mikä johti siihen että vihaa syntyy? Moktar.Gubta SDP?

Yhteiskunta
Maahanmuutto

Maahanmuuttokriittisyys johtaa vihaan
Moktar.Gubta
2024-06-15 08:22:52

Äärioikeistoon kuulunut, aiemman rikostaustan omaava mies puukotti värillistä lasta ostokeskuksessa. Tekijä yritti myös puukottaa seuraavankin uhrin, mutta ostoskeskuksen vartijat saivat tekijän taltutettua.

Suomessa on maahanmuuttajiin ja värillisiin kohdistuva vihapuhe tavattoman yleistä ja jopa jotenkin yleisesti hyväksyttyä. Kun kansanedustaja saa rikostuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaa, tekijä ylvästelee tuomiollaan ja eduskuntaryhmä selittää, että kun Suomessa ei sallita edes maahanmuuttoon kohdistuvaa kritiikkiä. Jos kansanedustajat, joiden tehtävänä on lakien säätäminen, vähättelevät Suomen lakeja ja oikeuslaitosta, he samalla nakertavat demokratiamme ydintä kuin tupajumi hirttä.

Suomessa nousee aika ajoin yrityksiä rajata vihapuhetta nykyistä täsmällisemmällä lainsäädännöllä. Tällöin perussuomalaiset nousevat heti vastarintaan. He selittävät, että kritiikin tulee olla aina sallittua. Tämä on kovin hurskasteleva vastaväite. Jokainen tolkun ihminen ymmärtää eron asiallisen kritiikin ja vihapuheen välillä.

Tietysti on niin, mielipiteistä ei ketään voi rangaista, tai puhe ei ole sama kuin teko. Mutta tässä touhussa on mukana monen kerroksen väkeä. Se, joka osaa sujuvasti kirjoittaa, kirjoittaa ivaa ja vihaa tihkuvia blogitekstejään. Nykynuoret tekevät someen nokkelia videoitaan, joissa julistetaan maahanmuuttajille hyvää kotimatkaa ja pakolaisille, että pysykää vain siellä kotona. Suuri enemmistö lukee blogeja ja katsoo videoita ja puhuu sitten niistä oppimillaan sanoilla työssä ja kotona. Tähän saakka kaikki on jäänyt vielä puheen tasolle.

Mutta jokaisessa joukossa on se pahnanpohjimmainen, se joka ei itse osaa kirjoittaa, tai joka ei oikein osaa edes sanottaa ajatuksiaan. Hän uskoo vakaasti mitä blogit ja videot opettavat. Tämä jantteri sitten heittää bensapullon VOK:in seinään. Tämä jantteri laittaa puukon povitaskuun ja lähtee ostarille.

Me tarvitsemme Suomeen pikaisesti lain vihapuheesta!
Parhain terveisin, Moktar

lainaus maahanmuutto suomi24

PS. ajankohtaista oulussa nyt
10265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

sdp

Äänestä

Eikö näitä aloituksia tee muut kun persut, kun Hakkaraisen rikostuomiostakaan ei ole tullut yhtään aloitusta?

Äänestä

Tutkitaan asiaa

Äänestä

uiu

Äänestä
  • Oikeistopolitiikan mahdollistaman ahneuden seuraus, valtava ja aina vain lisääntyvä kurjuus ja köyhyys.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yhteiskunta
Maahanmuutto

Maahanmuuttokriittisyys johtaa vihaan
Moktar.Gubta
2024-06-15 08:22:52

Äärioikeistoon kuulunut, aiemman rikostaustan omaava mies puukotti värillistä lasta ostokeskuksessa. Tekijä yritti myös puukottaa seuraavankin uhrin, mutta ostoskeskuksen vartijat saivat tekijän taltutettua.

Suomessa on maahanmuuttajiin ja värillisiin kohdistuva vihapuhe tavattoman yleistä ja jopa jotenkin yleisesti hyväksyttyä. Kun kansanedustaja saa rikostuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaa, tekijä ylvästelee tuomiollaan ja eduskuntaryhmä selittää, että kun Suomessa ei sallita edes maahanmuuttoon kohdistuvaa kritiikkiä. Jos kansanedustajat, joiden tehtävänä on lakien säätäminen, vähättelevät Suomen lakeja ja oikeuslaitosta, he samalla nakertavat demokratiamme ydintä kuin tupajumi hirttä.

Suomessa nousee aika ajoin yrityksiä rajata vihapuhetta nykyistä täsmällisemmällä lainsäädännöllä. Tällöin perussuomalaiset nousevat heti vastarintaan. He selittävät, että kritiikin tulee olla aina sallittua. Tämä on kovin hurskasteleva vastaväite. Jokainen tolkun ihminen ymmärtää eron asiallisen kritiikin ja vihapuheen välillä.

Tietysti on niin, mielipiteistä ei ketään voi rangaista, tai puhe ei ole sama kuin teko. Mutta tässä touhussa on mukana monen kerroksen väkeä. Se, joka osaa sujuvasti kirjoittaa, kirjoittaa ivaa ja vihaa tihkuvia blogitekstejään. Nykynuoret tekevät someen nokkelia videoitaan, joissa julistetaan maahanmuuttajille hyvää kotimatkaa ja pakolaisille, että pysykää vain siellä kotona. Suuri enemmistö lukee blogeja ja katsoo videoita ja puhuu sitten niistä oppimillaan sanoilla työssä ja kotona. Tähän saakka kaikki on jäänyt vielä puheen tasolle.

Mutta jokaisessa joukossa on se pahnanpohjimmainen, se joka ei itse osaa kirjoittaa, tai joka ei oikein osaa edes sanottaa ajatuksiaan. Hän uskoo vakaasti mitä blogit ja videot opettavat. Tämä jantteri sitten heittää bensapullon VOK:in seinään. Tämä jantteri laittaa puukon povitaskuun ja lähtee ostarille.

Me tarvitsemme Suomeen pikaisesti lain vihapuheesta!
Parhain terveisin, Moktar

lainaus maahanmuutto suomi24

PS. ajankohtaista oulussa nyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu