Kaukana erämaassa on kultaa kalliimpi aarre

SOKLI jonka suomen herrat kerran kerran myivät norjalaiselle yhtiölle, samalle jonka osti Siilinjärven fosfaatti esiintymän. Suomi osti takaisin Soklin alueen esiintymän kun alueen hyödyntämiseen ei tullut lupaa hyvä niin.
Suomi on innokas myymään tuottavaa omaisuutta pikavoiton toivossa että voidaan rakentaa tunnin ratoja, kaventaa raideleveyttä, ei missään nimessä laiteta niitä rahoja terveydenhuoltoomme mielummin leikkaamme sitä.

Uhrata erämaata tässä tapauksessa suomen kansan hyväksi olisi paikallaan. Auta armias jos taas kerran suomen herrat löisivät päänsä mäntyyn, luulen etteivät enään niin pölvästejä vaan pitäisivät hyödyntämisen omissa kansallisissa käsissä.
Venäläisiä harmittaa rajan vieressä oleva aarre, miksei rajaa tehty mutka sodan päätymisen jälkeen no kun ei tiedetty, tiedettiin Petsamon nikkeli.

Miten käynee Soklin hyödyntämisen vaatii tahtoa, ympäristö uhat on tukittu ne voidaan huomioida vaikka jotain menee pilalle mutta Suomi tarvitsee tuloja valtion kassaan, saataisi rahaa rata hankkeisiin, vähän muuhunkin.
11212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Yle haluaa huijauksiensa kohteiksi enemmän pertikkejä

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010478841.html

– Monimuotoisuus ymmärretään kuitenkin helposti vain sukupuolena tai ihonvärinä, mutta se on paljon laajempi juttu. Puhumme nykyään Ylessä paljon ”kouluttamattomasta enemmistöstä”, jonka haluamme tavoittaa. Sillä tarkoitetaan siis kaikkia niitä suomalaisia, joilla ei ole korkeakoulututkintoa. Saavatko he äänensä kuuluviin mediassa?

Äänestä

läskipreseet sössöttäjät liittivät rajat auki globalisaatioon ja ryydittivät Suomea
kehitysmaasosiaalitapauksilla

vähän kuin Gazassa jonne Egypti siirsi miehitysaikanaan rikolliset
ja Ruotsissa jonne sosdemit kutsuivatrikollisia kehitysmaista

niin nyt on sama peli tulossa Suomeen

kaiken väriset ottavat aseet ja päivittäin käydään jokapäiväistä sotaa
v

Poliisin ensitietojen mukaan Espoon Jupperissa on ammuttu käsiaseella. Samaan asiaan liittyen poliisilla on nyt operaatio myös Helsingin Kannelmäessä.

Äänestä

Aihe muuten SOKLI

Äänestä

yle lisää pertikeille lisää soklia uutisiin

Äänestä
  • Minä olen lukenut Soklista hyvin hyvin kauan, jostain muustakin lähteestä kuin Yle.

    Puhutaan Kiiruna kaivos luokan esiintymästä, esiintymän laajuus voi olla isompi mitä tähän mennessä tutkittu.

    Äänestä

suomi ei tarvitse kaivoksia eikä matuja eikä talvivaaroja

kaivoksia on australiassa ja kanadassa

mineraalit vety sellu ei elätä
tunnin juna elättää koska se tuo korkeateknologian varsinais-Suomeen

maanviljely ei elätä tekijäänsä

https://yle.fi/a/74-20091209


– Viljely tuottaa ihmiselle ruokaa, somettaminen tarjoaa sirkushuveja. Maataloudella saa ruokaa, somettamisella palkkaa. Kuuden euron tuntipalkalla ei kukaan voi elää, sanoo Tarkkio.

Äänestä

Soklin kohtalosta päättää muut tahot ei tämän palstan yksi henkilö.

Äänestä
  • totta, sinulla ei ole mitään sanottavaa mineraaleista vaikka kopioit uutisia

    myös tunnin juntasta päättän muut tahot ei tämän palstan yksi köhen ki

    Äänestä

Soklin kotimainen hyödyntäminen, vaatisi isoja investointeja ja pääomia.
Soklin myynnin edistäjinä toimivat Pekkarinen ja Häkämies.

1Äänestä

Mitä matu ja Halonen kuuluu aloitukseen.

Milloin hanke tulee ajankohtaiseksi sen aika näyttää, kuitenkin hyvä tietää meillä on arvokas esiintymä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

SOKLI jonka suomen herrat kerran kerran myivät norjalaiselle yhtiölle, samalle jonka osti Siilinjärven fosfaatti esiintymän. Suomi osti takaisin Soklin alueen esiintymän kun alueen hyödyntämiseen ei tullut lupaa hyvä niin.
Suomi on innokas myymään tuottavaa omaisuutta pikavoiton toivossa että voidaan rakentaa tunnin ratoja, kaventaa raideleveyttä, ei missään nimessä laiteta niitä rahoja terveydenhuoltoomme mielummin leikkaamme sitä.

Uhrata erämaata tässä tapauksessa suomen kansan hyväksi olisi paikallaan. Auta armias jos taas kerran suomen herrat löisivät päänsä mäntyyn, luulen etteivät enään niin pölvästejä vaan pitäisivät hyödyntämisen omissa kansallisissa käsissä.
Venäläisiä harmittaa rajan vieressä oleva aarre, miksei rajaa tehty mutka sodan päätymisen jälkeen no kun ei tiedetty, tiedettiin Petsamon nikkeli.

Miten käynee Soklin hyödyntämisen vaatii tahtoa, ympäristö uhat on tukittu ne voidaan huomioida vaikka jotain menee pilalle mutta Suomi tarvitsee tuloja valtion kassaan, saataisi rahaa rata hankkeisiin, vähän muuhunkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu