko juttua käännetään päälaelleen. Tässä tapauksessa on toimittu todella hitaasti ja on ollut heikkoa johtamista. Virkamiesjohdon pitäisi katsoa peiliin ja pyrkiä parantamaan omia toimintatapojaan ja prosessejaan – eikä ryhtyä etsimään syyllisiä muualta, hän jatkaa."

"UM on nyt tehnyt poliisille tutkintapyynnön tietovuodosta.

UM:n työntekijöiden ammattijärjestön UHVY:n puheenjohtaja Mari Neuvonen hämmästelee ministeriön toimintaa.

– Tuntuu merkilliseltä, että nyt etsitään poliisitutkinnalla sitä tahoa, joka tästä on medialle mahdollisesti vuotanut tietoa. Kyse on kuitenkin siitä, että työnantajalla on ankara vastuu työsuojelu­kysymyksissä, Neuvonen sanoo."

"HS haastatteli ulkoministeri Elina Valtosta (kok) lauantaina. Valtonen oli haastattelussa huolissaan Vilénin oikeusturvasta.

– Kyllähän oikeusvaltiossa tietysti myös syytetyllä on oikeusturva. Ja siitä tässä ainakin osittain on myös kyse, Valtonen sanoi HS:ssä.

– Se ei mitenkään sulje pois sitä, etteikö jokaista syytettä tutkittaisi erittäin tarkkaan. Ja erityisesti meillä ulkoministeriössä – voin täysin vakuuttaa – on täysi nollatoleranssi häirinnälle ja epäasialliselle käyttäytymiselle, ja sen tämä prosessi tulee myös osoittamaan, Valtonen kommentoi HS:lle."

UM:n työntekijöiden UHVY:n ex-puheenjohtaja Juha Parikka ihmettelee suorasanaisemmin Valtosen kommentteja. Parikka jäi vappuna eläkkeelle UM:stä.

– Poliittisesti jos katsoo, tuntuu että Valtonen on lähtenyt toimimaan asianomistajana Vilénin puolesta. Eikö tässä pitäisi olla enemmän Vilén äänessä? Tuntuu, että ulkoministeri on ottanut tehtäväkseen oikeusturvan puolustamisen eikä Vilén itse, Parikka toteaa.

– Ennen kaikkea pitäisi puolustaa työntekijöiden oikeusturvaa, saada asianmukainen selvitys aikaiseksi ja toimenpiteet. Nyt tilanne on ollut monta kuukautta, että häirinnästä epäilty suurlähetystön päällikkö on ollut virassaan normaalisti.

– Häntä ei ole pidätetty virkatoimista ja hän jatkaa siellä kesäkuun loppuun, mikä tuntuu uskomattomalta. Hänet olisi pitänyt ottaa heti pois eikä jättää sinne pyörimään, uskottavuutensa ja luottamuksensa menettäneenä henkilökunnan silmissä, Parikka jatkaa.

UM:n henkilöstö on Parikan mukaan huolissaan myös siitä, että uskaltaako nyt enää tehdä häirintäilmoituksia, jos siitä joutuu poliisitutkintaan.

– Tässä pyritään pelottelemaan. Jos tulee samankaltaisia tapauksia, tällä (vuotajan etsimisellä) lyödään hampaat sisään. Todetaan, että jos joku lähtee näistä asioista kertomaan julkisuuteen, joutuu poliisitutkinnan kohteeksi. Julkisuuden kautta nämä usein vasta tulevat kunnolla hoidetuksi, hän sanoo.

– Kyllä se (tutkintapyyntö vuotajasta) nostaa selkeästi kynnystä tehdä häirintäilmoituksia. Kuinka moni tämän jälkeen uskaltaa enää tehdä häirintäilmoituksia, jos joutuu poliisitutkinnan kohteeksi, Parikka kyselee."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010454334.html

Kenkää kaikille, jotka uskaltavat avata suunsa kokoomuslaisten puuhasteluista? Enää ei siis voida sanoa, että Perussuomalaiset olisivat fasistisen politiikan airueita vaan nyt siihen on liittynyt mukaan myös Kokoomus. Mitäs pääministeri Orpo meni päästelemään Purran aastesisko Melonista?

"Lisäksi Suomen pääministeri arvioi, että Melonin uusfasistinen tausta ei ole hyväksyttävä, mutta se, mitä hän on osoittanut toiminnallaan, on hyväksyttävää."

