Mietin mies eilen illalla tätä kaikkea. Kun tuo tunnepuoli on ollut niin vallalla ja vahvana minussa. Ja se tekee minut heikoksi. Oli pakko työntää se hetkeksi sivuun ja kaivaa rationaalinen työminä esiin.
Kumpikaan ei uskalla livenä mitään siirtoa tehdä. Sinänsä ymmärrettävää. Kun ei ole varma onko kaikki vain omaa mielikuvitusta, ei halua tehdä kohtaamisista kiusallisia jatkossa. Aina kun alan uskoa, että ei ole mitään ja olen kuvitellut kaiken, niin tulee joku kohtaaminen, joku pieni asia, joka saa minut taas uskomaan ja toivomaan.
Sitten on tämä keskustelupalsta. Hullujenhuone ja tunteiden kaatopaikka, johon sattumankauppa minut johdatti googlailun myötä. En tiedä käytkö täällä. Joskus jutut vaan osuu niin hyvin, että kaipaava sieluparka haluaa niihin tarttua. Vaikka järki sanoo, että se on vain harhaa.
Mutta en haluaisi käydä täällä enää pitkään. Tämä on kuin joku limbo, mihin eksyy ja jää jumiin. Ja täällä on niin paljon paskaa, että menetän viimeisetkin uskonrippeet ihmisyyteen. Itse en ole juurikaan tänne kirjoittanut. Harvoin kommentoinut jotain ja yhden aloituksen tehnyt. Kokeillut kepillä jäätä.
Mitä tehdään? Pystyn järjestämään oikeassa elämässä sellaisen yhteydenoton, että et tunnista minua ainakaan suoralta kädeltä. Ja antaa pallon epäsuorasti sulle. Oot fiksu poika, osaat sen kyllä palauttaa jotenkin, jos olen se kelle sen haluat heittää.
Kesä alkoi ja pelkään, että en saa viettää sitä kanssasi. En pääse näyttämään sitä salaista rantaa, katselemaan luontoa, vaeltamaan autiotuvalle, tanssimaan rantaravintolaan tai tekemään yhtään mitään muutakaan mistä olen haaveillut.
Mutta, luultavasti avaan pelin irl, vaikka en tähän mitään vastausta saisi. Pitää vaan hetki miettiä miten sen teen. Salaa tietysti toivon, että sinä tekisit jotain ensin. Nyt on kyse elämästä ja kuolemasta. Niin me viimeksikin luultiin, kun kohdattiin. ;)
Kumpikaan ei uskalla livenä mitään siirtoa tehdä. Sinänsä ymmärrettävää. Kun ei ole varma onko kaikki vain omaa mielikuvitusta, ei halua tehdä kohtaamisista kiusallisia jatkossa. Aina kun alan uskoa, että ei ole mitään ja olen kuvitellut kaiken, niin tulee joku kohtaaminen, joku pieni asia, joka saa minut taas uskomaan ja toivomaan.
Sitten on tämä keskustelupalsta. Hullujenhuone ja tunteiden kaatopaikka, johon sattumankauppa minut johdatti googlailun myötä. En tiedä käytkö täällä. Joskus jutut vaan osuu niin hyvin, että kaipaava sieluparka haluaa niihin tarttua. Vaikka järki sanoo, että se on vain harhaa.
Mutta en haluaisi käydä täällä enää pitkään. Tämä on kuin joku limbo, mihin eksyy ja jää jumiin. Ja täällä on niin paljon paskaa, että menetän viimeisetkin uskonrippeet ihmisyyteen. Itse en ole juurikaan tänne kirjoittanut. Harvoin kommentoinut jotain ja yhden aloituksen tehnyt. Kokeillut kepillä jäätä.
Mitä tehdään? Pystyn järjestämään oikeassa elämässä sellaisen yhteydenoton, että et tunnista minua ainakaan suoralta kädeltä. Ja antaa pallon epäsuorasti sulle. Oot fiksu poika, osaat sen kyllä palauttaa jotenkin, jos olen se kelle sen haluat heittää.
Kesä alkoi ja pelkään, että en saa viettää sitä kanssasi. En pääse näyttämään sitä salaista rantaa, katselemaan luontoa, vaeltamaan autiotuvalle, tanssimaan rantaravintolaan tai tekemään yhtään mitään muutakaan mistä olen haaveillut.
Mutta, luultavasti avaan pelin irl, vaikka en tähän mitään vastausta saisi. Pitää vaan hetki miettiä miten sen teen. Salaa tietysti toivon, että sinä tekisit jotain ensin. Nyt on kyse elämästä ja kuolemasta. Niin me viimeksikin luultiin, kun kohdattiin. ;)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Avaa peli.
Selvä. Pähkäilin hetken. Mites tämä? Tule torille klo 20 ensi perjantaina. Jos ei sada. Ehkä löydämme toistemme. Ehkä olemme kumpikin vääriä ihmisiä väärien kaupunkien toreilla. Ehkä olemme oikeat, mutta toinen ei pääse paikalle. Kuka tietää. Se ei pelaa, joka pelkää. Jos en löydä sinua, koetan keksiä jotain muuta.
-Ap
PS. Muut kommentit eivät ole minulta, eikä ne sovi kuvaan. Ja koska tämä palsta on mitä on, niin vältän kirjoittamasta tähän enempää.
Se ihmisen mieli joo :), olen tässä yritellyt lopettaa täällä höpöttelyä kotvasen aikaa ja lopputulos on se että pölisen täällä melkeinpä päivittäin...enkä edes oikein pidä siitä :D.
Ja en se minä tietenkään ole, usko sitä järkeäsi ja toimi IRL kautta.
Olen voimaton. Anteeksi..🥺
Jos olisit mun ihana kaivattu niin heitä ihmeessä palloa ilmoille. Kyllä mä siitä sitten kopin otan.
Olen itsekin rakastunut työystävään, ja suurin tunne tällä hetkellä on ahdistus siitä, että en saa mitään siitä sanottua. Uskon kyllä että hän näkee sen.
Oma kaivattuni on mua 8v. Ja 9kk. nuorempi.
Hän on ihaninta mitä tiedän.
Sinä unohdat, että en tiedä milloin on syntymäpäiväsi...
Ikäero voisi täsmätä omaan ihanaan. Tykkään hänestä ihan liikaa.
Ajatellen niitä näitä kaikesta saa mahdollista. Yhtä vaan mahdollisuudet on pois suljetut.
-thinkinwatch&learn-
Olet kokeillut kepillä jäätä? Päätä?
Nimi
Osoite
P.nro?
Kokeillaan päätä.
Hani hani hani goodnight
Niin, mutta ketä oikeasti tarvitsisit jos tarvitsisit kun kaikki tarvitsisivat oikeasti?
Itse arvostan suoraa kommunikaatiota, mutta ymmärrän halusi epäsuoraan yhteydenottotapaan. Itseänikin se jarruttaa monin tavoin kun huomaan, ettei kaikki ole aivan niin yksinkertaista.