Oulussa tapahtui toissapäivänä äärioikeistolainen terroriteko, kun tunnettu uusnatsi puukotti takaapäin lasta ja yritti murhata myös toisen paikalla olleen. PM @petteriorpo "tuomitsi" teon, muttei kyennyt tekemään sitä selkä suorassa mainitsematta kuvitteellista äärivasemmistoa. Eikä ole kuin reilu pari viikkoa kun sama PM väitti, ettei Suomessa äärioikeistoa olekaan.
Koska kirjoittaminen ja solidaarisuuden vastarintaliikkeeseen kutsuminen on se, johon oman aggressioenergiani mieluiten suuntaan, niin tässäpä pieni tiivistelmä siitä, miksi PM Orvon retoriikka "äärivasemmistosta" pelaa suoraan uusnatsien pussiin.
"Äärioikeistolaiset terrori-iskut eivät siis ole sairaan ihmisen reaktiivisia impulsseja, kuten Orpo, pääministerimme, sanoo, vaan systemaattista, väkivaltaista ja proaktiivisesti aggressiivista kulttuuria, joka pyrkii tuhoamaan ja hajottamaan saadakseen itselleen valtaa. Orpon venkoilu mielenterveysongelmista ja "mutku kommarit" -sananhelinä kiillottaa pelikenttää uusnatsiliikkeille, ja siis aktiivisesti osallistuu sen proaktiivisen aggressiiviseen viestintään.
Tätä tarkoitan, kun sanon, että hallitus on aktiivisesti luomassa aggressiivista ja vihamielistä yhteiskuntaa ja kulttuuri-ilmapiiriä. Kuten Foucault sanoo vallasta, voidaan myös aggressiosta sanoa samaa: siellä missä on valtaa, on myös vastavaltaa. Niinpä pääministerin itsensä puheet ovat jo radikalisoivia: ne saavat ihmiset vihaisiksi ja reaktiivisiksi. Ne saavat antifasistiset liikkeet heräämään, ja ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Aggressio lisää aggressiota, kuten aina jaksan muistuttaa.
Ja tämä on nimenomaan äärioikeiston tarkoituskin: saada vastarinta liikkeelle, hajottaa ja nousta hallitsemaan. Luoda kaaosta, vihaa, väkivaltaa ja pelkoa. PM Orpo on tälle kauhistuttavalla tavalla sokea.
Aggression voi purkaa kuitenkin myös toisin: solidaarisuudella, yhteisillä rintamilla ja aktiivisella puuttumisella. Niinpä: puutu kun näet rasismia. Mene väliin. Ole puolella. Vaadi enemmän, läheisiltäsi ja hallitukseltasi. Toimi yhdessä, sillä väkivallaton joukkovoima on suurempi kuin (vielä) pieni väkivaltainen ääriliike. Tehdään se yhdessä ennen kuin on liian myöhäistä."

Vastaukset 25
Vanhimmat
Orpo saisi vastata miksi hallituksessa on puolue jonka jäseniä on terroristijärjestön tapahtumissa mm. puhujina.
USA julisti Pohjoismaisen Vastarinliikkeen terroristiorganisaatioksi.
Eikös juuri persujen meppiehdokkaanakin ollut tällainen juhlapuhuja? Juuri hänen tieltään Purra raivasi Hakkaraisen ulos koko puolueesta. PVL juhlapuhuapersu jäi kuitenkin valitsematta. Kuten se toinenkin PVL juhlapuhuja joka piipahti persuministerinäkin.
Jokaisen ammattipoliitikon tiedossa on äärioikeistolaisten etnofobinen viha.
Jo 2016 äärioikeistolaiset heittelivät polttopulloja pakolaiskeskuksiin.
Miksi korkean tason kokenut poliitikko väittää, ettei Suomessa ole äärioikeistoa ?
Koko äärioikeisto on samaa äärioikeistoa.
Eihän Orpo voi tunnustaa olevansa äärioikeistolainen, kun on aivan samanlainen kuin persutkin.
Orpo ja Purra loukkaavat kansalaisia aliarvioidessaan heidän älykkyyttään.
Ei kansa mitä tahansa p*skaa niele, vaikka he niin uskovat, että kaikki menee läpi
ja kuinka kauan vain.
Orpo haluaa nyt Rydin pois ministerinpallilta, se on samaa
"salonkikelpoisuus"- valhetta kuin, että Purra ei muka ole rasisti eikä PS
olisi äärioikeistopuolue.
