Persut veljeilee kokoomuslaisen miljonäärien kanssa

Onko oersut miljonäärejä, en ole tiennytkään

Kokoomus on monimiljonäärien etujärjestö
13228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kun persu pääsee kerran elämässä istumaan kokoomuslaisen vuorineuvoksen kanssa samalle penkkiriville, persu tuntee itsensäkin viisaaksi ja miljonääriksi, vaikka elääkin todellisuudessa asumistuella ja kelakaljan varassa.

Äänestä
  • : D HAHAAA!

    Äänestä

  • Mitä mieltä Aloittaja jos joku voittaa veikkauksesta miljoonia jopa kymmeniä miljoonia. Kadehditaan häntä. Minä en kuin en muitakaan rikkaita. Ihminen ssa menestyä. Mutta on tärkeää ettei leikata kaikista pienituloisimmilta .Nythän on hallitus leikannutkin. Todennäköisesti kokoomus vaati .Olisi pitänyt leikata jostain muualta. Olisi hyvä jos ei mistään tarvitsisi leikata.

    Äänestä

Tulehan sinusta porvari samalla kun äänestät oikeistopolitiikkaa, eikä siihen ole esteenä alle 3 000 € kk:si tulotkaan.

Äänestä

Orpo ei saa aikaan talouskasvua, vaikka on kehui vaalivalheissaan,
että "me teemme Suomesta vahvan". Sen edellytys on vahva talouskasvu.

Ei ole tullut vahvaa Suomea, ei tullut talouskasvua eikä sitä ole näkyvissäkään.

Talous on lässähtänyt, verokertymät on lässähtäneet. Koko hallitus on yhtä lässähtänyt.

Leikkaukset osin heikentävät kasvun edellytyksiä entisestään.

Äänestä
  • Kyllä luokkayhteiskunta on vahva köyhälistöä vastaan.

    Siitä pitää huolen vahva Poliisi, vahva Rajavartiolaitos ja ihan h-vetin Vahva Puolustusvoimat yhdessä NATOn kanssa!

    Äänestä

Tyhjätaskupersut kuvittelevat, että heistä tehdään rahamiehiä, kun hännystelevät Kokoomusta.

Äänestä
  • Kyllä tehdään, niistä jotka pääsevät kansanedustajiksi;
    sitten on rahahanat auki, loppu on itsestä kiinni!

    Äänestä

  • Mutta persurengeillä on rengin kohtalo: Kun renki on saanut työnsä tehtyä (kurjistanut kansaa) renki saa mennä

    Äänestä

  • Useat persukansanedustajat olisivat uusineet paikkansa kerta toisen jälkeen ja netonneet helppoa rahaa, JOS persut olisivat toimineet Orpon hallitusneuvotteluissa suoraselkäisesti.

    Näinhän ei tunnetusti tapahtunut, vaan takki kääntyi komeasti. Tämän seurauksena PS-kansanedustajien määrä tulee jatkossa putoamaan murto-osaan nykyisestä. Moni persu tulee menettämään hillopaalunsa, mutta Riikka sen kuin jatkaa leveää elämäänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Useat persukansanedustajat olisivat uusineet paikkansa kerta toisen jälkeen ja netonneet helppoa rahaa, JOS persut olisivat toimineet Orpon hallitusneuvotteluissa suoraselkäisesti.

    Näinhän ei tunnetusti tapahtunut, vaan takki kääntyi komeasti. Tämän seurauksena PS-kansanedustajien määrä tulee jatkossa putoamaan murto-osaan nykyisestä. Moni persu tulee menettämään hillopaalunsa, mutta Riikka sen kuin jatkaa leveää elämäänsä.

    Jep, Purraloisesta tulee huolehtimaan SY:n Pentikäisoiset ja EK:n Häkäloiset, kun toteutti täysin näiden antamaa käskylistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kyllä tehdään, niistä jotka pääsevät kansanedustajiksi;
    sitten on rahahanat auki, loppu on itsestä kiinni!

    Vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit menivät vastoin vaalilupauksia Kokoomuksen johtamaan hallitukseen v.2011 ja Suomen lapsilta ja vanhuksilta leikattiin ja samalla eu tukipaketteja jaettiin ympäri Eurooppaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Jep, Purraloisesta tulee huolehtimaan SY:n Pentikäisoiset ja EK:n Häkäloiset, kun toteutti täysin näiden antamaa käskylistaa.

    Se on juurikin näin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko oersut miljonäärejä, en ole tiennytkään

Kokoomus on monimiljonäärien etujärjestö

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu