UM:N työntekijöiden UHVY:n ex-puheenjohtaja Juha Parikka ihmettelee suorasanaisemmin Valtosen kommentteja. Parikka jäi vappuna eläkkeelle UM:stä.
Poliittisesti jos katsoo, tuntuu että Valtonen on lähtenyt toimimaan asianomistajana Vilénin puolesta. Eikö tässä pitäisi olla enemmän Vilén äänessä? Tuntuu, että ulkoministeri on ottanut tehtäväkseen oikeusturvan puolustamisen eikä Vilén itse, Parikka toteaa.
Ennen kaikkea pitäisi puolustaa työntekijöiden oikeusturvaa, saada asianmukainen selvitys aikaiseksi ja toimenpiteet. Nyt tilanne on ollut monta kuukautta, että häirinnästä epäilty suurlähetystön päällikkö on ollut virassaan normaalisti.
Häntä ei ole pidätetty virkatoimista ja hän jatkaa siellä kesäkuun loppuun, mikä tuntuu uskomattomalta. Hänet olisi pitänyt ottaa heti pois eikä jättää sinne pyörimään, uskottavuutensa ja luottamuksensa menettäneenä henkilökunnan silmissä, Parikka jatkaa.
Valtosen sekoilu Vilenin sunhteen
8
163
Vastaukset
- Anonyymi
Vilen sai vain varoituksen ja jatkaa Suomessa muissa tehtävissä.
Tämä on suomalaista korrputiota, hyvä veli verkostoja
Ja naisilla ei ole arvostusta Suomessa- Anonyymi
Annappa kun mamu ahdistelee, niin kokoomus ja persut huutaa persesilmä pitkällä kovempia rangaistuksia.
- Anonyymi
Allaiset osasivat väistellä , joten näyttö ei riittänyt erottamiseen.
- Anonyymi
kokkelit näyttää esimerkkiä siitä miten työpaikkakiusaamista suositaan ja katsotaan läpi sormien
- Anonyymi
Olemme samassa veneessä .
- Anonyymi
Sen vileninhän vois joku ampua. Kuka haluaa?
- Anonyymi
Vilen täyttää kaikki kokoomuslaisen tunnusmerkit.
Ahdistelija
Varas
Valehtelija
Väärentäjä Puhtaasti vain oman edun tavoittelija- Anonyymi
Selvästi Eu-komissaariainesta...,,,
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1394051
- 1211581
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2831402Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.701396Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181254Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791131Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie471128- 301086
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601071- 601028