Suomi24 on rankalla kädellä sensuroinut...

... suomalaisten poliittista sananvapautta, mm. poistamalla lukuisia viestejä ja ketjuja, joissa on asiallisesti käsitelty etenkin eurovaaleihin osallistuvaa Vapauden liitto-puoluetta.

Kyseessä on laillinen puolue, joka osallistuu valtion järjestämiin, virallisiin vaaleihin. Poistamalla tietoa nimenomaan ja vain juuri tästä joukosta, S24 mielestäni rikkoo peräti Suomen lakia.

Monien muiden puolueiden, eri tasoisen toiminnan, S24 on kyllä sallinut.

Tai sitten ei riko, eli kyseessä onkin Suomen tasavallassa nimenomaan sallittu ja toivottu, poliittisten tai muutoin aatteellisesti toisinajattelevien mielipidekirjoittajien vastainen aktivismi, häirikkötoiminta.

Monenlaisen roskan, alatyylisen (alapää-sanastoisen) toisten (toisinajattelijoiden) uskoa, aatetta ja mielipiteitä herjaavan, etenkin vasemmiston harjoittaman gang stalking-häirikköryhmätoiminnan eri foorumeilla, Suomi24 on hyvin sallinut ja tällaista peräti vahvistanut.

Tässä on siis kyseessä Lännen/ EU:n oma, nk. rautaesirippu. Länsi, rikkoen kaikkia itse aiemmin allekirjoittamiaan rauhansopimuksia, YK:n ihmisoikeusjulistusta, jonka Suomikin tekopyhästi on joskus allekirjoittanut, pyrkii näin myös kirjallisen väkivallan ja sensuurin kautta levittäytymään heitä / meitä vastaan, jotka vielä uskallamme ilmaista omia mielipiteitämme, emmekä ole päästäneet Länttä (WEF, NWO) hallitsemaan mieliämme, tahtoamme, poliittisia tai esim. uskonnollisia näkemyksiämme.

https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/ :

... >>1. artikla. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.

2. artikla. Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.

Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.<< ...

Tätä Suomi (7/24) todistetusti ei noudata.

"Seuraa rahaa": mistä se lähtee / tulee ja minne se menee. 💸 💲

Sillä kyseessä on rikollinen taistelu, jälleen jo suorastaan sota, rahasta ja vallasta.

Länsi, menemällä edemmäksi kuin oli yhteisesti sovittu, itse rikkoi rauhan, on itse vienyt uskottavuuden itseltään.
1146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sinun kannattaa testamentata rahasi ylelle 🤣

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu