Alla oleva viestiketju koskien Topi- Keittiöiden ja kaupungin välistä tilasopimusesitystä on muutamassa päivässä saanut kymmeniä kommentteja ja yli tuhat näyttökertaa. Asia siis kiinnostaa kalajokisia ja hyvä niin, tämän kokoluokan julkisen rahankäytön pitäisikin kiinnostaa. Jos kaupunginvaltuutetut luette näitä kommentteja niin tässä muutamia evästyksiä mietittäväksi ennen kuin teette päätöksiä.
Ensinnäkin, oletteko valmiita myöntämään 3,5 miljoonaa kaupungin varoja tällaiseen hankkeeseen jossain Topi- Keittiöiden taloudellinen tilanne on näinkin epäselvä? Olisiko syytä vähintäänkin siirtää päätöksentekoa sen verran että pöytään saadaan oikeat ja ajantasalla olevat luvut yhtiön veloista, mahdollisista viime vuosina maksetuista osingoista ym. talouteen ja maksukykyyn vaikuttavista seikoista. Lisäajan ottaminen ei tämän kokoluokan asiassa ainakaan haittaa.
Koska osa valtuutetuista on selkeästi esteellisiä tämän asian käsittelyssä, niin heidän tulisi ihan päätöksenteon yleisen uskottavuuden nimissä jäävättä itsensä. Jos näin ei tehdä, kaikki sen jälkeen seuraava parran pärinä suhmuroinnista ja hyvä veli- kytköksistä on täysin ymmärrettävää. Siinä tapauksessa saatte juuri sitä, mitä tilaatte.
Nämä evästykset ovat nousseet mieleen kun on tuota aiempaa viestiketjua lueskellut. Muitakin ajatuksia ja kommentteja on muille lukijoille varmasti pyörähtänyt mieleen. Latokaa niitä nyt tähän alle, puolesta tai vastaa, aivan miten asiat koette. Loppuviimen valtuutetut päättää mitä asiassa tehdään. Toivottavasti asiaa käsitellään huomisessa valtuustossa perusteellisesti, avoimesti ja hyvän hallinnon ja päätöksenteon periaatteita noudattaen.
Evästyksiä valtuutetuille
44
1259
Vastaukset
- Anonyymi
Mikäs se olikaan kuljetusliikkeen nimi, joka kaappeja kuljettaa...?
- Anonyymi
Kuljetus Rahkola on Topi Keittiöiden kuljetuksista vastaava liikekumppani.
- Anonyymi
Arveletko, että rahtikustannuksissa olisi saattanut olla pientä tinkivaraa jo vuosikymmenten ajan?
- Anonyymi
Noinpa juuri. On ilmeistä, että tietoja halutaan salata ja jollain verukkeella pakottaa valtuutetut tekemään kiireinen päätös. Olisi ensiarvoisen tärkeätä selvittää Topin viime vuosien tilanne. Esim juuri tuokin, että ovatko omistajat mahdollisesti ja kuinka paljon kaiken varalta jo tyhjentäneet Topin kassaa. Ja miten taataan se, että tuo 3,5 miljoonaa oikeasti menee yritykselle ja sitä ei jaeta osinkoina omistajille?
- Anonyymi
Onko kukaan laskenut, kuinka paljon on laitettu Marinan alueeseen ja onko missään päätetty parkkipaikkojen asfaltoinneista kalleille tonteille. Tässähän on pienestä summasta kysymys verrattuna edellä kerrottuun rahansyytämispaikkaan. Semmosta suhmurointia!?!
- Anonyymi
Ne rahat on jo menetetty kun päätökset on tehty. Tässä olisi vielä mahdollisuus vaikuttaa näiden 3,5 miljoonan kohdalla. Ainakaan minulle 3,5 miljoonaa ei ole pikkuraha, ei edes silloin kun se maksetaan kaupungin pussista.
- Anonyymi
Marinan dyynikylästä ei ole kukaan ostanut tonttia, kaikkiin joihin on rakennettu, on vuokrattu tontti.
