Ja matkustaa menneisyyteen, kaiken alkuun..Tekisin toisin ja jättäisin sen sanomatta..💔
Voisinpa hypätä aikakapseliin
Anonyymi-ap
24658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mitä jättäisit sanomatta? Me välillä ihmiset loukkaamme toisiamme ja toisinaan loukkaannutaan mitättömistä asioista.
Ei ole loukkaamisesta kysymys. Sanoillani päästin hänet menemään. - ap
Mitä sanoit?
Toivottavasti et suorastaan usuttanut matkoihinsa.
2016?
Näitä sattuu.
Ei voi jäädä ikuisesti jossittelemaan.
Minullakin esim erään kerran nainen teki sitä sun tätä sekä jätti tekemättä m, kuvitellen kaiketi että myöhemmin olisi vielä mahdollisuus. Ei ollut enää.
Eletään vain kerran, eikä toisia mahdollisuuksia tule. Se on de yksi yritys ja hetki johon keskityttävä oikeaan henkilöön oikeasaa paikassa oikeaan aikaan.
Sen jälkeen on myöhäistä ja vain unohdettava.
Kun elämä olisi noin mustavalkoista. Elämä on jatkuvia mahdollisuuksia, oppimista ja yrityksiä. Jos vaatii täydellisyyttä kumppanilta ei voi sietää epätäydellisyyttä silloin itsessäkään. Satut sanomaan jotain toiselle tietämättä osuvan arkaan aiheeseen. Ei ole täydellisyyttä olemassa.
Noin puhuu alle 30-vuotiaat. :(
elämässä tulee niin paljon kierroksia ja katumuksen hetkiä, että vanhimmiten tai oikeastaan elämänkokemuksen myötä syntyy armollisuutta.
Kun on yli neljäkymmenen niin lakkaa välittämästä, ihan sama... ei ole enää mitään mahdollisuuksia mihinkään kuitenkaan.
Todellakin elämässä on vain yksi oikea mahdollisuus, se on silloin kun olet nuori vielä, jos mokaat sen niin sillä selvä, toista mahdollisuutta ei todennäköisesti enää tule. Nuorten mielestä elämä on mahdollisuuksia täynnä.... mutta ei se ole, kuin vain hetken ajan.
Jännä juttu. Mun elämä on juuri nyt parempaa kuin ennen. Tänä vuonna mittariin tulee 45v. Toki mun luonne on hyvin optimistinen joka taitaa olla sinun vastakohtasi.
Naisilla se tuppaa menemään just päinvastoin. Elämä alkaa hymyilllä vasta vanhempana.
Voisitko kertoa ja perustella että miten ja millä tavalla elämäsi on nyt 45 vuotiaana parempaa kuin mitä se oli 25 vuotiaana?
Tämä ja aloittajalle erityisesti :) voit hypätä aikapseliin joka vie tulevaisuuteen ja katsoa mitä siellä tapahtuu, huominen on nyt ja menneisyys oli eilen mutta tavallaan silti aina läsnä siinä missä tulevaisuuskin.
Voit yrittää NASAn sivuilta matkaa...
Mietin tätä aikamatkustus-asiaa, ja tietysti olisi paljon asioita mitä tekisin toisin, varmaan lähes kaiken.
Mutta erityisesti tuli mieleen se miten olen suhtautunut naisiin. Jos voisin aloittaa alusta uudestaan niin kyllä ottaisin joka ainoan naisen joka minulle itseään tarjoaa, en välittäisi onko minulla tunteita sitä kohtaan vaiko ei ole, olisinko edes yhtään kiinnostunut, kaikki kelpaisi, en edes harkitsisi yhtään. Näin vanhana kun miettii sitä nuoruutta niin tuo oli eräs isoimmista virheistä mitä elämässäni tein kun torjuin niin monta naista, ehkä kymmenen tai enemmänkin. Ja nyt tuntuu todella tyhmältä että olen ollut sellainen nuorena, oikea typerys, aivan käsittämättömän typerä. Olin joku ihan eri ihminen kuin mitä nyt olen.
No et ottaisi kuitenkaan. Hymysi kääntyisi happamaan tuoksuun ja olisit pakoreittejä etsimässä. Helppo se on myöhemmin kultailla suloisilla ajatuksilla. Mutta ei ne olisi silloin toimineet. Vai?...ko? Kö?
Haha!.... Niin enpä tiedä, ei voi sanoa varmaksi. Mutta näin kun vanhana miettii niin ne olisi olleet ihan hyviä nuoria naisia kaikki... ehkä silloin nuorena sitä ajatteli erillailla, kun niitä nuoria naisia oli joka paikassa niin paljon, eivät tehneet vaikutusta.
No niin. Mutta eihän arvoa mitata jälkikäteen. Vaan silloin kun hetki on. Eli älä nyt rupea rupluilemaan lempeitä. Eilinen oli eilinen ja nyt on nyt. Hassu.
Idiootti. Tämän keskustelun johtava idea oli aikamatkustus.
Eikä tuossa mitä sanoin ollut mistään "lempeistä" kyse, vaan siitä että olisin hyväksikäyttänyt jokaista naista minkä vaan olisin saanut, käyttänyt ilman tunteita tai välittämistä. Nyt tekisin juuri niin, nuorena en vaan ymmärtänyt asioita tarpeeksi selkeästi, minulla ei ollut tietoa.
Voi että. Sieltähän tuli miltei tunne reaktio. Kyllä olet herkkä senkin Idiootti!
Vai että oikeen "tunne reaktio". No sen kun näkisi. Haha... harvoin minua on sanottu herkäksi..taitaa olla ensimmäinen kerta.
Tälläistä tämä on, ainoastaan vajaaälyisten kanssa keskustelua. Jostain syystä ainoat jotka vastaavat minulle ovat jotain vajakkeja. Toiset vaan varovat ja välttelevät. Edes mustasusikaan ei ole enää uskaltanut keskustella kanssani... enkä kait ole edes kovin pahasti sille sanonut mistään.
Emmä uskalla sulle puhua...hitto. Kamalan kivaa päivää kuitenkin. Värikkäästi vajaaälyiseltä.
Haha!... no nyt ei enää vajakitkaan uskalla jutella minulle... tähän sitten on menty..
Sekoitat uskaltamisen ja viitsimisen. Ihan vain vinkkinä.
Kyllä mä juttelisin..kun uskaltaisin. . Oh. Olen humalassakin. Aina vaan pahenee asian tila...nyt on parempi kun ei uskalla värikkäänäkään vajakkina. Se on nimittäin viisasten juoma. Minä en taas ole sitä nauttineena.