Kyläyhteisöt joissa märehdittiin asiat naapureiden kesken. En tiedä onko niin vielä maaseudulla esim. somen myötä. Laitellaanko vaan naapureille whatsappeja ja messengerejä? Vielä ei niin kovin kauan sitten naapurit pelmahtivat usein ilmoittelematta avonaisesta ovesta sisään peremmälle. Istuivat tuvan penkille jotkut ei edes sen koommin puhuneet. Muistan lapsuuden kesistä Pohjois-Savosta. Nykyisin taitaa ajatus kauhistuttaa monia. Itse en halua yllätysvieraita koska haluan varautua jos joku tulee. Ovat loppuneet sukupuuttoon jo sunnuntaina ilmoittelematta kylään pelmahtavat. Kahviaikaan sopivasti osuivat. Niin tuli mieleen kun näitä lukee kuinka yksin moni on. Joistain ketjusta tulee mieleen vanha kyläyhteisö jossa tuetaan naapuria jos joku mättää. Täällä monia tsemppaajia nyymejä joiden naamaa ei nää. Nykyajan somenaapurilähiö yhteisö voi olla hyvä juttu. Seassa niitä negaajia mutta saavat usein äkkilähdön ajetaan joukolla pois😅niin tää on varmasti hyvä uskon monille!
Yhteisöt oli ennen
Anonyymi-ap
29405
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Juuri näin.
Sellainen yhteisöllisyys puuttuu tai on todella harvassa nykyään.
On itsella muutamia ihania kokemuksia naapuriavusta, kuten viime kesänä tein ison maalausremontin mökilläni, vaikka kuinka tikkailla kiipuin niin pituus ei vaan riittänyt mökin kattokolmion maalaamiseen.
Naapuri tuli pyyteettömästi apuun ja samalla omalla sirkkelillä leikkasi muutamat laudat jotka terassiltani vaihdoin.
Vastavuoroisuutta yritän aina kun ikinä mahdollista.
Pakkoyhteisöllisyyden ajajilla saattaa myös olla oma lehmä ojassa ja joskus myös tarkuitesperät esim jonkun hwnkilön vahingoittamnen johtamallaan ns yhteisöllä.
Toinen ihminen voi ajatella että autetaan kaikia, niitä eniten joilla ei ole yhteisöä, joilla suurin avun tarve. Eikä niin että vuorollaan vain naapureita.
Näin se juuri on ei sallita olla yksin jotta voidaan satuttaa.
Samaa mieltä 😄
Ei aloituksessa tarkoitettu varmaan pakkoyhteisöllisyyttä. Kaikki apu on vapaaehtoista. Ei niin että tarvitsee rynnätä naapurin tontille paskatalkoisiin koska siellä on tänään kantamassa siivouspäivä jne. Yhteisöllisyys voi olla henkistä tsemppausta joissa puhutaan asioista. Sille on tarvetta kun näitä lukee. Samoin on hienoa jos joku auttaa naapureitaan puolin ja toisin. Sekin on luonnekysymys ja vapaaehtoista.
Kuulin että talkoot-sana tuli maalaisille vasta 90-luvulla tutuksi. Sitä ennen oli normaalia, että naapuria autetaan ilman mitään termejä erikseen.
Se puhuminen on sitä että ensin persraiskataan ja sitten virnuillaan siitä koko loppuelämä. Henkilöt vaihtuu mutta sama puheenaihe eli järjestelmällistä kiduttamista. Tapahtuu myös tiedotusvälineiden kautta. Saatananpalvoja vapaamuurarit pystyvät näitä järjestämään isolla porukalla.
Saatananpalvojille ei riitä nautintoon enää hetkellinen kiduttaminen vaan täytyy keksiä miten voisi koko elämän ajan kiduttaa. Niin että ei tee itsaria ne satanistiset johtajat tietää koska löysätä että menee tilanne ohi ja näyttää hetken valoisalta ja sitten taas jatketaan. Myös lääkäreitä kuuluu tähän porukkaan.
Sivusta pakko kommentoida, että kuulin suvun tarinoita, että 50-luvulla sotien jälkeen läheinen sukulaiseni (edesmennyt) oli yli 50 talkoissa vuoden aikana. Kaikki rakennettiin talkoilla. Mitään kun ei ollut.
Kaikki ovat hyvin yksin omissa oloissaan ja erillään. Maaseudulla asuvatkin tuntuvat hekin olevan aina omissa porukoissaan, menevät mökeilleen (joilla on). Ennen oli maalla juhlia. Oli maitojuhlia, piimäjuhlia, hirvipeijaisia, juhannusjuhlia ja puhumattakaan häistä, jotka saattoivat kestää useamman päivän. Käytiin kylässä. Tänä päivänä ajetaan ökymaastureilla maalla 80 alueella 100/h ja mielellään ajettaisiin kävelijätkin pientareille. Sitten alkaa ralli taas sunnuntaina iltapäivällä, kun pitäisi ajaa vihaisena ja krapulaisena takaisin Helsinkiin.
Täällä kaupungissa autan, minkä voin. Nyt on käynyt eri ihmisiä kylässä ja se on mukavaa. Haluaisin tosin olla enemmän tekemisissä sukulaisteni kanssa. Tarvitsisin mökin, minne ihmiset voisivat tulla. Olen sosiaalinen.
Tuo on valitettavasti vähän pelin henki nykyään.
Minulle vapaalla sopii sellainen hidas tyyli, aamiaista mökin terassilla pitkään, useampi kuppi kahvia ja murulle tänne hyvää huomenta ja yötä.
Ihmiset haluavat rauhoittua mökeillään. On mukava lukea lehteä, juoda kahvia ja katsella maisemia. Jos hankkisin mökin, niin sinne ei tulisi ketään kuitenkaan kylään, kun kaikki haluavat olla omilla mökeillään. 😀
Ei ihmiset halua olla omilla mökeillään
Yleisesti? Ainakin tunnen monia, jotka ovat aina mökeillään, mutta toki on varmaan heitä, jotka haluaisivat kyläilemään toisten mökeille.
Niin ajellaan niin, että hiekka pöllyää. Somen kautta pidetään yhteyttä vaikka naapurissa asutaan. Jopa sometellaan samassa asunnossa seinien läpi perheenjäsenille. Kaikki elävät omissa bunkkereissaan. Sain hyvän opetuksen tähän aloitukseen juuri ystävätär joka sairastaa vaikeaa syöpää ilmoitti juuri viestillä olevansa lähellä. Yllätysvierailu, mutta otan vastaan kilometrejä yleensä välissä 130.
Minkä opetuksen sä kuvittelet saaneesi?
Minä en halua olla missään tekemisissä naapurini kanssa. Yhden heistä. Silti se tulee ja kyselee henkilökohtaisia asioita hvetin kyylä.
Autokin pitää jättää riittävän kauaksi ja laittaa mummomoodi päälle tarvittaessa, ovelta ovelle kaupustelua ei sallita, mutta lahjoittaminen tai pyyteetön antaminen sallitaan.
Maaseudulla on vielä hiljaisempaa sosiaalisuuden suhteen. Siinä yksi syy miksi viihdynkin asua ja elää maalla. Olen niitä ihmisiä, jotka kuormittuu muista ihmisistä ja hälinästä ihan valtavasti.
Sitten en voi yhtään hyvin laumoissa. Tuntuu, että teen kivuliasta kuolemaa laumoissa ollessa ja eläessä. Yksin taas elämäni oikein voimistuu ja voin hyvin.
Mikäs sen mukavampaa.
Maalla on mukavaa, eläimet pihapiirissä ei aiheuta ahdistusta, mutta ihmiset ympärilläni missä vaan aika helposti ja usein aiheuttaa.
Jätän suosiolla kaupat yms. väliin jos kumppani menee mielummin. Ei mulla ole tarvetta olla ikinä missään tapahtumissa missä sosialisoidaan. Pikemminkin joudun keräilemään voimia niitä varten, että edes viittin niihin lähteä. Mielummin jätän menemättä ja oon ittekseni. 🙂
Joskus se ajatus ihmisten kanssa sosialisoimisesta on niin voimakasta, että tulee ihan jonkinlainen kohtaus. Paniikkikohtausta muistuttava ahdistuskohtaus.
Huono olo, hermotoni aiheuttaa vaikka mitä oireita silloin, kivetyn ja ahdistaa älyttömästi tietää, että kohta mun pitää mennä johonkin ihmisten pariin, enkä yhtään halua nähdä ketään.
Olen jotenkin ihmisistä saanut tarpeekseni.
En tiedä pystyykö sosiaaliset ihmiset ymmärtämään tämmöistä, jotka nauttii laumassa olosta?
Luulisin, että pystyvät riippuu ihmisestä itse ainakin haluan hälinästä pois.
Ainakin jotkut varmasti. Osa taas titeaa, että hanki elämä ymmärtömättä, että minun elämä ei tule onnelliseksi asioista joista hänen tulee. Hän tykkää ihmisten keskellä heilumisesta, minä taas en yhtään.
Kurjinta se on silloin, kun pitää lähteä töihin ja iskee ahdistus. Silloin vaan pakotan itseni ovesta ulos. Ellen tule fyysisesti niin kipeäksi, että oksentelen ja olo on kuin vatsataudissa. Pöntön juurella. 🙄
Onnekseni teen töitä lasten parissa. Lapset ei jostain syystä ikinä ahdista, mutta aikuiset helposti ja usein. Lasten kanssa on helpompaa olla mitä on ilman jatkuvaa kritiikkiä. Ehkä siksi, oon kai traumautunut aikuisista. Enkä jaksa niitten tyhmiä näkemyksiä.
On toki muutamia aikuisiakin joitten seurassa viihdyn. Mutta he onkin enemmän luonnonlapsia, jotka ei kritisoi ja hauku ketään ihmisiä, vaan kohtekee kaikkia hyvin ja kunnioittavasti. Heidän kanssa oon ok. Ei ahdista yhtään.
Minä myös pidän pienten lasten hoitamisesta ja saan siitä paljon iloa ja hyvää mieltä.
parisenkymmentä vuotta sitten peräsuoleen puuttumisella haluttiin aiheuttaa sellaista häpeää ettei suuta voisi avata. Nyt media rummuttaa sitä oarhaana seksinä ikinä jota pitäisi saada aina lisää. Siis ihmisen ulostamiseen tarkoitettua kanavaa eli peräsuolta.