Kertokaa kokemuksianne tele finlandista?
Ja mikä liittymä on mielestänne kaikinpuolin paras vaihtoehto?
Kokemuksia Tele Finlandista!
16
8971
Vastaukset
- Kokenut
pitkään mietin operaattorin vaihtoa. Olin ollut aiemmalla jo yli 8v ja sitten ajattelin, että TeleFinlad olisi ihan ok.
No sitten viime syksynä joskus marraskuussa pääsin niin pitkälle otin ja tilasin TF:n. Otin palvelunumeroeston, koska ajattelin, että mitää palvelunumeroita en tarvitse.
Tein tilauksen 11.11.2004, ja sain kortin postissa joskus joulukuun alussa. Liittymä aukesi joskus 13. joulukuuta.
Siitä se hauska alkoi. Liittymän papereissa oli ohje, kuinka saisin puhelimeen MMS yms. asetukset. Kivaa... tekstiviestin vastaus oli, että palveluviestiin ei voi vastata eston takia. Koetin soittaa maksulliseen asiakasnumeroon, mutta ei sinne päässyt. se on auki virka-ajan mukaan plus muutama tunti.
Ei auttanut. Mietein asiaa viikonlopun yli ja soitin maanantaina omalle aiemmalle operaattorille, ja kysyin jos kerjäläispoika pääsisi takaisin ja noin viikon päästä pääsin takaisin.
Meni kolme päivää, niin TF:ltä soitetaan ja sanotaan, että: " TF on niin sanottu edulliseen peruspuhumiseen keskittyvä yhtiö. Idea ei ole missään erikoisratkaisuissa. Mutta jos haluat, niin toimitamme sinulle tarvitsemasi MMS-asetukset ja muutamme edulliseen pulinapakettiin".
En suostunut, sillä olin jo tilannut palvelun muualta ja se oli toiminut aiemmin aivan hyvin. Tiesin saavani asetukset viimeistään soittamalla ilmaiseen tekniseen tukeen.
En moiti TF:ää yhtiönä. Se kuuluu ihan hyvin, mutta se on heidän omienkin sanojen mukaansa vain peruspalvelua tuottava. Pieniä vikoja on kuten maksullinen asiakaspalvelu ja se, että asetuksia ei saanut palvelueston takia. Mutta muutoin se on ihan ok juttu.
Aina kannattaa muistaa, että hieman korkeampi perusmaksu ja kalliimpi minuutti hinta kuitenkin takaa jonkin tyyppisen palvelutason. Jos sinä et tarvitse teknistä tukea nyt, niin joku toinen sitä tarvitsee ja sama mikä nyt ei päde välttämättä huomenna.
Suosittelen kuitenkin isompia matkapuhelin operaattoreita niiden toimivuuden vuoksi.- Nimetön
kiitos sinulle mielipiteestä.
itse parin kuukauden ollut tele finlandin asiakkaana ja tyytyväinen en ole ollut ollenkaan, samoja ajatuksia tulee itselle kuin täällä usean olen huomannut kirjoittavan. toimivuus ja luotettavuus kaikinpuolin ei tyydyttävää. harkitsen siis palaamista aiempaan kuin sinäkin teit. uskaltaako kysyä mikä liittymä sinulla nyt? - aiemmin vastannut
Nimetön kirjoitti:
kiitos sinulle mielipiteestä.
itse parin kuukauden ollut tele finlandin asiakkaana ja tyytyväinen en ole ollut ollenkaan, samoja ajatuksia tulee itselle kuin täällä usean olen huomannut kirjoittavan. toimivuus ja luotettavuus kaikinpuolin ei tyydyttävää. harkitsen siis palaamista aiempaan kuin sinäkin teit. uskaltaako kysyä mikä liittymä sinulla nyt?Mulla oli aiemmin Elisan vapaa-aika, koska puhelimen käyttö oli vähäistä.
Sitten tuli tämä pitkään mietitty ja nopeasti lopetettu TF sekoilu, ja siirryin takaisin Elisaan ja vapaa-aikaan, koska se toimi hyvin.
Nyt minulla on kuitenkin Soneran Mini, joka vastaa hyvin pieneen puhelin tarpeeseeni ja tilasin juuri DATA2-palvelun, koska GPRS on tosi hyvä.
Mielestäni on valinta sitten Elisa tai Sonera, niin kumpikin ovat yhtä hyviä. Elisa on kehittänyt huomattavasti palveluaan ja on kilpailukykyinen. Oikean liittymän saa selville parhaiten laskemalla puhelinkulujaan jo laskutetuista laskuista. Minulla tämä toinen operaattoorin vaihto laski perusmaksuakin liki eurolla.
Mutta kuten sanoin, niin vaikka Elisa omistaa Kolumbuksen ja Sonera TF:n niin Kolumbus ei ole Elisa, eikä TF ole Sonera.
Jos puhelinlaskut eivät pysy hallussa niin heille Prebaidia.
Ja mä sanon vielä, että en todellakaan arvostele jättämiäni operaattoreita, mutta en myöskään suosittele näitä ns. halpayhtiöitä. Se euron säästö perusmaksussa ja 10centin alempi puhelinminuutti on hölmöläisen hommaa... Puhelinoperaattorit eivät tällä menolla pysty koskaan kehittämään palveluitaan ja suomeen ei koskaan saada toimivaa 3G mobiiliverkkoa.
Itseasiassa kilpailu tappaa...
- Todellakin ex. TF asiakas
Oletteko koskaan yrittäneet saada TeleFinlandin GPS ja MMS asetuksia tämän niin sanotun asiakaspalvelun (huom. maksullinen, väh. 20 min) kautta, niin vastaukseksi tulee "tilapäinen häiriö, yritä kohta uudelleeen" koko ajan. Ja arvatkaas mitä! Vastaus numerona tulee 17000 eli Telia-Soneran. Yritin soittaa tähän Soneran asiakaspalvelunumeroon, niin he eivät oleet edes tietoisia koko asiasta. Että se riitti tästä telia-sonera-telefinland yrityksestä. En ikinä sorru tuohon ruotsalaisten omistamaan yritykseen uudestaan! Laskutus on taas erikseen oma sirkus ja iso sellainen, mutta siitä olenkin kertonut jo aikaisemmin. Näin yksinkertaisesti ja rehellisesti!
- Kokenut
Muistakaa kuitenkin TF:n kohdalla, että vaikka sen omistaa Sonera, niin se ei ole sama kuin Sonera.
Soneralla on maksuton asiakaspalvelu ja sen kautta saa hoidettua esim nämä MMS asetukset yhdenluukun periaatteena.
Toisenlaisesta palvelusta esimerkkinä kerron, että Elisalla vastaavasta asiasta joudut soittamaan tekniseen tukeen eri puhelun, tosin sekin on maksuton, eli asia ok! vaatii vain vähän aikaa.
Mutta toinenkin tapa hoitaa asiat toimivasti Elisan ja Soneran kanssa on se, että menee jollekkin paikalliselle myyjälle ja pyytää heitä tekemään asetukset puhelimeen. Esim. Elisalla on myyjällä takaovi jonka kautta he pääsevät arkisin nopeammin tekniseen tukeen ja sama kait Sonerallakin.
Mutta niinkun aiemmin sanoin, niin asiakaspalvelu on sen arvoinen asia, että siitä kannattaa maksaa se euron lisä kuukausimaksussa ja 10 centtiä puhelu ja tekstari lisänä.
Odotan edelleenkin sitä, että joku puhelin operaattori on on rohkea ja tunnustaa, että ilmaisksi ei saada toimivaa puhelinpalvelua. Mielestäni perusmaksut voisivat olla yhtenaiset ja sopiva olisi vaikka 5 euroa. Hyvitettäkööt paljon puhuvalle sitten boonusta asiakssuhteen keston tai laskunmaksun säännöllisyydellä, mutta peruspalvelutasoa ei saada jos kuukausimaksu on 0,50e ja minuutti hinta 0,06e.
ei ole meidän säännöllisesti laskumme maksavien etu, että puhelut ovat ilmaisia ja perusmaksukin symboolinen. Kolehtiin annettaan pikkurahat ei puhelinoperaattorille, jonka tehtävänä on tuottaa tietoyhteiskunnan peruspalvelua.
Jeesus ruokki ison väkijoukon 4 kalalla ja 2 leivällä. Mutta tämä ei toimi puhelinpalvelua tuottavassa yrityksessä. Sori huono vertaus.
- Markku
Otin tyttöystäväni kanssa Tele Finlandin liittymät eräässä kauppakeskuksessa viime joulukuussa, kun sitä markkinoiva poika kehui sen olevan ylivoimaisesti markkinoiden halvin ja paras liittymä. Vanhaan operaattoriini DNA:han tarvinnut kuulemma itse ottaa yhteyttä. Tele Finland hoiti asian puolestani kuten yleensä on tapana. Sanottiin vain että saan tekstiviestin kun puhelimeni operaattori vaihtuu.
Kului kaksi viikkoa eikä liittymänvaihdosta ilmoitettua viestiä vieläkään ollut kuulunut. Menin hermostuneena keskustelemaan asiasta varta vasten kauppakeskuksen Tele Finland pisteeseen, jossa olin sopimuksen allekirjoittanut. Pitkien soittorumbien jälkeen selvisi, että liittymäni oli jollain tavalla "unohdettu avata". Tämä kieltämättä antoi heti alusta pitäen minulle negatiivisen varauksen yritystä kohtaan. No onneksi kuitenkin keskustelun jälkeen liittymäni avautui muutamassa päivässä. Samaisella käynnilläni kyseisessä ostoskeskuksessa näin että vanha operaattorini DNA oli tuonut markkinoille Onni-liittymän, joka oli selvästi tätä uutta, vielä siinä vaiheessa avaamatonta liittymääni edullisempi. Aloin mielessäni miettiä, että teinköhän sittenkin hätiköidyn päätöksen ottaessani Tele Finlandin.
Muutaman päivän sitten Tele Finlandia käytettyäni sain puhelun tuntemattomasta numerosta. Tein kuten aina, lähetin numeron tekstiviestitse ZEDin finderiin. Mutta kas kummaa, Tele Finlandin liitymällä ZEDin palveluja ei ollut mahdollista käyttää lainkaan. Tässä vaiheessa mittani alkoi olla täynnä ja mielessäni jo suunnittelin paluuta takaisin vanhalle operaattorille.
Viimeisen niitin antoi se kun uutena vuotena sain puhelimeni SIM-kortin lukkoon, kun muutaman lasin kuohuvaa nautittuani olin painellut väärän PIN-koodin. Yritin soittaa heti yöllä asiakaspalveluun, mutta selvisi että Tele Finland ei pidä asiakaspalveluaan auki kuin päivisin 8-17 tai jotain vastaavaa. Yritin soittaa seuraavana aamuna, päivänä, iltapäivänä ja taas seuraavana päivänä sama juttu – aina "olette jonossa" ja musiikki soi. Tästä iloisesta jonotuksesta tuli myöhemmin tyttöystävälleni yli 15 euron lasku, koska Tele Finland laskuttaa omasta asiakaspalvelustaan! Epätoivoissani lähetin jo sähköpostia ja pyysin heitä soittamaan tai edes vastaamaan minulle sähköpostitse. Mitään ei kuitenkaan kuulunut.
Asia ratkesi lopulta hyvin nopeasti kun kävelin DNA myymälään. He pyysivät vain nimeni paperiin ja muutamassa päivässä liittymäni oli vaihdettu takaisin heille. Noin viikon kuluttua sain postiini kirjeen jossa kerrottiin että Tele Finland on laskenut hintansa DNA:n tasolle. Nauroin mielessäni ja ajattelin että siinähän tekevät mitä lystäävät. Samoihin aikoihin sain myös sähköpostin jossa pahoiteltiin sitä sun tätä. Puhelimitse Tele Finland ei vaivautunut vastaamaan, vaikka sitä nimenomaisesti sähköpostissani pyysin.
Tässä oli minun ja Tele Finlandin lyhyt, mutta sitäkin värikkäämpi yhteiselo. Päätöksen tein etten koskaan ikimaailmassa ole enää tekemisissä Tele Finland –nimisen matkapuhelinoperaattorin kanssa. - nina
Itselläni on ollut monta vuotta Saunalahti ja se on mielestäni aina toiminut hyvin. Ikinä ei ole tarvinnut soittaa Saunalahden ILMAISEEN asiakaspalveluun, joka tietenkin kertoo jo jotain liittymän toimivuudesta.
- vezzu (saunalahti jämy)
ja kuten kaikki tele finlandin asiakkaat jo varmaan tietää niin joulukuussa tf soluttautuu takaisin soneraan eli kaikki ketkä ovat halpojen hintojen perässä menneet tele finlandille "pääsevät" takaisin soneralle..
- proevita
vezzu (saunalahti jämy) kirjoitti:
ja kuten kaikki tele finlandin asiakkaat jo varmaan tietää niin joulukuussa tf soluttautuu takaisin soneraan eli kaikki ketkä ovat halpojen hintojen perässä menneet tele finlandille "pääsevät" takaisin soneralle..
Kyllä minulla ainakin on telefinland toiminut erittäin hyvin. Ja toisekseen puhelinlaskuni pieneni huomattavasti edellisestä vaihdettuani tähän, joten aion kyllä pysyä jatkossakin tässä firmassa. Eikö olis jonkin syytä jäätä naukut ottamatta, jos pin-koodit menee sekaisin tai käyttää puhelinta vain silloin kun siihen kykenee.
Tsau! - Ja näin olkaa hyvät.
proevita kirjoitti:
Kyllä minulla ainakin on telefinland toiminut erittäin hyvin. Ja toisekseen puhelinlaskuni pieneni huomattavasti edellisestä vaihdettuani tähän, joten aion kyllä pysyä jatkossakin tässä firmassa. Eikö olis jonkin syytä jäätä naukut ottamatta, jos pin-koodit menee sekaisin tai käyttää puhelinta vain silloin kun siihen kykenee.
Tsau!Sonera on kallis, mutta laadukas. Jos sinulle ei ole niin justiinsa,mitä maksaa tai jos jaksat laskea kuukausittain itsellesi sopivan paketin ja jos haluat toimivuutta, valitse Sonera. Jos haluat kakkoslaatua(sekä asiakaspalvelun, että toimivuuden kannalta) mutta sinulle on tärkeää edullinen hinta valitse DNA. Jokaisessa operaattorissa on sekä hyvät että huonot puolensa. On tärkeää päivittää liittymätyyppisi elämäntilanteen muuttuessa olit sitten millä operaattorilla tahansa. Ei pidä tuomita koko operaattoria yhden myyjän tai huonon kokemuksen perusteella. Telefinland on mielestäni toimiva operaattori joka on alkanut panostamaan paremmin asiakaspalveluunsa(samalla tavalla kuin sonerallakin pisteitä tulossa lisää jatkuvasti) Nykyään muuten myöskin Soneran asiakaspalvelu on maksullinen ja Telefinland on Soneran tytäryhtiö. Eli Soneran ostettua TF ei TF:n asiakkaiden tarvinnut vaihtaa takaisin Soneralle, vaan verkko ainoastaan vaihtui (kattavammaksi). Voin suositella lämpimästi Telefinlandia, ja ensiviikosta lähtien kerron mielelläni liittymistä lisää Telefinlandin työntekijänä :)
- 3+13
Ja näin olkaa hyvät. kirjoitti:
Sonera on kallis, mutta laadukas. Jos sinulle ei ole niin justiinsa,mitä maksaa tai jos jaksat laskea kuukausittain itsellesi sopivan paketin ja jos haluat toimivuutta, valitse Sonera. Jos haluat kakkoslaatua(sekä asiakaspalvelun, että toimivuuden kannalta) mutta sinulle on tärkeää edullinen hinta valitse DNA. Jokaisessa operaattorissa on sekä hyvät että huonot puolensa. On tärkeää päivittää liittymätyyppisi elämäntilanteen muuttuessa olit sitten millä operaattorilla tahansa. Ei pidä tuomita koko operaattoria yhden myyjän tai huonon kokemuksen perusteella. Telefinland on mielestäni toimiva operaattori joka on alkanut panostamaan paremmin asiakaspalveluunsa(samalla tavalla kuin sonerallakin pisteitä tulossa lisää jatkuvasti) Nykyään muuten myöskin Soneran asiakaspalvelu on maksullinen ja Telefinland on Soneran tytäryhtiö. Eli Soneran ostettua TF ei TF:n asiakkaiden tarvinnut vaihtaa takaisin Soneralle, vaan verkko ainoastaan vaihtui (kattavammaksi). Voin suositella lämpimästi Telefinlandia, ja ensiviikosta lähtien kerron mielelläni liittymistä lisää Telefinlandin työntekijänä :)
ruåtsalaasille myyty ex valtionyhtiö sånerassa ei ole muuta laatua kuin korkeat hinnat, liikevoitto on luokkaa 35%, kun monilla operaattoreilla se on alle 10%
Todella typerää rikastuttaa ruåtsalaasia luulemalla saavansa jotakin laadukasta ja halpaliittymistäkin telefinland on myös samaa ruåtsalaasta yhtiötä, sen kannattaisi vaihtaa nimekseen vaikka telesverige. - LauraXX
Ja näin olkaa hyvät. kirjoitti:
Sonera on kallis, mutta laadukas. Jos sinulle ei ole niin justiinsa,mitä maksaa tai jos jaksat laskea kuukausittain itsellesi sopivan paketin ja jos haluat toimivuutta, valitse Sonera. Jos haluat kakkoslaatua(sekä asiakaspalvelun, että toimivuuden kannalta) mutta sinulle on tärkeää edullinen hinta valitse DNA. Jokaisessa operaattorissa on sekä hyvät että huonot puolensa. On tärkeää päivittää liittymätyyppisi elämäntilanteen muuttuessa olit sitten millä operaattorilla tahansa. Ei pidä tuomita koko operaattoria yhden myyjän tai huonon kokemuksen perusteella. Telefinland on mielestäni toimiva operaattori joka on alkanut panostamaan paremmin asiakaspalveluunsa(samalla tavalla kuin sonerallakin pisteitä tulossa lisää jatkuvasti) Nykyään muuten myöskin Soneran asiakaspalvelu on maksullinen ja Telefinland on Soneran tytäryhtiö. Eli Soneran ostettua TF ei TF:n asiakkaiden tarvinnut vaihtaa takaisin Soneralle, vaan verkko ainoastaan vaihtui (kattavammaksi). Voin suositella lämpimästi Telefinlandia, ja ensiviikosta lähtien kerron mielelläni liittymistä lisää Telefinlandin työntekijänä :)
Olen ollut Soneran matkapuhelin asiakas toistakymmentä vuotta. liittymäpaketteja olen vaihtanut välillä muutaman kerran, mutta viimeiset seitsemän vuotta minulla oli Zeroforty -liittymä (minkä myynti lopetettiin jo vuosia sitten). Eilen vaihdoin liittymää.
Vertailin käyttötottumukseni perusteella minulle edullisinta liittymää. ja se oli TeleFinland perusliittymä. Siispä vaihdoin siihen. yksinkertaista(ko?)
liittymäsopimusta verkossa tehdessäni, tuli kysymys olenko jo Soneran tai TeleFinlandin asiakas. VAstasin tietysti että kyllä. jolloin kysyttiin puhelinnumeroa, että sen saisi siirtää uuteen liittymään. Mikäs sen mukavampaa. Mutta, mutta... se ei sitten onnistunutkaan.
Pätkähti näytölle "numeroa ei voida siirtää".
jolloin oli pakko valita uusi numero.
Minulla on ETusopimus Soneralla. Sopimusehdoissa toki on että kesken sopimuskauden ei liittymää voi siirtää uudelle operaattorille, eikä liittymää voi irtisanoa.
Mutta on myös samassa sopimusehdossa kohta. että kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä, Sonera muistuttaa Etusopimuksen päättymisestä tekstiviestillä.
En ole tuota muistutusta saanut kahteen vuoteen.
kirjoitinkin Soneralle, että koska he ovat rikkoneet itse laatimiaan sopimusta vastaaan, katson että minulla on oikeus irtisanoa etusopimus kesken sopimuskauden.
Sonera ei ole vielä vastannut.
Ei siinä mitään. Tilasin uuden liittymän TeliaFinlandilta, ja vaihdoin Soneran liittymän perusliittymään, minkä kuukausihinta on siis muutama euro.
Voitan siinäkin tapauksessa vielä laskelmieni mukaan ainakin 8 €/kk. Ensimmäisen vuoden aikana saatan jäädä vertailussa aikaisempaan nähden parikymppiä kuukaudessa.
Mutta tämän kaiken sepustuksen jälkeen herää kysymys:
VAikka sopimusehdoissa lukee että operaattoria ei voi vaihtaa, tai siis liittymää ei voi siirtää uudelle operaattorille, niin miksi siten TeleFinland kysyy olenko JO Soneran/TeleFinlandin asiakas ? Koska TeleFinland on Soneran tytäryhtiö niin käyttäytyisivät sitten niin kun äidit ja tyttäret. (lukeehan Sonran kirjeissäkin aina TeliaSonera Finland Oy,niin siitäkin huomaa jo puolisokeakin että sitä käydään käsi kädessä) . Ja koska Sonran eri liittymien välillä vaihtaminen onnistui, niin miksi ei onnistunut numeron/liittymän siirto TeleFinlandiin ?
Mutta odotan nyt sitten ensi syyskuuta ja lopetan sitten tuon muutaman euron kustantavan Soneran liittymän. siten asia ei ole kuin periaatteellinen.
Sillä aikaa aion ottaa kaiken hyödyn irti, eli lasken jos uuden liittymän tekstiviestitarjous ylittyy, niin laitan Etusopimuksen tarjoamana verkon kautta tekstiviestejä parikymmentä kuussa, mikä on maksuton.
"ja näin olkaa hyvät" 27.1. eli eilen kirjoitti että on siirtymässä ensiviikosta TF myyjäksi, niin ottakoot tästä nyt ensi töikseen selvää. eli ollako vai eikö olla. kumpi on emo kumpi tytär vai onko mennyt jo roolit sekaisin.
TeleFinland kysyy ensin Sonran liitymän puheliinumeroa, minkä haluaa siirrettävän ja sitten sanoo ei käy. eli kuitenkin jollain tapaa se katsotaan eri Operaattoriksi kuitenkin. vai kö?
Ja pääasiallinen kysymys ja se tärkein: Miksi Sonra ei pidä Etusopimus asiakkaille tekemiään sopimusehtoja. ja kun on näin niitä rikkonut, eikös silloin ole oikeus purkaa sopimus.
