"Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kommentoi Oulussa tapahtunutta 12-vuotiaan ulkomaalaistaustaisen pojan puukotusta torstaina viestipalvelu X:ssä.
– Keskellä päivää, keskellä kauppakeskusta, nuoren puukotus. Toivottavasti uhri selviää. Katurikollisuuden, jengien ynnä muiden kanssa seurataan valitettavasti samaa kehityskulkua kuin muissakin maissa. Hallitus toimii kyllä, mutta on tämä karmeaa, millaista tässäkin maassa jo on, Purra kirjoitti.
Kun poliisi kertoi perjantaina aamulla, että puukotuksesta epäillään noin 30-vuotiasta suomalaista miestä, jolla on taustaa äärioikeistolaisissa liikkeissä, Purra julkaisi uuden kommentin X:ssä.
– Ääriliikkeitä, huumeita, ryöstöjä, jengejä – ongelmat kasvavat. Turvallisuuden heikkeneminen on otettava vakavasti, rangaistuksia korotettava ja lopetettava hyssyttely kaikenlaisen väkivallan edessä. Oulun uhri 12-vuotias, tekijällä taustaa äärioikeistoliikkeessä, sanoo KRP, Purra kirjoittaa X:ssä.
Iltalehti kysyi Orpolta, mitä mieltä hän on Purran ensikommentista, joka on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä sosiaalisessa mediassa.
– Tässä tapauksessa on varmaan kyse myös siitä, että meiltä poliitikoilta odotetaan aika nopeaa reagointia. Itse pyrin selvittämään mahdollisimman tarkkaan, mistä on kyse. Eiköhän tässä ollut nyt vähän nopea reagointi, Orpo sanoo."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2a8ad296-8145-4172-814d-ae5f39597b9d
On tämä Orpon kaksilla rattailla ajelu jo säälittävällä tasolla. Ensin Rydman ja nyt Purra. Kokoomuksessa niellään nyt ihan mitä tahansa hallitusvaltaan hirttäytymisen hengessä ja vain siksi, ettei hallitus vaan missään nimessä kaatuisi? Kaikki menee läpi, Purran venkoilu äärioikeistolaisen terroriteon kohdalla ja Rydmanin alaikäisten ahdistelun. Moraalikato on todella suurta hallituksessa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7c67ff47-11fe-4549-9b32-62a71cfbf674
Taas Orpo downshiftasi rasisti-valtionvarainministerin sanomisia, tällä kertaa Oulun puukotuksesta!
12
145
Vastaukset
- Anonyymi
"Riikka Purran kommentti Oulun puukotuksesta nostatti kritiikkivyöryn"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7c67ff47-11fe-4549-9b32-62a71cfbf674
Veikkaanpa vaan, että Orpokin tulee saamaan pian osansa kritiikistä. Ja syytä onkin. - Anonyymi
Eipä nämä meidän "huippupoliitikot" näytä koskaan oppivan.
Kun tapahtuu jotakin hirveää ja kauheaa mistä ei ole vielä viranomaisen jakamaa faktatietoa julkisuudessa. Niin pitäisi vaan laittaa ne omat värilasit pöydälle kun alkaa X:ssä tai muuallakaan kommentoimaan ja kauhistelemaan.
Johtopäätöksiä vetämään.
Korkeintaan kauhistella ja se siinä kunnes tietoa on asiaa kommentoida.
Mutta kun ei. - Anonyymi
Oliko ollut uhoa ja suukopua?
- Anonyymi
Ei muuta kuin sakinhivutusta sekä tervaa ja höyheniä vaan alv-kuningattarelle.
- Anonyymi
miksi moktar gubta ei kirjoita samalla nimellä kuin maahanmuutto suomi24 sivulla?
aloitus - Anonyymi
Orpolla ei ole mitään muuta tavoitetta kuin olla pääministeri, hinnalla millä hyvänsä.
- Anonyymi
Milloin breiviikiläisyys sa lopun Suomen poliittisella kentällä ?
- Anonyymi
Tältä perskokkarien äärioikeistolaisuuden päänsilittelyltä pitäisi katkaista siivet välittömästi.
- Anonyymi
Syytä kannattaa etsiä ennemminkin päihteistä kuin mistään muusta, Oulussa on erittäin vakava päihdeongelma ja muutamat suurehkot toimijat saavat jatkaa toimintaansa vaikka ainakin kadulla ovat tunnettuja tekijöitä tai yhteenliittymiä. Kyseessä täytyy olla viranomaisten pitkäkestoinen operaatio tai sitten kyseessä on aarniomainen " lupa". Nimittäin nämä jakelijat ovat monelle oululaisille tuttuja liike-elämän eri aloilta. Kyseessä on siis yrittäjiä, Kalevan artikkeleissakin mainittuja henkilöitä. Ei nämä katunistit tuota huumekauppa pyöritä vaikka saavat karmeita aikaan, asialla on ainakin päällisin puolin kokoomuslaista porukkaa, on käynyt niinkin että nykyistä kansanedustajaa on luottamuksellisesti lähestynyt eräs lastensuojelun työntekijä niin tämän edustajan kautta ovatkin nämä luottamukselliset asiat levinneet juurikin huumeita levittäviin piireihin, siis tämä kokoomuslainen on kaikessa naiviudessaan ja huomionhakuisuudessaan levittänyt kuulleitaan luottamuksellisia asioita. Tässä kuviossa on mukana yrittäjiä ja yrittäjien lapsia, sieltä ne suuremmat määrät huumeita leviää eikä apteekkimurroista. Suurin osa yrittäjistä on tietysti yhteiskunnan kantavia voimia, mutta Oulun huumekaupassa on usea yrittäjä tai yrittäjän lapsi mukana, luulen että tietyt suhteet vaikuttavat siihen että huumeiden tuoma kurjuus ei lopu tuosta kaupungista.

vaikuttaa aloitus olevan Moktar.Gubtan käsialaa?
kts. maahanmuutto suomi24
eikö se vihakirjoittelu lopu kokoomus?- Anonyymi
Vaikuttaa? Olen aloittaja, enkä kyllä todellakaan tunnista itseäni miksikään väittämäksesi "Moktar.Guptaksi". Salaliittoteoreetikkoko olet?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1394051
- 1211581
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2831402Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.701396Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181254Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791131Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie471128- 301086
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601071- 601028