Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Eka kerta DP

Olen naimisissa, 39 v. nainen, hoikka ja silleen sopusuhtainen. En ole koskan antanut kakkosta kenellekkään. Viime viikonloppuna kuitenkin miesheni poika 18 v. edellisestä avioliitosta ja mieheni saivat minut houkuteltua tuohon. Alkuun meni aikaa, että uskalsin rentoutua ja antaa kakkoseen. Sitten kun kalu oli sisälläni, se tuntui kiihottavalta. Ja toinen sinne ykköseen. Wautsii, olin niin täynnä lemmenaisaa ja kiimaa, että meinasi taju mennä.
112430
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Isä ja poika samalla kololla

Äänestä

Olkoon trolli tai ei, niin tuo sitä oikeaa ryhmäseksiä. Ei mikään jälkiliukas ole mitään ryhmää!

Äänestä
  • lisäys omaan kommenttiin.

    Aika usein 40 ikävuoden kohdalla eka peppu jää yhteen tai kahteen kertaan. Saati sitten se, että on DB

    Äänestä

Itselläni kävi niin että siskon teini-ikäinen poika tuli kakkoseen kun mieheni työntyi ykköseen. Ja kun vielä purkautuivat suurin piirtein samaan aikaan.
N 50v

Äänestä
  • Laitettiin toisen vaimoon tuplat vaginaan ja laukaistiin peräjälkeen. Tosi hottia touhua...

    Äänestä

Minut. Miesystäväni pyysi antamaan pikkuveljelleen ensimmäisen naiskokemusen
Olinn tuolloin 23v ja mieheni pikkuveli oli 16v.
Miesystäväni oli ilmeisesti kertonut jo veljelleen minun antavan hänelle seksiä.
Poika seurasi minua ja oli aina mukanani.
Illalla lupasin antaa 16v synttärilahjaksi pikkuveljelle kun mieheni lähtee töihin.
Kävin suihkussa ja menin pojan huoneeseen herättämään häntä ja toivottamaan hyvää 16v syntymäpäivää.
Kysyin 16v synttärin lahjatoivetta ja hän sanoi odottaneensa jo viikon kun mieheni oli luvannut minun antavan hänelle "pilkua".
Sanoin että ottaako hän aamupalaa vai synttäri lahjan ensin, hän halusi lahjan ensin niinpä pudotin aamutakkini ja menin hänen viereensä.
Tulin tarkkaan tutkituksi ja joka paikka tutkituksi.
Tiedän että nuori mies ensikertaa tulee todella nopeasti niimpä annoin suuseksiä ensimmäisenä ja nielin satsin ja imin kullin uuteen seisokkiin ja ohjasin kullin pilluuni.
Makoilin tutkittavana panon jälkeen niin ei mennyt pitkään kun hän kysyi vieläkö synttärilahjaa on jäljellä.
Lupasin että kyllä sitä riittää.

Äänestä
  • No siinä on nuori poika saanut varmaan ikimuistoisen kokemuksen. Ensimmäinen orkku naisen kanssa suoraan nieluun ❤️ ja sitten lisää. Ihan tuollainen aamu käy kyllä aikuisellekin miehelle.

    Äänestä

  • Nuoret pojat on niin ihania ja pystyviä. Aikoinaan siskoni poika autteli talkoissa pihan laittoa ja sen päivän aikana rakasteltiin viidesti. Ensimmäiset kaksi kertaa oli niin nopeasti ohi että jouduin käydä vessassa huuhtaisemassa ja samalla itse sain orgasmit. Myöhemmin poika kesti niin että ehdin saamaan itsekin. Myöhemmin poika usein baarista tullessa tuli koputtelemaan ja pyysi päästä yöksi kun ei kehdannut pikku humalassa kotiin mennä. Nautin suunnattomasti kun tällaisena yökukkujana sain innokasta seuraa sänkyyn. Ehkäisy oli hankittu entisen miehen vuoksi, mutta oli käytössä monta vuotta vain innokkaan pojan vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Nuoret pojat on niin ihania ja pystyviä. Aikoinaan siskoni poika autteli talkoissa pihan laittoa ja sen päivän aikana rakasteltiin viidesti. Ensimmäiset kaksi kertaa oli niin nopeasti ohi että jouduin käydä vessassa huuhtaisemassa ja samalla itse sain orgasmit. Myöhemmin poika kesti niin että ehdin saamaan itsekin. Myöhemmin poika usein baarista tullessa tuli koputtelemaan ja pyysi päästä yöksi kun ei kehdannut pikku humalassa kotiin mennä. Nautin suunnattomasti kun tällaisena yökukkujana sain innokasta seuraa sänkyyn. Ehkäisy oli hankittu entisen miehen vuoksi, mutta oli käytössä monta vuotta vain innokkaan pojan vuoksi.

    Pojallekin varmaa win win tilanne, kun sai niin paljon kokenutta pillua paljaalla kun vaan halusi.

    Äänestä

  • kameli kirjoitti:

    Pojallekin varmaa win win tilanne, kun sai niin paljon kokenutta pillua paljaalla kun vaan halusi.

    Oi kyllä uskoisin noin. Vaan ikä tuli eteen. Vanhemmilla on vanhempien velvollisuudet ja nuoremmilla nuorten. Poika on opiskellut ja perustanut omaa elämää. Tervetullut olisi yhä niin kylään kuin sisään, ja nyt ei tarvitse ehkäisyistäkään välittää tuon taivaallista mutta kohta tulee aika kun poika perustaa oman perheen ja sitten varmaan saa, leikillään sanoen, kaiken toivon heittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Oi kyllä uskoisin noin. Vaan ikä tuli eteen. Vanhemmilla on vanhempien velvollisuudet ja nuoremmilla nuorten. Poika on opiskellut ja perustanut omaa elämää. Tervetullut olisi yhä niin kylään kuin sisään, ja nyt ei tarvitse ehkäisyistäkään välittää tuon taivaallista mutta kohta tulee aika kun poika perustaa oman perheen ja sitten varmaan saa, leikillään sanoen, kaiken toivon heittää.

    Oikeinhan se on kumminkin mennyt että poika on jatkanut eteenpäin. Sellaista se on. Kai sille voi viestiä laittaa joskus että pillua on tarjolla aina jos puute iskee? Kyllä se nuorelle miehelle monesti sekin voi tulla.

    Silloin nuorempana aikuiset naiset oli ihania kun sai panna paljaalla ja laskea sisään. Oma ikäisten piti olla tarkkana ja aina kumien kanssa räpeltämässä. En nyt sano että päntiönään olisi kaikkia pannut mutta tulihan niitä tapauksia tietenkin vuosien saatossa. Nyt piuhat poikki itseltäkin jo toistakymmentä vuotta että paksuksi ei kukaan enää pamahda.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen naimisissa, 39 v. nainen, hoikka ja silleen sopusuhtainen. En ole koskan antanut kakkosta kenellekkään. Viime viikonloppuna kuitenkin miesheni poika 18 v. edellisestä avioliitosta ja mieheni saivat minut houkuteltua tuohon. Alkuun meni aikaa, että uskalsin rentoutua ja antaa kakkoseen. Sitten kun kalu oli sisälläni, se tuntui kiihottavalta. Ja toinen sinne ykköseen. Wautsii, olin niin täynnä lemmenaisaa ja kiimaa, että meinasi taju mennä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu