Hakkaatteko muut suurperheet kaiket päivät ja illat

Ovia.
Talonne ja autojenne.

Vai onko huono tuuri

Luulisi, että siinä vaiheessa, jos vaikka 3 pientä, voi hetken olla kaaosta, mutta jos kaikki täysikäisiä suunnilleen, ja vanhemmat kulkee äänekkäästi ovissa kaiket illat viikonloput, hakkaa ja paukuttaa talonsa ovia, autojen, jätekatosten.

Meillä kyllä toinenkin suurperhe, naapurina, eikä elämä heillä ole samaa helvetin ja piinan järjestämistä aivan koko ajan riehumista, paukuttelua. Tämä ei ole ainoa meteli, myös jälkeläiset nautyivat hakkaamisen ja paukuttelun äänten tuottamisesta, on hakattu kiekkoa, sählypalloa, jalkapalloa, seiniin, eri pintohin, tien reunaan.

Jos itse arkena ovat ilmeisesti etätöissä, osaavat ja halyavat olla hiljaa,, kun heidän oma leipä kyseessä eli tuo riehuminen, puuhastelu ja paukuttelu on valinta. Ei pakkoliike.

Pitivät järkyttävää saatanallista melua aanusta iltaan kun itse olisun tarvinnut rauhaa tai lapseni (opiskelu, työ olisi vaatinut myös kotona tehtäväö työtä aikoinaan,).
1166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

4 lasta näillä siis, aikuisia, ja meno on helvetillistä hakkaamista paiskomista psukuttelua naputtelua ihmesäätöä autokatoksessa, josta muutama metri kotiimme.

Rajanaapureihinsa näyttää hajurakoa kyllä pitåvän, toisella puolella taloa eivät melskaa samaan tahtiin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ovia.
Talonne ja autojenne.

Vai onko huono tuuri

Luulisi, että siinä vaiheessa, jos vaikka 3 pientä, voi hetken olla kaaosta, mutta jos kaikki täysikäisiä suunnilleen, ja vanhemmat kulkee äänekkäästi ovissa kaiket illat viikonloput, hakkaa ja paukuttaa talonsa ovia, autojen, jätekatosten.

Meillä kyllä toinenkin suurperhe, naapurina, eikä elämä heillä ole samaa helvetin ja piinan järjestämistä aivan koko ajan riehumista, paukuttelua. Tämä ei ole ainoa meteli, myös jälkeläiset nautyivat hakkaamisen ja paukuttelun äänten tuottamisesta, on hakattu kiekkoa, sählypalloa, jalkapalloa, seiniin, eri pintohin, tien reunaan.

Jos itse arkena ovat ilmeisesti etätöissä, osaavat ja halyavat olla hiljaa,, kun heidän oma leipä kyseessä eli tuo riehuminen, puuhastelu ja paukuttelu on valinta. Ei pakkoliike.

Pitivät järkyttävää saatanallista melua aanusta iltaan kun itse olisun tarvinnut rauhaa tai lapseni (opiskelu, työ olisi vaatinut myös kotona tehtäväö työtä aikoinaan,).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu