Suomalainen demokratia nojaa oikeusvaltioon

Oikeusvaltio ja perusoikeuksien kunnioittaminen ovat Suomen valtiosäännössä vahvistettuja periaatteita, joihin Suomi on sitoutunut myös EU:n jäsenenä.

Syytä olisi monien lukea asiasta lisää, että ymmärtävät, mitä oikeusvaltio oikeasti tarkoittaa.

https://oikeusministerio.fi/oikeusvaltio-suomi
55459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Ote yllä olevan linkin takaa:

"Mikä on oikeusvaltio?

Oikeusvaltio tarkoittaa sitä, että kaikki julkinen valta toimii lainsäädännön asettamissa rajoissa, kunnioittaa demokratiaa ja perusoikeuksia sekä on riippumattomien ja puolueettomien tuomioistuinten valvonnassa. Suomalaisessa oikeusvaltiossa lakien valmistelu, säätäminen ja täytäntöönpano ovat oikeudenmukaisia, avoimen ja hyvän hallinnon mukaisia sekä tehokkaita.

Oikeusvaltiossa jokainen pääsee julkisiin palveluihin, korruptiota ja vallanväärinkäytöksiä estetään ja ihmiset luottavat viranomaistoimintaan. Oikeusvaltioon kuuluu oikeuksien rinnalla myös yksilöiden velvollisuudet toisiaan sekä yhteiskuntaa kohtaan."

Äänestä

Persujen ja Orpon kannattaisi lukea mikä on oikeusvaltio.

Äänestä
  • Oikeusvaltio tarkoittaa sitä, että kaikki julkinen valta toimii lainsäädännön asettamissa rajoissa, kunnioittaa demokratiaa ja perusoikeuksia sekä on riippumattomien ja puolueettomien tuomioistuinten valvonnassa. Näin on mielestäni edelleenkin.

    Oikeusvaltiota ei pidä sekoittaa hyvinvointivaltioon. Ne ovat kaksi eri asiaa. Tuntuu siltä, että jotkut sekoittavat nämä käsitteet keskenään.

    Äänestä

  • Kyllä. Näin on.
    Suomi jaksaa kantaa suuremman määrän maahanmuuttajiad.
    Lisää maahanmuutajia eduskuntaan , he ovat loistotyyppejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kyllä. Näin on.
    Suomi jaksaa kantaa suuremman määrän maahanmuuttajiad.
    Lisää maahanmuutajia eduskuntaan , he ovat loistotyyppejä.

    En halua antaa yhtäkään palkasta maksamaani veroeuroa muiden, kuin oman kansan eduksi. Valtion tehtävä on huolehtia oman kansan ja oman maan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

    Äänestä

Tietysti lakeihin perustuva demokratia, ei lait ratkaise ihmisten ajatteluun vaikka pitäisi viheäläisintä jos poliittiset ideologiat pääsee sitä muokkaamaan.

Aiempina vuosina oli kolme isoa puoluetta satakunta vuotta vanhoja vasen keskusta oikeisto, sitten populismi alkoi sekoittaa pakkaa, siitä sitten muodostui uusnatsinen äärioikeisto. Tässä sitä ollaan äärioikeiston politiikka täyttää nipin napin oikeusvaltio periaatteet.

Äärilaitaoikeisto politiikka käyttää hyväksi kriisiaikoja taantumakausia jotka tuo vaikeuksia hallituksille tähän kohtaan äärioikeistot hyökkää, ei näillä ole ratksisuja ongelmiin populistit ei kaihda keinoja. Taloudessa he ovat avuttomia, suomessa hallitus ohjelma on kokoomuksen laatima, ohjelma onnistuu uunoja hyväksi käyttäen. Suomessa äärilaitaoikeisto joutuu nyt sopeutumaan oikeusvaltio periaatteisiin lisäksi Suomen talous on kuralla se rassaa vastuun kantajaa, kun pitäisi leikata niin että se mielyttäisi kansaa, kansa näkee onko tehty oikeuden mukaisia päätöksiä.

Äänestä
  • Kirjoitat uusnatsisesta äärioikeistosta ja äärioikeiston politiikasta. Kerrotko hieman tarkemmin mitä se äärioikeistolainen politiikka on? Väitätkö kenties et Suomen hallitus tekee äärioikeistolaista politiikka?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kirjoitat uusnatsisesta äärioikeistosta ja äärioikeiston politiikasta. Kerrotko hieman tarkemmin mitä se äärioikeistolainen politiikka on? Väitätkö kenties et Suomen hallitus tekee äärioikeistolaista politiikka?

    Ei mun tarvitse selittää, Orpon hallitus luisunut enemmän oikealle se joutuu sietämään perussuomalaisia tarkoituksella.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Ei mun tarvitse selittää, Orpon hallitus luisunut enemmän oikealle se joutuu sietämään perussuomalaisia tarkoituksella.

    Eli et tiedä mistä puhut, kun puhut äärioikeiston politiikasta. Hallitustyö on aina kompromisseja, ei siellä kukaan voi sanella mitä tehdään.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eli et tiedä mistä puhut, kun puhut äärioikeiston politiikasta. Hallitustyö on aina kompromisseja, ei siellä kukaan voi sanella mitä tehdään.

    Tämä on kokoomus politiikka sen hyväksyneet siinä olevat, tosin Orpo joutui joustamaan persujen tavoitteita että hallitus syntyi.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Tämä on kokoomus politiikka sen hyväksyneet siinä olevat, tosin Orpo joutui joustamaan persujen tavoitteita että hallitus syntyi.

    Myös Persut joustivat hallitusneuvotteluissa, tottakai.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Tämä on kokoomus politiikka sen hyväksyneet siinä olevat, tosin Orpo joutui joustamaan persujen tavoitteita että hallitus syntyi.

    Kai persut joutuivat myös joustamaan omissa pyrkimyksissään ja tavoitteissaan? Persut saivat maahanmuuton, kun Kokoomus sai talouspolitiikan. Näitä asioita sitten ajetaan yhdessä rintamassa.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Tämä on kokoomus politiikka sen hyväksyneet siinä olevat, tosin Orpo joutui joustamaan persujen tavoitteita että hallitus syntyi.

    Kokomus on tarpeellinen, jotta heikommillakin on työpaikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kokomus on tarpeellinen, jotta heikommillakin on työpaikkoja.

    Kokoomus ajaa yritysten etuja. Yrityksen tehtävä on mahdollistaa omistajatahoille mahdollisimman suuret voitot. Yritykset eivät ole olemassa työntekijöiden vuoksi, vaan voittojen vuoksi. Yritykset luopuisivat takuulla ihan kaikista työntekijöistä, jos se vain olisi jotenkin mahdollista. Työntekijät ovat kuluerä, joka syö voittomarginaalista.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Luulen yrittäjien ymmärtävän et ilman duunarin ostovoimaa ei ole myöskään yrityksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Luulen yrittäjien ymmärtävän et ilman duunarin ostovoimaa ei ole myöskään yrityksiä.

    Jos yrityksen myynti on ulkomaille ja kenties muille yrityksille, niin sellaisia yrityksiä ei kotimaan kansan ostovoima paljon kiinnosta. Yrityksillä kun ei ole mitään yhteiskunnallisia velvoitteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Jos yrityksen myynti on ulkomaille ja kenties muille yrityksille, niin sellaisia yrityksiä ei kotimaan kansan ostovoima paljon kiinnosta. Yrityksillä kun ei ole mitään yhteiskunnallisia velvoitteita.

    Yritys maksaa veroja, sosiaaliturvamaksuja jne. ne ovat yhteiskunnallisia velvoitteita. Totta on se et kapitalismilla ei ole kotimaata, siksi onkin hyvä suosia kotimaisia tuotteita.

