Minulle on diagnosoitu kilpirauhasen vajaatoiminta ja hashimoto heinäkuusta 2023 lähtien. Tämä on toinen kierros, silläminulla todettiin sama ensimmäisen kerran vuosina 2002-2005 välillä, mutta se saatiin hoidettua nmuutamassa kuukaudessa tyroksiinilla.
Olen tällä hetkellä subkliinisen kilpirauhasen liikatoiminnan puolella parin oireen keraa.
TSH 0,14 (0,5-4) alkuperäinen tsh oli 7,04
T4V 18 (11-23) alkuperäinen T4 oli 12
T3V (2,6-6,3)
Tpoab oli viime lokakuussa 950
Ferritiini 58 (15–125)
Minulla saattaa ilmetä yöllä sydämentykytyksiä ja hikoilua. Ei joka yö, mutta silloin tällöin. Hikoilen hieman ulkona kävellessä, vaikka asteita olisi vain +18 tai alle.
Nykyinen lääkitykseni medithyroxinon 125microg. Otan myös 0,5g jodia rakkolevämuodossa. 500mg x 2 päivässä L-tyrosiinia.
L-tyrosiini on ruoansulatukseeni sekä T4- ja T3-muunto varten. Ilman tyrosiinia muunto ei toimi. Eikä ilman jodia tai edes tyrosiinia tsh menisi alas vaan päinvastoin.
Onko mahdollista, että oma kilpirauhaseni tuottaa edelleen kilpirauhashormonia, koska olen kuullut, että kaikilla kilpirauhasen vajaatoimintapotilailla ei tehoa tyrosiini heidän kilpirauhasen arvoihin, mutta Itselläni se toi jo liikatoiminnan oireita.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.