On EU vaalit.
Ja Jumalahan suo. Meidän jumala on armollinen. Oikeastaan meidä evankelis jumala ei ole ahdasmielinen. Vaikka jumalaa ei ole olemassa on joukkioita jotka sen nimeen toimivat. Muslimeilla on diktatuuri toimijat, he kertoo jopa olevansa oman jumalansa lähettiläitä, ja sen nimeen voi vaikka hirttää toisen ihmisen. Voi vaikka ampua ohjuksin kauppalaivoja kansainvälisille vesille, kuten Palestiinalaiset tekee Huthien välityksellä. Iran ja Venäjä ohjuksin. Sitä meidänkin vasemmisto hurraa.
JUMALA ON SUURI -huutavat. Jumala on joulupukki, joka sekin taru elänyt vuosisatoja. Jumalia on niin moneen lähtöön. Kommunsitit Neuvotoliitossa kielsi jumalan palvomisen, mm Stalin vain sai olla jumala, joka edelleen meidänkin kommunisteille tai lähelle heitä. Putin vapautti kirkot uskomaan taas, mutta meni yli kun alkoi sotimaan kirkkonsa siunauksella, joka piispa sai osansa olikarkkien rahasta.
vanhalla parta-vaarilla kallliit kellot ym veneet, laiva paremminkin Putin lahjana kun saarnaa häntä jumalana Ortodoksien rinnalla. meillä on siistimpää -kirkollisvero joka ylläpitää kirkkoja monine viranomais toimintoineenkin. Vähemmän korruptiota, mitä pait saa maistella kirkollisviinejä niille keksittyine sääntöineen. Piispa Mäkinenkin SDP oli salkuin kantamassa kirkon laskuun vinettoa käyttöönsä. Tällainen pienimuotoinen korruptio nyt on osian hyväksyttävääkin. halonenkin presidenttinä kävi niitä skoolaamassa, rotuunsa kuuluvan Helsingin piispan kanssa.
Huomenna jos jumala suo.-.
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263078
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651046Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku50937Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44816