Näitä eroja:
Panssarin vahvistus kaiken muun kustannuksella. Joka suunnassa suunnilleen yhtä vahva panssari eli etupanssaria täytyy ehkä heikentää.
Suunnittelussa huomioitu ylähäkkyrä-panssaroinnin tarve jo alusta alkaen. Sivulla myös sähkömoottoreilla erkanevat ritilät, jotka voi "pullistaa" paikallaan ollessa tai selkeällä reitillä.
Diesel-hybridi.
Vain 10 kpl 120 mm tykin ammuksia. Automaattilataaja.
25 mm konetykki. Sama kuin bradleyssä. Valinnainen äänenvaimennin. kk sivussa.
2 hengen miehistö. Käynti takaa ja ylhäältä ( kuin merkava tankissa ). Aseita, sensoreita ja lamppuja voi valinnaisesti ohjata toisesta paikasta, mahdollisesti yllä lentävän datalinkki-lennokin avulla, tai takana on kaapelikela joka rullautuu takaisin peruuttaessa. Paikallaan ollessa myös kuski ampuu.
Tykki voi olla melkein samanlainen kuin ruotsalaisessa 1960-luvun s-tankissa (joka pärjäsi simuloiduissa taisteluissa ), paitsi että tykki voi liikkua vähän sivuille ja pystysuunnassa. Iso tykki voi olla enimmäkseen ritilän alla ja 25 mm konetykki ritilän päällä.
Tähtäys myös 3d mallin avulla kun lennokeissa on 3d-skannereita. Näin erityis-hidas tykin ammus tai kranaattikonekiväärin ammus voi tulla esteen yli tai normaalit ammukset savun tai pusikon läpi.
Välillä lennokit voi tuoda ammuksia suoraan tankkiin. Kun kuljetuslennokki on tullut kompassin ym. avulla karkeasti oikeaan paikkaan, tankin miehistö voi ohjata ammuksen katolla olevaan suppiloon josta se siirretään käsin automaattilataajan säiliöön.
Voi myös olla erityinen lastitankki jossa on aukko edessä jotta siitä voi nopeammin siirtää ammuksia tankin takaovesta sisään. Tällä aputankilla on myös muuta käyttöä, mm. linkkiasema datavirralle.
Huippunopeus 50 km/h, mutta vain sähkömoottorien ja akkujen avulla. Panssarin takana akut osallistuu ontelopanoksen vaimentamiseen. Pelkällä dieselillä nopeus 10 km/h. Dieseliä mahtuu sisälle paljon vähemmän ja paljon lyhyempää matkaa varten. Mahdollisuus käyttää vedettävää extra-generaattoria isommalla diesel tankilla(+20 mm panssarointi), vedettävää diesel tankkia tai päälle laitettavia tankkeja. Voi olla myös hinauksessa tai rekan kyydissä, mikä on usein välttämätöntä joka tapauksessa, mutta hinausajoneuvo voi olla myös tankin sisältä kauko-ohjattava.
Mikrofonit ja kaiuttimet ulkona jalkaväelle ja siviileille puhumista varten. Etäyhteyden kautta tulkki voi ohjata antautumista. Sähkökäyttöisyys auttaa äänien kanssa ja voi olla jopa ns. äänikamera ( mikä on olemassaoleva tuote ).
Konetykki voi ampua automaattisesti hävittäjiä, koptereita tai liitopommeja jotka tulee liian lähelle.
Suurnopeuskamera joka laukeaa räjähdyksissä parin sekunnin ajaksi, jotta voi analysoida mitä kaikkea räjähti. Nämä videotiedostot siirretään takalinjoille silloin kun joutaa ja analysoidaan jossain toimistossa vaikka Ruotsissa.
Nykysotaan erilainen tankki Euroopassa
Anonyymi-ap
3
310
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä siihen ohjus puree.
- Anonyymi
Mitä metallia muovia käyttäisit panssariin?
Titaania.
Kasviöljymuoviakin. - Anonyymi
Mielummin Patrian Amos / Nemo. Ammutaan epäsuoraa tulta maastoesteiden takaa. Tähteys ja tulenjohto hoidetaan dronella. Datalinkki voi olla vaikka infrapunalaserilla (vähän sama kuin telkkarin kaukosäätimessä mutta parempi) varmistettu eli vihollinen ei voi häiritä. Vaunu on liikkeessä koko ajan sen ollessa rintaman lähellä. Kevyempi panssarointi riittää, eli ketterämpi. Ennen kaikkea miinoihin ajamisen riski on vähäisempi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569