    Äänestä

Oikeuksillakin on tärkeysjärjestyksensä.

Äänestä

Aloituksen voi myös kääntää kuulumaan, että oikeusvaltio nojaa demokratiaan.

Äänestä

Hallitus asettaa tärkeytensä nyt leikataan, Suomen talous olisi 20 vuotta sitten tehdyt toisin, aina yritetään säästää. Kun valtion velka ei olisi näin ruma olisi keskitetty elvyttämiseen velkaa ottamalla, otettu velkaa innovaatioihin. Hallitus toimii kuin yritys konkurssin partaalla, oikeisto hallitus etenkin kokoomus hallitus sai aikaan velkakierteen, se siitä nyt vain pyristeltävä mahdollisuuksia on tulevaisuudessa.

Äänestä
  • Velkakierteen kehitti erityisesti edellinen eli Marinin "kokoomushallitus!!
    Valtionvelan määrää ja syntyä voi tarkastella esim. tilastokeskuksen, VVM:n ym. nettisivuilta, ei tarvitse vinkua mutu- tuntumalla...

    Äänestä

  • 'Hallitus asettaa tärkeytensä, nyt leikataan.' Hyvin on muistissa kun 1990-luvulla Ahon ja Viinasen, eli kepun-kokoomuksen koalitio leikkasi julmasti ja rankasti kansalaisilta ja pelastivat pankit, jotka sitten hakivat ihmisiltä ja yrityksiltä saataviaan pakkohuutokaupoilla ja konkursseilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    'Hallitus asettaa tärkeytensä, nyt leikataan.' Hyvin on muistissa kun 1990-luvulla Ahon ja Viinasen, eli kepun-kokoomuksen koalitio leikkasi julmasti ja rankasti kansalaisilta ja pelastivat pankit, jotka sitten hakivat ihmisiltä ja yrityksiltä saataviaan pakkohuutokaupoilla ja konkursseilla.

    "Kirjoitat uusnatsisesta äärioikeistosta ja äärioikeiston politiikasta. Kerrotko hieman tarkemmin mitä se äärioikeistolainen politiikka on? Väitätkö kenties et Suomen hallitus tekee äärioikeistolaista politiikka?"

    natsipaskaa levittävä pertikki on pienituloinen koluja kämätön seppä joka ei tiedä omasta alastaan kulta hevonpaskaa mutta jauhaa hitlereistäja marineista kuin vain hurukko voi

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Velkakierteen kehitti erityisesti edellinen eli Marinin "kokoomushallitus!!
    Valtionvelan määrää ja syntyä voi tarkastella esim. tilastokeskuksen, VVM:n ym. nettisivuilta, ei tarvitse vinkua mutu- tuntumalla...

    Minä en kirjoittele mututuntumalla. Mikäli seurannu taloudenhoitoa 80-luvulta, ei tarvii edes muistaa.

    Valion velan kehitystä voi tarkastella jos muisti ei pelaa etsi lähteistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Velkakierteen kehitti erityisesti edellinen eli Marinin "kokoomushallitus!!
    Valtionvelan määrää ja syntyä voi tarkastella esim. tilastokeskuksen, VVM:n ym. nettisivuilta, ei tarvitse vinkua mutu- tuntumalla...

    Useampi aikaisempi hallitus on joutunut ottamaan lisää velkaa entisen velan päälle. Ei todellakaan alkauntu Marinin hallituksesta.

