Hei !!! sinä dan koivulaakso tai mikä lienetkään, etkö vieläkään tiedä anarkisti että itse kuulut terroristi järjestöön nimeltä antifa!! Sinulla ei ole varaa huudella mihinkään ja syytellä ketään kulumisesta mihinkään. Itse olet ollut aina ensimmäisenä riitaa haastamassa ym. sen verran monet kerrat on nähty.
Että sillä lailla
1
50
Vastaukset
- Anonyymi
Syytä kannattaa etsiä ennemminkin päihteistä kuin mistään muusta, Oulussa on erittäin vakava päihdeongelma ja muutamat suurehkot toimijat saavat jatkaa toimintaansa vaikka ainakin kadulla ovat tunnettuja tekijöitä tai yhteenliittymiä. Kyseessä täytyy olla viranomaisten pitkäkestoinen operaatio tai sitten kyseessä on aarniomainen " lupa". Nimittäin nämä jakelijat ovat monelle oululaisille tuttuja liike-elämän eri aloilta. Kyseessä on siis yrittäjiä, Kalevan artikkeleissakin mainittuja henkilöitä. Ei nämä katunistit tuota huumekauppa pyöritä vaikka saavat karmeita aikaan, asialla on ainakin päällisin puolin kokoomuslaista porukkaa, on käynyt niinkin että nykyistä kansanedustajaa on luottamuksellisesti lähestynyt eräs lastensuojelun työntekijä niin tämän edustajan kautta ovatkin nämä luottamukselliset asiat levinneet juurikin huumeita levittäviin piireihin, siis tämä kokoomuslainen on kaikessa naiviudessaan ja huomionhakuisuudessaan levittänyt kuulleitaan luottamuksellisia asioita. Tässä kuviossa on mukana yrittäjiä ja yrittäjien lapsia, sieltä ne suuremmat määrät huumeita leviää eikä apteekkimurroista. Suurin osa yrittäjistä on tietysti yhteiskunnan kantavia voimia, mutta Oulun huumekaupassa on usea yrittäjä tai yrittäjän lapsi mukana, luulen että tietyt suhteet vaikuttavat siihen että huumeiden tuoma kurjuus ei lopu tuosta kaupungista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263038
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651026Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121000- 30946
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku49916Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44806