Sosiaali- ja terveysministeriön avustukset, STEA

Nyt ymmärrän, miksi uusia yhdistyksiä tulee kuin sieniä sateella. STEA eli sosiaali- ja terveysministeriö myöntää avustuksia yhdistyksille yhteensä melkein 400 miljoonaa euroa vuodessa. Monessakaan yhdistyksessä ei ole juuri mitään toimintaa ja vain muutama aktiivisesti mukana olija, mutta silti rahaa tulee joka vuosi kymmeniä tai satoja tuhansia euroja. Tutkikaapa STEA:n avustuksia. Käsittämättömiä summia annetaan joka vuosi aivan pienillekin toimijoille. Kirjoittakaa järjestön nimi ylös vasempaan sarakkeeseen, niin tiedot tulevat esille. Avustukset näkyvät vuodesta 2017 alkaen. Tietenkin myös sitä ennen on rahaa jaettu. Näistä voisi varmasti leikata vaikka puolet pois niin säästyisi jo noin 200 miljoonaa vuodessa. Toivottavasti tämä nykyinen hallitus puuttuu tähän, koska leikkaa paljon tavallisilta pienituloisiltakin.

Myös urheiluavustukset, kulttuuriavustukset ym. pitäisi saada vuosittain selkeästi netistä luettavaksi.

https://avustukset.stea.fi/?sortmode=jarjesto&year=2024
9376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olen töissä talossa joka toimii STEA:n rahoituksella. Voin sanoa etten enää yhtään ihmettele miksi valtio elää varojensa yli, aivan käsittämätöntä rahan hukkausta. STEA vaatii kaikenlaisia raportteja minkä perusteella katsoo rahoituksen tarpeellisuuden, nämä raportin suuren luokan vedätystä, vääristelyä ja johdateltua tiedon keruuta palvelun tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydesta. Mutta ei haittaa, otan palkan pois ilman omantunnon tuskia.

Äänestä

Kiitos rehellisyydestä edelliselle kirjoittajalle! Tukea haettavat raportit ovat todellakin täyttä vedätystä, vääristelyä ja valehtelua tuen tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä.

Lähes jokainen hakija mainitsee, että rahaa haetaan kohderyhmän terveyden edistämiseksi, työ-ja toimintakyvyn vahvistamiseksi, osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Tällainen teksti hakemuksessa on täyttä potaskaa hyvin monen hakijan kohdalla. Rahat käytetään kaikkeen muuhun.

Jos avustusrahat olisi käytetty ihmisten hyväksi, suomalaisten pitäisi voida paljon paremmin kuin mitä nyt voivat. Nykyisin ihmiset voivat koko ajan huonommin ja huonommin. Tällainen rahan turha jakaminen pitäisi lopettaa kokonaan. Jos yhdistys haluaa tehdä hyvää auttavaa työtä tai mitä tahansa, siihen pitää hankkia itse rahat. Nyt on näyttöä jo pitkältä ajalta, että valtavien rahamäärien jakaminen yhdistyksille ja järjestöille ei paranna ihmisten elämää millään tavalla. Rahat menevät yleensä hyvin pienen piirin elintason nostamiseen. Onko se oikein? Mitä ootte mieltä?

Äänestä
  • "Jos avustusrahat olisi käytetty ihmisten hyväksi, suomalaisten pitäisi voida paljon paremmin kuin mitä nyt voivat. Nykyisin ihmiset voivat koko ajan huonommin ja huonommin. "

    Joku voisi ajatella, että jos avustusrahoja ei olisi jaettu, niin ihmiset voisivat PALJON huonommin, ei vain huonommin. Koska ihmiset voivat huonommin, avustusta ei ole jaettu riittävästi, siitä johtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Jos avustusrahat olisi käytetty ihmisten hyväksi, suomalaisten pitäisi voida paljon paremmin kuin mitä nyt voivat. Nykyisin ihmiset voivat koko ajan huonommin ja huonommin. "

    Joku voisi ajatella, että jos avustusrahoja ei olisi jaettu, niin ihmiset voisivat PALJON huonommin, ei vain huonommin. Koska ihmiset voivat huonommin, avustusta ei ole jaettu riittävästi, siitä johtuu.

    Ihmiset voivat huonommin siksi koska yhdistykset eivät käytä avustusrahoja siihen mitä varten ne on annettu. Monet yhdistykset eivät tee yhtään mitään mitä sivuillaan lupaavat. Tekstit ovat täyttä valehtelua. Ne ovat vain sanoja ilman oikeaa merkitystä ja tarkoitusta.

    Tuossahan aiemmin joku kirjoitti juuri siitä, että hakemukset ovat täyttä potaskaa. Kirjoittaja on itse töissä paikassa mikä saa avustuksia, joten hän tietää kokemuksesta rahojen tarpeellisuudesta ja käytöstä.

    Äänestä

Ei voi kuin ihmetellä miten suuria määriä jaetaan ilman minkäänlaista kontrollia. Ehdottomasti pitäisi saada selvitys ja kuitit käytetyistä rahoista, muutenhan rahat voivat mennä ihan mihin vaan. Tässä olisi tehtävää sosiaali-ja terveysministerille laatia jonkinlainen kontrolli rahojen käytöstä.

Äänestä

Röyhkeyden huippu tämäkin. Lappeenrannan seudun työnhakijat ry haki 104 500 euroa toimintaansa 2018, vaikka todellisuudessa yhdistyksessä ei ole järjestetty mitään toimintaa vuosikymmeniin työttömille. Ainoastaan ruokala on ollut ja sielläkin asiakkaat ovat olleet eläkeläisiä.

https://avustukset.stea.fi/?sortmode=jarjesto&organisationName=Lappeenrannan seudun työnhakijat&year=2018

Äänestä

Tänä aamuna oli Ylen aamuohjelmassa keskustelu Stean avustuksista. Vihdoin avustuksia on alettu tarkastella ja niitä leikataan tulevaisuudessa,

Keskustelijat sanoivat, että yhdistysten avustamisen pitäisi perustua enemmän ihmisten omaan vapaaehtoiseen auttamiseen sekä rahallisesti että toiminnalla. Se olisi oikeaa auttamista. Nyt rahaa vain jaetaan vaikka ei tiedetä yhtään, mitä sillä tehdään yhdistyksissä. Valtio voisi laittaa nuo yhdistysten avustusrahat suoraan vaikka näille hyvinvointialueille, että siellä voitaisiin hoitaa ihmiset pitkistä jonoista pois. Silloin rahat menisivät oikeaan ja tärkeään käyttöön.

Äänestä

Tälle vuodelle Stean antamat avustukset. Mielenkiintoista tutkittavaa. Hurjia summia näyttää taas olevan. 383 588 000 euroa on aivan mieletön summa, kun ei tiedetä mihin rahat oikeasti menevät. Tuolla summalla esim. hoidettaisiin pitkät leikkaus- ja hoitojonot lyhyemmiksi.

https://avustukset.stea.fi/organisation/1392

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt ymmärrän, miksi uusia yhdistyksiä tulee kuin sieniä sateella. STEA eli sosiaali- ja terveysministeriö myöntää avustuksia yhdistyksille yhteensä melkein 400 miljoonaa euroa vuodessa. Monessakaan yhdistyksessä ei ole juuri mitään toimintaa ja vain muutama aktiivisesti mukana olija, mutta silti rahaa tulee joka vuosi kymmeniä tai satoja tuhansia euroja. Tutkikaapa STEA:n avustuksia. Käsittämättömiä summia annetaan joka vuosi aivan pienillekin toimijoille. Kirjoittakaa järjestön nimi ylös vasempaan sarakkeeseen, niin tiedot tulevat esille. Avustukset näkyvät vuodesta 2017 alkaen. Tietenkin myös sitä ennen on rahaa jaettu. Näistä voisi varmasti leikata vaikka puolet pois niin säästyisi jo noin 200 miljoonaa vuodessa. Toivottavasti tämä nykyinen hallitus puuttuu tähän, koska leikkaa paljon tavallisilta pienituloisiltakin.

Myös urheiluavustukset, kulttuuriavustukset ym. pitäisi saada vuosittain selkeästi netistä luettavaksi.

https://avustukset.stea.fi/?sortmode=jarjesto&year=2024

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu