Juhannuspäivänä vuonna 1994 join puoli pulloa olutta ja silloin päätin, että nyt riittää. Se ei ollut mikään ongelma, ja sen vuoksi lopettaminen olikin helppoa. Kuluneen 30 vuoden aikana olen säästynyt kaikenlaiselta ikävältä, mitä alkoholin käyttö pienemmässä tai suuremmassa mittakaavassa tavallisesti aiheuttaa. Suosittelen.
Jos nyt voisin valita, jättäisin ensimmäisen pullon korkkaamatta, koska jos olisin sen tehnyt, en olisi jäänyt mistään paitsi. Olihan nuorempana humalassa joskus hauskaakin, mutta kokonaisuudessa siinä kuitenkin jää tappiolle.
30 vuotta raittiina
Anonyymi-ap
1
336
Vastaukset
- Anonyymi
Minusta Suomen holhooja alkoholi politiikka luo alkoholismin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731167EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 78832
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616