Hei!
Olen kolmekymppinen pienten lasten äiti. Kielsin uskoni ja maailma vei minut 18 vuotiaana. Sittemmin olen avioitunut ja saanut lapsia, kolmatta odotellaan. Viime aikoina on herännyt kaipaus seuroihin taas, mutta monet käytännön asiat pelottaa.
Puolisoni ei ole taustaltaan lestadiolainen, ja esimerkiksi ehkäisyasia tulisi ongelmaksi. Lapseni ovat käyneet silloin tällöin seuroissa isovanhempiensa kanssa, mutta ovat tottuneet myös esimerkiksi elokuvissa käymään jne.. Muutoin heitä ei ole kasvatettu erityisen uskonnollisesti. Miten heidän kanssaan tulisi toimia? En haluaisi kuitenkaan heidän elämäänsä muuttaa kokonaan, jotenkin tuntuu, että se hämmentäisi heitä kovasti.
Ehkäisyasiaan liittyen vielä se, että oma terveyteni ei tulisi kestämään lisäraskauksia, olen joutunut pohtimaan mm. kohdunpoistoa lähivuosina? Onko se kamala synti? Toinen vaihtoehto on meillä sterilisaatio, mutta ehkäisyähän sekin on?
Pelkään mieheni reaktioita?Rakastan häntä ja olen onnellinen avioliitossani, eihän avioeroon tulla painostamaan minua?
Jos joku muu on pohtinut samantyyppisiä asioita, niin olisin kiitollinen vastauksista? Elämä olisi muuten kunnossa, mutta jotenkin on nykyään niin tyhjä olo. Haluaisin uskoa, mutta pelkään mitä arki toisi tullessaan, jos parannuksen tekisin.
Olen kolmekymppinen pienten lasten äiti. Kielsin uskoni ja maailma vei minut 18 vuotiaana. Sittemmin olen avioitunut ja saanut lapsia, kolmatta odotellaan. Viime aikoina on herännyt kaipaus seuroihin taas, mutta monet käytännön asiat pelottaa.
Puolisoni ei ole taustaltaan lestadiolainen, ja esimerkiksi ehkäisyasia tulisi ongelmaksi. Lapseni ovat käyneet silloin tällöin seuroissa isovanhempiensa kanssa, mutta ovat tottuneet myös esimerkiksi elokuvissa käymään jne.. Muutoin heitä ei ole kasvatettu erityisen uskonnollisesti. Miten heidän kanssaan tulisi toimia? En haluaisi kuitenkaan heidän elämäänsä muuttaa kokonaan, jotenkin tuntuu, että se hämmentäisi heitä kovasti.
Ehkäisyasiaan liittyen vielä se, että oma terveyteni ei tulisi kestämään lisäraskauksia, olen joutunut pohtimaan mm. kohdunpoistoa lähivuosina? Onko se kamala synti? Toinen vaihtoehto on meillä sterilisaatio, mutta ehkäisyähän sekin on?
Pelkään mieheni reaktioita?Rakastan häntä ja olen onnellinen avioliitossani, eihän avioeroon tulla painostamaan minua?
Jos joku muu on pohtinut samantyyppisiä asioita, niin olisin kiitollinen vastauksista? Elämä olisi muuten kunnossa, mutta jotenkin on nykyään niin tyhjä olo. Haluaisin uskoa, mutta pelkään mitä arki toisi tullessaan, jos parannuksen tekisin.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Etsi muualta hengellinen koti kuin lestapiireistä.
ei ole omana kokemuksena, mutta uskaltaudu vain! Kyllä asiat järjestyy. Ei avioeroon pakoteta kun olette onnellisesti aviossa. Olisi tietysti onnellista jos miehesikin ymmärtäisi ja helpompaa sinulle. Lasten elämä olisi taatusti tulevaisuudessa helpompaa ja turvatumpaan jos he pysyisivät uskovaisina. KOhtu poistetaan jos se lääketieteellisistä syistä nähdään tarpeelliseksi. EI tarvitse kantaa huolta, Jumala huolehtii sinun puolestasi ja siunaa jos uskallat luottaa elämäsi ja perheesi hänen varjelukseensa.
kivasti sanottu:) Tulehan vaikkapa suviseuroihin!
olisi kiva mailailla kanssasi :)
alkaisitko..?
Koska et ilmeisesti vielä ole "hurahtanut", vaan kykenet punnitsemaan asioita myös järjellä, tässä vähän mietittävää.
Usko sinänsä pitäisi olla jokaisen omakohtainen asia, eikö niin. Mutta vl:ien kulttuurin tuntien voin sanoa, että elämästäsi tulee melkoisella todennäköisyydellä hyvin vaikeaa. Ja myös perheesi elämästä. Vl yhteisön ainut tuki ei-uskovaisen miehesi suhteen tulee olemaan hänen käännyttämisessään. Samoin on lapsien suhteen. Ja jos mieheltäsi ei kysytä yhtään mitään, arvannet seuraukset.
Olet itse perheen lapsi, jossa isä kääntyi vl:läisyyteen.
"Mutta vl:ien kulttuurin tuntien voin sanoa, että elämästäsi tulee melkoisella todennäköisyydellä hyvin vaikeaa. Ja myös perheesi elämästä. Vl yhteisön ainut tuki ei-uskovaisen miehesi suhteen tulee olemaan hänen käännyttämisessään. Samoin on lapsien suhteen. Ja jos mieheltäsi ei kysytä yhtään mitään, arvannet seuraukset."
Aivan huvittavaa. Senja-täti ei tunne asiaa ollenkaan,niin tuolla lailla väittää. sinulla ei ole minkäänlaista kokemusta eikä näkemystä asiasta,ja noin kirjoitat.
huvittavaa :) että kaikkea sitä saa lukea :)
Kirjoitat "Vl yhteisön ainut tuki ei-uskovaisen miehesi suhteen tulee olemaan hänen käännyttämisessään"...
Hmm, siskoni mies ei ole vl ja olemme kavereita ilman mitään ongelmia. Koskaan en ole edes yrittänyt häntä millään tavalla käännyttää. Hän kuulee uskostamme lähinnä siskoni kautta ja tietää, että voi kysyä, jos haluaa. En ole koskaan havainnut mitään "pakkokäännytystyötä" hänen suhteensa muidenkaan perheenjäsentemme taholla. Hänellä on täysi vapaus ja oikeus olla omaa mieltään tai olla edes ottamatta kantaa mihinkään uskonnolliseen kysymykseen. Miten he ovat sitten keskustelleet ehkäisy- ja muut asiat vaimonsa - siskoni - kanssa on luonnollisesti heidän yksityisasiansa. Ei kannata niin kauheasti yleistää...
että muuta kuin tuu valtakuntaan vain sinä kolmen lapsen äippä. ei se tule tunnolle kanteeks
kun Jumala on sinun tuntosi herättänyt.Jumala on luvannut olla omiensa kanssa päivien loppuun asti. Voimia annetaan silloin kun niitä tarvitaan. Itse olen perheessäni ja suvussani ainut uskovainen. Helppoa se ei ole, mutta ei se ole helppoa kellään, ei edes niillä, jotka ovat lapsesta asti uskoneet.
Minullekin hankalinta oli juuri tuo sama:miten muu perhe, suku, ystävät suhtautuvat. Sielunvihollinen on niin katala, että se iskee siihen arimpaan kohtaan. Pelottelee, että menetät rakkaimmat. Kyllä ne rakkaat pysyvät,ei niitä menetä.
Ja kaikille asioille löytyy ratkaisu aikanaan. Lapsillahan on jo kosketusta uskomisen asioihin ja niin on miehelläsikin, kun kerran suvussasi on uskovaisia.
Siunausta sinun elämääsi. Minä rukoulen sinulle voimia, että jaksaisit uskoa sovintosaarnan kohdallesi.
Olen kyllä jo aika pitkälle ratkaisuni tehnytkin, en usko, että saan rauhaa enää ilman uskomista. Tämä oli jo askel eteenpäin. Ehkä lähdenkin käymään suviseuroissa. Pelottaa vain ottaa mieheni kanssa esille näitä asioita. Omalle rauhanyhdistykselle en ole vielä valmis menemään, kun pelkään vastaanottoa siellä. Haluaisin kuitenkin tehdä ratkaisuni itse ja ilman painostusta. En myöskään haluaisi herättää läheisissäni turhaa toivoakaan!
Kiitos kaikille vastanneille! Huomasin, että en olekaan aivan yksin ajatuksieni kanssa!
Semmoista asiaa vaan neuvosin kun lueskelin nää kirjotukset täs että juttele näistä asiosta miel.jossain muualla kuin tällä palstalla esim.mailailemalla jonku vl:n kanssa yksityisesti.Tämä siksi,että täällä liikkuu niin paljon kaikenlaista "muka vanh.lestaadiolaista" ja sen sellasta.Tulee asoihin parempi selvyys eikä turhia väärinkäsityksiä niinkään.
On kumminkin muistettava etta parannus on taivaan Isän kädessä,eikä se ole otettavissa kuin apteekin hyllyltä.Ei siis alkuunkaan meidän kädessämme.Mutta sitä sopii Luojalta rukoilla.
olen vl äiti,ja voisin kirjoitella kanssasi..
omassa perheessänikin on paljon asioita joista sekä minä että sinä opittais enemmän keskustelemalla ja suhteuttamalla muutenkin ajatuksiamme yhteen...:)
Omaa sähköpostiani, tiedä mitä siitä seuraisi. Uskaltaisitko sinä antaa omasi? Ensi viikolla olisi aikaa, kun lapset ovat taas hiukan hoidossa sairastelujakson jälkeen...
On helppo luoda uusi sähköpostiosoite, joka ei paljasta kenellekään identiteettiäsi. Voit luoda uuden vaikka sivujen www.yahoo.com tai www.hotmail.com kautta. Uusi osoitteesi voisi olla vaikka [email protected]. Onnea eteenpäin!
P.S. Jos kieli tuottaa ongelmia, varmaan suomi24:n kautta saa tehtyä uuden osoitteen suomeksi.
tässäpä osoitteeni: [email protected]
olisin oikeasti iloinen jos kirjoittelisit..