Erikoinen vaalitulos

Kokoomus sai erinomaisen vaalituloksen. Mutta kokkareiden iloa sumentaa toisen päähallituspuolueen rököletappio. Se tietää hallitusyhteistyölle takuuvarmasti syviä routakuoppia. Persujen on tehtävä jotain kannattamattomuussyöksyn oikaisemiseksi. Se tuskin onnistuu tekemällä oikeistolaisempaa politiikkaa kuin Kokoomuskaan olisi koskaan voinut toivoa. Persuista tulee nyt hankalampi hallituskumppani kuin mitä se on ollut tähän asti.

Vihervasemmisto menestyi kokonaisuutena vieläkin paremmin kuin Kokoomus. Edellisen hallituspohjan puolueet saivat nyt yli 60 prosentin kannatuksen. Sekin on Orpolle ikävä uutinen vaalivoiton takana.

Vasemmistolla on myös iso ongelma Suomessa. Molemien vasemmistopuolueen suuret vetonaulat, megatähdet on nyt muilla mailla vierahilla. Sanna Marin ja Li Andersson ovat olleet vasemmiston suuri voima suosion rakentamisessa. Li Andersson on epäilemättä yksi kaikkien aikojen asioita parhaiten tuntevista poliitikoista. Hänen vahvuutensa on se, että hän ottaa kaikista asioista faktat selville ja osaa analysoida yhteiskunnallista todellisuutta hyvin niiden perusteella. Vastustajta saavat kaiken aikaa olla tarkkana hänen kanssaan, etteivät joudu kiinni ristiin puhumisesta. Veronika Honkasalo saattaa nousta Vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi, mikä ei sinänsä ole vasureille huono, koska Honkasalo on myös tunnettu asiaosaajana. Mutta Anderssonon vetovoiman korvaajaksi hänestä ei ole.

25

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokoomuksen voittoa korostaa se, ettei Sirpa Pietikäinen näyttäisi menevän läpi. Siis käytännössä vihreät häviävät yhden paikan kun Pietikäinen jää ulos. Vihreiden tulos oli pettymys Suomen kannalta, kaksi toheloa on edelleen liikaa, yksi olisi riittänyt. Pietikäisen poisjäänti toki korjaa tilannetta.

      • Se on sinulle toiveunta, joka ei toteudu. Pietikäinen nousee parlamenttiin, kun Virkkusesta tulee komissaari.


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Se on sinulle toiveunta, joka ei toteudu. Pietikäinen nousee parlamenttiin, kun Virkkusesta tulee komissaari.

        Ettei vain Orpo valitsisi itseään komissaariksi ?


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Se on sinulle toiveunta, joka ei toteudu. Pietikäinen nousee parlamenttiin, kun Virkkusesta tulee komissaari.

        Oikeassa olet!


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Se on sinulle toiveunta, joka ei toteudu. Pietikäinen nousee parlamenttiin, kun Virkkusesta tulee komissaari.

        Tuleeko? On siellä muitakin tyrkyllä, meppien ulkopuolelta.

        Koko EU:n tasolla vihreät kuitenkin romahti 20 paikan verran, joka on vaalien paras uutinen.


      • Anonyymi

        🍣🤶😊
        Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä alkaa hahmottamaan, että hallituksen tekemät päätökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitä itseään, riikka petos purra sanoo.

        Äänestä SDP se in työläiperheen asialla


        Äänestä sak


    • Anonyymi

      Minulle oli suuri pettymys kun tuo Pietikäinen pääsi taas läpi.

    • Anonyymi

      Monellako miljoonalla EK tuki kokkareita ?

      • Anonyymi

        Niin monella ettei viitsi edes sanoa.


      • Anonyymi

        Vähemmällä kuitenkin kuin SAK tuki SDP:tä


    • Anonyymi

      Kokkomus vaalimainoksissa netissä tähtäsi juuri persujen äänien saamiseen omalle puolueelle. Vaikuttaa toimineen hyvin.

      Toisaalta persut on itse pissinyt omiin muroihin täysin järjettömällä linjallaan. Tämä oli nähtävissä jo kauan.

    • Anonyymi

      Mika Aaltola ja Ben Zyskowicz: ainoat äänestyskelpoiset kokoomuslaiset.

    • Anonyymi

      Aaltola on kokoomuspelle. Muijaansa yrittää tyrkyttää puolestaan puhumaan kun oma ulosanti on kuin toisesta galaksista, tosin aikas lapsellista oli muidunkin ulosanti "noin koulutetuksi" henkilöksi.

    • Anonyymi

      Kokoomus liusuu pikkuhiljaa äärioikeistoon EUssa. Kohta kokkareilla natsiliput liehuvat.

      • Anonyymi

        Mihin vasemmisto luisuu? Toivovat lisää maahanmuuttajia niin Eurooppaan kuin Suomeenkin.
        Lupaavat kaikille hyvän elintason ihan tuosta vaan, rahaa säästämättä.
        Sehän on sitten Ruotsin tie, mitä tulee sisäiseen turvallisuuteen.


    • Anonyymi

      EU-vaaleissa Kokoomuksen Toveri ja Aaltola olivat hyviä ehdokkaita, kumpikaan ei ollut ryvettynyt Suomen politiikassa esim. palkansaajan aseman heikennyspolitiikassa ja molemmilla on turvallisuuspoliittista näkemystä.

      Demareilla oli todella surkeat ehdokkaat ja koko Suomea vetävät ehdokkaat puuttuivat. Vasemmistosta pääsi läpi reilulla 4000 äänellä Livin peesissä.

      Äänestysprosentti oli alhainen ja taisi käydä niin, ettei duunaripersut enää äänestäneet, kun totuus Purran
      politiikasta on tullut kaikille ilmi.

      Jonkinlainen vastakkainasettelun korostumisesta vasemmisto - Kokoomusta vaalitulos taitaa kertoa.

      • Vastakkainasettelun korostuminen on hyvä huomio. Onhan se melkoista, kun suurimmat ryhmät ovat Kokoomus ja Vasemmistoliitto. Vastaavaa saa etsiä sotien jälkeisistä vaalituloksista, kun kommunistien suosio oli korkeimmillaan. Tämä kertoo polarisaatiosta Suomessa. Tyytymättömien määrä kasvaa kovan ja kylmän hallituspolitiikan seurauksena. Tyytymättömien äänet menevät yhä enemmän laitavasemmiston suuntaan, koska sen vastustus tuntuu uskottavimmalta. Tietysti tässä oli valtaisaa Li-ilmiötä, joka paljolti selittää vaalitulosta.


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Vastakkainasettelun korostuminen on hyvä huomio. Onhan se melkoista, kun suurimmat ryhmät ovat Kokoomus ja Vasemmistoliitto. Vastaavaa saa etsiä sotien jälkeisistä vaalituloksista, kun kommunistien suosio oli korkeimmillaan. Tämä kertoo polarisaatiosta Suomessa. Tyytymättömien määrä kasvaa kovan ja kylmän hallituspolitiikan seurauksena. Tyytymättömien äänet menevät yhä enemmän laitavasemmiston suuntaan, koska sen vastustus tuntuu uskottavimmalta. Tietysti tässä oli valtaisaa Li-ilmiötä, joka paljolti selittää vaalitulosta.

        Vastakkainasettelu koki näissä vaaleissa tappion, ainut selkeästi vastakkainasetteluun koko vaalikampanjansa pohjannut puolue oli SDP, ja se jäi nolosti jopa Vasemmistoliitosta jälkeen. SDP:n pelottelu mörköoopperoilla ja muu vastakkainasettelun lietsominen vailla vähäisintäkään omaa linjaa osoitti, ettei sellaisella politiikalla sivistyneitä ihmisiä huijata.

        SDP:n epä-älyllinen vastakkainasettelu puree toki pieneen joukkoon puolueen ydinkannattajia, mutta kun liikkuvien äänestäjien määrä kasvaa vaali vaalilta, niin omaakin sanomaa pitää löytyä, tai sitten kunnon populistinen johtohahmo, kuten oli Sanna Marin. Eihän Vasemmistoliitollakaan kummoista sanomaa ollut, mutta Anderssonin ääripopulistinen pälpätys ja pulputus nosti hänet ja puolueensa korkealle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastakkainasettelu koki näissä vaaleissa tappion, ainut selkeästi vastakkainasetteluun koko vaalikampanjansa pohjannut puolue oli SDP, ja se jäi nolosti jopa Vasemmistoliitosta jälkeen. SDP:n pelottelu mörköoopperoilla ja muu vastakkainasettelun lietsominen vailla vähäisintäkään omaa linjaa osoitti, ettei sellaisella politiikalla sivistyneitä ihmisiä huijata.

        SDP:n epä-älyllinen vastakkainasettelu puree toki pieneen joukkoon puolueen ydinkannattajia, mutta kun liikkuvien äänestäjien määrä kasvaa vaali vaalilta, niin omaakin sanomaa pitää löytyä, tai sitten kunnon populistinen johtohahmo, kuten oli Sanna Marin. Eihän Vasemmistoliitollakaan kummoista sanomaa ollut, mutta Anderssonin ääripopulistinen pälpätys ja pulputus nosti hänet ja puolueensa korkealle.

        "mutta Anderssonin ääripopulistinen pälpätys ja pulputus nosti hänet ja puolueensa korkealle." Ei voi olla huomaamatta persun syvää katkeruutta.


    • Anonyymi

      Käsittämätöntä, mihin kokoomus on mennyt. Kuinka ihmeessä yhteistyö ei onnistu maltillisten puolueiden kanssa. Nyt ollaan kotimaassa hallitusyhteistyössä äärioikeiston kanssa, kun Euroopassa pyritään luomaan konsensusta, että äärioikeistonvoimat ei nouse. Euroopantasolla kansallisvaltioissa diktatuurivoimat ovat nousseet aina yksinvaltiudesta ja diktatuureista. Sivistyspuolueesta ei ole mitään jäljellä.

      Täysin ymmärrettävää, että Li Andersson kanavoi kansanpelot tälläisesta sekoilusta mitä kotimaassa harrastetaan. Joku löi nyrkkiä pöytään tälle kokoomushölmölylle ja se kanava löytyi Anderssonista. Kokoomus on osoittanut yhteistyökyvyttömyyttä ja näkemyksen puutetta missä Eurooppa tällä hetkellä menee ja missä ovat vaaranpaikat. Toisaalta ei se ole pois Anderssonilta, onhan henkilö älykäs ja tällä hetkellä ylivoimaisesti suomalaisista politiikassa täysin ylivoimainen politiikkaosaamisessa, sen täytyy myöntää kokoomus, demarit, kepu, vihreät ja rkp:läiset.

      Miten ihmeessä kokoomus on valunut politiikassa äärioikeiston kelkkaan, on täysin käsittämätöntä. Aikanaan Sipilä ja Orpon kokoomus kertoivat Halla-Ahoa tavatessaan persujen hajotessa, että tämän puolueem kanssa ei tehdä mitään yhteistyötä. Sipilä oli suoraselkäinen suomalainen ja piti sanansa kepunsa kanssa. Kokoomus valahti äärioikeiston taskuun sukkelammin kuin silakka kissan suuhun.

    • Anonyymi

      Ajaako Li ja kumppanit nyt löysää maahanmuuttopolitiikkaa EU:ssa?
      Jos ajaa, niin mihin se johtaa?

    • Anonyymi

      Seuraavaksi tippuu Kokoomus!
      Saksipurran naama jo ,kuin räpylä!

      • Anonyymi

        Kulunut räpsä. Saanut liian monta koppia. Vaihtoon!


    • Anonyymi

      Mistäpä tuota tietää, mitä poliittiset puolueet suunnittelee. Kokoomus@persut kun oli vahtivuorossa hallitukaessa hallitsematon maahanmuutto räjähti käsiin ensin näiden puolueiden toimesta ruotsista bussilasteittain ja nyt taasen tullaan jo lasten polkupyörillä idästä.

    • Anonyymi

      Onnaksi olkoon Kokkareille, rahalla saa ja Purralla pääsee, vai miten se oli.

      Mutta hieman jäi kolottamaan, kun syömähammas, jolla duunaria purraan, osoittautui mädäksi ja joudutaan piakkoin poistamaan:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      62
      1214
    2. Suhun ihastuminen oli liikaa mulle ...

      Se meni jo sairauden ja sekavuuden puolelle. Oisin tehnyt melkein mitä vain, että saisin sut ja se ei ole tervettä. Vars
      Ikävä
      34
      1020
    3. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      63
      1010
    4. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      26
      1007
    5. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      69
      955
    6. Onko kaivattunne puhelias

      Vai hiljainen hissukka.
      Ikävä
      46
      941
    7. Jiille kysymys

      Oletko kuitenkin mennyt eteenpäin ja sinulla joku uusi nainen kuvioissa? 🥹
      Ikävä
      73
      892
    8. Suomussalmen mustalaiset

      Uutena suomussalmelaisena mietin, että millasta porukkaa ovat?
      Suomussalmi
      17
      870
    9. Oletko mielestäsi kaivattusi

      ihannetyyppi ulkoisesti?
      Ikävä
      56
      852
    10. Minkälaiset hiukset

      kaivatullasi on? Miehellä Kenties ananas, puolikalju jne jne Naisella kenties vaaleat kiharat jne jne
      Ikävä
      27
      836
    Aihe