Kuurnassa eräs perhe piut paut välittää mitä metakkaa jälkikasvu pihalla pitää.
Kiljumien ja suoranainen rääkyminen kantautuu monen talon päähän muiden pihaan ja myös sisälle kun kesällä ikkunat ja ovet pidetään auki.
Kiljumien ja suoranainen rääkyminen kantautuu monen talon päähän muiden pihaan ja myös sisälle kun kesällä ikkunat ja ovet pidetään auki.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Pussihousuporukkaa oisko? 🧔🐴🤪
Kyllä annetaan. Kuuluu lapsien leikeistä ääntä lähteä. Kakkosluokan lapset istuu mykkänä sohvalla puhelin kourassa.
Järjestyssääntöjen mukaan ääniä saa kuulua päivisin, mutta illalla kello 22 jälkeen on oltava hiljaista ja silloin penikat eivät saa häiritä - ei sisällä, eikä ulkona.
Onneksi et ole naapurini 😝
Onneksi en ole. Minulla on lapsia, mutta he eivät häiriköi naapureita. Mielipiteesi perusteella Sinä et siis piittaa yleisistä järjestyssäännöistä.
🤣🤣😅😅😅🤣🤣😂😂🤣🤣😅😅😆😆😅🤣😅😆😁😁😄😃😃😄😁😁😆😅😅🤣🤣😂😂🤣😅😅🤣🤣🤣🤣😅😆😆😇😅🤣😂😂🤣😅😆😁😁😁😁🤣🤣😂😂🤣😂🤣😅😅😅😝🤪🤪😜😜😜🤪🤪😝😝😝😝😝🤪🤪🤪😜😜😜🤪🤪😝😝😝🤪🤪🤪🤪😝😝🤪🤪😜😜🤪😝😝😝😝🤪😜😜😜😜🤪🤪🤪😝😝🤪🤪🤪🤪😝😝😝 Hah hah haaa ---》ESKALOIT😂🤣🤣😅😅🤣🤣🤣😅😅😆😆😆😅🤣🤣😂😂🤣🤣😅🤣🤣😂🤣😅😆😆😁😁😁😁😁😁😁😁😁😆😆😆😅🤣🤣😂😂😂🤣🤣😅😅😅😆😁😁😄😄😁😆😆😅😅🤣🤣😂😂😂🤣😅😅😅😅🤣🤣🤣🤣😂🤣😅😆😆😊😅😅🤣😂😂🤣😅😆🤣🤣🤪🤪😜😜😜😜🤪🤪🤪😝😝😝😝😝🤪🤪🤪🤪😵💫😵💫😵💫😵💫😵💫🤯🤯🤯🤯😵💫😵💫😵💫😵💫😵💫😵💫🤯🤯🤯🤯😵💫😵💫😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😥😲😲😲🧐🧐🧐🧐🧐😲😲😲😲😲😲😲😲🧐🧐🧐😲😲😲👺👹👹👹👺👺👻👻👻👻👺👹👹🤡🤡💩💩💩💩💩💩💩😺😺😺😺💩💩🤡🤡😠🤬🤬🤬👺👹🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡👹👺👺👻👻👻👻👻👺👺👺👺👺👹👹🤡🤡👹👹👹🤡💩💩💩🤡🤡🤡👹👹👹👺👺👺👹👹👹😹🤡😖😡👹👺👺👺😻...sinun juttujasi EI usko kukaan täällä MAAILMASSA, koska sinä olet RIIPPUVAINEN vaikka minkälaisista asioista ---》》nettiriippuvainen ja Ihmisriippuvainen Jne., voi voi voi sinua MITÄ sinä oikein olet tehnyt omalle Itsellesi ????---》Menetetty, Säälittävä ja hävinnyt tapaus sinä olet..Sinä et osaa
hoitaa edes sen verran, että lapsia, kun kiusaat heitä EPÄSIVISTYNEESTI penikoiksi, mutta minä tiedostan, kun tuolla tavalla ja kaiken lisäksi vielä JULKISESTI Huudat, Rähjäät, Möliset ja vaikka sun mitä Suustasi päästät voi voi voi....., mutta minä tiedostan mitä sinä saat aikaan Lapsillesi, kun Sivistyneesti ilmaistuna sanotaan, että lapsi eikä mikään penikka siis sana penikka on PESSIMISMISSÄ liikkuva sana ja teistä RIIPPUVAISISTA kukaan elä PITKÄÄN!!! Hankkikaa elämä. Käyttäydytte ITSETUHOISESTI, kun NENÄ jatkuvasti kiinni netissä ja pitää haistella.......????????? Ei voi muuta, kuin NAURAA koko SOMELLE...uskotaan KAIKKI mitä luetaan...ESKALOITTE vaan RIIPPUVUUKSIENNE kanssa kaikin puolin ja sitten vasta huomaatte, kun jo liiiiiian myöhässä peilin edessä toteatte omasta Itsestänne, että PELI oli jo aikaisemmin Menetetty voi voi voi........🫥🫥🫥🫥🫥🙄🙄🙄🙄🙄🙄☹️☹️☹️☹️☹️☹️😧☹️☹️☹️ja SUUPIELET roikkuvat alaspäin voi voi voi teidän SOME 《《《---- Ihmisten ongelmia ja kaiken lisäksi olette HETKEN MIELIJOHTEISIA ja tätä Ihmisten hihihihihihihihihihihihihi hiiii -----》SOME ongelmaa voisin listata vaikka kuinka pitkään PÄIVÄSTÄ TOISEEN, joten on tosi hyvä, kun EI ole tuollaista Masentunutta ja ILOTONTA, joka on niiiiiiiin Helposti MANIPULOITAVISSA naurettavalla tavalla naapurina🤣🤣😅😅😅😅😁😄😁😁😆😅😅🤣😂🤣🤣😅😅🤣😳😳😳😳😳😳🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱☠️☠️🥱🥱🥱🥱🥱☠️🥱☠️☠️☠️☠️🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱💀💀💀💀🥱🥱🥱🥱🥱🥱☠️☠️☠️☠️☠️💩💩💩💩🥱🥱🥱💩💩💩🥱🥱🥱🥱💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩🥱🥱🥱🥱🥱🥱😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫💩💩💩💩☠️☠️☠️💩💩💩💩☠️☠️💀💀💀☠️☠️☠️☠️☠️💀💀💀💀💀☠️☠️☠️☠️☠️☠️☠️☠️💀💀💀☠️☠️☠️💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩☠️☠️☠️☠️🥱🥱🥱🥱🥱🥱😫😫😫😫😫😫😫😫😫
😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😩😩😩😩😩😩😩😩😩😩😩😩😩😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫😫
HERKÄSTI REAGOIVAT IHMISET ja PANIIKKIIN menijät ovat myös Hävinneitä, Säälittäviä ja MENETETTYJÄ tapauksia PELKOTILOJENSA kanssa!!! Hankkikaa ELÄMÄ ++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ LIIKUNTA ja URHEILURESEPTI hyvissä ajoin jo 2-v. pikkuihmisenä niin voitte olla lopun IKÄNNE KUOLEMAANNE siis KUOLEMAANNE asti Iloisia omasta Itsestänne omassa ITSESSÄNNE eikä
Riippuvaisia VANHEMMISTA ja muista Ihmisistä siksi sinuakin VIHATAAN täällä Maailmassa!!!!! Helevetin Riippuvaiset siis Menetetyt, Säälittävät ja HÄVINNEET ihmiset!!! Teille RIIPPUVAISILLE taitaa tulla lopun ikänne kestävä Itkeminen, kun VENÄJÄ katkoo Esim. Nettikaapelit meren alta ja täysin OIKEIN tuollaisille UMPISAIRAILLE!!!!! 😂😂🤣😅😅😅🤣🤣🤣😅😅😆😆😁😄😄😄😄😁😄😄😅😆😊😁😁😁😁😁😁😁😆😆😆😅🤣🤣😂😂🤣🤣🤣😅😅😅😅
Hyvä kirjoittaja. Olisiko aika ottaa lääkkeet?
Sivullisena ymmärrän sanan "penikka" synonyymiksi sanoille ipana, tenava, kakara jne. Ei tuosta tarvitse kenenkään raivostua.
Ohitit aiheet, joten ei tarvitse ymmärtää viestiäsi!! Aiheena mielipide, johon minulla ja kaikilla muillakin oikeus. Sana penikka, kakara ovat ala-arvoisia nimikkeitä ja haukkumisnimikkeitä myös vertauksena Lihava ja spurku tai spurgu ja luuviulu, luuranko. Kirjoitetaan Sivistyneesti ja ei hermoilla 😃 ollaan kohteliaita eli Terveitä ja sanotaan Hyvää Päivää ja Hyvää Iltaa. Toinen syy Miksi en ymmärrä viestiäsi ja ei myöskään tarvitse ymmärtää on se, että Sinä ET koskaan Aamulla sano toisen Kasvojen edessä Esim. Hyvää Huomenta. Hanki lääkkeet ja muista ottaa myös ne ja mene Tapakoulutukseen harjoittelemaan Äänijänteiden käyttämistä siis miten käyttäydytään muiden ihmisten edessä kunnolla eri vuorokauden aikoina ja äläkä hermoile vai onko se niin vaikeata kohdata SOMEN ulkopuolella Täysin Tuntematon ihminen Kasvokkain eri Kansalaisuuksista ympäri Maailman ja osata TERVEHTIÄ oikein. Tervehtiminen on osa sitä oikeata elämää ihmisten parissa eikä olla Peloissaan kohdatessa eri ihmisiä -----》antaa muuten Tosi Huonon YLEISKUVAN Ihmisestä ja ihmispersoonasta sekä, että Yksilöllisyydestä. Vaikuttaa siltä, että sinulla on ujostelu, häpeä, ahdistusta, pelkotiloja, keskittymisvaikeuksia, heikko itsetuntemus, huono omatunto, vaihtelevat tunnesiteet Jne. Hyvää
illan jatkoa.
Sieltä tulee kahden pikkupojan suusta välillä rumaakin kieltä. Voisi vähän tapoja opettaa.
Ite et osaa hoitaa, kun nimittelet LAPSIA penikoiksi!!!
Monesti näiden penikoitten vanhemmat on myös penikoita jotka tuijottaa vain paskaa puhelimesta!
👍💩👎
Kyllä vanhempien kuuluu pitää huolta ettei liikaa metelöidä.
Entäs nämä musiikinsoittajat, häiritsevät ja näin kiusaavat ison määrän ihmisiä, koirat pelkäävät, lapset eivät voi leikkiä pihalla jne., miten jollakin voi olla niin paha olo, että se pitää peittää tällaiseen helvetilliseen meteliin, on muitakin keinoja pahan olon poistamiseen!
🥶🥶🥵🥵🤧🤧🤧🤧🤧🤕🤕🤕🤕🤕😵💫😵💫😵💫😵😵🤧🤧🤧🤧😨😰😨😨😲😲😳😳😳😳😱😱😖😖😖😖😖😖😡😫😫😩😫😫😫👺👺👹👹👻🤡🤡🤬🤬😡😠😠😈😡😡🥱🥱🥱🥱🥱😤😤😤😤😤😫😫🥱🥱🥱🥱🥱
Honkirämeellä jatkuva basson jumputus tai ruohonleikkurin räminä. Soisinpa joskus lasten äänienkin kuuluvan. Lapset on parhaita. He saavat näkyä ja kuulua.
Jumputtajat jääneet äidin syliä ja sydämen ääntä vaille.
Kyllä tänne melua mahtuu , muutenkin on niin hiljaista.
lapset kuuluvat uusimaahan
pohjoiseen on jätettävä eläkeläiset
Kyllä v......a istua terassilla kun korviin tulee vain huutoa naapurin LASTEN suusta. Opettas vanhemmat vähän tapoja!!!!
Lapset ovat lapsia, jotka iloitsevat, tietämättä mitään mailman pahuudesta. Annetaan lasten iloita, ääntä tänne kyllä mahtuu. Kyllä se hiljaisuus koittaa meille kaikille.
Taas naapurin penskat metelöi, huutaa minkä kerkeää, taidanpa lähteä sisälle lepuuttamaan korviani.
Niistä lähtee kovin ikävää ja häiritsevää melua.
Kyllä minullakin on lapset mutta olen aina käynyt hillitsemässä menoa jos liikaa alkaa ääntä tulla. Kai se on ihan pöljä semmonen vanhempi jos ei sen vertaa viitsi omiaan komentaa.