    Äänestä

byrokratialässyä jotka KENENKÄÄN pikkuihmisen ei kannata lukea
tutkija joka selvittää byropaskaa perehtyy neuvostoliiton perustuslakiin
jne

Olen arvioinut eläkkeeni nousevan 50 prosenttia seuraavan viiden vuoden
aikana melko tasaisesti koska lyön sijoituksella työeläkelaitokset? Jos lyön

"Työeläkkeisiin ennustetaan kahden prosentin korotusta ensi vuodelle. Kahden prosentin korotus keskimääräistä eläkettä saavalle tarkoittaisi noin 30–40 euron korotusta työeläkkeeseen kuukaudessa. Mikä on tarkka työeläkeindeksin korotusprosentti ensi vuodelle, selviää syksyllä"

Äänestä
  • Kun kirjoittaja käyttää sanaa p_ska muodossa tai toisessa, eipä hänen tarinoitaan jaksa eikä kiinnosta lukea!

    Äänestä

romahdus poliittisin perustein. Neste

mitä poliitikot USAssa ja muualla päättävät uusiutuvista polttoaineista ja niidean osuudesta. Ruotsi esim. vaikuttaa suoraan Nesteen tilanteeseen

Nesteen kohtalo on poliitikkojen käsissä ja se ei ole osakkeelle mikään ansio

Viime aikoina valtio on ryöstänyt itselleen Finnairia ja Fortumia

Marinin paskasakki myi väärään aikaan omaisuuttanne eli Sampoa
minä ostin kuin hullu puuroa

te menetitte

Suomen valtion sijoitusyhtiö Solidium myi 5.11. 2021

11 miljoonaa Sammon osaketta eli noin 2,0 prosenttia

Solidiumin ääniosuus laski 7,9 prosentista 5,9 prosenttiin

Ostajina oli suomalaisia ja kansainvälisiä instituutiosijoittajia suunnatun nopeutetun tarjousmenettelyn jälkeen. Noin 500 miljoonan euron myyntitulot käytetään

matutukseen ja hörhöilyyn ja liikennemerkkien sukupuolettomuuden raknteluun
ja lahjoituksiin eu:lle ja niin edelleen tärkeisiin asioihin yleisessä marin on tarppeesaa -asioihin

Äänestä
  • Toista: Sanan p_ska tai p_skasakki käyttäminen aiheuttaa sen ettei koko kirjoitus kiinnosta käytöstä poistetun pennin vertaa.

    Äänestä

romahdus poliittisin perustein. Neste

mitä poliitikot USAssa ja muualla päättävät uusiutuvista polttoaineista ja niidean osuudesta. Ruotsi esim. vaikuttaa suoraan Nesteen tilanteeseen

Nesteen kohtalo on poliitikkojen käsissä ja se ei ole osakkeelle mikään ansio

Viime aikoina valtio on ryöstänyt itselleen Finnairia ja Fortumia

Marinin paskasakki myi väärään aikaan omaisuuttanne eli Sampoa
minä ostin kuin hullu puuroa

te menetitte

Suomen valtion sijoitusyhtiö Solidium myi 5.11. 2021

11 miljoonaa Sammon osaketta eli noin 2,0 prosenttia

Solidiumin ääniosuus laski 7,9 prosentista 5,9 prosenttiin

Ostajina oli suomalaisia ja kansainvälisiä instituutiosijoittajia suunnatun nopeutetun tarjousmenettelyn jälkeen. Noin 500 miljoonan euron myyntitulot käytetään

matutukseen ja hörhöilyyn ja liikennemerkkien sukupuolettomuuden raknteluun
ja lahjoituksiin eu:lle ja niin edelleen tärkeisiin asioihin yleisessä marin on tarppeesaa -asioihin

Äänestä
  • Sekopään jollotusta, älä unohda sanaa p_skasakki....

    Äänestä

romahdus poliittisin perustein

modi voitti mutta ei tarpeeksi
50 keskeisen suuryrityksen osakeindeksi putosi vajaa 5%

taistelu oli tiukka

modi varanasissa pääsi
https://www.hindustantimes.com/india-news/varanasi-election-result-2024-live-pm-narendra-modi-ajay-rai-bjp-congress-winner-name-vote-share-latest-news-updates-101717465772239.html

Gandhi wayanassa keralassa piti
seurustelee espanjattaren kanssa
2023 Gandhi erotettiin parlamentista ja kahden vuoden vankeuteen pääministeri Modiin nälvinnästä
https://www.onmanorama.com/news/kerala/2024/06/04/lok-sabha-elections-kerala-wayanad-rahul-gandhi.html

Äänestä
  • Romahditko poliittisin perustein..??

    Äänestä

Suomi ei todellakaan ole kunnioittanut mitään allekirjoittamiaan lakeja ja sopimuksia.

Miksi aloittaja haluaa valehdella näin selvässä asiassa?

Esim. tällä Suomi-foorumilla poistetaan nk. vääriä mielipiteitä "sääntöjen vastaisina". Vastaavia ja rankempia, jopa Suomen lakia rikkovia mielipiteitä ei poisteta.

Äänestä
  • Ei tämä palsta ole Suomen hallituksen valvoma, sulla menee asiat sekaisin ja kaikki muukin.

    Äänestä

  • Suomen sananvapaus mahdollistaa valitettavasti myös väärän faktan esille tuomisen ja kirjoittamisen. Moni käyttää tätä oikeuttaan. Olet hyvä esimerkki tästä.

    Äänestä

  • Tarkennatko mitä allekirjoittamiaan lakeja Suomi ei ole noudattanut?
    Huom: Meitä kiinnostaa kuulla ja tietää niistä...

    Äänestä

  • Koska niitä lakeja rikkovia sääntöjen vastaisia ja rankempia lakirikkomuksia ei poisteta, aloittajalla on oiva mahdollisuus tällä sivulla kertoa niistä muutama esimerkki...

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tarkennatko mitä allekirjoittamiaan lakeja Suomi ei ole noudattanut?
    Huom: Meitä kiinnostaa kuulla ja tietää niistä...

    Kun kysytään vaikeita, niin oudosti väitteen esittäjä katoaa aina. Tyhjänpuhujia.

    Äänestä

Ano H- 10:32

Sinä puutut minuun henkilö kohtaisesti, annat ymmärtää olen köyhä kouluttamaton.
Olen maininnu tästä hallituksesta se on oikeisto äärioikeistolainen hallitus joka ei loista kokoomus osaamisella.
Se mitä mieltä äärilaitaoikeistosta sen arvoista ei kannata edes mainita, en sorru sinun tapaan joka käänteessä haukut haukkumisen perään että paskasuunpielestätursuaasuusta sanojesi seassa.

Äänestä
  • 5 vuotta natsipskaa levittänyt härikkö sekoili ja sian tuntia

    Äänestä

  • Petteri Orpo sanoi; 'tässä hallituksessa ei ole äärioikeistolaisia.'
    En ole Petterin fani, mutta tässä hän on kyllä ihan oikeassa. Äärioikeistohössötys on lähinnä opposition yritys leimoja lyömällä saada itselleen kannatusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Petteri Orpo sanoi; 'tässä hallituksessa ei ole äärioikeistolaisia.'
    En ole Petterin fani, mutta tässä hän on kyllä ihan oikeassa. Äärioikeistohössötys on lähinnä opposition yritys leimoja lyömällä saada itselleen kannatusta.

    Se liittyy oppimattomille syötettyyn hitlerpelkoon

    Kolua kämättömät eivät tunne stalinin maon xin putinin ... vaaroja ja putinin morsiamen halosen ja islampelle juntta rupilaisen vaarallisuutta = vaa rallisiahölmöjä

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Se liittyy oppimattomille syötettyyn hitlerpelkoon

    Kolua kämättömät eivät tunne stalinin maon xin putinin ... vaaroja ja putinin morsiamen halosen ja islampelle juntta rupilaisen vaarallisuutta = vaa rallisiahölmöjä

    Minä olen sitoutumaton, en tiedä ketä äänestäisin voi olla etten äänestä.

