Koprolalia (kr. κόπρος ’uloste’ + λαλιά ’puhe’) on varsinkin Touretten oireyhtymään kuuluva oire. Sillä tarkoitetaan pakonomaista tarvetta puhua hävyttömyyksiä. Myös jatkuva kirosanojen (tahaton) käyttö normaalissa puheessa on koprolalialle ominaista. https://fi.wikipedia.org/wiki/Koprolalia
Koprolalia on siis Touretten oireyhtymään kuuluva PAKKOKÄYTTÄYTYMISEN muoto, jota saattaa olla myös esimerkiksi pakkoliikkeet.
Seksisivuilla sitkeästi partioivia trolleja ei motivoi ensisijaisesti tarkoitus saada jonkun pää käännettyä, vaan pakkotarve puhua rumia, kuten nimittää toista pedofiiliksi, pervoksi, irstaaksi tai saastaksi. Koprolalitrolli ei voi olla käyttämättä ruokottomia sanoja. 🌹👀

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.