Grave Digger - Michael Lindström
Grave Digger jaksoi karusta ilmasta huolimatta uskoa heavy metalin unelmaan eikä suostunut antamaan periksi piiruakaan. Lähes kahdenkymmenen levyn kokemuksella laulaja ja bändin sielu Chris Boltendahl oli esiintyjä sanan todellisessa merkityksessä. Kitaristi Axel Ritt oli taas malliesimerkki paidattomasta maskuliinisesta heavykitaristista. Uuden levyn nimikappaleella "Healed By Metal" aloitettu setti päättyi debyyttialbumin nimiraitaan "Heavy Metal Breakdown". Kieltämättä bändi polkee hieman ruostunutta pyörää, mutta siitä huolimatta kaikki kunnia bändille. Sisulle ja periksiantamattomuudelle on aika paikkansa.
Ja kuitenkin sen toimittaja oli
Grave Digger yhtyeen keikalla Sweden Rockissa
Ja Grave Digger kitaristi Axel Ritt seuraa minua Instagramissa tossa toimittaja kehui sen
Että ai että naurattaa helvetisti 🤣

Vastaukset 5
Vanhimmat
Bändi polje ruostunutta pyörää vaan
Lehden toimittaja on urpokollo
Samaa väkeä tässä kaupungissa
Et ole mitään se on teidän valintanne ja miepide
Näkeehän että kokoomus poliisi ja Persut kauppias vetää yhtä köyttä
Paska valetta
Valitettavasti en tee yhtään mitään tässä kaupungissa että
Hukkaan meni
Köllipoika on nolla.