Vanhan nelivarvaskilpikonnan hoito

Anonyymi-ap

Meille olisi tulossa asustelemaan noin 60-75v nelivarvaskilpikonna. Isomummoni oli siis löytänyt konnan karkulaisena pihalta noin 55 vuotta sitten ja eli siitä seuraavat 15 vuotta järkyttävän huonoissa olosuhteissa ja sen jälkeen tähän päivään asti isovanhempieni luona myös aika keskinkertaisissa oloissa mm.
asuu saunan ja suihkutilan lattialla jossa lattialämpö, ei muuta valaistusta ku kattolamppu, kesäisin käy harvakseen ulkona aitauksessa, vapaana välillä kodissa, söi banaania (ei enää), salaattia ja kesäisin ulkoa löydettäviä kasveja, ei vesikuppia vaan uitetaan vadissa parin viikon välein.

Eläinlääkärissä käytiin hetki sitten leikkauttamassa konnan nokka ja tarkastamassa kunto ja yllätykseksi konnan kunto oli täydellinen eläinlääkärien mukaan! Nyt kuitenkin konnan aika siirtyä meille ja kaipaisin teiltä vinkkejä. Lähtökohdat ovat siis jo hyvin alkeelliset joten ei konnasta kuitenkaan mitään terraario eläintä tule. JA SIKSI TARVIINKIN NYT APUA JA VINKKEJÄ!!!!??? Olemme ajatelleet pitää konnaa kotona vapaana valvonnassa sekä ostaa Trixie aitauksen joka mitat on 140 x 35 x 70 cm. Sinne sitten semmone siihen häkkiin sopiva kankainen/muovinen alusta ja sitten ehkä jotain nurmi tai hiekka mattoa??? Koska eläinlääkäri kertoi että seemmnonen turve hiekka sekotus voi aiheuttaa suolitukosta ja varsinkin kun konna ei ole tottunut aikasemmin siihen. Tähä pohjamateriaalliin kans kiva saada vinkkejä. Sit kans tulis nurkkaus mihin tulee lämpömatto ja jonkinlainen piilopaikka (lämpömatto siksi koska on tottunut lattialämpöön) sekä toiseen nutkkaan uvb lamppu. Lisäksi laakea vesikuppi (ellei ulosta siihen, koska ei ole juurikaan sisäsiisti) ja myös jotain muuta pientä piilopaikkaa tai aktivointia (saa antaa vinkkejä) Kesällä sit aitauksessa ulos aina välillä. Ruokapuoli onkin jo ihan hallussa ainakn tuoreen ruuan osalta ja sit oon miettinyt sen lisäksi jotain semmosta kuivattuja lehtiä ja yrttejä ja sit mahdollisesti kokeilisin seepian suomua, en tiiä sit tarviiks mitää "lisäravinteit" kalkkii tms.. VINKKEJÄ KANS TÄST RUOKAILUST OTETAAN VASTAAN.  

Otan nyt kaiken maholliset ideat vastaan kiitos!!

0

1527

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        179
        1692
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        109
        893
      3. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        745
      4. Mitä mieltä olet?

        Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
        Ikävä
        96
        653
      5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        207
        644
      6. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        133
        618
      7. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        566
      8. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        50
        548
      9. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        546
      10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        15
        520
      Aihe