PS äänimäärä

Li Andersson sai yksin kaksi kertaa enemmän ääniä kuin PS.

PS on antanut näyttönsä hallituksessa.

Repikää siitä.
19173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Juu Suomi tehdään nyt KOMMUNISTI-valtioksi !
Kommunisti-Suomen Päämieheksi tulee PunikkiKommunisti Lilleri-Lalleri !
- ja Saramo on sen Juoksupoikana !
- Kiihko-Kommunisti Yrttiaho on Huutava-Punikki eduskunnassa !

Äänestä
  • Pohjatonta tuskaasi on ilo seurata.

    Äänestä

  • Mahtaneeko pärjätä huutokisassa edes persujen Peltokankaalle?

    Äänestä

  • On tämä perusidioottien itku ja valitus niin musiikkia korville. Jatkakaa ihmeessä!

    Äänestä

Olisi tietystikin hyvä muistaa, että myös Li on antanut näytön osaamisestaan hallituksessa, ja järki oli järkyttävää, laskuja maksellaan vuosikymmeniä. Toki vahingot EU-työssä pienempiä joska vaikutusvalta pienempi. Ei kuitenkaan ole odotettavissa mitään hyvää ja kustannustehokasta edelleenkään EU;lta. Meillä ei ole minkäänlaisia kilpiä EU-vanhkoja torjumassa.

Aika väärään kohtaan meni se "duunarien" kosto Suomen politiikasta, vetivät "kilvet alas" EU;ta vastaan, ja se tarkoittaa rahanmenon lisääntymistä, sotakulujen kasvamista ja Suomen oman päätöksenteon kuihtumista. Tuo kaikki ei suinkaan ole Li;n piikkiin, vaan kokonaisuutena vaalituloksen kertomaa. Suomi on lopullisesti menetetty !

Äänestä
  • Joo, ei me duunarit mitään ymmärretä.
    Kyllä teidän perskokkareiden pitää muistaa jatkossakin opastaa meitä, ettemme vain vahingossa ajaisi omaa etuamme rosvokapitalistin edun sijaan :)

    Äänestä

  • Nämä näytöt eivät tietysti ole pelkästään Lin ansiota vaan koko Marinin hallituksen ansiota mutta näitähän riittää:

    Marinin hallitus on korjannut näistä monta asiaa keskellä pandemiaa ja kansainvälisen tilanteen kriisiytymistä. Taloudellisesti Suomi on selvinnyt pandemiasta paremmin kuin suurin osa muista Euroopan maista. Mittavat yritystuet estivät konkurssiaallon eikä yhteiskunta pysähtynyt. Kuntien taloutta vahvistettiin 1 500 miljoonan euron suuruisella koronapaketilla.
    Aktiivimalli ja kiky-sopimus purettiin lukuunottamatta työnantajamaksujen siirtoa työntekijöiden maksettavaksi, josta Sipilän hallituksen aikana säädettiin lailla. Yleensäkin hallitus muutti talouspolitiikan linjaa. Se ei tee varakkaita suosivia veronalennuksia eikä leikkaa sosiaaliturvasta ja koulutuksesta.
    Kansaneläkettä, takuueläkettä ja työttömyysturvaa korotettiin jo ennen tehtyä ylimääräistä indeksikorotusta. Tämä pienimpien eläkkeiden korotus oli ensimmäinen osa siitä vappusatasesta, josta ei kuulemma ole koskaan annettu senttiäkään. Kansaneläkeindeksiin sidottujen eläkkeiden ja tukien indeksijäädytys poistettiin. Vanhempainpäiväraaa, sairauspäiväraaa ja kuntoutustukea korotettiin. Elatustukea ja lapsilisän yksinhuoltajatukea korotettiin. Perhevapaita lisättiin ja parannettiin vanhempien valinnanvapautta. Työttömien palkkatuen määrärahoja lisättiin.
    Subjektiivinen päivähoito-oikeus palautettiin ja maksuton opetus ulotettiin toiselle asteelle saakka, ja tämä on ehkä hallituksen merkittävin satsaus tulevaisuuteen. Ammattikoulutukseen lisättiin 100 miljoonaa euroa ja kaikkien opiskelijoiden opintoraha sidottiin indeksiin. Yrittäjien työttömyysturvaa parannettiin. Tiestönhoitomäärärahoja lisättiin aiempien jäädytysten poiston jälkeen. Poliisin, syyttäjälaitoksen, tuomioistuinten ja oikeusavun määrärahoja lisättiin. Polttoaineen jakeluvelvoitetta on tilapäisesti alennettu kuluttajahintojen pitämiseksi kurissa.
    Sote-uudistus saatiin valmiiksi ja sosiaaliturvan uudistamistyö aloitettiin. Vanhustenhoitoon säädettiin uusi hoitajamitoitus ja laadittiin uusi mielenterveysstrategia. Asunnottomuustyötä on vahvistettu, ja Suomi on nyt ainoa EU-maa, jonka asunnottomuus ei ole kasvanut.
    Valtion omistajaohjausjärjestelmä päivitettiin. Nyt siinä otetaan paremmin huomioon ympäristö, ihmisoikeudet ja omistajan sosiaalinen vastuu. Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan periaatepäätös valmistui. Valmisteilla on arvonnousuvero ehkäisemään vakuutuskuorikikkailua, mutta tämän asian saaminen valmiiksi on vastatuulessa.
    Taksiuudistuksen pahimmat ongelmat on korjattu, mutta niissä riittää vieläkin korjattavaa. Pikavipeille säädettiin väliaikainen korkokatto ja suoramarkkinointikielto. Luotiin tukijärjestelmä, jotta olisi taloudellisesti helpompaa luopua öljylämmityksestä, parantaa eristystä tai siirtyä käyttämään aurinkopaneeleja. Teollisuuden sähköveroa alennettiin. Työllisyysaste on saatu nousemaan hallituksen asettamaan tavoitteeseen. Vesihuollon yksityistäminen on kielletty ja sähkömarkkinalakiuudistus tulee alentamaan siirtomaksuja.

    Ja vielä siitä velasta: Purra ottaa ENEMMÄN velkaa vaikkei nyt ole suurempia koronaongelmia eikä kansainvälistä lamaa.

    Äänestä

  • " Suomi on lopullisesti menetetty !" Ei vielä välttämättä, jos vaan saadaan kokkarit ja persut häädettyä takaisin oppositioon. No persut päätyvät joka tapauksessa pienpuolueeksi Harkimon seuraan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Nämä näytöt eivät tietysti ole pelkästään Lin ansiota vaan koko Marinin hallituksen ansiota mutta näitähän riittää:

    Marinin hallitus on korjannut näistä monta asiaa keskellä pandemiaa ja kansainvälisen tilanteen kriisiytymistä. Taloudellisesti Suomi on selvinnyt pandemiasta paremmin kuin suurin osa muista Euroopan maista. Mittavat yritystuet estivät konkurssiaallon eikä yhteiskunta pysähtynyt. Kuntien taloutta vahvistettiin 1 500 miljoonan euron suuruisella koronapaketilla.
    Aktiivimalli ja kiky-sopimus purettiin lukuunottamatta työnantajamaksujen siirtoa työntekijöiden maksettavaksi, josta Sipilän hallituksen aikana säädettiin lailla. Yleensäkin hallitus muutti talouspolitiikan linjaa. Se ei tee varakkaita suosivia veronalennuksia eikä leikkaa sosiaaliturvasta ja koulutuksesta.
    Kansaneläkettä, takuueläkettä ja työttömyysturvaa korotettiin jo ennen tehtyä ylimääräistä indeksikorotusta. Tämä pienimpien eläkkeiden korotus oli ensimmäinen osa siitä vappusatasesta, josta ei kuulemma ole koskaan annettu senttiäkään. Kansaneläkeindeksiin sidottujen eläkkeiden ja tukien indeksijäädytys poistettiin. Vanhempainpäiväraaa, sairauspäiväraaa ja kuntoutustukea korotettiin. Elatustukea ja lapsilisän yksinhuoltajatukea korotettiin. Perhevapaita lisättiin ja parannettiin vanhempien valinnanvapautta. Työttömien palkkatuen määrärahoja lisättiin.
    Subjektiivinen päivähoito-oikeus palautettiin ja maksuton opetus ulotettiin toiselle asteelle saakka, ja tämä on ehkä hallituksen merkittävin satsaus tulevaisuuteen. Ammattikoulutukseen lisättiin 100 miljoonaa euroa ja kaikkien opiskelijoiden opintoraha sidottiin indeksiin. Yrittäjien työttömyysturvaa parannettiin. Tiestönhoitomäärärahoja lisättiin aiempien jäädytysten poiston jälkeen. Poliisin, syyttäjälaitoksen, tuomioistuinten ja oikeusavun määrärahoja lisättiin. Polttoaineen jakeluvelvoitetta on tilapäisesti alennettu kuluttajahintojen pitämiseksi kurissa.
    Sote-uudistus saatiin valmiiksi ja sosiaaliturvan uudistamistyö aloitettiin. Vanhustenhoitoon säädettiin uusi hoitajamitoitus ja laadittiin uusi mielenterveysstrategia. Asunnottomuustyötä on vahvistettu, ja Suomi on nyt ainoa EU-maa, jonka asunnottomuus ei ole kasvanut.
    Valtion omistajaohjausjärjestelmä päivitettiin. Nyt siinä otetaan paremmin huomioon ympäristö, ihmisoikeudet ja omistajan sosiaalinen vastuu. Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan periaatepäätös valmistui. Valmisteilla on arvonnousuvero ehkäisemään vakuutuskuorikikkailua, mutta tämän asian saaminen valmiiksi on vastatuulessa.
    Taksiuudistuksen pahimmat ongelmat on korjattu, mutta niissä riittää vieläkin korjattavaa. Pikavipeille säädettiin väliaikainen korkokatto ja suoramarkkinointikielto. Luotiin tukijärjestelmä, jotta olisi taloudellisesti helpompaa luopua öljylämmityksestä, parantaa eristystä tai siirtyä käyttämään aurinkopaneeleja. Teollisuuden sähköveroa alennettiin. Työllisyysaste on saatu nousemaan hallituksen asettamaan tavoitteeseen. Vesihuollon yksityistäminen on kielletty ja sähkömarkkinalakiuudistus tulee alentamaan siirtomaksuja.

    Ja vielä siitä velasta: Purra ottaa ENEMMÄN velkaa vaikkei nyt ole suurempia koronaongelmia eikä kansainvälistä lamaa.

    Liian pitkä ja vaikea teksti persun ymmärrettäväksi. Asia minkä persueliitti tietää ja osaa käyttää sitä hyväkseen. Rivi persu ei ymmärrä kuin kolme lausetta, ja nekin mahdollisimman lyhyinä. Eli bensan hinta alas, rajat kiinni ja seis maahanmuutolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Liian pitkä ja vaikea teksti persun ymmärrettäväksi. Asia minkä persueliitti tietää ja osaa käyttää sitä hyväkseen. Rivi persu ei ymmärrä kuin kolme lausetta, ja nekin mahdollisimman lyhyinä. Eli bensan hinta alas, rajat kiinni ja seis maahanmuutolle.

    Unohdit nämä: oluen hintaan pieni alennus ja vahvemmat oluet ruokakauppoihin.

    Äänestä

Perussuomalaisten puolueäen ei pidä antaa periksi, nyt vaan leuka tiukasti vasten rintaa ja rohkeasti kohti uusia nöyryytyksiä.

Äänestä

Mauri puhu hallitusta muodostettaessa Rkp lilliputista ja nyt he ovat saman kokoisia. Voi Mauri parkaa ja pentsiinin hintakaan ei ole puolittunut.

Äänestä
  • Otsarilli on täysi öyhöttäjä. Ei ole saanut mitään muuta aikaan, kun riitelyä ja toisten haukkumista.

    Äänestä

PS on mielestäni vieläkin osittain salaliittouskovaisten puolue. Pahimmat öyhöt ovat perustaneet uusia pienpuolueita, mutta esim. Ano ja Ossi ovat PS kasvatteja. En voisi isänmaallisena ikinä äänestää niitä kahta. Tai Teuvoa tai Lauraa. Lista on pitkä.

Äänestä

Voi Persu poloisia.
Niin vain toisia haukkumalla taas ylös allokosta.

En voi ymmärtää, mitä mikä on persuaatteen syvin olemus.
Ei tarvitse olla kommunisti, eikä vihreä, vaan ihan tavallinen suomalainen asukas. Sellainen joka ymmärtää, että kaikki suomalaiset on otettava huomioon.

Nyt maahanmuuttokiimassa tavallisilta suomalaisilta on viety kaikista eniten. Suurituloiset ovat persujen saksiriikan erityissuojelussa. KAIKKI yli 2000€ kuussa ansaitsevat eläkeläisetkin tietävät, missä mennään. Kuitenkin mininsteri ja isopalkkaisten verotus on vuodesta 2023 vain laskenut.

Ei tarvitse olla ihme viisastelija, joka tietäisi että tuhon tiellä on persut TAAS.

Äänestä

Purran eväät on syöty.

Äänestä
  • Pelkästään eriPurraa lietsomalla ei loppujen lopuksi pääsekään kovin pitkälle.

    Äänestä

  • ... kun ei Orpon tavoin keksinyt muuta.

    Äänestä

Näin kävi koska persu pettää aina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Li Andersson sai yksin kaksi kertaa enemmän ääniä kuin PS.

PS on antanut näyttönsä hallituksessa.

Repikää siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu