Ensi sunnuntaina Suomi-niminen tasavalta hiljentyy käymään äänestämässä meille etäisissä EU-vaaleissa. Me olemme eritysasemassa, koska meillä on oma ehdokas, joskin hän on monen mielestä väärästä puolueesta. Tämä seikka saattaa olla este äänivyöryn syntymiselle. Lisäksi hänen viimeaikaiset ulostulonsa ovat olleen lähinnä ylimalkaisia "hyvääpäivääkirvesvarttatyylisiä" eli vähän tavan puurtajia koskettavia "fraaseja". Sen sijaan viihteeseen ja yöelämään liittyviä vihjaisuaja on ollut liikkeellä aina silloin tällöin, mutta ne kannattaa oitis sivuuttaa olen kohautuksella.
Keskitytään oleelliseen ja käydään pyhänä äänestämässä juuri sitä itse kullekin sopivaa ehdokasta.
Jännitys lisääntyy!
5
102
Vastaukset
- Anonyymi
Kerrotaan, että paikkakunnan ehdokkaan puolue olisi saamassa yhden lisäpaikan EU-parlamenttiin. Saispa havaita, onko paikkakunnan "lutusella" mahdollisuus paikan valloitukseen? Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma ja varsinkin vaalien lopputuloksen suhteen!
- Anonyymi
Sopivia ehdokkaita ja sopivia puolueita löytyy vasemmalta..
Li sai ääneni ja on varma menijä, Merja kyllönen tai Jussi Saramo joista jompikumpi tai molemmat menee parlamenttiin..
Persuista Tynkkynen ja Peltokangas joutaisi vaikka helvettiin rakkaasta Suomesta, pois puhumasta puhdasta paskaa..- Anonyymi
Kova yritys Lillä kuumille hiilille. Suomen tuhoajiin kun kuuluu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kova yritys Lillä kuumille hiilille. Suomen tuhoajiin kun kuuluu
Höpö höpö ja huomenna lisää.. Li rakensi Marinin hallituksessa Suomea jonka Orpo piru pistää sileäksi tuossa tuokiossa..
Velanoton piti loppua mutta velkaa otetaan ennätysmäärät.. Bensan hinnan piti pudota euroon litra, keikkuu edelleen kahden euron pinnoilla, MIKSI ?..
Pienituloisten hankala elämä menee mahdottomaksi leikkausten voimalla ja työttömyys sen kuin lisääntyy. Työllisyystavoitteeseen ei pitkää matkaa pian 50-60 000 työtöntä ja lisää tulee, 100 000 uutta työtöntä ei kaukana ole..
Suomen tuholais hallituksesta on siis nyt kysymys, aamen... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö ja huomenna lisää.. Li rakensi Marinin hallituksessa Suomea jonka Orpo piru pistää sileäksi tuossa tuokiossa..
Velanoton piti loppua mutta velkaa otetaan ennätysmäärät.. Bensan hinnan piti pudota euroon litra, keikkuu edelleen kahden euron pinnoilla, MIKSI ?..
Pienituloisten hankala elämä menee mahdottomaksi leikkausten voimalla ja työttömyys sen kuin lisääntyy. Työllisyystavoitteeseen ei pitkää matkaa pian 50-60 000 työtöntä ja lisää tulee, 100 000 uutta työtöntä ei kaukana ole..
Suomen tuholais hallituksesta on siis nyt kysymys, aamen...Suomen tuhoaja Li pyrkii tuhoamaan nyt Euroopan, kova pyrky
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263038
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651026Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121000- 30946
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku49916Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44806