Sähköpyörä kansallispuistossa

Anonyymi-ap

Mä olen oppinut vuodessa vihaamaan sähköpyöriä vaelluspoluilla. Päätin että kun 3 viikon päästä meen Hetta-Pallaksen reitin taas, en väistä yhtään tööttäystä mikä kuuluu takaani.

Pyörät pilaavat vaelluspolut, ne repivät irti kivet ja aiheuttavat eroosiota, ekkö samalla voisi sallia mopot, niissä ei ole sellaisia tehoja kuin noissa maastokiitureissa. Vaikka yleissääntö on että ohittava väistää edellämenijää, on näistä pyöräsikailijoista tullut vaelluspolkujen valtiaita ja vaaratekijöitä nopeudellaan.

Miksi ne ajelevat kansallispuistoissa, eiväthän he nauti luonnosta, sen äänistä tai eläimistä, osalla on oilein kuulokkeet päässä ettei vain tarvitse kuulla mitä ympärillä tapahtuu.

Autiotuvilla ne ovat kovaäänisimpiä ja suurimman tilan valtaavia. Vaikka heillä on pyörä, harvoilla on vaellusvehkeitä mukanaan, hyvä kun suklaalevy ja makuupussi, loisivat muilta kaiken muun.

Elitismi on tullut kansallispuistoihin, rikkaat liikkuvat konevoimalla, köyhä kansa kävelee.

129

3219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pyöräilyreitit saisi olla ihan muualla kuin kansallispuistoissa. Pyöräily on muuten hyvä juttu.

    • Anonyymi

      Kas, joku uskalsi ottaa itseänikin vaivaavan asian puheeksi. Maastopyörät, varsinkin sähköiset sellaiset, eivät todellakaan kuulu kansallispuistoon. Jos sähköpyörällä saa ajaa kansallispuistossa niin tosisaan mopot sitten vähempitehoisina myös. Mielellään ei kuumatkaan. Varsinkin rinnemaastoissa ja kuluneilla poluilla vääntävä rengas irroittaa helposti nappuloilla kiviä kävelijöiden kiusaksi, jopa vaaraksi.

      Tuosta pyöräilijöiden kukkoilusta hyvä esimerkki Ylläkseltä aakenustuvalta parin vuoden takaa, ei kun.. no, kuitenkin se uusi tupa, vanhaanhan ei saa enää majoittua. Siellä oli pari pyöräilijää ja olivat aika köykäisin varustein liikkeellä, ei ilmeisesti ajatus ollut kantanut iltaan asti, aikoivat yöpyä tuvassa, kovasti itse lainasivat kirjoittamatonta etikettiä. Eräs nainen varoitti, että lisää kun tulee väkeä, te lähdette ja uudet tulijat pääsevät sisään.

      Niinhän siinä kävi, kolme nuorta tuli väsyneenä iltakahdeksalta ja olivat kovasti pettyneitä kun tupa olikin täynnä, heidät mukaanlukien 8 henkilöä. Tuvassa virisi keskustelu että eikös etiketin mukaan viimeksi tulija pääsee tupaan ja kauimmin olleet antavat tilaa. Pyöräilijät suuttuivat, ei heillä ole yöpymisvälineitä, ei edes makuupussia, he olettivat että voivat nukkua kämpässä...

      Tästä saatiin aika mehevä huuto ja väittely aikaiseksi. Mitä ihmettä nuo helsingin raharikkaat lähtevät "seikkailemaan" pyörillään erämaahan, eikö järki ole sen vertaa pakottanut että kamppeita mukaan. No sitä se armeijan käymättömyys teettää.

      Lopulta me sanoimme, että koska reissumme on vasta alussa emmekä ole levittäytyneet vielä pahasti, voimme pistää teltan ulos. No, aakenustupa on vähän hankalassa paikassa telttailun kannalta... Lopulta kävelimme alaspäin varmaan puolisen kilsaa ennen kuin päätimme leiriytyä ja laittaa teltan pystyyn.

      Mutta pääasia, pyörät eivät kuulu kansallispuistoon, ainakaan jos luontoa halutaan suojella. Eivätkä pyörät kuulu vaellusreiteille, ne ovat suurempi vaara kuin talvella moottorikelkat. Mitenköhän pelastustilanteissa, miten noita pyöriä kesällä tuodaan pois maastosta, jos joku kaatuu ja loukkaa itsensä...

      No, joka tapauksessa, en ala kettuilemaan pyöräilijöille, mutta vaadin kyllä että he käyttäytyvät ja heiltä vaaditaan samat säännöt kuin muiltakin kulkijoilta. Mielellään pyöräilijät eri reiteille kokonaan.

      • Anonyymi

        Oon käynyt armeijan enkä tajunnut hölynpölystäsi tuon taivaallista. Oliko pointti, ettei armeijan neidit voi nukkua ilman pumpattavaa vesisänkyä mukana vai mitä?


      • Anonyymi

        Tuo maininta armeijasta teki tyhjäksi kaikki kirjoittamasi.
        Mitenkä mies tulisi paremmaksi, kun antaa itseään nöyryyttää ja häväistä armeijassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oon käynyt armeijan enkä tajunnut hölynpölystäsi tuon taivaallista. Oliko pointti, ettei armeijan neidit voi nukkua ilman pumpattavaa vesisänkyä mukana vai mitä?

        Ihan siinä viitattiin armeijan söngyissä tapahtuvaan pumppaamiseen. Joko nyt tajusit? Lepo vaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo maininta armeijasta teki tyhjäksi kaikki kirjoittamasi.
        Mitenkä mies tulisi paremmaksi, kun antaa itseään nöyryyttää ja häväistä armeijassa.

        Meitä Sähköpyörän ei NÖYRYYTETÄ,EIKÄ HÄVÄISTÄ. ME OLLAAN KINGEJÄ.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meitä Sähköpyörän ei NÖYRYYTETÄ,EIKÄ HÄVÄISTÄ. ME OLLAAN KINGEJÄ.

        Se on hyvä, ne tavallisella munamankelilla liikkuvat on armeijassa nöyräksi kurmuutettuja homppeleita, niistä ei kannata välittää, ne on vaan biomassaa, vailla omaa tahtoa sodassakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo maininta armeijasta teki tyhjäksi kaikki kirjoittamasi.
        Mitenkä mies tulisi paremmaksi, kun antaa itseään nöyryyttää ja häväistä armeijassa.

        Anonyymi
        2024-06-09 21:45:09

        Miten muuten selvisit siellä Venäjän armeijassa, jutut ainakin ovat melkoisia vanhemman ikäluokan tekemästä simputuksesta jne?


      • Anonyymi

        Pyöräilijät ovat perseestä, aiheuttavat valtavaa tuhoa luonnossa ja liikenteessä.

        Pyöräilijöiden kyky ajatella muita liikenteessä on olematonta ja vaarallista.

        Pyörälijät tosiaan kuvittelevat olevansa etuoikeutettuja ajelemaan missä vaan ja varsinkin juurikin kielletyillä paikoilla. Pyöräilijöillä ei ole mitään käsitystä liikennesäännöistä ja muita huomioon ottavasta käytännöstä.

        Pyöräilijöitä ei voi kuin vihata, ovat niin huonokäytöksisiä ja ylimielisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyöräilijät ovat perseestä, aiheuttavat valtavaa tuhoa luonnossa ja liikenteessä.

        Pyöräilijöiden kyky ajatella muita liikenteessä on olematonta ja vaarallista.

        Pyörälijät tosiaan kuvittelevat olevansa etuoikeutettuja ajelemaan missä vaan ja varsinkin juurikin kielletyillä paikoilla. Pyöräilijöillä ei ole mitään käsitystä liikennesäännöistä ja muita huomioon ottavasta käytännöstä.

        Pyöräilijöitä ei voi kuin vihata, ovat niin huonokäytöksisiä ja ylimielisiä.

        Pahimipia ovat jalankulkijat jotka eivät huomioi liikennetä lainkaan. Nämä kusipääprkleet pitäisi ampua tavattaessa. Eivät todellakaan kuulu teille tai pyöräteille tai hiihtoladuille mokomat paskaelukat. Ajan aina päältä kun niikseen tulee jotta Suomi sivistyisi vähän enemmän.. T: Mersu kuski ja hiihtäjä


    • Anonyymi

      Totta, että minkäänlaiset pyörät eivät kuulu vaellusreiteille ja vielä vähemmän kansallispuistoihin. Toisekseen ihmettelen sitä, että ihmiset vaivautuvat kävelemään suosittuja reittejä pitkin. Itse vaellan 90% merkittyjen reittien ulkopuolella. Autiotupiakin kartan kuin ruttoa.

      • Anonyymi

        Säännöt saattavat vaihdella eri puistoissa. Jokamiehenoikeuksia on rajoitettu kansallispuistossa. Pitää ottaa selvää kansallispuiston rajoituksista kunkin kohteen ohjeet ja säännöt -sivuilta osoitteessa >> Luontoon.fi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säännöt saattavat vaihdella eri puistoissa. Jokamiehenoikeuksia on rajoitettu kansallispuistossa. Pitää ottaa selvää kansallispuiston rajoituksista kunkin kohteen ohjeet ja säännöt -sivuilta osoitteessa >> Luontoon.fi

        Ei sellaista jokamiehenoikeutta olekaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sellaista jokamiehenoikeutta olekaan.

        On sellainen, tosin sitä nykyisin monet tahot nimittävät jokaisenoikeudeksi jokamiehenoikeuden sijasta.

        Tämä alusta kyllä herjaa punaisella aaltoalleviivauksella moista jokaisenoikeus -nimikettä.


    • Anonyymi

      Kai noita löytyisi hiekkakuoppia ihan etelästäkin reviteltäväksi.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        No, mitä väliä. Ei noita tunnu kukaan noudattavan. Että työntäkää ne etikettiine sinbe, minne päivä ei paista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, mitä väliä. Ei noita tunnu kukaan noudattavan. Että työntäkää ne etikettiine sinbe, minne päivä ei paista.

        Jos ei noudateta sääntöjä, niin on melko varmasti asennevammasta silloin kyse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, mitä väliä. Ei noita tunnu kukaan noudattavan. Että työntäkää ne etikettiine sinbe, minne päivä ei paista.

        Kyllä. Sivuleikkurit mukaan niin sillä voi katkaista kaapelit koska eihän kenenkään mitään sääntöjä tarvitse noudattaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, mitä väliä. Ei noita tunnu kukaan noudattavan. Että työntäkää ne etikettiine sinbe, minne päivä ei paista.

        Lakien osalta homma menee niin, että jokainen Suomessa asuva ja oleskeleva on velvollinen noudattamaan ihan kaikkia Suomen lakeja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lakien osalta homma menee niin, että jokainen Suomessa asuva ja oleskeleva on velvollinen noudattamaan ihan kaikkia Suomen lakeja.

        Etiketti ei ole laki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Sivuleikkurit mukaan niin sillä voi katkaista kaapelit koska eihän kenenkään mitään sääntöjä tarvitse noudattaa.

        Voi tulla kalliiksi. Nenäkin voi ilmestyä niskan puolelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lakien osalta homma menee niin, että jokainen Suomessa asuva ja oleskeleva on velvollinen noudattamaan ihan kaikkia Suomen lakeja.

        Etiketti ja laki on kaksi eri asiaa ,, ja kaukana toisistaan.. ja etenkin nuo kirjoittamattomat säännöt.. ei mitään virkaa..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Sivuleikkurit mukaan niin sillä voi katkaista kaapelit koska eihän kenenkään mitään sääntöjä tarvitse noudattaa.

        Hei vasemmistolaiset.Pysykää siellä kehäkolmosenne sisäpuolella niin ei tarvii tulla kansallispuistoihin kadehtimaan ja mieltään pahoittamaan
        T.sähköpyöräilijä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Sivuleikkurit mukaan niin sillä voi katkaista kaapelit koska eihän kenenkään mitään sääntöjä tarvitse noudattaa.

        Hei vasemmistolaiset.Pysykää siellä kehäkolmosenne sisäpuolella niin ei tarvii tulla kansallispuistoihin kadehtimaan ja mieltään pahoittamaan
        T.sähköpyöräilijä


      • Anonyymi

        Liikuttava tapaus tämä nimim. sähköpyöräilijä. Ei usko, että yksi vastaus riittää, kolme kertaa pitää lähettää sama.
        No, ymmärrys ei kaikilla riitä, tähänkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi tulla kalliiksi. Nenäkin voi ilmestyä niskan puolelle.

        Näin käy, jos alkaa vielä urputtamaan katkenneita kaapeleita, uikuttamaan vahingonkorvauksista ja muuta säälittävää. Koska säälittävä on ihminen, joka sähköavusteisella paksurengaspyörällä häirikkönä kansallispuistossa ajelee. Vaikka se kuinka olisi luvallista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei vasemmistolaiset.Pysykää siellä kehäkolmosenne sisäpuolella niin ei tarvii tulla kansallispuistoihin kadehtimaan ja mieltään pahoittamaan
        T.sähköpyöräilijä

        Kokoomus on monimiljonäärien etujärjestö
        Kokoomus ei tunne saan työäinen tai köyhä kuin muulloin kuin vaalien alla muutoon sanan käyttöä ei kuule petterin puheessa


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Koskee moottoriajoneuvoja, joksi ei lasketa sähköavusteista polkupyörää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koskee moottoriajoneuvoja, joksi ei lasketa sähköavusteista polkupyörää.

        ...vielä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koskee moottoriajoneuvoja, joksi ei lasketa sähköavusteista polkupyörää.

        Sähköavusteinen pyörä joka siis avustaa 70 km/h tjsp?


    • Anonyymi

      Taas tuli todistettua sähköpyöräilijöiden tuhovimmaa. Mikä siinä on, että pitää ruopia kaikki rinteet ja rannat kasvustosta auki, kun polkukin olisi tarjolla?!?

    • Anonyymi

      Ärsyttää nuo pyöräilijät jo ihan lähimetsien poluillakin. Kallioilta tullaan alas hurjaa vauhtia vaikka ei pusikoiden takaa ole edes näkyvyyttä kovin pitkälle. Eilen takaa tullut pyöräilijä meni niin läheltä ohi että osui hihaan. Ei kellon soittoa tai mitään varoitusta vaan tuli alamäkeä mutkan takaa ja ajoi melkein päälle.

      Kansallispuistossa toivoisi että voisi nauttia rauhassa luonnosta, joten etenkään sinne en kaahailijoita toivoisi.

      • Anonyymi

        Taisit olla vaan niin juovuksissa, ettet käsittänyt olevasi kevyen liikenteen väylällä.


        ÄLÄ OTA ENÄÄ


      • Anonyymi

        Ei muuta kuin kivääri selkään niin loppuu se pyöräily🤣🤣


    • Anonyymi

      Sää missää kansallispuistossa sitä ponutehasta piä, tuossahan tuo on tejän tunkion vieresä

    • Anonyymi

      Suomi on harvaan asuttua ja omituisesti siitä tulee ruuhkainen kun tapaa toisen metsässä ja siitäkös tuleekin pahamieli?...
      Se kuka ensin siellä metsässä jotenkin alkaa omistamaan sen läänin alueen metsät ja ei saa häiritä koska tunnelma menee pilalle!
      Minä, minä, minä retkeilijöitä riittää...

      • Anonyymi

        Ei tule paha mieli, jos osataan käyttäytyä ja olla turmelematta ympäristöä. Valitettavasti ko. käytöskoodi ei ole kaikille maastopyöräilijöille auennut.


      • Anonyymi

        Juu nää vaeltajat on niinku hiihtoniilot laturaivonsa kanssa, taitaa olla polkuraivoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu nää vaeltajat on niinku hiihtoniilot laturaivonsa kanssa, taitaa olla polkuraivoa.

        Enemmän nuo pyöräilijät raivoaa.


      • Anonyymi

        Ota pääsi haaroistas ja katso onko lamppu palanut. Retki puukolla saa hyvin ilmat pois renkaista tai ventiili pois. T. Erään kävijä kommari.


    • Anonyymi

      Sähköpyörät tulisi kieltää skuuttien tapaan alle 60-vuotiailta.

    • Anonyymi

      Pitäis kielttä skuutit ja sähköpyörät kokonaan.

    • Anonyymi

      Järveen heitä paskat pyörät !

    • Anonyymi

      Minullapa on aina takataskussa johdonpätkä. Pistän tollasista nääs akut oikosulkuun yön pimeinä tunteina. Seuraavana aamuna pulskan öykkärin naama on näkemisen arvoinen kun joutuu painavaa rakkinettaan polkemaan lihasvoimalla jota ei oikeasti ole! Siinäpä on poloinen cityjuntti kuin kala kuivalla maalla.

      • Anonyymi

        Tämä oli hyvä vinkki, kiitos!


      • Anonyymi

        Ja sitten hakataan sun pääs paskaks.


      • Anonyymi

        Hyvä tehdään näin ja myös sähköautollesi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sitten hakataan sun pääs paskaks.

        Levitä nasta rasia polulle


      • Anonyymi

        mulla on taas puukko taskussa, sen saa lyötyä vastaantulijan mahaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mulla on taas puukko taskussa, sen saa lyötyä vastaantulijan mahaan

        Eikö tuo ole jo laiton uhkaus?


    • Anonyymi

      Kaikki nämä sähkövempeleet ovat itsensä perkeleen keksintöjä. Ihmisellä on jalat hyvästä syystä. Kieltoon kaikki sähkövempeleet luonnonpuistoista!!!

      • Anonyymi

        Ostin sähkömopon työmatkalle 25km suunta. Menisitkö itse jalan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostin sähkömopon työmatkalle 25km suunta. Menisitkö itse jalan?

        Ootko metsässä töissä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko metsässä töissä?

        Aivan sama missä sitä töissä on, tuollainen 25 kilometrin työmatka sujuu parhaiten autolla.
        Auto antaa suojaa vesi- ja lumisateelta, kesähelteeltä (jos on ilmastointi), talvella on mukavaa kun lämmityslaite pitää lämpötilan plussan puolella ja ikkunat kirkkaina.
        Millään sähköautoilla tai mopoilla ei tuollaista työmatkaa kukaan tervejärkinen edes kuvittele ajavansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostin sähkömopon työmatkalle 25km suunta. Menisitkö itse jalan?

        No ehkä tämä vastaus ei ihan liity kansallispuistoissa sähkövehkeillä häiriköintiin, josta aloittaja kirjoitti.


    • Anonyymi

      Se ongelma on siinä että muuten voisikin mennä ohi mutta jotkut ihmiset luulee olevansa yksin tiellä ja vaeltelee puolelta toiselle tai kävelee rinnakkain niin että tie on tukossa. Väittäisin että vika on muualla kuin sähköpyörissä. Opetelkaa ajattelemaan muitakin ja jos tietä kuljetaan kahteen suuntaan kyllä sieltä teidän takaakin voi tulla porukkaa.

      • Anonyymi

        Mikä ihme on siinä, että sähköpyöräilijät eivät voi hiljentää omaa vauhtiaan ja antaa jalankulkijoille tilaa? Tai aikaa reagoida? Tyypillinen sähköpyöräilijän asenne: " Minä omistan tämän kulkuväylän, tehkää minulle tilaa kun tulen!"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ihme on siinä, että sähköpyöräilijät eivät voi hiljentää omaa vauhtiaan ja antaa jalankulkijoille tilaa? Tai aikaa reagoida? Tyypillinen sähköpyöräilijän asenne: " Minä omistan tämän kulkuväylän, tehkää minulle tilaa kun tulen!"

        Ovatko agressiiviset trikoosukkulat jo hyökänneet jalkakäytäviltä ja pyöräteiltä
        metsäänkin öykkäröimään . Siitä on hirveästi harmia muille ihmisille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovatko agressiiviset trikoosukkulat jo hyökänneet jalkakäytäviltä ja pyöräteiltä
        metsäänkin öykkäröimään . Siitä on hirveästi harmia muille ihmisille.

        Tää sähköpyöräosasto on eri jengiä, nämä mainitsemasi maanteiden trikoosukkulat sentään etenevät omin voimin, ilman avustusta.


      • Anonyymi

        Käytä soittokelloa ja hidasta vauhtia. Kyllä se siitä.


    • Anonyymi

      Eikö luonnossa liikkumisen sanota vähentävän stressiä yms. paineita ja lisäävän terveyttä. Aloittajalla ainakaan ei ole käynyt sillä viisiin, vaan aivan päinvastoin.

      • Anonyymi

        Niin, sinnehän kuuluu mennä rentoutumaan ajamalla kovaa, revittelemään mättäät paljaaksi ja öykkäröimään kuin olisi polun omistaja, vaikka omistaakin vain sähköavusteisen vstkuttimen (ellei sekin ole vuokrattu).


    • Anonyymi

      Pienimmilläkin kävelyreiteillä kulumaa alkaa olla. Vähän tästä puhutaan, tosin tämä meidän terveellisempi, rikkaampi ja kaiken kaikkiaan parempi kansanosa on löytänyt myös metsäpolut joista nauttia nopeasti ja varakkaasti.
      Hidas köyhälistö kyykkyyn tältäkin osin.

      • Anonyymi

        Kannattaa tarkastella itsetunto-ongelmaansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa tarkastella itsetunto-ongelmaansa.

        Itsetunnon ohella jotain muutakin tosiaan on pielessä, jos sitä pitää kompensoida avustetulla liikkumisella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa tarkastella itsetunto-ongelmaansa.

        Hyvinkin paljon on itsetutkiskelua tullut tehtyä kirjallisena kuin mielessäkin eli ei tässä ole kyse itsetunnosta vaan ihmisten käyttäytymisestä toisia ja luontoa kohtaan.


    • Anonyymi

      Mä vihaan kaikkia pyöräilijöitä liikenteessä.. niitä ei tunnu koskevat mitkään säännöt.

    • Anonyymi

      Jos nuo maastopyöräilijät vaivaa polulla niin siinä sitten virittää köyden polun poikki

      • Anonyymi

        Tämä oli hyvä vinkki, kiitos!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli hyvä vinkki, kiitos!

        Puhutte hengenvaarallisista vinkeistä. Tällä tyylillä on ihmisiä menettänyt henkensä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhutte hengenvaarallisista vinkeistä. Tällä tyylillä on ihmisiä menettänyt henkensä.

        Ja moni on menettänyt henkensä vastuuttoman sähköpyöräilijän vyöryessä päälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja moni on menettänyt henkensä vastuuttoman sähköpyöräilijän vyöryessä päälle.

        Ai kuinka monta on kuollut kun maastopyöräilijä on ajanut päälle...hupiukon juttuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai kuinka monta on kuollut kun maastopyöräilijä on ajanut päälle...hupiukon juttuja.

        Google lienee tuttu. Käytä sitä. Vinkki, hakuna aluksi: mountain biker killed child


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja moni on menettänyt henkensä vastuuttoman sähköpyöräilijän vyöryessä päälle.

        Ja eikun tilastoa esille, ettet esittele vain omia luulojasi.


    • Anonyymi

      Aloittaja kirjoittaa niin asiaa kuin olla voi.
      Kerrankin joku nostaa tämän kissan pöydälle tähän vuodesta toiseen jatkuvaan ongelmaan, johon ei tunnu tulevan korjausta.

      Maastopyöräilijät ajakoot heille erikseen merkityillä maastopyöräreiteillä!
      Teitä pyöräilijöitä ei haluta kävelypoluille!
      Ei kävelijöilläkään ole asiaa pyöräreiteille!
      Pilaatte märkään maastoon uponneilla urilla kävelyreitit ja luonnon!
      Järjen käyttö on sallittua pyöräilijöilläkin!
      Pyöräilijöillä säännöt hukassa. Pyöräilijä väistää aina kävelijää. METSÄSSÄKIN!

      • Anonyymi

        Näille sähköpyörille tulisi olla vakuutusmaksu ja pakollinen kilpi, josta pyörän omistajan saa selville. Vähentäisi rälläysintoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näille sähköpyörille tulisi olla vakuutusmaksu ja pakollinen kilpi, josta pyörän omistajan saa selville. Vähentäisi rälläysintoa.

        Meille tuli nopeusrajoitukset ja kypäräpakko 70-luvulla. Jonnet ei tätä usko mutta oli joskus aika ilman näitä ja muutakin. Mitä luulette, nätillä käytöksellä, maltilla ja muiden huomioimisellako nämä saatiin? Väitän että lisää kieltoja ja rajoituksia saa kun kunnolla kerjää.


    • Anonyymi

      Kesällä tulee fillari ja skuutti raivoa.
      Talvella taas laturaivoa,kun hitaammat sivakoijat tukkivat,
      trikoo hiihtäjien ladut.

      • Anonyymi

        Tuntuu kiristävän vanne päätä hiihtoniiloilla ja vaellusniiloilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuntuu kiristävän vanne päätä hiihtoniiloilla ja vaellusniiloilla.

        No, se on ymmärrettävä reaktio sähkömaastopyöräspedeosaston touhuihin. Ja, kas kappas, nämä sähköpyräniilot ovat aika asenteellisia ja aggressiivisia... Minä tulen, latua ja polkua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, se on ymmärrettävä reaktio sähkömaastopyöräspedeosaston touhuihin. Ja, kas kappas, nämä sähköpyräniilot ovat aika asenteellisia ja aggressiivisia... Minä tulen, latua ja polkua.

        Tässä taaas pannaan kaikki pyöräilijät samaan kategoriaan. Aika puusilmäistä touhua. Olisko asenteessa korjaamisen varaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä taaas pannaan kaikki pyöräilijät samaan kategoriaan. Aika puusilmäistä touhua. Olisko asenteessa korjaamisen varaa.

        Ei kaikkia, vain sähköpyöräilijät.


    • Anonyymi

      minulla on bensakoneellinen hiljainen pieni mönkijä, ja tekisi mieli alkaa ajelemaan noita vaellusreittejä. voisin samalla vähän kiilata niitä sähköpyöräilijöitä puskiin siinä samalla kun ne koetaan maan vaivaksi. kyllä minä ainakin väistäisin kävelijöitä, niiden täytyy olla ihan kypsiä siihen kävelemiseen, polvi-ja lonkkanivelet kulutettuina loppuun kauan ennen eläkeikää. itsekin kävelin nuorempana ja pölhömpää touhua saa hakemalla hakea, mutta kunnioitan kuitenkin yksilönvapautta pilata terveys, vähän niin kuin alkoholin juonti. pyöräilijöiden väistämättömyyttä en ymmärrä, se on jo asenneongelma.

    • Anonyymi

      IDIOOTTEJA TUOLLAISET PELLET OVAT!
      EI MITÄÄN KÄSITYSTÄ, EIKÄ YMMÄRRYSTÄ LIIKENNESÄÄNNÖISTÄ, MITEN IHMISET VOIVAT OLLA NYKYÄÄN NOIN TYHMIÄ?

      • Anonyymi

        Enää ei liikenneturva tiedota tarpeeksi, miten kuuluu liikkua, niinkuin ennen tehtiin. Uusavuttomat eivät osaa sääntöjä, edes kauppakeskusissa eivät jalankulkijat osaa liikkua oikein, jos samalla tavalla poukkoilevat autoilla, niin ruumiita tulee.
        Yhtäkkiä pysähdytään eteen ja kävellään kovaa vauhtia kulman takaa toisen eteen. Mikä ihmisiä nykyään riivaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enää ei liikenneturva tiedota tarpeeksi, miten kuuluu liikkua, niinkuin ennen tehtiin. Uusavuttomat eivät osaa sääntöjä, edes kauppakeskusissa eivät jalankulkijat osaa liikkua oikein, jos samalla tavalla poukkoilevat autoilla, niin ruumiita tulee.
        Yhtäkkiä pysähdytään eteen ja kävellään kovaa vauhtia kulman takaa toisen eteen. Mikä ihmisiä nykyään riivaa?

        No, kyllä autoliikenteessä tälläinen on jokapäiväistä - ruumitakin tulee. - Ja ainakin minua pelottaa enemmän mennä rampilta motarille kuin pyrkiä ostarin liukuportaisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, kyllä autoliikenteessä tälläinen on jokapäiväistä - ruumitakin tulee. - Ja ainakin minua pelottaa enemmän mennä rampilta motarille kuin pyrkiä ostarin liukuportaisiin.

        Ei kannata ajaa, jos pelottaa. Silloin on helposti vaaraksi muille. Jotkut ymmärtävät rampilta motarille siirtymisen vetoketjutaktiikan, eivätkä jää miettimään mennäkö vai eikö mennä. Ihan pahimpia ovat ne, jotka pysähtyvät rampille odottelemaan, eivätkä kykene sopeuttamaan vauhtiaan muihin tiellä liikkujiin.


      • Anonyymi

        Kyse on siitä että kaikki saavat äänestää ja siittää eikä siitä saa keskustella. Mensan jäseneksi kelpuutetaan 2% väestöstä ja demokratiassa enemmistö päättää. Eli 98%. Mitä järkevä ihminen mahtaa. Jopa urpoin vaikkapa 4% kansasta kävelee älykkäimmän osan yli demokratian ja lukumääränsä voimin. Miettikääs millaista kehitystä ja tulevaisuutta tämmöinen povaa.


    • Anonyymi

      Nyt on tullut vakuutuspakko sähköajoneuvoihin jos painaa riittävästi tai tehoa on paljon. Ne lasketaan moottoriajoneuvoiksi, eli maastoliikennelaki, aselaki ja päihtymissäännökset alkavat vaikuttaa. Pienitehoinen ja hitaampi katsotaan polkupyöräksi.

    • Anonyymi

      En vihaa mopoautoja, potkulautoja, sähköpyöriä ym. Vihaan niiden vastuutonta käyttöä ja urpoa kansaa. Koska nuo laitteet eivät ketään voi haitata myymälässä ei ole niiden vika jos päätyvät aivovammaisille. Kyse on myös siitä ilmiöstä missä annetaan vapautta joka kiireellä halutaan rys siä ja kerjätään kieltämistä. Sitten kun rajoitetaan tai kielletään syytetään hallitusta ja kuinka Suomi on paska maa. No tähän logiikkaan pystyy urpo kansa joka haluaa rajoittaa itse omia oikeuksiaan.

    • Anonyymi

      Ei mitään lisättävää aloittajan tekstiin.

    • Anonyymi

      Metsissä pyöräily pitäisi kieltää juuri aloittajan mainitsemista syistä. Pyörät tuhoavat polut ja turmelevat metsäluontoa todella pahasti. Myös pyöräilijöiden käytös on liian usein muita luonnossaliikkujia alistavaa ja jopa aggressiivista. Pyöräraivo alkaa olla yhtä yleistä kuin laturaivo. Siihen on aika vastata kovin keinoin.

    • Anonyymi

      Eikö niitä RIKKAITA vaelluspoluilla voisi hieman sivummalla . . . . TÖNÄSTÄ ?

      Nimimerkki : KYLLÄ LÄHTEE !!

    • Anonyymi

      SÄHKÖPYÖRÄT LUONNONPUISTOSSA
      TOSI PAHALTA TUNTUU.
      EI MUUTA, KUIN KERÄÄMÄÄN KAIKKI POIS JA UPOTTAA MEREN SYVIMPÄÄN KOHTAAN.
      VIHREÄT TAISTOLAISET KAIKEN PILAAVAT JA SOTIVAT.

      • Milestäni wokevassarit osaa kunnioittaa luontoa ja elää sen ehdoilla.

        Sähköpyörä maasto ajelijat kuten myös oma laduilla luistelijoitten A-eliitti
        ei välitä mistää opas kylteistä paskanvertaa.

        Sitä myös ihmettelen miten tällä joku peruSS vinettää ihan onessaa
        vaikka sillä ole mitään käsitystä luonnon kunnioittamisesta?


      • Anonyymi
        DayShadow kirjoitti:

        Milestäni wokevassarit osaa kunnioittaa luontoa ja elää sen ehdoilla.

        Sähköpyörä maasto ajelijat kuten myös oma laduilla luistelijoitten A-eliitti
        ei välitä mistää opas kylteistä paskanvertaa.

        Sitä myös ihmettelen miten tällä joku peruSS vinettää ihan onessaa
        vaikka sillä ole mitään käsitystä luonnon kunnioittamisesta?

        Asiaa!


    • Anonyymi

      Strategisiin paikkoihin kiviä ja tukkeja.Spandeks-Pena kun tulee fillarillaan alamäkeä ja kokee ilmalennon niin ehkä lopettaa luonnon tuhoamisen.

    • Anonyymi

      Mä ajan sähköfillarilla täysiä ja huutelen kävelijöille että helvettiin edestä. Mulla on kiire saatana.

      • Anonyymi

        Varo ettei mene keppi pinnojen väliin.
        Lapset oppii pian tekemään teille samanlaisia ansoja pajun vitsoista kuin isovanhemmat värkkäsi aikanaan. Niitä tielle ja puskaan nauramaan.


    • Anonyymi

      Puunrunkoja tielle. Vanha konsti.
      Jalat ja pyörän saa nostettua yli eli ei haittaa ketään!

    • Anonyymi

      polkupyörät pitäisi kieltää kokonaan

    • Anonyymi

      haulikko mukaa. pääsee eroon pyöräilijöistä ja muistakin hinttareista

      • Anonyymi

        Pahimpia ovat jalankulkijat hinttisiat jotka pmasta mielestäni pitää ja saa ampua tavattaessa. Ei ne ihimisiä ole vaan jätepaskasaasta. Luoti vaan näille öyhöttäjille kalloon. T: Saastan siivoaja


    • Anonyymi

      Köyhä taas ulisee pahaa oloaan. Sähköpyörät ovat nykyaikaa ja vihreyttä. Pääsevät kiireiset kaupunkilaisetkin tutustumaan maksamiinsa kansallispuistoihin. Puistoihin pitäisi olla pääsylippu niin persaukiset ulisijat eivät pääse tuville pilaamaan hyvää henkeä sähköpyöräilijöiden keskuudessa.

    • Allekirjoittaneella ajohistoriia Kansallispuistoista sähköAVUSTEISELLA pyörällä (joka siis on Suomen lainsäädännön mukaisesti 100%:sti polkupyörä ja sillä saa/pitää ajaa täysin "tavallisen2 polkupyörän säännöillä) tähän mennessä:
      Pallas-yllästunturin kp:stä (Ylläksen sekä raattaman alueilta), UKK:lta, Pyhä-Luostolta, Sallasta sekä Repovedeltä
      kaikissa näissä paikoissa on hyvin selvät kartat sekä reittimerkinnät luonnossa missä pyöräily on sallittua. Se että joku tuosta mielensä pahoittaa ei kauheasti asiaa muuta.
      Jos Kansallispuiston ylläpitäjä määrittelee että jossain ei saa ajaa niin tämä ok. ja siellä en (en) sitten ajeta, mutta jos ylläpitäjä määrittelee reitit missä saa ajaa, niin aivan turha siitä sitten taas vuorollaan on muiden mieltään pahoittaa.

      Kuvasatoa kyseisistä kohteista muutaman viimevuoden ajalta kyseisitä kohteista (ja kaikki virallisista merkityiltä pyöräilyyn sallituilta reiteiltä).
      https://aijaa.com/2kgoL1
      https://aijaa.com/o1SR4W
      https://aijaa.com/BLSsXz
      https://aijaa.com/aq3RGy
      https://aijaa.com/y4Dv9y
      https://aijaa.com/FUr51s
      https://aijaa.com/6fsJhI
      https://aijaa.com/9mQITq

    • Anonyymi

      Huono jalkainen ihminen ei pysy kävelemään jos nivelten kulumia

    • Anonyymi

      Sähköpyörä todella kätevä vaellusta tehtäessä

      • Anonyymi

        Mukava kantaa selässä kun patiko siis


    • Anonyymi

      Vain huonokuntoinen plösö sähköpyöräilee.

      • Anonyymi

        Niin, jotenkin koko "avusteisuus" on jotenkin nololta kalskahtavaa... Avustettavana oleminen, avustusta tarvitseva...


    • Anonyymi

      Jopa täällä pääsi raivo valloilleen. Osa on kyllä tahallaan ärsyttääkseen kirjoitettu. Perusasia eli vaelluskulttuuri on monelle pyöräilijälle vieras, ei ehkä koskaan ole vaelluksella ollut ilman pyörää. Mukavaa että on löytänyt uuden harrastuksen ja pääsee kokemaan isänmaan monimuotoisuutta.

      Vaeltajat voisivat kyllä vastaavasti ottaa sen naama mutrulla-ilmeen pois, kertoa ja opastaa. Yhteispelillä ennenkin luonnossa on pärjätty. Tosi on että pyörät liikkuvat aivan eri nopeudella kuin kävelijät, kohtaamisia tulee väkisinkin. Se miten ohitus-kohtaamistilanne sujuu, siinä pitää olla vähän tilannesilmää molemmilla. Tupasäännöt ovat asia erikseen, varsinkin kun en ole montaakaan pyörävaeltaja nähnyt poluilla, teiden varsilla kyllä.

      Kyllä me kaikki poluille sovitaan, uusien kävijöiden opastaminen on pyörävuokraamoiden, toisten vaeltajien, ryhmänvetäjien ym vastuulla. Yhteispeliä.

    • Anonyymi

      Tällaiset valittajat ovat yleensä köyhiä ja/tai alkoholistien lapsia joita ketuttaa että itsellä ei ole varaa kunnon fillariin

      • Anonyymi

        Tällaiset mussuttajat ovat yleensä yksinkertaisia ja/tai pikkufirman pikkupomoja joilla kuvitelma että itselle hankittu velkafillari nostaa heidän statustaan


    • Anonyymi

      Eduskunnan sähköpyörähihhulit ovat onnistuneet pitämään sähköpyörät pois vakuutuspakosta, joka koskee kaikkia muita sähköajoneuvoja, jotka painavat vähintään 25 kiloa ja/ tai joilla pääsee yli 25 km/ h. Erinomaisen typerä päätös. Sähköpyörille tulee saada haittavero ja rekisteröintipakko.

      • Anonyymi

        Ehdottomasti näin. Ja voi olla, ettei siihen mene montakaan vuotta.


    • Anonyymi

      Vanha Ruotsinvallan aikainen laki on vielä voimassa: Jolla ei ole hevosta, kävelköön...

    • Anonyymi

      Kyllä sähköpyöräily tulee tosiaan kriminalisoida. Niin paljon pahaa ja mieliharmia aiheutuu tästä kammottavasta luonnontuhoamisesta ja pikkulasten päälle ajelusta. Miksi kansanedustajat eivät tee mitään vaan sallivat tämän mellastuksen! Minä äänestän seuraavissa vaaleissa Soinia, joka ei ole ainakaan habituksensa vuoksi noussut minkään päälle vähään aikaan ja inhoaa varmaan sitä kautta naisten lisäksi myös sekä sähköpyöriä että -miehiä.

    • Anonyymi

      Saahan sielä ajaa moottorikelkalla ja mönkijälläkin. Miksi sortaa sähköpyöräilijää??

      • Anonyymi

        Niin miksi. Sähköpyöräilijä on täysin verrattavissa kelkkailijaan ja mönkkärikuskiin.


      • Anonyymi

        Ei saa, ellei ole metsähallituksen huoltotoiminnasta kysymys.


    • Anonyymi

      Minä jäin miettimään tuota pyörän nopeutta ja mitä sillä haetaan, miksi pyöräilijä ei voi kävellä?

      Kansallispuistot on tarkoitettu virkistykseen tavalliselle kansalle. Toki niillä voi olla suojelullista/tutkimuksellistakin merkitystä. Kansallispuistoissa yleensä kuljetaan omaan tahtiin, tutkitaan luontoa ja ihmetellään outouksia.

      Nyt puistoon on tullut tosiaan näitä pyöräilijöitä ja eräänlainen suuttumus tai ainakin ärtyminen on silmin havaittavaa. Äkäsjärven eteläpäässä olevilla myllyillä syntyi kerran keskustelua siitä, miksi ajetaan pyörällä, eihän siinä vauhdissa ehdi näkemään mitään tai ainakaan nauttimaan näkemästään, kuulemastaan tai haistamastaan. Kerätäänkö vain kilsoja?

      Sama juttu se on kilpahiihtäjien kanssa, ne huitasevat 60 km matkan päivässä ja illaksi hotellille nukkumaan. Tavallinen hiihtovaeltaja käyttää 2 yötä tuollaiselle reissulle, tunturissa ainakin.

      Koska pyörällä pääsee kovaa ja kauas, ei pyöräilijä todellakaan ole varautunut siihen, että joutuisi yöpymään luonnossa. Lapin autiotuvat ovat tupasen täynnä heinäkuussa, ei sinne varmastikaan sovi. Eli oma teltta ja makuupussi mukaan, samalla ruokailuun liittyävät jutut jne.

      Mielestäni pyöräilyn voisi kieltää vaellusreiteillä, tehdä vaikka kelkkareittipohjille omat reitit pyöräilijoille, niitä rapaisia haasteellisia paikkojahan he etsivät...

      • Anonyymi

        Samaa mieltä.


    • Anonyymi

      AP tässä hei,

      Reissu on tehty, tänään 1.7 junalla palattu kotiin. Täällähän on todellakin sanan säilä viuhunut. Aika asiattomia osa kommenteista, minä haluan uskoa että puistossa liikkuvilla on epäitsekän hyvä tahto kanssakulkijoita kohtaan. Ei ainakaan nyt kohdattu töykeitä pyöräilijöitä, nätisti kello kilahti jos halusivat tietä enkä minä siellä polulla alkanut rähisemään.Olimme täysin omavaraisia, eli omat majoitteet ym mukana, emme tarvinneet autiotupia mihinkään. Hannukurussa ja Nammalkurussa oli pyöräilijöitä yötä, mutta ainakin nammalkurussa niillä oli teltta. Ei siis tällä reissulla pahaa sanottavaa.

      Polku on kyllä kulunut todella pahoin, kivenmurikoita ja puunjuuria on paljon. Molemmissa päissä polkua on sorastettu muutaman kilsan matkalta ja sitä on hvä kävellä (myös porojen mielestä, huomattiin...). Pyörät jättävät jäljet, varsinkin kosteisiin paikkoihin. En erottanut oliko sähkö ja kaurapyörä joka sai oikein ravan lentämään suaskurussa, hienosti lensi kyllä polun reunalla.Onko maastopyöräily vain hetken huuma? Eniten ehkä harmittaa se mistä joku tuolla jo kirjoittikin, että uusia ja uudentyyppisiä kulkijoita tulee tunturiin, henkilöitä jotka eivät välitä vanhoista säännöistä tai käytännöistä. Se voi tuoda paljon ongelmia tulevaisuudessa.

    • Anonyymi

      Itse aktiivimaastopyöräilijänä en aja enkä suosittele ajamista missään kansallispuistoissa tai suosituilla retkeilyreiteillä.
      Jos ajaa niin vauhti ja ajamisen idea pitää olla sellainen että pysähtyy aina kun jalkaisin kulkija tulee vastaan, se ei vaan moneltakaan onnistu joten ratkaisuksi tulee kieltää ajaminen. On siis kustu omaan pesään.
      Sähköpyörällä maaston kulutus on vielä selvästi isompaa koska moottorin väännöllä ja karkeilla renkailla repimistä tapahtuu.

      • Anonyymi

        Hienoa, että joku harrastaja näkee tilanteen - asia on juurikin näin.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10100
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      415
      4422
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      91
      3036
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2865
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2674
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1722
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1630
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1433
    Aihe