"Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sanoi Orpolle, että Suomessa pääministeri nimittää ministerit ja sitä Orpo ei voi kieltää. Virran mukaan Orpo katsoo sormien läpi toimintaa, jolla horjutetaan oikeusvaltion ydintä."
"– Miksi pääministeri Orpo tekee tästä hallituskysymyksen, kun kyse on ministeri Rydmanin luottamuksesta. Suomessa on vaihdettu ministereitä huomattavasti pienemmistä asioista. Tähänkö käytätte pääministerinä arvovaltanne? kysyi puolestaan vihreiden varapuheenjohtaja Bella Forsgrén."
"– Opposition välikysymys ja epäluottamus kohdistuvat koko Petteri Orpon hallitusta vastaan. Käytännössä oppositio esittää siis sitä, että maan hallitus ei nauttisi eduskunnan luottamusta. Meidän ryhmämme tukee Petteri Orpon hallitusta ja sitä, että vaikeassa tilanteessa hallitus kykenee jatkamaan työtään eteenpäin."
"– Jos hallitus on keskenään tehnyt sopimuksen, että ministeri Rydmanin luottamus on samalla koko hallituksen luottamus, te olette sen tehneet. Mutta tässä käsittelyssä on kyse ministeri Rydmanin luottamuksesta, ei koko hallituksen luottamuksesta. Ja tämä ei muutu, vaikka miten te yrittäisitte näitä sanoja muuttaa ja vääntää."
"Zyskowicz oli edelleen Lindtmanin kanssa eri mieltä.
– Kohta yksi: Suomessa jokainen puolue valitsee omat ministerinsä. Kohta kaksi: on täysin ymmärrettävää ja selvää, että jos ministeri Rydman saisi epäluottamuslauseen, niin perussuomalaiset lähtisivät hallituksesta. Kohta kolme: tämä tarkoittaisi Orpon hallituksen eroa. Näin ollen äänestämme Orpon hallituksen jatkosta, Zyskowicz debatoi.
PÄÄMINISTERI Orpo vastaili opposition kysymyksiin.
Hän sanoi, että kokoomuksen ja Rydmanin tiet erosivat pari vuotta sitten ja Rydman löysi uuden poliittisen kodin.
– Ja kuten edustaja Zyskowicz sanoi, Suomessa on ikiaikainen perinne, että hallituspuolueet nimeävät omat ministerinsä. Pääministerin tehtävässä minä arvioin ministereitä siinä, miten he hoitavat ministerin tehtäväänsä. Ja ministerin tehtävänsä hän (Rydman) on hoitanut luottamuksen arvoisesti. Luotan häneen ministerinä. Ja vaikka olenkin tässä pääministerin roolissa, voin sanoa, että hallituspuolue kokoomus luottaa myös, Orpo sanoi."
https://demokraatti.fi/mista-maanantaina-aanestetaan-lindtman-tama-ei-muutu-vaikka-miten-te-yrittaisitte-naita-sanoja-muuttaa
Kokoomus siis katsoo Rydmanin touhut sormiensa läpi vaikka itse potkivat hänet pihalle Kokoomuksesta. Valta juovuttaa selvästikin Kokoomuksessa. Jos panokset nousevat liian korkeaksi Kokoomuksen vallanhimon edestä, niin Kokoomus katsoo mitä tahansa sormien läpi? Mihin on kadonnut se sivistyspuolue, minä Kokoomusta takanavuosina vielä pidettiin? Ovatko uuden Kokoomuksen keskeiset arvot nykyään valta sekä raha ja näiden edestä kaikki muu on myytävissä demokratia-arvoja myöten? Rydman ei kelpaa Kokoomukseen, mutta Rydman kelpaa Kokoomus-vetoisen hallituksen ministeriksi perussuomalaisena?
Hyh hyh Kokoomus!
Kokoomuksen moraalikato paljastui?
15
165
Vastaukset
- Anonyymi
https://www.aamulehti.fi/pilapiirros/art-2000010498021.html
Poliitikon mielipide vaihtelee - Anonyymi
Tuon pidemmälle ei tarvinnut tuotakaan juttua lukea:
"Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sanoi..." - Anonyymi
No, Petteri ei nyt keksinyt muutakaan.
Tähän mennessä ainakaan nykyisen Orpon hallituksen ministerit eivät ole juopuneet vallasta samoissa määrin kuin edellisen SS viisikon koko porukka. Eiväthän he saaneet mitään valtakrapulassaan aikaan, eivät edes suunnitelleet miten saada lisää yrityksiä joiden tuotoilla sitten saadaan heidän masinoimansa velat maksuun vaan jättivät koko ongelman Orpon hallitukselle. Nyt nähdään Kokoomuksen johtama hallitus kykenee toimimaan vaikka vasurit haastavat sitä sotaan, mitä muuta kuin sotaa on ollut se lakko pelleily, jota vasurit ovat harjoittaneet ja saattaneet meidän talouttamme aina vaan syvempään suohon? Jos fiksuja olette niin keräätte nyt kolehdin jolla korvaatte vahinkonne yritysmaailmalle noiden lakkojen vaikutuksista, eiköös joku laskenut muutaman miljardin verran. Nyt vaan hattu kiertämään eri ay mafian osastoille paratiisi tilien tyhjäämiseksi ja vihdoinkin ay:n yleishyödylliseen käyttöön.
- Anonyymi
"Tähän mennessä ainakaan nykyisen Orpon hallituksen ministerit eivät ole juopuneet vallasta samoissa määrin kuin edellisen SS viisikon koko porukka."
Saisko jotain tarkennusta? Anonyymi kirjoitti:
"Tähän mennessä ainakaan nykyisen Orpon hallituksen ministerit eivät ole juopuneet vallasta samoissa määrin kuin edellisen SS viisikon koko porukka."
Saisko jotain tarkennusta?Orpon hallitus ei juuri muuta ole kerinnyt tekemään kuin korjailemaan SS viisikon kupruja.
On pitänyt alkaa miettimään mistä voidaan sopeuttaa mahdollisimman pienin vahingoin. Onhan niin, että kun opetettiin elämään lainarahalla niin se hieman kirpaisee kun sen jako loppuu. Siksi hommaa pitää miettiä ja edetä hitaasti jotta ehditään sopeutumaan.
On myös alettu jo ay liikkeen ajaminen demokratian pariin ja nyt pitää alkaa yritysten toiminta ympäristön korjaaminen jotta niitä saadaan tuottavina niputtain lisää.
Mihinkään noista nyt jo alkaneista toimista ei SS viisikolla ollut kykyä vaikka niiden tarve on jo vuoisia ollut nähtävillä! Se vaan Rinteen RAHAA ON oli liikaa iskostunut sosialistiseen mieleen!- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Orpon hallitus ei juuri muuta ole kerinnyt tekemään kuin korjailemaan SS viisikon kupruja.
On pitänyt alkaa miettimään mistä voidaan sopeuttaa mahdollisimman pienin vahingoin. Onhan niin, että kun opetettiin elämään lainarahalla niin se hieman kirpaisee kun sen jako loppuu. Siksi hommaa pitää miettiä ja edetä hitaasti jotta ehditään sopeutumaan.
On myös alettu jo ay liikkeen ajaminen demokratian pariin ja nyt pitää alkaa yritysten toiminta ympäristön korjaaminen jotta niitä saadaan tuottavina niputtain lisää.
Mihinkään noista nyt jo alkaneista toimista ei SS viisikolla ollut kykyä vaikka niiden tarve on jo vuoisia ollut nähtävillä! Se vaan Rinteen RAHAA ON oli liikaa iskostunut sosialistiseen mieleen!"Orpon hallitus ei juuri muuta ole kerinnyt tekemään kuin korjailemaan SS viisikon kupruja."
Orpon hallitus käyttänyt paljon aikaa keskinäiseen riitelyyn. Samoin Suomen tuhoamiseen. Työttömyys lähti heti yli vuosi sitten kasvuun ja kaikkea muuta tuhoa jotka ihan olleet luettavissa.
Kerro mitä edellisen hallituksen "kupruja" Orpon hallitus on korjaillut? Anonyymi kirjoitti:
"Orpon hallitus ei juuri muuta ole kerinnyt tekemään kuin korjailemaan SS viisikon kupruja."
Orpon hallitus käyttänyt paljon aikaa keskinäiseen riitelyyn. Samoin Suomen tuhoamiseen. Työttömyys lähti heti yli vuosi sitten kasvuun ja kaikkea muuta tuhoa jotka ihan olleet luettavissa.
Kerro mitä edellisen hallituksen "kupruja" Orpon hallitus on korjaillut?Olet täysi tollo Lyyli!
Orpon hallitus joutuu koko ajan vähentämään menoja koska tulot eivät riitä ja velkaannutaan koko ajan lisää. Siinä on suuri syy juuri edellisellä SS viisikolla! Joka ei osannut hoitaa taloutta vaan jatkuvasti rahoitti himojaan velkarahalla.
Orpon porukka joutuu myös korjailemaan ay mafian touhuja koska siellä ei osata kuin kiukutella. Edes työehtosopimuksia ei osata tehdä oikein eli palkat eivät seuraa markkinoiden tasoa. Kun työttömyys kasvaa pitää palkkoja alkaa laskemaan jotta hommat sujuvat ilman työttömyyden suuria lisäyksiä!
Työelämässä ay:n on myös päästävä eroon mafia luonteestaan ja alettava käydä rehellistä kauppaa palkoista. Jos halutaan lisää on myös ponnisteltava suuremman tuoton puolesta!
Tuosta voit itse miettiä kupruja SS viisikolle!
- Anonyymi
Anneli Jäätteenmäki joutui lähteen jopa pääministerin paikalta epäselvyyksien johdosta, mutta ei siinä silloinkaan hallitusvaihtunut.
Matti Vanhasesta leivottiin uusi pääministeri. - Anonyymi
Moniko työantaja hyvksyisi työntekijältään sen minkä pääministeri hyväksyy hallituksensa ministeriltä?
- Anonyymi
"Ovatko uuden Kokoomuksen keskeiset arvot nykyään valta sekä raha ja näiden edestä kaikki muu on myytävissä demokratia-arvoja myöten?"
Miten niin 'nykyään' ? Ainahan se on ollut. - Anonyymi
Ei Kokoomus piittaa, tyttöjen ahdistelua sallitaan liian pitkään. Kokoomus Orpon pitää ihan oikeasti puuttua Rydmanin käytökseen. Orpo antaa huonon signaalin kaikille siitä mikä on nuorten ja naisien arvo Suomessa.
Tämäkin kokoomukselainen
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cc6fa787-e788-4285-9aa1-27f1f48d16ec - Anonyymi
Zyskowicz tulee kokemaan täysin saman kohtalon kuin Orpo-Petterikin.
Kosto kun on jälkiruokalaji, joka on parasta raakana tarjoiltuna. - Anonyymi
Oikeisto ei tunne sanaa moraali kuin korkeintaan moraalisen krapulan yhteydessä.
- Anonyymi
Aivan.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1394051
- 1211581
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2831402Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.701396Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181254Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791131Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie471128- 301086
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601071- 601028