    Äänestä

Olen sitoutumaton, en äänestä.

Äänestä
  • Kannattaa sitten äänestää sitoutumatonta ehdokasta.

    Äänestä

Nesteen kohtalo neuvos toka uppa
Neuvos Raade
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18501212/suomalainen-demokratia-nojaa-oikeusvaltioon#comment-129514490

Neste oli pienasiakkaiden keskuudessa toista kuukautta peräkkäin sekä vaihdetuin että netto-ostetuin kotimainen pörssiosake

Tikkatauluun heitto1. Pohjakurssin haku käynnissä. Toi Maria vaihtavan yhtiön osakekurssin pohjakosketukseen pyrkii tällä hetkellä osumaan laaja joukko piensijoittajia

Heitto2. Sitten on meemit. Koronan aikana suosioon kärkisijoille loikanneet meemiosakkeet palasivat otsikoihin. Meemien uusnousussa Gamestop oli toukokuun loppupäivinä päivätasolla toiseksi vaihdetuin

Nvdia oli tietty vaihdetuin

Äänestä
  • Oletko saanut auringonpistoksen?

    Äänestä

Kuninkaan setelit

Kaarle kolmas laskettiin tänään liikkeelle

tämän on ensimmäinen kerta Englannin historiassa jossa hallitsijan kuva
seteliin vaihdetaan

https://www.youtube.com/watch?v=PkgoM081kf4

Kaarle sai setelit joiden numero on 000001 pantavaksi jonnekin ehkä Buckinghamin palatsin kassakaappiin? tuskin hän niitä pubiin vie mak suksi?

Te ette voi saada omia seteleitä kun teillä on euro joka on muiden raha
lähinnä saksalaisten

Äänestä
  • Ei ole ikävää omia seteleitä tai matkustamisen yhteydessä valuutan vaihtamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ei ole ikävää omia seteleitä tai matkustamisen yhteydessä valuutan vaihtamista.

    ikävä ja setelienvaihto on työväen ongema
    näin se vain on
    vapaudu älä murehdi setinvaitoa vaan murehdi että sinulla on massia

    täällä on hyvä kysyä kaikenlaista kun kukaan ei tiedä mitään vaikka lässyää

    ennen vanhaan Englannissa kun kukkarorahaa ja kolikoita käytettin
    vielä runsaasti ja jatkuvasti

    jos kysyttiin

    Kumpaan suuntaa Elizabeth katsoo kolikossa
    https://www.iltalehti.fi/kuninkaalliset/a/7a057656-61a3-4e38-b5dc-a5861b70edaa

    joka on OIKEALLE

    niin YLIVOIMANEN OSA kadun briteistä vastasi VASEMMALLE
    ero on niin suuri ettei voi olla sattumaa

    Mikä on syy?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Mikä on syy heikkoon kirjoitustaitoosi?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ei ole ikävää omia seteleitä tai matkustamisen yhteydessä valuutan vaihtamista.

    Ei pidä omia muiden seteleitä vaikka se ei ikävältä tuntuisikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Mikä on syy heikkoon kirjoitustaitoosi?

    -hän on kai itseoppinut? Joku viisas on sanonut et, "itseoppinut on ainoa oppinut, muut ovat opetettuja'.
    äijä-

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    -hän on kai itseoppinut? Joku viisas on sanonut et, "itseoppinut on ainoa oppinut, muut ovat opetettuja'.
    äijä-

    ..itseoppinut, maassa jossa on yleinen oppivelvollisuus yms?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Oikeusvaltio ja perusoikeuksien kunnioittaminen ovat Suomen valtiosäännössä vahvistettuja periaatteita, joihin Suomi on sitoutunut myös EU:n jäsenenä.

Syytä olisi monien lukea asiasta lisää, että ymmärtävät, mitä oikeusvaltio oikeasti tarkoittaa.

https://oikeusministerio.fi/oikeusvaltio-suomi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu