Milloin PS

Myöntää että oli virhe mennä kokomuksenkans samaan hallitukseen.?
47229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

persut menis vaikka putinin kanssa on ne sen verran tyhmii

Äänestä
  • Riikka oon niin hirvittävän tyhmä ja naivi.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Riikka oon niin hirvittävän tyhmä ja naivi.

    Totta puhut ja täysi PSYKOPAATTI koska ei näytä välittävän yhtään ihmisten hädästä!

    Äänestä

Persuilla ei väliä kenenkassa, kunhan pääsee hillotolpalle.

Äänestä
  • Nin on.

    Äänestä

Perussuomalainen puolue yrittää hoitaa meidän kaikkien suomalaisten yhteisiä asioita muiden puolueiden kanssa yhdessä sovitun hallitusohjelman mukaan, johon kevään -23 eduskuntavaalit antoivat mahdollisuuden täällä Suomessa.
Punaisen viivan vasemman puolen keihäänkärkinä pitämät hankkeet Suomessa ja koko Euroopassa yhteinen velkasosialismi ja väestövaihto eivät ole ihan päälimmäisinä puoluetta äänestäneiden eikä meidän suomalaisten enemmistönkään ajatuksissa. Eikä me nyt täysin hulluja olla.
Edellisen pääministerin Sanna Marinin Ex demarin oma polku toisen taskulle oli kyllä sellainen polku, että sen kääntäminen ei onnistu kädenkäänteessä - paljon on korjattavaa, että talous saadaan takaisin oikeille raiteille ja käsiä omiin taskuihin, kun on laskujen maksamisen hetki.
Arvoisat vanhat toverit nyt on tanssit tanssittu ja on työn teon vuoro, muute meidät hukka perii.

Äänestä
  • Näin sanoo työtön ja tyhmä persu

    Äänestä

  • Äläpä taas unohda Sipilän hirmuhallitusta.

    Äänestä

  • Talous? Juuri sitähän tämä hallitus nyt tuhoaa!? Konkursseja, työttömyys kasvaa ja työllisyys heikkenee.

    Tämän lisäksi tämä hallitus köyhdyttää opiskelijat, yksinhuoltajat ja sairaat. Heti aluksi piti saada tappelu aikaiseksi työntekijöiden kanssa.

    Ja käydäänkö nyt suomalaisten taskuilla? Ennätys velkaa velan päälle. Velkaa otetaan jotta rikkaat porskuttaa!!

    Perkele!

    Äänestä

  • 😂🤣😂 Mikä on muuttunut, velkaa otetaan vielä enemmän, vaikka ei ole bandemiaa.
    Edellisenhallituksen hallitus aikana oli töitä, nyt työttömyys huipuissaan.
    Työantajat ovat saaneet maksataa yhteiskunnalla osan teettemästään työstä, mutta nyt tämähallitus ei enää maksa, sitten teidän pitäisi vaatia työnantajia maksamaan sellaista palkaa jolla tulee toimeen.
    Onneksi tyvätuloisia ei riitä kaikille porvaripuolueille, Kokoomus kuoriikermat kakunpäältä syö kakun, murusista kamppailevat Kepu ja Persut.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Äläpä taas unohda Sipilän hirmuhallitusta.

    🤔🤔🤔 Eikö Persut olleet siinäkin mukana, silti joillekin upposi Purran lupaus. EMME LÄHDE HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Äläpä taas unohda Sipilän hirmuhallitusta.

    Emme unohda, mutta tämä 2019-2023 kauhukainetti kyllä hakee vertaistaan maamme asioiden paskomisessa.... Naurettavaa edes yrittää äärivasun kiistää, koska FAKTAA löytyy niin paljon, kiitos netin.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    😂🤣😂 Mikä on muuttunut, velkaa otetaan vielä enemmän, vaikka ei ole bandemiaa.
    Edellisenhallituksen hallitus aikana oli töitä, nyt työttömyys huipuissaan.
    Työantajat ovat saaneet maksataa yhteiskunnalla osan teettemästään työstä, mutta nyt tämähallitus ei enää maksa, sitten teidän pitäisi vaatia työnantajia maksamaan sellaista palkaa jolla tulee toimeen.
    Onneksi tyvätuloisia ei riitä kaikille porvaripuolueille, Kokoomus kuoriikermat kakunpäältä syö kakun, murusista kamppailevat Kepu ja Persut.

    TAAS TROLLIT VAUHDISSA... Seuraavassakaan jutussa ei ole mitään perää:

    "velkaa otetaan vielä enemmän"
    Velkaa otetaan, koska edellinen ei järjestänyt rahoitusta kaikille viime hallituspäivinä tekemilleen päätöksille, kuten surullisen kuuluisalle SUSI_SOTELLE, eikä huomioinut 3-4Miljardin korkoja, johon heidän löysä rahanjakopolitiikkansa johti

    "vaikka ei ole bandemiaa."
    Kannattaa katsoa netistä, sieltä löytyy koronatilasto, joka kertoo, ettei ole vieläkään ohitse, vaikka Marinin hallitus lopetti testaukset ja julisti sen flunssaksi.

    "Edellisenhallituksen hallitus aikana oli töitä, nyt työttömyys huipuissaan."
    Kannattaa katsoa netistä työttömyystilastoja erityisesti huomio kiinnittyy kesään 2022, jolloin konkurssit ja irtisanomiset lähtivät nousuun raketin lailla. Eli VUOSI ennen Orpon hallitusta. Lisäksi työllisyyden parantamisessa huomio kiinnittyy lakimuutokseen, jolloin Marinin hallitus NOSTI työttömäski laskettavien ikärajaa. Ei siis ihme, että työllisyys parani.

    "Työantajat ovat saaneet maksataa yhteiskunnalla osan teettemästään työstä,"
    Tämähän se vasta kannattavaa businestä oli, jolla Marinin hallitus paransi työllisyyttä ja jonne pumpattiin satoja miljoonia.

    "sitten teidän pitäisi vaatia työnantajia maksamaan sellaista palkaa jolla tulee toimeen."
    Tuokin on vaikeampaa, kun Marinin hallitus salli 0-tuntisopimukset ja pienyrittäjät, joille ei tarvitse maksaa ollenkaan peruspalkkaa... Lisäksi kannattaa muistaa se, kuinka paljon kyseisen hallituksen aikana maahamme tuli halpatyövoimaa Bangladeshista, Filippiineiltä, Thaimaasta ja monesta Afrikan maasta... <miten luulet tuon vaikuttavan suomalaisten työllistymiseen, kun firmat saavat tukea ottaessaan noita tuotihenkilöitä???

    "mutta nyt tämä hallitus ei enää maksa"
    Tällä hallituksella EI OLE VARAA ottaa kymmeniä miljardeja tulonsiirtoja "harrastustoimintaan" vaan ihmisiä pitää saada oikeisiin palkkatöihin.

    Äänestä

  • Persut ovat hallituksessa ja eduskunnassa hoitamassa ainoastaan omaa henkilökohtaista talouttaan.

    He nakkaavat paskat Suomen ja tavallisten suomalaisten asioille.

    Äänestä

Aina kun Persut ovat hallituksessa niin perseelleen menee! Ihan sama missä hallituksessa ovat.

Kun koko puolue on syntynyt valittamisella ja räkyttämisella niin eihän nämä lopettaa osaa.

Kun valittaa että kaikki on huonosti, niin onhan meillä tarpeeksi törppöjä jotka uskoo. Mutta sitten kun pitäisi itse yrittää, totuus paljastuu!

Äänestä
  • Niin sitten ei tule mitään.

    Äänestä

  • "Kun koko puolue on syntynyt valittamisella ja räkyttämisella niin eihän nämä lopettaa osaa."

    Miksihän kuvaat tuota omaa viestiäsi??

    Äänestä

Osa persuista on siitä onnellinen.eivät huomaa että kokoomus käyttää hyväkseen. Kaikki leikkaukset kääntyy Purraan koska leikkaukset näin ei hyvältä näytä. Ja vielä puolue joka profiloitui köyhien puolustajaksi jakaa nyt Purran hahmossa rahaa rikkaille. Ivaa työttömiä ja köyhiä sakset kädessä
Ja käyttäytyy kuin Euroopan omistaja.

Äänestä
  • No se sentään näkyy jo suosion laskussa ja lisää somalilapsen puukotuksessa jonka tekijä on sekopää persuja ihannoiva rikollinen.

    Äänestä

  • Vähänkin kouluja käyneet ja joiden ÄO on yli 60 tietävät, kuinka demokaattinen hallitus Suomessa toimii. He tietävät, että HALLITUSPUOLUEET YHDESSÄ päättävät asioista HALLITUSOHJELMAN MUKAAN.
    He tietävät, kuinka Persiilleen edellinen halliltuskausi meni, kuinka edellisissä vaaleissa koplattiin ja taktikoitiin äärivasemmiston toimesta ja yritettiin tuhota demoratia. NYT äärivasutrollit edelleen yrittävät mustamaalata hallitusta, joka korjaa heidän mokiaan... Joihinkin kannattajiin tämä saattaa tehota, siis noihin, joiden kyntä eivät ole penaalin terävänpiä..... eli ÄO alle 60

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    No se sentään näkyy jo suosion laskussa ja lisää somalilapsen puukotuksessa jonka tekijä on sekopää persuja ihannoiva rikollinen.

    "persuja ihannoiva rikollinen."

    Persuja ihannoivia löytyy yli miljoona suomesta... Mistähän ihmeestä SINÄ tiedät tuon puukottaja kuuluneen siihen ryhmään, siitä kun ei missään uutisissa kerrottu???

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Vähänkin kouluja käyneet ja joiden ÄO on yli 60 tietävät, kuinka demokaattinen hallitus Suomessa toimii. He tietävät, että HALLITUSPUOLUEET YHDESSÄ päättävät asioista HALLITUSOHJELMAN MUKAAN.
    He tietävät, kuinka Persiilleen edellinen halliltuskausi meni, kuinka edellisissä vaaleissa koplattiin ja taktikoitiin äärivasemmiston toimesta ja yritettiin tuhota demoratia. NYT äärivasutrollit edelleen yrittävät mustamaalata hallitusta, joka korjaa heidän mokiaan... Joihinkin kannattajiin tämä saattaa tehota, siis noihin, joiden kyntä eivät ole penaalin terävänpiä..... eli ÄO alle 60

    Kaikkea paskaa sitä suolletaan suusta! Jos porvari olisi edes vähän järjissään muistaisi koronan ja sen hoidon ja rahat joita yrityksille jaettiin kokomus ja persut olivat myös vaatimassa nyt on muisti heillä mennyt ja tuomitsevat yhteisen sopimuksen suomen parhaaksi

    Äänestä

Orpo istui Purran persiillä tuleen.
Eikä Purra edes vieläkään tajua sitä.😁😝

Äänestä
  • Orpohan on niin ihana Purran mielestä ja nii-in superhuumorintajuinen Nasu!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Orpohan on niin ihana Purran mielestä ja nii-in superhuumorintajuinen Nasu!

    Tässä persuPurralta kysytään "hyynörintajua", kunhan sille taliaivolle selviää miten Orpopiru käytti häntä.
    Mahtaa hajota koko akka ja joutua suljettuun psykiatriseen sairaalaan loppuiäkseen, mikäli uskaltaa ja kykenee tunnustamaan itselleen, että hän oli ja on vain pelkkä hyväksikäyttönukke.
    On sen sortin heikko psyyke Riikalla, ettei tule kestämään - nyt jo alkumetreillä ihan psykoottinen, räyhää koko ajan.

    Äänestä

  • orpo ja purra pitäis pistää kaasukammioon välittömästi ei tarvittais sitä tulta!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Orpohan on niin ihana Purran mielestä ja nii-in superhuumorintajuinen Nasu!

    Siinähän meillä TOSI LEMMENPARI!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tässä persuPurralta kysytään "hyynörintajua", kunhan sille taliaivolle selviää miten Orpopiru käytti häntä.
    Mahtaa hajota koko akka ja joutua suljettuun psykiatriseen sairaalaan loppuiäkseen, mikäli uskaltaa ja kykenee tunnustamaan itselleen, että hän oli ja on vain pelkkä hyväksikäyttönukke.
    On sen sortin heikko psyyke Riikalla, ettei tule kestämään - nyt jo alkumetreillä ihan psykoottinen, räyhää koko ajan.

    Koville otti purralle vaaliilta kun näki miten kävi rupesi rasva valumaan agneihosta ja silotetut kuopat pärstässä tulivat entistäsyvemmät .eikä varmasti tajunnut että syy oli saksikäsi Riikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    orpo ja purra pitäis pistää kaasukammioon välittömästi ei tarvittais sitä tulta!

    Tässä taas hyvin tyypillinen, rauhaa rakastavan äärivasun mielipide:

    "orpo ja purra pitäis pistää kaasukammioon välittömästi ei tarvittais sitä tulta!"

    Äänestä

Kyllä nimi on enne: piru mikä piru tuo Orpopiru! Ilkeä huijari.

Äänestä
  • Melkein kaikki tietävät mitä Kokoomus puuhaa, mutta Persut eivät vieläkään.
    Nyt tehdään kovat leikkaukset, jotta seuraavassa hallituksessa Kokoomus ja Keskusta saa höllentää.
    Persut ihmettelevät siltikin vielä miksi näin kävi.

    Äänestä

Ei milloinkaan! Ministerin palkka on sen verran kova. Ja persut tykkää pistää köyhiä kyykkyyn. Sitä tuntee sitten itsensä vahvaksi kun toista polkee!

Äänestä
  • Persut eivät ole seuraavas hallituksessa, ellei Kokoomus vielä heitä tarvitse. Eikä tarvitse jos ja kun saavat Persuilta maakunnista äänet takaisin.
    Persu avittavat siinä hyvin, kun suosivat Ruotsinkielisten seutujen terveydenhoidon palveluita, muita paikkakuntia heikentämällä.

    Äänestä

Mietitäänpä hetki ihan ajatuksen kanssa, vaikkapa seuraavia asioita:

Suomen Inflaatio laski nyt EU:n korkeimmasta EU:n alhaisimmaksi ja siksi EKP on nyt laskemassa korkoja, mikä on ISO helpotus kymmenilletuhansille 2019-2023 velkaantuneelle.

Suomalaisten ostovoima NOUSI ekaa kertaa sitten 2019, tosin 2019-2023 kaudellahan se ROMAHTI 2009 tasolle.

Kesällä 2022 alkanut hurja irtisanomisten ja konkurssien määrä on kanssa onneksi rauhoittumassa ja monien alojen odotukset vihdoin nousussa....

Äänestä

Varmaan myöntävät viimeistään silloin kun kannatus on alle 5%

Äänestä

Persut vaaliliittoon Hamasin ja Isisin kanssa. Puukko heiluu samaan malliin.

Äänestä

Milloin kokoomus tajuaa että oli virhe ottaa puupää- persut hallitukseen? Kun apinat pääsee auton rattiin niin metsään mennään että rytisee. Missä persu, siellä sekasotku.

Äänestä

Miten mairee Soinikin aikoinaan,kun pääsi kokoomuksen apupojaksi. Palkka: kiertolainen?

Äänestä

Yksikään puolue ei ole pystynyt pitämään kannatustaan kun on lähtenyt kokoomuksen kanssa hallitukseen.Vain kokoomus säilyttää sen n.20% kannatuksensa koska kaikki kokkarit äänestää.Ja silti kokoomus ajaa vain rikkaimman 5% etuja!

Äänestä

Kokoomus käy seuraavaksi sunnuntailisien kimppuun ja Riikka hoitaa homman maaliin räksyttämällä vuorotyötä tekeville.

Äänestä

Ja jos joku valittaa Purra huutaa että menkää punikit töihin...töihin jossa ei itse ole ollut koskaan kuten ei mm.työvoima ministeri Satonen!

Äänestä

Ei persut myönnä virheitään. Sanna Marinin vika!

Äänestä

Mikäs virhe hallitukseen meno muka oli? Nythän päästiin rökittämän köyhiä ja ay-mafiaa! Nam!

Äänestä

Milloin kokoomus, KD ja RKP myöntävät, että virhe muodostaa hallitus
PS:n kanssa ? eivätkö ne tajua vieläkään, vaikka hallituksen suosio on
vain 35 %.
Ei ehkä haittaa, kun on hillotolpassa kiinni ?

Äänestä

Se hillotolppa, se hillotolppa!

Äänestä

Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun sosiaalidemokraatit ja vihervassarit kieltäytyvät hallitusyhteistyöstä. Sosialistit ja kommunistit asettavat maahanmuuttajat etusijalle. Suomi ja suomalaiset etusijalle, näin sen pitää olla.

Äänestä

Nykybersuille kelpaa mikä vain kunhan saavutetut hillotolppaedut säilyvät

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Myöntää että oli virhe mennä kokomuksenkans samaan hallitukseen.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu