Kati Vasell on lopettamassa yrityksensä monien muiden naisten tavoin – ”Ei ole voimavaroja enää tekohengittää”
Päättäjien tekemät kiristykset ja maksukorotukset kohdistuvat suhteessa enemmän naisiin. Naisyrittäjistä noin 40 prosenttia tienaa alle 2 500 euroa kuukaudessa.
Esikatselukuva
0:59
Videolla yrittäjä Kati Vasell kertoo monen naisyrittäjän olevan tukalassa tilanteessa. Video: Oskari Räisänen / Yle
HENNI RANTAMÄKI
11:35
•
Päivitetty 17:30
Kuuntele juttu4:59
Reilut 14 vuotta yrittäjänä tapahtuma-alalla työskennellyt Kati Vasell sanoo laittavansa pillit pussiin heti, kun saa palkkatyön.
– Tuntuu, että nyt tämä viimeinen vuosi on ollut vähän tekohengittämistä. Ja huomaan, että ei ole voimavaroja enää tekohengittää.
Taloudellisia haasteita Vasellin yrityksellä on ollut aiemminkin, mutta tähän asti niistä on selvitty. Viimeinen puoli vuotta on ollut ”ihan hemmetin tiukkaa”.
– On joutunut miettimään, millä saa sen verran nostettua omaan käyttöön, että pystyy hoitamaan lainat ja ostamaan ruokaa.
Vasell ei ole yksin miettiessään yrityksen pakettiin pistämistä.
Naisyrittäjien määrä laski lähes kaksi kertaa enemmän kuin miesyrittäjien vuonna 2023, selviää Tilastokeskuksen luvuista.
Kati Vasell on lopettamassa yrityksensä monien muiden naisten tavoin
6
283
Vastaukset
- Anonyymi
Kokoomus väittää että ostoboima on kasvanut,
Mun mielstä kansalla ei ole enää ostoboimaa
No rikaolla miljonääreillä on mutta ei ne kaikee kerkiimostaan kun rikkaat tykkää sijoitaa ei ostaa jita savat lisää rahaa - Anonyymi
Tämä yhteiskunta on mätäpaise viimeisen päälle. Ja kohta se puhkee.
- Anonyymi
Näyttäisi Vasellin yritys tehneen joitakin juontokeikkoja, ja lisäksi Värianalyysejä naisille.
https://youtu.be/tae-_2qBRAo
Ymmärrän hyvin, että matalasuhdanteessa niin juontokeikat kuin värianalyysien ostajatkin ovat pienemmin joukoin liikkeellä. Mutta että tämä matalasuhdanne olisi hallituksen toimien ansiota, siitä ei oikein ole näyttöä.
ALV-prosentin nousu 1,5%:lla ei vie kenenkään asiakaskuntaa. Koska nousu on noin pieni, voi tiukassa markkinatilanteessa yrittäjä tilapäisesti leikata 0.5...1,5% verran omasta katteestaan. Näin pehmentää nimenomaan tämän ALV-nousun aika olemattomiin, niin ettei se säikäytä asiakkaita. - Anonyymi
Entä miesyrittäjät?
Tai siis, ei kai tässä olla kategorisoimassa osaa yrittäjistä naisiksi tietämättä mitään heidän todellisesta sukupuolisuuntautumisestaan?- Anonyymi
Miehet ei osaa tehdä värianalyysejä, ja etenkään eivät osaa markkinoida niitä värianalyysejä miespuoliselle asiakaskunnalle.
Naisasiakkaat ostavat mielellään taas syksyllä uuden ja päivitetyn Värianalyysin itselleen, kun pätevä värianalyysin telijänainen sellaista suosittaa.
- Anonyymi
Harvassa on pieni yrittäjät, jotka pääsee samaan kuin vastaavassa työssä palkansaajana.
Vielä harvemmassa ne jotka pärjää paremmin, kuin keskiarvo palkansaaja.
Näin se menee, vaikka täälläkin saa lukea, miten verotusta tulisi lisätä yms. hölynpölyä.
Se on nykypäivän yrittämistä, miksi näin, koska siihen on tilanne ajettu.
Työntekijät on kalliita ja epävarmoja yrityksille. Ehdoksi annetaan, rupea tmi yrittäjäksi tai vastaavaksi, muuten ei ole töitä. Se on tätä päivää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude17814576Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t11710390Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1069259Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k258710Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy508390Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk496857Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1796445Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1475299Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri295282En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4251458