Pitäisikö bussit katsastaa kuukauden välein?
https://yle.fi/a/74-20091927
Varoitusvalot vakiona / Bussikalusto huonokuntoista
19
276
Vastaukset
- Anonyymi
Pitäisiköhän LAL:n toimisto jälleen ratsata?
- Anonyymi
Eniten hyötyä olisi Onnibussin autojen ratsaamisesta. Aika moni voisi päätyä ajokieltoon. Samalla Suomen teiden liikenneturvallisuus nousisi kohisten. Samanlaisen ratsian voisi toteuttaa myös muutaman ns. oikeamielisen liikennöitsijän kalustoon. Saattaa olla, että sanomista löytyisi aika paljon.
- Anonyymi
Punapöksypoikaset eivät muistakaan, että vuosia sitten linja-autot piti katsastaa kahdesti vuodessa ja ne katsastukset eivät olleet sitä mitä nykyään.
Mm. penkkejä hakattiin ja jos olivat pölyisiä, niin hylkyyn.
Se oli sellaista syynäystä, että ei ole ikävä.- Anonyymi
Silloin oli myös sukuoikeudet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloin oli myös sukuoikeudet
Kuinka nämä sairaan mielikuvituksen keksimät sukuoikeudet liittyvät bussien katsastuksiin?
Mutta tuo oli aikaa, jolloin linjaliikenne oli luotettavaa ja laadukasta.
Toista se on nykyään ja pahimpana linjaliikenteen luotettavuutta kalvavana syöpänä on Onnibus. Peruttuja vuoroja tänäänkin useita, siis peruttuja! Minkälainen yhtiö PERUU vuorojansa noin vain? Jopa ML-Charter oli luotettava yhtiö tuohon mätäpaiseeseen verrattuna! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka nämä sairaan mielikuvituksen keksimät sukuoikeudet liittyvät bussien katsastuksiin?
Mutta tuo oli aikaa, jolloin linjaliikenne oli luotettavaa ja laadukasta.
Toista se on nykyään ja pahimpana linjaliikenteen luotettavuutta kalvavana syöpänä on Onnibus. Peruttuja vuoroja tänäänkin useita, siis peruttuja! Minkälainen yhtiö PERUU vuorojansa noin vain? Jopa ML-Charter oli luotettava yhtiö tuohon mätäpaiseeseen verrattuna!"Kuinka nämä sairaan mielikuvituksen keksimät sukuoikeudet liittyvät bussien katsastuksiin?"
Sukuoikeudet on fakta. Niiden suoman iisin rahan turvin autot oli helppoa pitää huippukunnossa vaikka olisi tehty katsastukset joka päivä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuinka nämä sairaan mielikuvituksen keksimät sukuoikeudet liittyvät bussien katsastuksiin?"
Sukuoikeudet on fakta. Niiden suoman iisin rahan turvin autot oli helppoa pitää huippukunnossa vaikka olisi tehty katsastukset joka päivä.Juu ja jos rahaa tarvittiin lisää, ei muuta kun sikari hetkeksi suusta, soitto liittoon että lähettäkääpä taksankorotusilmoitus taas ministeriöön ja julkaiskaa se Matkahuollon vakiovoivottelutiedote kustannusten noususta ja hinnankorotuspaineista. Mutta muistakaa korjata tiedotteen päiväys tähän päivään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu ja jos rahaa tarvittiin lisää, ei muuta kun sikari hetkeksi suusta, soitto liittoon että lähettäkääpä taksankorotusilmoitus taas ministeriöön ja julkaiskaa se Matkahuollon vakiovoivottelutiedote kustannusten noususta ja hinnankorotuspaineista. Mutta muistakaa korjata tiedotteen päiväys tähän päivään.
Ja taas sai parroonit kylpeä helpossa rahassa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuinka nämä sairaan mielikuvituksen keksimät sukuoikeudet liittyvät bussien katsastuksiin?"
Sukuoikeudet on fakta. Niiden suoman iisin rahan turvin autot oli helppoa pitää huippukunnossa vaikka olisi tehty katsastukset joka päivä.Onpa taas mielikuvitus laukalla tai sitten olet vain typerä. No, sitähän se punapöksyn elämä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka nämä sairaan mielikuvituksen keksimät sukuoikeudet liittyvät bussien katsastuksiin?
Mutta tuo oli aikaa, jolloin linjaliikenne oli luotettavaa ja laadukasta.
Toista se on nykyään ja pahimpana linjaliikenteen luotettavuutta kalvavana syöpänä on Onnibus. Peruttuja vuoroja tänäänkin useita, siis peruttuja! Minkälainen yhtiö PERUU vuorojansa noin vain? Jopa ML-Charter oli luotettava yhtiö tuohon mätäpaiseeseen verrattuna!"Jopa ML-Charter oli luotettava yhtiö tuohon mätäpaiseeseen verrattuna!"
Näinköhä ML oli luotettava?
https://www.ess.fi/paikalliset/256990 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jopa ML-Charter oli luotettava yhtiö tuohon mätäpaiseeseen verrattuna!"
Näinköhä ML oli luotettava?
https://www.ess.fi/paikalliset/256990No kyllä voi näin sanoa, kun verrokki on Ob.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jopa ML-Charter oli luotettava yhtiö tuohon mätäpaiseeseen verrattuna!"
Näinköhä ML oli luotettava?
https://www.ess.fi/paikalliset/256990Todennäköisesti Hartsan bulvaani tämä tuomittu henkilö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todennäköisesti Hartsan bulvaani tämä tuomittu henkilö.
Tyttö/naisystävä
- Anonyymi
Kaluston uusiminen ja korjaaminen maksaa maltaita, jossei mansikoita?🥵
- Anonyymi
Tämä on totta. Punapöksyjen aloittaessa polkumyynnin heiltä ilmeisesti unohtui, että kaluston kunnossapitokin vaatii rahaa. Tulokset näkyvät tällä hetkellä mm. Onnibussin ja Valkeakosken Liikenteen kalustossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on totta. Punapöksyjen aloittaessa polkumyynnin heiltä ilmeisesti unohtui, että kaluston kunnossapitokin vaatii rahaa. Tulokset näkyvät tällä hetkellä mm. Onnibussin ja Valkeakosken Liikenteen kalustossa.
VL:n kalusto on ensiluokkaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VL:n kalusto on ensiluokkaista.
Ensiluokkaisuudesta huolimatta ei edes lämmitys toimi talvella. Vaikka näillä kuljetetaankin sopimuksia tuntemattomia koululaisia, luulisi tilaajan hieman skarppaavan. Ei koululaisiakaan voi kuljettaa kuin karjaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensiluokkaisuudesta huolimatta ei edes lämmitys toimi talvella. Vaikka näillä kuljetetaankin sopimuksia tuntemattomia koululaisia, luulisi tilaajan hieman skarppaavan. Ei koululaisiakaan voi kuljettaa kuin karjaa.
Tiedätkö että ihmiset itse ovat lämmönlähteitä? Lisäksi talvella useimmat pukeutuvatkin lämpimästi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedätkö että ihmiset itse ovat lämmönlähteitä? Lisäksi talvella useimmat pukeutuvatkin lämpimästi.
Ja näin tämä heidän mielessään kääntyykin asiakkaiden syyksi, mitäs eivät pukeudu lämpimästi bussimatkalle.
Jos ajavat ojaan. niin se on järkevä liiketaloudellinen ja ekologinen teko, sillä samalla tuhotaan lupiineja ja asfalttikin säästyy. Jos asiakas loukkaa itseään ojaa kyntäessä, niin miksi ei ottanut kypärää...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192711
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561165- 941151
- 81094
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791021Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63943Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku42845Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie38817