Soneran laskutuksesta minulla olisi pitkästi hauskaa kerrottavaa, mutta pelkistettynä sanoen, olen soitellut Soneran asiakaspalveluun viime kesänä ja toissakesänä useamman kuukauden ajan. kysyin hyvin yksinkertaista asiaa: laskutusperusteita. kukaan ei osannut vastata. tuli jopa laskutuksesta sellainen vastaus. "ne tiedot tulevat meille vaan jostain ja me vaan laskutetaan."
VAstasinkin että olen itse vuosikaudet toiminut sairaalassa laskuttajana ja meidän ei kyllä sopinut asiakaskyselyyn vastata että laskutustiedot nyt vaan tulee jostain ja me vaan laskutetaan.
vaikka tosiasiallisesti laskutusperusteet määräytyivätkin jopa eri rakennuksessa ja eri kaupungissa. Silti meidän tarvitsi tietää millä perusteella lasku muodostuu.
Tuntuu kyllä välillä että useamman operaattorin ongelma on asiakaspalvelijoiden välinpitämättömyys kehittää itseään että osaisivat vastata kysymyksiin.
- S@ohvi
No mulla kyllä pelkästään positiivisia kokemuksia Telestä. Laskut on pysyneet hyvin kohtuullisina, kun on vähän viitsimyt seurata omaa käyttöä, ja muuttaa esim. puhepaketin sopivan kokoseksi, kun käyttö muuttuu. Niin kävi ainakin mulla kun olin vuoden kotosalla. Mun kokemuksen mukaan kuuluvuus on ollut tosi hyvä siellä missä liikun, ja asiakaspalveluunkin oon päässyt varsinkin viime aikoina helposti läpi.
- entinen asiakas
Pitkä asiakkuus takana, mutta nyt menee vaihtoon. Jonkun verran epäselvyyksiä laskutuksessa silloin-tällöin, korjaukset vaatineet useamman huomautuksen. Asiakaspalveluun aina pitkä jonotus, lupaukset eivät pidä.
Nyt viimeinen pisara oli automaattisesti määräaikaisena jatkettu sunnuntaietu, joka estää numeron siirtämisen toiselle operaattorille. Menettely on markkinatuomioistuimen mukaan laiton, mutta tämä ei tunnu TF:a kiinnostavan, ilmeisesti 100 000e uhkasakko on liian pieni. Myöskään esimiesten nimiä ei aspa pyydettäessä kerro! Onneksi on muita vaihtoehtoja.
- MellaJo
Soittelen ja tekstailen vähän ja mulle on sopinut jo kahden vuoden ajan TF todella hyvin.
Laskut ovat pysyneet alle kahdenkympin ja sitten on vielä rajaton datasiirto 4.90€/kk
Laskutuksissa ei mitään ongelmaa.
Tykkään. - srtaa
Olen ollut tähän tyytyväinen TF:n palveluihin; verkon kuuluvuus on hyvä kaikkialla, missä olen liikkunut. MUTTA vuosi sitten sain TeleFinlandin puhelinmyyjältä soiton, jossa tiedusteltiin, että haluaisinko vielä pienemmät laskut. No, tottahan toki. Otin siis KOKO-paketin 39.90/kk ja luulin tekeväni vuoden määräaikaisen sopimuksen. Mitään papereita en pakettipalvelusta saanut, koska olin ennestään jo heidän asiakkaansa.
No, nyt on vuosi kulunut ja olisi tarve siirtää numero työnantajani nimiin. Kävikin ilmi, että paketti onkin 2 vuotta voimassa. Puhelinmyynti antoi siis aivan perätöntä tietoa ja nyt näköjään asiakas sitten kantaa vastuun harhaanjohtavasta markkinoinnista. En ikinä tekisi mitään määräaikaista sopparia 2 vuodeksi! Tämän jälkeen en TF:n asiakkaana jatka päivääkään, kunhan joskus eroon pääsen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851