Heippa! Mulla yksinäisyys hiipi mukaan kuvioihin lasten myötä, muutimme lähikuntaan ja jäin yksin ensimmäisen syntymän aikaan. Yritin käydä lapsen kanssa joissakin paikoissa, mutta hän oli kovin vilkas ja ei viihtynyt harrastuspiireissä. En vaan onnistunut aiemmin sosiaalisen luonteenkaan omaavana saamaan ystäviä, pari oli sellaista kuin haukkuivat kaikki uuden pitäjän ihmiset, joten heidät jätin pois kuvioista tarkoituksella. Ajattelin että parempi yksinkin kuin sellaisten seläntakanahaukkujien kanssa. No saimme vielä kaksi lasta ja vuodet vieri, naapuristossa ei lapsia, kaikki tuntuu tekevän vaan töitä, kuten miehenikin. Viikonloput satunnaisesti kotona, viikolla ei juuri nähdä tai soitellakaan. Hän on sellainen sulkeutunut tyyppi ja alkoi suhtautua minuun kuin sukulaisiinsakin puhumattomuudella lapsen myötä.
Aloin menettää normaalin kiinnostuksen toisiin ihmisiin ja etsiä syitä itsestäni tilanteeseen. Käännyin siis sisään päin. Nyt haluaisin taas suuntautua ulospäin, mutta kuinka siinä mahtaisi onnistua. Sillä nyt tuntuu kuin olisin maailman napa jos jonnekin uskaltaudun, suhtaudun itseeni kriittisesti ja olen varma etten sovi jollakin lailla porukkaan... yhyy...
Olisiko teillä selviytymistarinoita? En haluaisi yksinkään loppuelämääni olla. Toiveeni olisi kiinnostua taas muista ihmisistä.
Aloin menettää normaalin kiinnostuksen toisiin ihmisiin ja etsiä syitä itsestäni tilanteeseen. Käännyin siis sisään päin. Nyt haluaisin taas suuntautua ulospäin, mutta kuinka siinä mahtaisi onnistua. Sillä nyt tuntuu kuin olisin maailman napa jos jonnekin uskaltaudun, suhtaudun itseeni kriittisesti ja olen varma etten sovi jollakin lailla porukkaan... yhyy...
Olisiko teillä selviytymistarinoita? En haluaisi yksinkään loppuelämääni olla. Toiveeni olisi kiinnostua taas muista ihmisistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ota itteäsi niskasta kiinni ja mene hakemaan mielenterveys toimistosta apua.
Mitä se koko kansalle kuuluu. Selvitä omat asias ukkos kanssa. Turha sitä apua täältä on hakea.
mä olen vasta kakara mutta mulla on kokemusta ihan samoista tunteista. Kun jää yksin, yksinäisyys alkaa vain pahentua kun tuntee itsensä niin erilaiseksi ja miettii, onko vikaa minussa vai muissa vai olenko vain kerta kaikkiaan väärässä paikassa, toisen ulottuvuuden lapsi. Jepjep, yksinäisyys tekee omituiseksi =), ja kun miettii liikaa itseään, mietii ylipäätään liikaa ja muuttuu turhan herkäksi.
Mua auttoi ihanan jätkän löytäminen, vaikka olen vieläkin vähän hukassa, mutta yksikin hyvä asia, hieno onnistunut ihmissuhde tai muu menestys voi korjata kaiken.
Onnea