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/aeaa5805-8c36-4956-88eb-a0b77fbca456?ref=ampparit:67c7

No mitäs Meloni on osoittanut toiminnallaan? Petteri Orpo hyväksyy siis tällaisen toiminnan?

https://ilkkapohjalainen.fi/ulkomaat/italiassa-toimittajat-ovat-huolissaan-lehdistonvapaudesta-maan-toiseksi-suurin-uutistoimisto-siirtyisi-yrityskaupoissa-hallituspuolueen-kasiin

EPP ja ECR aikovat määritellä oikeusvaltioperiaatteen uusiksi? Miksi tässä löyhkää niin kovasti putinismin mädännös?

25

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samassa veneessä mekkaloivat orpot ja orbanit melonia maistellen VILEN kohdeasiantuntijanaan EINAn huomassa.

      • Anonyymi

        Nyt on koossa yksimielinen tiimi.


      • Anonyymi

        Nytteen stuuben kans erdoganille kumartamassa.


    • Anonyymi

      Kokemusasiantuntija on vahvuus näissä tapauksissa .

      • Anonyymi

        ATUHON TIETÄÄ KULLKKEE.


      • Anonyymi

        Yhta mieltä


      • Anonyymi

        Erdogan on nyt kaverimme.
        Stubberware ja Lepoväki ny Turkissa.


    • Anonyymi

      Valtosen pitää erota

    • Anonyymi

      Valtosta on jo pitkään kutsuttu kaasukammio-operaattoriksi. Ellu on juuri sellainen, myös ulkoisesti.

      • Anonyymi

        Kokoomuksen Irma Grese?


      • Anonyymi

        ToiWo polun tuloksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksen Irma Grese?

        Kyllä, koska Purra on ottanut Ilse Kochin roolin


      • Anonyymi

        Oikke
        Sano Esakin.


    • Anonyymi

      Yhta jalkaa .
      Lepoväki kiittää kaikkia .
      Orban kuittaa.

    • Anonyymi

      Olen yllättynyt kuinka vähän julkisuudessa (YLE vaiennut liki täysin?) on käsitelty sitä että Elina Valtonen vei Suomen venäjän ja venäjän kumppaneiden leiriin.

    • Anonyymi

      Ei ole uutta

      • Anonyymi

        Ehkä ei uutta, mutta tavallaan vähän yllättävää kun on hänestä kuitenkin vähän woken kuvan saanut. Toisaalta wokethan juuri tukevat tukevat palestiinaa ja syyttävät Israelia kaikesta pahasta Lähi-idässä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä ei uutta, mutta tavallaan vähän yllättävää kun on hänestä kuitenkin vähän woken kuvan saanut. Toisaalta wokethan juuri tukevat tukevat palestiinaa ja syyttävät Israelia kaikesta pahasta Lähi-idässä?

        Kylläpä vanhoihin uskonnollisiin tarinoihin perustuvat toimet vielä nykyaikana koulutetussa Suomessa saa kristilliset ja persut hyppimään seinille.

        Voitaisiinko, myös Päivi Räsänen, unohtaa politiikassa uskonto ja toimia ongelmakysymyksissä loogisesti.

        Eli on täysin loogista ottaa kantaa asioihin kansainvälisen oikeuden päätöksien kautta. Eli juuri niin kuin Suomi teki Valtosen toimesta.

        Liian monimutkainen politikointi vie pienen Suomen kansainvälisillä areenoilla solmuun.


    • Anonyymi

      Eihän kokoomus vaan sekaisin ole ? 😉

    • Anonyymi

      Valtonen on antanut HS:lle haastattelun, josta voi suoraan päätellä, että
      hän kannattaa yövartijavaltiota.

    • Anonyymi

      PS on ollut Orbanin tiellä jo vuosia.

      • Anonyymi

        Ihan vain tiedoksi: Valtonen on kokoomuksen ministeri, ei PS:n.


    • Anonyymi

      Tuhon tietä kuljen
      TIEDÄ OMA TILASI.

    • Anonyymi

      Meneekö eteen???

    • Anonyymi

      Ja Mäkelä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3866
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3460
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      110
      3124
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2444
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1572
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      28
      1468
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1205
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1096
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1043
    Aihe