Poimia marjoja. On vielä verovapaata tuloa.
Työttömät ja toimeentulotuen saajat voisivat kesällä
50
289
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ole tuloa, kun kaikki syödään talvella itse.
Jos pitäisi keskikokoisen suomalaisen myyntiin kerätä, energiaa kuluu enemmän kuin poimitut marjat.
No ne jotka asuvat keskellä korpea kaupungin vieressä, tietysti ovat tämän tienestin jo keksineetkin.
Siis eläkeläiset.- Anonyymi
Menisin metsään polkupyörällö noin 50km mutta työttömöt mamut vei sen vaikka lukossa, niillä oli auto
Kantis
Kokoomus on työväen puolue
Mitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaiseksi suomen työtätekevälle kansalle
Ei mitään koskaan rosvon nut vaan verorahat rikaille yritykaille
Äänestä sdp jos olet työläinen
Viimeisen vuoden aikana kasvussa ovat olleet vain työttömyys, konkurssit ja valtion velka
Myöskään näkymät tulevasta eivät ole häävit. Kasvunäkymä on olematon eikä hallituksen päättämä menoleikkaus- ja veronkorotuspaketti palauta luottamusta. Purra kehuu itseään viestipalvelu X:ssä: Hän tietää tekevänsä oikein.
Kenen kannalta ? Eliitin ? Anonyymi kirjoitti:

Kenen kannalta ? Eliitin ?Eipä ole SDP:stäkään mitään hyötyä työlaiselle koska se on ay mafian apupuolue. Tuo vasuri joukkohan vain on nostamassa omaa häntäänsä pyrkien aina vaan suurempaan työttömyyteen koska uskovat kurjuuden lisäävän kannatustaan.
Oppivat nääs siitä, että kun elintaso on sitten -60 luvun noussut niin vasemmiston kannatus on laskenut. Olihan vanhan vasemmiston kannatus mainittuna aikana noin 50% luokkaa kun se tänään on valtiollisissa vaaleissa ollut noin 25% ja presidentin vaaleissa alle 10%!
Nykyisellään tuo pressan vaalien tulos näyttää siltä, mihin vasemmisto nykyisellä linjallaan on menossa! Sen on siis muutettava suuntaa ja tapojaan hyvänä mallinaan Kokoomus!- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menisin metsään polkupyörällö noin 50km mutta työttömöt mamut vei sen vaikka lukossa, niillä oli auto
Kantis
Kokoomus on työväen puolue
Mitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaiseksi suomen työtätekevälle kansalle
Ei mitään koskaan rosvon nut vaan verorahat rikaille yritykaille
Äänestä sdp jos olet työläinen
Viimeisen vuoden aikana kasvussa ovat olleet vain työttömyys, konkurssit ja valtion velka
Myöskään näkymät tulevasta eivät ole häävit. Kasvunäkymä on olematon eikä hallituksen päättämä menoleikkaus- ja veronkorotuspaketti palauta luottamusta. Purra kehuu itseään viestipalvelu X:ssä: Hän tietää tekevänsä oikein.
Kenen kannalta ? Eliitin ?Mamuille tupaan ja huolella.
- Anonyymi
PETTERI LAMA POIMII TOIVN POLULTA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PETTERI LAMA POIMII TOIVN POLULTA.
Puolahgan hetteikkossa heiluu Petteri Lama .
- Anonyymi
Sekö nostaa verokertymää ?
- Anonyymi
Kaikki, millä voi pakottaa ja nöyryyttää heikompia kansalaisia, on hyväksi taloudelle!
Ei ole tarviskaan nostaa. Katso Ivan Puopolon video kuinka "verotus on varastamista". Miksi ihmisten rahat pitää kierrättää hyvinvointivaltion almujen jaon kautta. Miksi ei voisi tehdä omalla rahalla mitä haluaa.
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki, millä voi pakottaa ja nöyryyttää heikompia kansalaisia, on hyväksi taloudelle!
Kunto kohenee marjametsässä ja tekee myös "masennukselle" hyvää.
- Anonyymi
Nato.Sos.Dem kirjoitti:
Ei ole tarviskaan nostaa. Katso Ivan Puopolon video kuinka "verotus on varastamista". Miksi ihmisten rahat pitää kierrättää hyvinvointivaltion almujen jaon kautta. Miksi ei voisi tehdä omalla rahalla mitä haluaa.
Paska Puopolon voi lähettää sinne Amerikan kapitalistiseen ihanuuteen ja ei tule ikävä!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki, millä voi pakottaa ja nöyryyttää heikompia kansalaisia, on hyväksi taloudelle!
Yritykset verolle ja yritystuet joskus vaikka kansalle käyttöön niin ostovoima nousee.
- Anonyymi
Nyt on vauhti päällä
Anonyymi kirjoitti:
Yritykset verolle ja yritystuet joskus vaikka kansalle käyttöön niin ostovoima nousee.
Yrityksethän koko verokassan rahat saavat aikaan. Eipä olisi monellakaan rahaa veroihin elleivät yritykset verojakin rahoittaisi!
Et siis Lyyli hyvä ole lainkaan ajan tasalla!
- Anonyymi
Hyvä aloitus. Saapa nähdä, miten kauan on verovapaata. Jokamiehenoikeuskin muutettiin jokaisenoikeudeksi, tällaiset täysin turhat nimenmuutokset yleensä ennusta tulevaisuuden lainsäädännöllisiä ikävyyksiä.
Onneksi särkien onginta vielä on ilmaista, miten kauan, jää nähtäväksi...- Anonyymi
Juu, eiköhän ne märää kalalajeille hinnan ja sitten pitää valtiolle maksaa kaloista, joita on
onkinut.
- Anonyymi
Työttömän parempi olla tekemättä muuta kuin olla työtön, hakea töitä ja osallistua TE palveluihin.
Katsokaas jos tekee jotakin tähdellisempää virka-aikana ei ole työtön työnhakia pykälien mukaan ja korvaukset voidaan leikata jopa pois.
Kaikki ylimääräiset tulot vähennetään aina jokatapauksessa toimeentulotuesta.
Jotta voisi olla kokopäiväinen marjanpoimia pitäisi se ilmoittaa TE keskukseen ja Kelaan tukien katkaisemiseksi.
Sitten ei olisi työtön työnhakija ja voisi huoletta painaa 3-4 kuukautta, 15 tuntia päivässä marjatiliä.
Elättää itsensä, niin kuin sosiaaliturvalaki edellyttää.
Kuin ulkomaanpoimijat ikään. - Anonyymi
Ainoastaan omavaraisuudessa elävän on mahdollista elättää itsensä.
Kaikki muut joutuvat tyytyyn siihen mitä muut tekevät.
Vaikka tilillä oli useampikin miljoonaa euroa on silti riippuvainen siitä, mitä muut valmistaa.
Eli miljoonat eivät tee ihmisestä taloudellisesti riippumatonta.- Anonyymi
Sanoisin, että taloudellinen riippumattomuus tulee jo muutamalla millillä. Muista ihmisistä tai yhteiskunnasta/valtiosta riippumattomuus vaatii sitten jo laajemman filosofian...
Olen siitä alkaen kun työelämään 1960 kesäkuussa menin ollut perin omavarainen ja olen sitä vieläkin eläkevuosinani. Koko aikana olen ollut noin 3 viikkoa työtön sanottuani itseni irti ennen kuin olin uuden työn hankkinut. Sain kerran potkutkin kun haukuin esimieheni mutta koska olin alalla tunnettu niin kilpaileva firma halusi palkata minut heille hommiin ja minä alistuin.
Työhön suhtautuminen ja menestyminen työelämässä ovat se avain jolla aukeaa se ovi hyvinvointiin ja omavaraisuuteen. Nytkin saan työeläkettä joka on siinä ylimmässä desiilissä ja sen lisäksi on vielä sitä omavaraisuutta auttavaa "palkkajäämää" tileillä apuna omavaraisuuteen.- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Olen siitä alkaen kun työelämään 1960 kesäkuussa menin ollut perin omavarainen ja olen sitä vieläkin eläkevuosinani. Koko aikana olen ollut noin 3 viikkoa työtön sanottuani itseni irti ennen kuin olin uuden työn hankkinut. Sain kerran potkutkin kun haukuin esimieheni mutta koska olin alalla tunnettu niin kilpaileva firma halusi palkata minut heille hommiin ja minä alistuin.
Työhön suhtautuminen ja menestyminen työelämässä ovat se avain jolla aukeaa se ovi hyvinvointiin ja omavaraisuuteen. Nytkin saan työeläkettä joka on siinä ylimmässä desiilissä ja sen lisäksi on vielä sitä omavaraisuutta auttavaa "palkkajäämää" tileillä apuna omavaraisuuteen.En usko, että olet omavarainen extyökkäri.
Koska silloin sinun pitäisi itse tuottaa esim. ruokasi, eli se ei vielä ole omavarainen vaikka pystyy ostaan tarvitsemansa.
Koska olet riippuvainen muitten työnteosta, kuten muutkin ihmiset.
Siksi markkinatalous ei perustu pelkästään työntekoon vaan vahvasti myös siihen mitä siitä työstä maksetaan.
Jolloin ostovoima ratkaisee toimiiko se markkinatalous ja Suomessa se nyt hiipuu.
Paljolti nykyhallituksen avuttomuuden johdosta. Anonyymi kirjoitti:
En usko, että olet omavarainen extyökkäri.
Koska silloin sinun pitäisi itse tuottaa esim. ruokasi, eli se ei vielä ole omavarainen vaikka pystyy ostaan tarvitsemansa.
Koska olet riippuvainen muitten työnteosta, kuten muutkin ihmiset.
Siksi markkinatalous ei perustu pelkästään työntekoon vaan vahvasti myös siihen mitä siitä työstä maksetaan.
Jolloin ostovoima ratkaisee toimiiko se markkinatalous ja Suomessa se nyt hiipuu.
Paljolti nykyhallituksen avuttomuuden johdosta.Olen omavarainen koska omin varoin, siis omin ansaituin varoin hommaan ruokani ja muun tarvitsemani!
Sitä pärjää kun on omalla työnteollaan saanut aiokaan rahaa ja pääomaa riittävästi jotta vielä työvuosienkin jälkeen on mistä ottaa!
- Anonyymi
Hyödyllisesti käytetyt miljoonat antavat tekijöille työkalut alkuun.
- Anonyymi
Miljoonan omistajana voisin hyvinkin turvallisesti kuluttaa kesän marjanpoimijana. Tosin en ilmaiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miljoonan omistajana voisin hyvinkin turvallisesti kuluttaa kesän marjanpoimijana. Tosin en ilmaiseksi.
Marjatili on siitä täydellisen kapitalistinen, että siitä ei tarvitse maksaa veroa.
Se on arvoltaan juuri kerätyn määrän vapailla markkinoilla määräytyvän hinnan mukainen.
Kun vähentää kulut niin ihan saa itse työnsä nettotulon pitää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marjatili on siitä täydellisen kapitalistinen, että siitä ei tarvitse maksaa veroa.
Se on arvoltaan juuri kerätyn määrän vapailla markkinoilla määräytyvän hinnan mukainen.
Kun vähentää kulut niin ihan saa itse työnsä nettotulon pitää.Niinhän totesin, että en ilmaiseksi. Marjatili voi riittää toisen valuutan maassa, Suomessa sillä saa talven puolukkahillot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marjatili on siitä täydellisen kapitalistinen, että siitä ei tarvitse maksaa veroa.
Se on arvoltaan juuri kerätyn määrän vapailla markkinoilla määräytyvän hinnan mukainen.
Kun vähentää kulut niin ihan saa itse työnsä nettotulon pitää.Jos marjanpoimijalta murtuu nilkka siellä metsässä, niin meneekö hoitaan yksityiselle itsemaksaen, vai julkiselle verorahoista tuotetulla hoidolla?
"Täydellistä kapitalismia kun ei tarvitse maksaa veroja". Anonyymi kirjoitti:
Miljoonan omistajana voisin hyvinkin turvallisesti kuluttaa kesän marjanpoimijana. Tosin en ilmaiseksi.
Miljoonan minkä omistajana, lähdet marjan poimijaksi?
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Miljoonan minkä omistajana, lähdet marjan poimijaksi?
Rautalangasta:
Jos on miljoona pankkitilillä tai muutoin likvidinä, voi vallan hyvin viettää kesänsä marjametsässä, jos siltä tuntuu.
Marjastajan palkoilla en siihen ryhtyisi. Miljoona tuottaa pelkkänä korkona työnaisen vuoden palkan, joten harrastamisessa on vaihtoehtoja. Anonyymi kirjoitti:
Rautalangasta:
Jos on miljoona pankkitilillä tai muutoin likvidinä, voi vallan hyvin viettää kesänsä marjametsässä, jos siltä tuntuu.
Marjastajan palkoilla en siihen ryhtyisi. Miljoona tuottaa pelkkänä korkona työnaisen vuoden palkan, joten harrastamisessa on vaihtoehtoja.Marjoja voi poimia paljonkin vähemmin pääomin, minullakin on siitä kokemusta!
- Anonyymi
Nämä työttömiä koskevat pykälät ovat niin monimutkaisia että kuka niissä pysyy mukana.
Entäs kelatuet
En itse näitä tarvitse, mutta olen sivusta seurannut.
On joku oikeasti pykälänikkari
Työttömällä pitäisi olla asianajaja että ymmärtäisi kaiken - Anonyymi
Mene itse marjaan 50 sentin tuntipalkalla riistettäväksi niinkuin
aasialaisille tehtiin.- Anonyymi
Marjayrittäjät ovat syytteessä mm. ihmiskaupasta. Ovatko he EK:n jäseniä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marjayrittäjät ovat syytteessä mm. ihmiskaupasta. Ovatko he EK:n jäseniä ?
Ovat!
- Anonyymi
"Yrittäjistä" aina osa on ihan vaan roistoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marjayrittäjät ovat syytteessä mm. ihmiskaupasta. Ovatko he EK:n jäseniä ?
Ovat . Ja yrittäjien Pentikäinen sanoo, että meillä noudatetaan TES sopimusta.
Juuri paljastui Pohjanmaalla kivilouhimolla oikea kiinalaisten orjatyö.
Ei kaikki ole sitä mitä sanotaan
- Anonyymi
Lahjomattomassa neliömäisyydessä yksi mätä pilaa koko toimistot https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/313f92ad-dae3-42ac-9a63-c011eaa0f283
- Anonyymi
Ei tuossa mitään epäselvää, rasiassa oltava kaikki marjat ok, jos irtotavaraa, voi itse plokata sieltä vain parhaat ja kunnolliset.
Paikallisessa Lidlissä tuoretavarasta on aina osa pilaantunutta.
Asioin saman ketjun monessa liikkeessä ja vain paikallisessa selvästi vanhempaa tavaraa,
eli on myymäläpäällikön linja pitää mätä tavara myynnissä...
- Anonyymi
Ei metsään enää sovi, siellä on ne 50 000 ukrainalaista ahkeraa pakolaista.
- Anonyymi
Hoitaakomaloittaja kuljetukset metsään ja ruokailun ja terveyden hoidon ja varusteet, saappaat ja poimueit ja sosiaalitikat , kuka hakee eksyneet metsästä
Ei polkupyörään varaa - Anonyymi
Yritysten autot verolle, niillä ajataan vaan yksitys ajoa verottaa,
Valtio köyhyyy - Anonyymi
Työtön voi mennä rannalle ja ottaa aurinkoa
Voi nukkua pitkään, olla rauhassa verkossa.
Voi tehdä kaikkea kivaa, ei kaikkeen rahaa tarvitse - Anonyymi
Hirvettä .
- Anonyymi
Marjatilillä itsensä elättämiseen liittyy myös se täydellisen fantastinen kapitalistinen ominaisuus, että koko suomi ja yksityiset maat on käytössä ilman mitään "kaivosveroa" jokaisenoikeudella.
Kunhan nyt ei ihan pihapiiriin mene.
Syksyllä voi sitten jatkaa sienimetsällä ja siitähän se tili vasta on revittävissä.
Kalaa on järvet täynnä, ja kun mato-ongella onkii niin ei tarvitse muuta kuin pikkuruisen valtion kalastuksenhoitomaksun.
Pakastin täyteen ahvenaa ja särkeä.
Antaa työttömien työnhakijoiden tukehtua TE-keskuksen kyykytys, työnhakurälssissä ja voi paremmin päivähoitokoulutuksissa.
Itsensä elättävä työtön voi kyllä hakea töitä itsrnäisestikkin ilman viranomaisvalvontaa ja holhousta. - Anonyymi
Kunnon korvaus kovasta keruutyöstä suomalaisille myös.
- Anonyymi
Voi voi kun se on korvaus kilohinta kerätyille marjoille.
Sillälailla ihanan kapitalistinen tili.
- Anonyymi
Seuraavassa Kok-Kepu- hallituksessa Kepu ottaa mukaan Jokaisenoikeuden rajoittamisen.
Sisäpiirin tieto. - Anonyymi
Aloittajan kannattanee varoa ettei joku viellä tuikkaa puukolla persposkeen pimeällä kujalla...
- Anonyymi
Myös taimien istutus on hyvää hyötyliikuntaa työvoiman ja verotuksen ulkopuolella oleville itsensä elättäjille.
Siitä tosin maksetaan ihan palkkaa joten verokortti kannattaa olla ajantasainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1404255
- 1251661
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.711477Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2831422Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181294Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie491185Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791141- 301116
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601091- 631071