Orpon on pakko yrittää puhdistaa PS:n mainetta, ettei hallitus hajoaisi.
EK voisi heittää silloin Orpon pihalle.
Orpolla alkaa olla mainetta.
Maahanmuuttajat ovat äärettömän rasistisia,jos siihen puuttuu,saa sinunlaisesi suvakon kimppuunsa.
Äärioikeistolainen mielensäpahoittaja projisoimassa?
Ei,en ole äärioikeistolainen.Olen kantasuomalainen,ja tahdon elää turvallisessa maassa,en rikollisten,ja raiskaajien terrorisoimassa valtiossa.
En ole poliittinen,mutta porvaripuolueet ovat syynä suomen konkurssiin,ja elämme lainarahalla,kuinka pitkään?.
Jos vielä syytät eri mieltä olevia natseiksi,etsin sinut käsiini,ja teet silloin tiliä nimittelyistäsi,aivopesty idiootti.
Mitä mieltä olet lapsia ahdistelleesta Rydmanista? Entäs työmiehestä?
On jäänyt tuo uutinen näkemättä.
Oi aikoja, oi tapoja, oi tappoja.
Orpoa vaivaa ideologinen sokeus.
Orpo on pelimies vaikka vehkeet olisivat ruosteessa.
Orpon "arvot" ovat heittäneet häränpyllyä sitten vuoden 2017 kun heittivät persut ulos hallituksesta.
Nyt kelpaa orvollekin äärioikeisto.
Perskokkareet voisivat oikeastaan yhdistyä yhteisten "arvojen" myötä.
Siinäpä tuli puolueen arvoille sopiva nimikin.
On pieni ihme, että Suomea johtavat juuri nyt tällaiset voimat kuin Perussumalaisten Purra ja Kokoomuksen Orpo. Kummankin mainitun henkilön puheet ja teot eivät ole loogisessa suhteessa keskenään. Luvataan sitä ja tehdäänkin päinvastoin. On selvä, etä juuri nyt kyllä moni äänestäisi toisin. Jotakin rehellistä on Suomi nyt viime aikoina menettänyt, eikä se ole pikkuasia. Tämä epäsuhta oikein loistaa olemassaolollaan. Ei ihme, jos sillä suuntauksella on jo menetetty vaalien mukainen enemmistö . Näin sivusta katsoen näyttää siltä, että kyllä tämä on myös huomattu. Laskujen maksu tulee eteen ennemmin tai myöhemmin. Ja sama suuntausvain jatkuu, vaikka se on Suomelle huono asia. Kyllä sen ovat jo viisat huomanneet! Valta vaihtuu aikanaan. Katsotaan käykö näin!
Ei valitettavasti käy niin.
Olen vuosikausia lukenut vastaavia viestejä,ja joka äänestyksessä ovat äänestäneet kokoomusta ym porvaripuolueita.Vaalivilppiä on tapahtunut,ja todistajiakin on ollut.Silti rikolliset ovat saaneet vallan.
Orpo on asemassaan vain äärioikeiston tuella.
Ennätyksellisen säälittävä pääministeri. Tuhoisa hallitus.
Totta!
Orpo tuomitsi rasismin aikaisemminkin, mutta toteutti sen jälkeen esimerkiksi asumistuen leikkauksen. Eduskunta ei halua nähdä kausaliteettia ääriliikkeiden tai yksilön opitun aatteellisen häiriökäyttätymisen ja heikentyneen sosiaaliturvan aiheuttaman pahoinvoinnin välillä. Yksittäistapaukset eivät siihen syytä annakaan, mutta kyllä tutkijoiden olisi tilastollisesti tai muuten oltava sen suhteen valppaina. Perusturvan heikkenemisellä on vaikutukset jotka on tiedostettava. Väkivallan eri muodot ovat niitä.
Orpon-Purran hallitus on parasta mistä suomen natsit voisivat koskaan saada. Natsien unelmapoppoo.
Äärioikeistolainen PS ei puhu koskaan rasismista eikä tuomitse rasismia, hihhih.
Se puhuu vain väkivallan tuomitsemisesta.....
Äärioikeistolainen rasistinen PS kiertää rasismi-aiheen.
Orpo sivusta vakuuttelee: "Suomessa ei ole äärikeistoa" -
eikä näin ollen rasismiakaan .....? Sitäkö Orpo yrittää valehdella ?
Orpo: Aina namusetää tarvitaan (ei puuseppää).