että hän käynnistää työn "kasvun kiihdytyspaketin" rakentamiseksi.
Se näyttää olevan pelkkää sanahelinää. Kasvu korjaisi tilannetta,
mutta mitään ei tapahdu. Kasvu on lässähtänyt, verokertymä on lässähtänyt.
Alijäämä syvenee. "Kykypuolue" Kokoomus on bluffia.
Pääministeri Petteri Orpo sanoi kokoomuksn linjaluheessaan,
11
146
Vastaukset
Hallitus ei saa omilla toimillaan mitään aikaiseksi. Ainoa toivo on siinä, että talouskasvu vientimaissamme kiihtyisi. Kun hallituksen omat toimet ovat olemattomia, talouskasvun alkamista ennusteissa koko ajan myöhäistetään.
Ei tämä mikään ihme, kun toinen päähallituspuolue vastusta vihreää siirtymää ja sen tuomia investointmahdollisuuksia sekä työperäistä maahanmuuttoa. Tutkimukseen ja tuotekehityksen panostetaan heikonlaisesti, vanhakantaista heikosti tuottavaa teollisuutta ja yritystoimintaa tuetaan, elinkeinoministeri on kaikkien aikojen surkein, rakentamista ei elvytetä ja kotimaista ostovoimaa kurjistetaan alvia nostamalla. Sosiaaliturvan heikentäminen ja palkansaajien aseman kurjistaminen johtavat kuluttajien varovaisuuden lisääntymiseen. Rahat pannaan mieluummin pahan päivän varalle kuin kulutukseen. Hallituksen toimettomuus saattaa johtaa täyskatastrofiin Suomen taloudelle. Hallitus pyrkii ainoastaan korjaamaan valtiontaloutta leikkauksilla. Talouskasvun tavoittelu on unohdettu täysin. Talouskasvu on leimattu lähinnä opposition keinoksi, mikä on todella järkyttävä ajattelutapa.- Anonyymi
Tämä hallitus on kussut kintuille ja herää kysymys kuinka yhteiskuntamme tästä selviää.
- Anonyymi
Orpo puhuu puuta heinää, "en muuta keksinyt". Naurettava pelle koko ukko.
Kasvuhan ei oikeasti tapahdu hallituksen toimesta, vaan niistä toimista joilla hallitus kykenee edistämään yritysten toimintaympäristön yritys ystävällisyyttä. Kun sijoittajat näkevät otollisen tilaisuuden niin homma lähtee käyntiin mutta niin kauan kuin vasemmiston ay mafia uhoaa niin paljoakaan ei tapahdu. Pitää oppia luottamaan ay mafian ymmärtäneen asemansa sivussa demokratian polulta!
- Anonyymi
Yrittäjien Pentikäinen ollut pettynyt hallituksen touhuihin varsinkin tämä alvin nosto on vikatikki ja ajoitettu väärin.
Suurin huoli on yksinyrittäjillä kun Orpo-Purra leikkaa ja virheet korjaa hautaustoimistot.
Eikä yksinyrittäjien turvana ole edes ammattiliittoa. Anonyymi kirjoitti:
Yrittäjien Pentikäinen ollut pettynyt hallituksen touhuihin varsinkin tämä alvin nosto on vikatikki ja ajoitettu väärin.
Suurin huoli on yksinyrittäjillä kun Orpo-Purra leikkaa ja virheet korjaa hautaustoimistot.
Eikä yksinyrittäjien turvana ole edes ammattiliittoa.Ay mafia ei turvaa muuta kuin työttömyyden kasvun toimillaan! Ay mafia ei tee mitään työttömyyden vähentämisen eteen ja se on sen lopun alkua!
Olen ollut sekä palkkatyöläisenä että kaveriyrittäjänä ja aina pärjännyt kuten muutkin asioitaan hoitavat ja vielä työllistänyt joukon muita joko suoraan työsuhteeseen tai alihankkijoina.
Ajatteleva itsenäinen työntekijä kuin työnantajakin pärjää hyvin kun unohtaa ay mafian toilaukset!- Anonyymi
Suomessa kaikkein kannattavimpien toimialojen yrittäjät ovat kanssasi täysin eri mieltä. Kasvuyrityksissä ei pähkäillä lainkaan ay-liikettä vaan sitä, mistä saadaan riittävästi pätevää työvoimaa. Sen esteenä on ollut nimenomaan Purran hallitus eikä suinkaan ay-liike. Joidenkin menestyvien yritysten johto on tuskastunut nimenomaan siihen, että hallitus asettaa esteitä työperäiselle maahanmuutolle.
Hallitus ei ole millään tavalla myöskään edistänyt vihreän siirtymän teknologiainvestointeja. USA panostaa näihin nyt valtavat määrät rahaa. Saksa ja Ranska tekevät samoin. Pohjoismaissa vihreän teknologian investoinnit karkaavat Ruotsiin. Katsopa nyt mitä Teknologiateollisuuden tiedottaja asiasta sanoi viime lakkokeväänä. Kun Purrapersut yrittivät panna heikkoa tilannetta ay-liikkeen syyksi, teknologiateollisuuden puolelta oikaistiin Purraa ja kerrottiin investointien karkaavan muualle hallituksen vihreää siirtymää koskevan vihamielisyyden ja vähättelyn takia.
Ay-liikkeen ja palkkakulujen merkitys on modernissa yritystoiminnassa suhteellisen vähäinen tai sitten investoinnit henkilöstöön toiminnan luonteen mukaisesti skaalautuvat toiminnan kypsinä vuosina voimakkaasti kasvavina tuloina. Kun tällaiset yritykset saavat tuotteen valmiiksi, se skaalautuu markkinoille lisensseinä tai tuotteen myyntinä (esim. peliyrityksillä). Tällaiset yritykset eivät myöskään investoi seiniin. Jatkossa investointien kohde on tekoälyominaisuudet, jotka ohjaavat yritystoimintaa. Hallitus ja sen mukana sinä et tiedosta lainkaan sitä, mihin suuntaan yrityselämä on muuttumassa. Anonyymi kirjoitti:
Suomessa kaikkein kannattavimpien toimialojen yrittäjät ovat kanssasi täysin eri mieltä. Kasvuyrityksissä ei pähkäillä lainkaan ay-liikettä vaan sitä, mistä saadaan riittävästi pätevää työvoimaa. Sen esteenä on ollut nimenomaan Purran hallitus eikä suinkaan ay-liike. Joidenkin menestyvien yritysten johto on tuskastunut nimenomaan siihen, että hallitus asettaa esteitä työperäiselle maahanmuutolle.
Hallitus ei ole millään tavalla myöskään edistänyt vihreän siirtymän teknologiainvestointeja. USA panostaa näihin nyt valtavat määrät rahaa. Saksa ja Ranska tekevät samoin. Pohjoismaissa vihreän teknologian investoinnit karkaavat Ruotsiin. Katsopa nyt mitä Teknologiateollisuuden tiedottaja asiasta sanoi viime lakkokeväänä. Kun Purrapersut yrittivät panna heikkoa tilannetta ay-liikkeen syyksi, teknologiateollisuuden puolelta oikaistiin Purraa ja kerrottiin investointien karkaavan muualle hallituksen vihreää siirtymää koskevan vihamielisyyden ja vähättelyn takia.
Ay-liikkeen ja palkkakulujen merkitys on modernissa yritystoiminnassa suhteellisen vähäinen tai sitten investoinnit henkilöstöön toiminnan luonteen mukaisesti skaalautuvat toiminnan kypsinä vuosina voimakkaasti kasvavina tuloina. Kun tällaiset yritykset saavat tuotteen valmiiksi, se skaalautuu markkinoille lisensseinä tai tuotteen myyntinä (esim. peliyrityksillä). Tällaiset yritykset eivät myöskään investoi seiniin. Jatkossa investointien kohde on tekoälyominaisuudet, jotka ohjaavat yritystoimintaa. Hallitus ja sen mukana sinä et tiedosta lainkaan sitä, mihin suuntaan yrityselämä on muuttumassa.Ay mafia on hyödytön haitta yrityselämässä. Siitä ei ole sentinkään hyötyä kelleen! Kun olet tuottava työntekijä niin pärjäät paremmin ilman ay mafiaa, siitä olen hyvä esimerkki itsekin. Monesta paikasta aikoinaan lähdin eteenpäin urallani ja ay orjat jäivät sinne jatkamaan orjuuttaan. Muutin olisivat voineet olla aktiivisia mutta olivat antautuneet tilaan, jossa vain olettivat jonkun muun huolehtivan heidän uransa kehityksestä. Se oli tyhmää!
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Ay mafia on hyödytön haitta yrityselämässä. Siitä ei ole sentinkään hyötyä kelleen! Kun olet tuottava työntekijä niin pärjäät paremmin ilman ay mafiaa, siitä olen hyvä esimerkki itsekin. Monesta paikasta aikoinaan lähdin eteenpäin urallani ja ay orjat jäivät sinne jatkamaan orjuuttaan. Muutin olisivat voineet olla aktiivisia mutta olivat antautuneet tilaan, jossa vain olettivat jonkun muun huolehtivan heidän uransa kehityksestä. Se oli tyhmää!
Pidätkö itseäsi übermenschinä?
Anonyymi kirjoitti:
Pidätkö itseäsi übermenschinä?
Jos ihminen on itsensä kanssa sopusoinnussa, hän ei ole yli eikä alle! Hän oppii muidenkin virheistä ja siksi pärjää maailmassa. Oppimaansa pitää oppia hyödyntämään ja siinä olen aika lailla onnistunut!
- Anonyymi
Orpon retoriikassa todelliset tavoitteet hukkuva. Ehkä kasvun kiihdytyspaketti tarkoitti tyytymättömyyden kasvua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1384002
- 1211571
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2831392Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.701376Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181234Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791121Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie471118- 301076
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601071- 601028