- Anonyymi
Tässä taas tarkoituksella sotketaan ja vertaillaan Marinaa ja sataman rakentamista yksityisen firman asioihin. Ne ovat kaksi täysin erilaista asiaa. On se pikkuisen outoa, jos 3,5 miljoonaa annetaan yksityiselle yritykselle. Tosiasiassa ei ole mitään takeita, että sitä rahaa kaupunki saisi koskaan takaisin. Sillä eihän kaupunki voi mennä määräämään minne yritys rahansa pistää, vaikka ne rahat olisi saatu kaupungilta.
- Anonyymi
Tuota noin, kaupunki lyö lähes 10 milliä vierasvenesatamaan, se raha myös mennyt ei tule takaisin. Betonipaaseja ajetaan kahdella rekalla koko kesä kaupungin laskuun ilmaiselta kuulostaa.
Kyllä piikki on auki kivoihin projekteihin ja kavereille. Normi toimintaa Kalajoella.
- Anonyymi
Niin kyseessä lienee osakeyhtiö jonka osakkeet omistaa yksi suku, vaatisi kyllä perinpohjaisen selvityksen ennrn mitään päätöksiä.
- Anonyymi
Ei saada takaisin niitäkään rahoja, mitä kaupunki syytää Marinaan. Turha alikulkukin maksoi yli kaksi miljoonaa. Helppoa täällä on tuhlata veronmaksajien rahoja.
- Anonyymi
Ei se ole turha.
- Anonyymi
Tuossa yritetään sotkea kaksi aivan eri asiaa yhteen. Marinat, satamat ja tunnelit ovat aivan eri asia kuin yksittäisen suvun yritystoiminnan tukeminen.
- Anonyymi
Hyvät valtuutetut. Ottakaa nyt asia tosissanne. Järki käteen. Ei kaupungin rahaa saa hyville kavereille tuhlata.
- Anonyymi
Noinhan sen pitää olla. Mutta uskaltavatko valtuutetut käyttää järkeänsä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noinhan sen pitää olla. Mutta uskaltavatko valtuutetut käyttää järkeänsä?
Mitäs jos sillä rahalla pelastetaan 150 työpaikkaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noinhan sen pitää olla. Mutta uskaltavatko valtuutetut käyttää järkeänsä?
Tivotaan, että järki voittaa. Ja jos 3,5 miljoonaa kaivoon yritetään hukuttaa, niin valituksia kiireesti tekemään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs jos sillä rahalla pelastetaan 150 työpaikkaa?
Eipä niillä työntekijöillä nytkään taida kummemmin töitä olla. Lomautuslaput on lyöty kouraan ja moni jo muualla töissä.
Jos ei yrityksen bisnekset luista niin miksi sitä pitäisi tekohengittää julkisilla varoilla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä niillä työntekijöillä nytkään taida kummemmin töitä olla. Lomautuslaput on lyöty kouraan ja moni jo muualla töissä.
Jos ei yrityksen bisnekset luista niin miksi sitä pitäisi tekohengittää julkisilla varoilla?Se on rakennusalalla ihan yleinen tilanne. Bisnes on luistanut vuosikymmeniä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs jos sillä rahalla pelastetaan 150 työpaikkaa?
Entä jos firma menee konkurssiin ja rahat menetetään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä jos firma menee konkurssiin ja rahat menetetään.
Kyllä se vuoden vielä. Potkii, mutta jos rakennusala ei ala elpymään niin sitten peli pelattu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs jos sillä rahalla pelastetaan 150 työpaikkaa?
Ei onnistu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei onnistu
Oletko varma?
- Anonyymi
Kyllä Riley ja lämpimästi kannattava Hande hoitaa homma Yuggigsen pyhän, korkeimman tahdon mukaisesti.
- Anonyymi
Kovin huolestuttavalta näyttää Topin taloustilanne. Kahden edellisen tilikauden tiedot julkaisematta (laki velvoittaa), osakepääoman menetys rekisteröity syyskuussa 2023 ja tällä hetkellä on eläkevakuutusmaksut rästissä (eläkeyhtiön kanssa maksujärjestely voimassa).
- Anonyymi
Mitä tarkoittaa tuo osakepääoman menetys? Tavallisena maallikkona en sitä ymmärrä. Kun eläkevakuutusmaksut on rästissä, niin kaupunginko ne pitäisi nyt maksaa antamalla 3,5 miljoonaa?
- Anonyymi
Ei kenenkään silmät kestä lukea sitä
- Anonyymi
Kolmella ja puolella miljoonalla ostetaan verotuloja :))))
- Anonyymi
Kaupunginjohtaja kyllä puhui milleistä:)))
- Anonyymi
Se on sitä vauhtisokeutta..miljuuna on milli vaan..
Kolmen konstin timpermanni laittaa asiat halki, poikki, pinoon..
- Anonyymi
Mitä auttaa 3,5 miljoonaa, jos tilauksia ei ole tarpeeksi? Mitä työntekijät tekevät töissä, jos töitä ei ole?
- Anonyymi
Olet ymmärtänyt aivan väärin. Ei sitä 3,5 miljoonaa Topille ole annettu siksi, että töitä tulisi lisää. Sillä rahalla maksellaan entisiä velkoja pois ja se raha riittää muutamaksi vuodeksi, että johtajille voidaan maksaa palkat ja ehkä osinkojakin voidaan pikkuisen maksaa, jos niin päätetään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet ymmärtänyt aivan väärin. Ei sitä 3,5 miljoonaa Topille ole annettu siksi, että töitä tulisi lisää. Sillä rahalla maksellaan entisiä velkoja pois ja se raha riittää muutamaksi vuodeksi, että johtajille voidaan maksaa palkat ja ehkä osinkojakin voidaan pikkuisen maksaa, jos niin päätetään.
Noin se vähä kun säkillä kantas valoa tupaan josta puuttuu akkunat.
- Anonyymi
Topi-keittiöiden aika tuli ja se meni ihan turhaa sitä on velkarahalla yrittää tekohengittää ei ne annetut miljoonat mene kuin johtajien taskuihin eivät työntekijöiden,sitäpaitsi markinnoilta löytyy nykyään paljon laadukkaampia tuotteita toppe on liian vanhanaikainen ja pien i firma ihan idioottimaista sitä on tekohengittää enää
- Anonyymi
Topikeittiöt on erittäin moderni ja laadukkailla koneilla hyviä kaapistoja tekevä tehdas, tämä tuleva avustus toivottavasti helpottaa , kuitenki kaupunki tulee lopulta saamaan omansa takaisin, toivottavasti ,kohti valoa Toppelaiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Topikeittiöt on erittäin moderni ja laadukkailla koneilla hyviä kaapistoja tekevä tehdas, tämä tuleva avustus toivottavasti helpottaa , kuitenki kaupunki tulee lopulta saamaan omansa takaisin, toivottavasti ,kohti valoa Toppelaiset.
Toivotaan toivotaan
- Anonyymi
Kun katsoo nyt julkaistuja kahden viime tilikauden lukuja , niin on jokseenkin päivänselvää, ettei TopiKeittöt tule selviämään veloistaa. Eli nyt tämän kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen takia tullaan menettämään paitsi yritys ja sen tarjoamat työpaikat, niin myös 3,5 miljoonaa kaupungin varoja. Eli laajennettiin tulevan konkurssin aiheuttamia vahinkoja ihan kunnolla. Eihän nämä Topin kiinteistöt millään vastaa tuota Topille maksettavaa summaa. Mites on valtuutetut, pistetäänkö hattu kiertämään teidän keskuudessa ja kerätään teiltä nämä miljoonat? Olisko se sitä paljon puhuttua vastuunkantoa?
- Anonyymi
Kokoomushannalta varsinkin vois kerätä muutaman ylimääräisen miljoonan, sen verran paljon hänenkin busineksia on tuettu verorahoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomushannalta varsinkin vois kerätä muutaman ylimääräisen miljoonan, sen verran paljon hänenkin busineksia on tuettu verorahoilla.
Mitä yhteistä on minulla ja Topi Keittiöt Oy:llä? Kumpikaan meistä ei saa pankista 3;5 miljoonan lainaa.
Mitä yhteistä on joulupukilla, hammaskeijulla, ja Topi Keittiöiden lupauksella lunastaa kiinteistönsä takaisin Kalajoen kaupungilta? Kaikki ovat pelkkää satua.
Mitä yhteistä on kesäteatterilla ja Kalajoen valtuustolla? Kumpikin tuottaa näytelmiä ja yleisö maksaa. Kalajoen valtuuston tuottamat näytelmät vaan on ohjattu paremmin.
Kummasta löytyy enemmän järkevää ajatustoimintaa, graniittilohkareesta vai Kalajoen kaupunginvaltuustosta? Veikkaisin että graniittilohkareesta, mutta ei voi varmasti tietää kun se on murskattu ja ajettu täytemaaksi vierasvenesataman aallonmurtajaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä yhteistä on minulla ja Topi Keittiöt Oy:llä? Kumpikaan meistä ei saa pankista 3;5 miljoonan lainaa.
Mitä yhteistä on joulupukilla, hammaskeijulla, ja Topi Keittiöiden lupauksella lunastaa kiinteistönsä takaisin Kalajoen kaupungilta? Kaikki ovat pelkkää satua.
Mitä yhteistä on kesäteatterilla ja Kalajoen valtuustolla? Kumpikin tuottaa näytelmiä ja yleisö maksaa. Kalajoen valtuuston tuottamat näytelmät vaan on ohjattu paremmin.
Kummasta löytyy enemmän järkevää ajatustoimintaa, graniittilohkareesta vai Kalajoen kaupunginvaltuustosta? Veikkaisin että graniittilohkareesta, mutta ei voi varmasti tietää kun se on murskattu ja ajettu täytemaaksi vierasvenesataman aallonmurtajaksi.Hyvä juttu ja totta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomushannalta varsinkin vois kerätä muutaman ylimääräisen miljoonan, sen verran paljon hänenkin busineksia on tuettu verorahoilla.
Kannatan lämpimästi hanketta.
- Anonyymi
Järkyttävä juttu ja vielä järkyttävämpää on tuo valtuutettujen toiminta. Eikös tuossa olisi mahdollista, että joku/jotkut tekee päätöksestä valitukset kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Ne ei ehkä mene läpi - ei korppi korpinsilmää noki. Mutta voiskohan ne viivästyttää sen rahan maksamista Topille? Ehkä sillä aikaa koko firma loppuisi ja 3,5 miljoonaa säästyisi?
- Anonyymi
Kyllä Kalajoen kaupunginvaltuustossa rehottaa korruptio jota ei ole uskallettu tunnustaa,sen todistaa mm Topi keittiöiden rahoitukseen liittyvät epäselvyydet ja särkkien pysäköinninvalvonta ja sen epäonnistuminen jonka Kalajokiset joutuvat maksamaan kallis typerä kokeilu,
- Anonyymi
Kaupungin hallinto on tänä vuonna onnistunut mokailemaan asian kuin asian oikein huolella. Onneksi virkamiehet on nyt kesälomilla ja valtuutetut kesätauolla, saadaan vähän vetää henkeä ennen kun syksyllä taas jatketaan. . Mitäpä veikkaatte, kauanko menee ennenkuin saadaan lukea Topi- Keittiöiden konkurssista/ velkajärjestelyyn pääsystä? Kestääkö jouluun asti vai rysähtääkö aiemmin? Ja mitkä mahtavat sitten olla valtuutettujen selitykset kun niin käy?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799