Kyllä ihmiset täällä ovat onnellisia turvallisuuden suhteen.
Kunhan saadaan vielä rajalaki voimaan. On enemmän turvallisuuden ja vakauden tunnetta. Toverit aikoi vihreitten kanssa vastustaa rajalakia. Heidän olemassa olonsa perustuu vastustamiseen.
Miten turvallinen tämä maa on? Rikkaimmatkin voi kulkea ilman henkivartioita keskuudessamme. Ihmetellytkin mm ay-johtajia, että lakoillaan tulee miljardi kuluja, ja edelleen vapaana liikkuvat. Työpaikkoja lähtee lakoilla, johtajat käärii hirmupalkkoja jopa 300 000 euroa vuodessa. 2x ministerin palkka. Vasemmistolasina suljettuihin ammattilliito järjestöihin ei muut pääse sisään kuin maksajina vain. Heillä olleet aina läheiset suhteet Neuvotoliiton tovereihin, puolin ja toisin pussailtu ja käyty kylässä.
Neuvostoliitossa vain jotka ammttilliittojen nimitystä oli KGB:n hallussa, siellä kun ei saanut lakkoilla. Lakoillakin toivat muihin maihin vaikutusvaltaansa, aina löytyi kuten itse sanoivat "hyödyllisiä idiootteja". Nyt Venäjä jatkaa Putinin johdossa Neuvotoliittoa, samoin elkein, nyt kävi kommunistisesssa Vietnamissa kylässä, siinnekkin luo lankojaan.
Meidän ay-liikeelle tärkeää antaa ay-jäsenmaksuja mm Palestiinaan, pommirahaa. Ay-liike on täysin poliittinen järjestö -mafia -korruptoitunut, kuten Venäjä suuntaisilla yleensä. Päässyt asemaansa SDP valtakaudella, joka saa korruptiona maksun siitä ay-liikkeeltä. Nämä tietenkin sanoo "eihän me vaan muut" Kuka muu nyt noin toimisi Venäjän alaisuusessa. Putin tyyli "ei Venäjä hyökännyt Ukrainaan"
Ay-liike liian poliittisena tulee lakkuttaa, tilalle epäpoliittinen työoloja kehittävä
15
116
Vastaukset
- Anonyymi
"Ay-liike liian poliittisena tulee lakkuttaa, tilalle epäpoliittinen työoloja kehittävä"
Meillähän on jo kaiken politiikan ulkopuolella toimiva epäpoliittinen työolojen- ja palkkojen kehittäjä.
Elinkeinoelämän keskusliitto.
Lopetetaan Ay-llike ja annetaan EK:n hoitaa hoitaa asiat, niin kaikki herrasta narriin kiittävät. - Anonyymi
Hohhoijaa, niin monta virhettä aloittajalla, että hämmästellä täytyy tietämättömyyttä.
Voit matkustaa ajassa taaksepäin ennen Ay liikeitten olemassaoloa. Miten hyvin asiat olivat 1800 luvun lopussa? Muutama harva patruuna, pappeja ja virkamiehiä. Tehtaissa työväki teki 16 tuntista päivää leipäpalkalla. Lapsiakin työssä koska isä tuupertui sairauksiin noin 40 vuotiaana.
90% ihmisistä eli ilman rahaa. Yhteyskunta ei kehittynyt. Miksi?
Vasta kun työväki yhtenäistyi alkoi myös markkinatalous kehittyä. Työstä joutui nyt maksamaan jonkinlaista palkkaa ja muutkin kuin patruunat, papit ja virkamiehet kykenivät ostamaan jotakin. Tämä kulutuksen lisäys päälukuna synnytti erilaisia yrityksiä. Orastava kapitalismi pääsi käyntiin.
Pitää muistaa, että Ay teki työväestä tehokkaan, koska mitä enemmän työväki sai parannuksia työpaikoilla ja jopa sairausvakuutuksia, sitä pitenpään työntekijä pystyi työtä tekemään.
Oli yllätys sekä työnantajille, että työntekijöille, että markkinat heräsivät henkiin.
Harva rikas, ei riitä markkinataloutta pyörittämään, sillä nämä eivät ehdi joka paikkaan käyttämään palvelua saati ostamaan. Syntyi partureita ja kahviloita.
Yhtäkään lomapäivää ei työntekijälle ole tullut ilman lakkoja! Ei työolojen parannusta.
Tutkimusten mukaan lakko ei köyhdytä yritystä koska lakkojen jälkeen ne kiritään aina samaan tuotantoon, joka menetettiin.
Lakkoon ovat syynä sekä työntekijät että työnantajat.
Ja Onko Ay liikkeeseen liittyminen "kommunismia"? Kaikista järjestyneinen liitto on Akava! Opettajat, lääkärit, insinöörit, jurustit ja ekonomit ovat Ay- liitoissa 90%:sesti mukana. Vain kouluttamattomilla tai aiemmin koulutetuilla on huono järjestäytymisaste.
Joten puheet Ay liikkeen olemisesta vasuri tai kommunismin porukoista kannattaa lopettaa! - Anonyymi
Kaikki oli erilaista 1800 luvulla, edes Suomea ei ollut itsenäisenänä maana jota itsenäisyyttä vasemmisto vastusti. Hevoskyyti oli ainoaa, junat tuli n 1880.
Autoja pikkuhiljaa alkoi ilmestymään, kävelyvauhdin juuri voittavana.
Ei sinne voi verrata kuin heikkoälyinen.
Melkein naurattaa vertaus hakemalla 1800 luvulle.
Nyt ay-johtajilla 300 000 € vuosipalkkoja, jo herrottuneet, eivät ole mitään asianajajia työtätekeville, vasemsmitolaisia heillä omat pöljät päämäärät kun omat taskut ensin täytetty.- Anonyymi
No niin, taas puhut silkkaa valhetta! Käy lukemassa Eduskunnan pöytäkirjat vuosilta 1917 ja 1918 opit uutta
Suomessa oli yksi vasemmisto puolue SDP ja useampi oikeistopuolue. Kun kaikille yllätyksenä Venäjällä puhkesi vallankumous (joka sekään ei ollut vasemmiston nostama) ryhtyi hajanainen oikeisto ajamaan Suomeen kuningaskuntaa. Tämä siksi, että virkamiesten ja papiston (kaikki ruotsinkielisiä) varmisti että heille tulee samat edut kuin Tsaarin aikana.
SDP ajoi voimakkaasti tasavaltaa edustuksellista päätösvaltaa nykyisen mallisella Eduskunnalla. Porvaristo ei tähän suostunut.
Ei edes silloin kun SDP:n äänisaalis oli yli 50% ajanut vasemmisto Suomea mihinkään sosialismiin.
Mutta näin isossa puolueessa on aina mukana joka suuntaan vetävää porukkaa jota on vaikea hallita.
Kommunustinen puolue perustettiin vasta sisällissodan jälkeen Ruotsissa 1922.
Lukekaa Eduskunnan pöytäkirjat niin tulette viisaammaksi. Löytyy netistä, ei tartte arvailla eikä puhua löperöjä! - Anonyymi
Kuules persu, juna tuli Suomeen 1862.
- Anonyymi
Vasemsmito paljastaa persutrollin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin, taas puhut silkkaa valhetta! Käy lukemassa Eduskunnan pöytäkirjat vuosilta 1917 ja 1918 opit uutta
Suomessa oli yksi vasemmisto puolue SDP ja useampi oikeistopuolue. Kun kaikille yllätyksenä Venäjällä puhkesi vallankumous (joka sekään ei ollut vasemmiston nostama) ryhtyi hajanainen oikeisto ajamaan Suomeen kuningaskuntaa. Tämä siksi, että virkamiesten ja papiston (kaikki ruotsinkielisiä) varmisti että heille tulee samat edut kuin Tsaarin aikana.
SDP ajoi voimakkaasti tasavaltaa edustuksellista päätösvaltaa nykyisen mallisella Eduskunnalla. Porvaristo ei tähän suostunut.
Ei edes silloin kun SDP:n äänisaalis oli yli 50% ajanut vasemmisto Suomea mihinkään sosialismiin.
Mutta näin isossa puolueessa on aina mukana joka suuntaan vetävää porukkaa jota on vaikea hallita.
Kommunustinen puolue perustettiin vasta sisällissodan jälkeen Ruotsissa 1922.
Lukekaa Eduskunnan pöytäkirjat niin tulette viisaammaksi. Löytyy netistä, ei tartte arvailla eikä puhua löperöjä!Suomen Kommunistinen puolue on perustettu suomessa 1918.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen Kommunistinen puolue on perustettu suomessa 1918.
Höpö höpö, Otto Ville Kuusinen perusti SKP:n Ruotsissa 1922
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö, Otto Ville Kuusinen perusti SKP:n Ruotsissa 1922
Eikö se perustettu Moskovassa?
- Anonyymi
Suurin oikeisto puolue oli noin 18% äänillä ja maassa oli kolme erilaista hyvin keskenään riitaisaa porvaripuoluetta mm ruotsinkielisten oma puolue noin 15% äänistä.
Tämän oikeistoryhimittymän riitaisuus esti sen että Suomeen olisi saatu nopeammin mm järjestyksen pitoelimiä. Nyt niitä hoiti kirkonkylissä ja kaupungeissa valkokaarti tai punakaarti. Usein molemmat samassa pitäjässä. Nämä kouluttamattomat usein lukutaidottomat houtivat tehtävää miten sattui ja usein humalassakin.
Helsingissä olleet SDP:n (ja muidenkin puolueiden) edustajat eivät kyenneet hillitsemään sekamelskan keskellä tapahtumia kaukana kirkonkylissä. Ei ollut puhelin yhteyksiä. Näiden eri ryhmien välille tuli aseellisia yhteenottoja.
Ja kun Eduskunta ei saanut sovittua juuri mistään olisi kuka tahansa osannut ennustaa, että rähinä siitä tulee. - Anonyymi
Lakkuttaa, mutta entäs Akava, vai onko se sitä parempaa ayliikettä?
- Anonyymi
KYLLÄ JUURI NÄIN TULEE TEHDÄ OIKEUSVALTIOSSA.
SAK TULEE LAKKAUTTAA.- Anonyymi
Miksi siivooja tai hitsari jos ovat Ay:ssä ovat kommunusteja, mutta jos juristi, opettaja, lääkäri tai ekonomi ovat Ay:ssä ovat kunnon kansalaisia?
Akava on ammattiryhmissä sitoutunein Ay:hyn. Opettajat, lääkärät, juristit, insinöörit ja ekonomit yli 90% Ay:ssä.
Ovatko nämä siis kommunusteja?
- Anonyymi
Mielestäni ay-liike saa jatkaa toimintaansa, mutta puolueisiin sitoutuminen pitäisi kieltää lailla.
- Anonyymi
Uutisista luettu EK laati hallitusohjelman.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1293299
- 1091331
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671285Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651116Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr151062Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791061IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku57989- 30976
Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42944- 46854