Onko muilla napafetissiä? Minusta on viehättävää jo se kun jonkun napa vilahtaa julkisesti. Pidän kuitenkin huolen ettei minun napani joudu paljastetuksi ja näkyville ettei kukaan vain pääse huomauttamaan paitani nousseen ja napani näkyvän.
Oman navan kohdalla haaveilen siitä, että joudun pakotetusti tilanteeseen jossa paitani nousee ja napani paljastuisi. Painiminen toisen henkilön kanssa tilanteessa, jossa painin hävinnyt osapuoli sidotaan x-asentoon tiukasti kiinni paljastaen housujen ja paidan välistä navan juuri ja juuri. Painin alistunut osapuoli on näin pakotettu näyttämään napaansa eikä kykene laskemaan paitaansa navan alapuolelle vaikka yrittäisi vaan napa vilkkuu väkisin toisen nähtäväksi, tutkittavaksi ja kuvattavaksi.
Napa näkyy naapuriin
7
1195
Vastaukset
- Anonyymi
Mee niuvanniemeen sen nöyhtäsen napas kanssa buaahaa
- Anonyymi
Napa ja paljas vyötärö on nätti eli seksuaalisesti kutsuva, kunhan on kaunispainoisen nuoren hoikan neidon napa ja vyötärö, sellaisia toisinaan näkee ihan kaupungilla.
Mutta rumapainoisella napapaita on hirvitys, valtava läskimaha roikkuu housujen vyötärön puristuksen takia pulleana melkein haaroissa ja läskien takia turvonnut napa hyllyy ja hytkyy sinne tänne. - Anonyymi
Täältä löytyy! Millainen sulla on? :D
- Anonyymi
Sellanen mätänemis vaihessa oleva
- Anonyymi
Pyöreä pehmeä masu, jossa on syvä napa ja pilkistää kireän paidan alta on aivan ihana. Mikäli masu vielä roikkuu farkkujen ylitse ja hyllyy on ihanan seksikästä.
- Anonyymi
Sinähän sen tiedät sadan kilon siika
- Anonyymi
Kiinnostaisiko puhuu navoista muualla kun täällä? :)
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.933970Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973337Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1302654Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2232086Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m901843Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.211809Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä1001803- 1141617
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11311- 571222